Kirjautuminen

bloggari kaipaa apua!
Yleistä kalastuksesta
0
eräasmies 2.0
Yleistä kalastuksesta
0
Hyvää tulevaa joulua kaikille !!
Yleistä kalastuksesta
0
Share

Valo 6Olosuhteet vaikuttavat olennaisesti kalojen aktiivisuuteen. Valon määrällä on keskeinen rooli uistinvalintojen suhteen. Tässä artikkelissa Tom Berg pohtii valon merkitystä uistinten erottuvuuteen ja sen myötä uistinvalintaan. Tom Berg on tuoreen vieheenvalinnassa auttavan Kalaguru-palvelun tuottaja. Kalaguru-palvelun löydät osoitteesta https://kalaguru.fi

 

 

 

 

 

Olen huomannut että useat kalastajat puhuvat valosta ainoastaan sen määrän perusteella, muiden valoon liittyvien elementtien jäädessä täysin huomioimatta. Itse olen havainnut että valon väri muuttuu vuorokauden ajan ja vuodenajan mukaan, mutta myös pilviverho tai sade värjää valoa voimakkaasti. Asiaan syvemmälle meneminen saattaa monen mielestä vaikuttaa hifistelyltä, mutta erot uistimen erottuvuuteen vedessä ja samalla myös saalismääriin, ovat todella isoja. Valon merkitys on suurin myös silloin kun kalastetaan matalassa, alle kolmen metrin vedessä. Syvältä, yli viidestä metristä kalastettaessa olen huomannut merkitystä ainoastaan valon määrän osalta.

 

Valon suureet

Valolla on käytännössä kaksi suuretta, jotka määrittelevät valon kokonaistilanteen. Ne ovat valon määrä ja valon väri. Valon väri on erittäin merkitsevä silloin kun kalastetaan kirkkaassa vedessä, joka päästää valon värin läpi ja vaikuttaa uistimen erottuvuuteen. Sameassa tai voimakkaasti humuspitoisessa vedessä veden väri on yleensä hallitsevampi. Joissain tilanteissa veden ja valon väri voivat olla yhdenmukaisia, jolloin molemmat korostavat samoja ominaisuuksia. Valon määrä on helpommin silmällä aistittavissa, mutta olen huomannut että senkin havainnoissa saattaa tulla optisia virheitä. Suurin vaikutus valon värillä on silloin kun kalastetaan aurinkoisella ilmalla tai puolipilvisellä säällä.

 

Vuodenajat

Jokaisella vuodenajalla valolla on oma ominaisvärinsä, joka muodostuu maapallon sijainnista aurinkoon. Vuoden aikana valolla keskellä päivää on kolmea perusväriä, jotka vaikuttavat uistimen erottuvuuteen vedessä. Valon väri on yleensä se tekijä, jolla hienosäädetään ottiuistin kohdalleen. Se määrittelee voimakkaimmin erottuvat ja tilanteeseen parhaiten sopivat yhdistelmät.

 

Kevät

Keväällä, Maalis- huhti- ja toukokuussa valo on perusväritykseltään keltaista. Käytännössä se tarkoittaa sitä että keltaiset sävyt ja kulta/messinki metalleista toistuvat vedessä parhaiten. Eron huomaa uittamalla uistimia vedessä ja seuraamalla erottuvuuden muutoksia. Jos haluat keväällä auringonpaisteella erottuvan uistimen, käytä keltaista väriä. Jos haluat peilaavan metallipinnan, kokeile kulta/ messinki yhdistelmiä. Veden väri tuo myös tähän palettiin oman mausteensa. Vihreässä vedessä kalastettaessa vihreän eri sävyt erottuvat myös hyvin. Ruskeassa vedessä vastaavasti punaisen värin skaalassa olevat sävyt erottuvat hyvin.

Keväällä valo on keltaista.

 Keväällä valo on keltaista.

Keltainen kevätvalo on muuttumassa punaiseksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Keltainen kevätvalo on muuttumassa punaiseksi.

 

Kesä

Kesä- heinä- ja elokuu on valkoisen värin aikaa. Silloin toistuvat parhaiten valkoinen, ja kirkkaassa vedessä taivaankannen väri eli sininen. Metallipinnoista parhaiten erottuvat ovat kirkkaat metallit kuten hopea, alpakka tai nikkeli.

 

Syksy

Syksyllä Syys- loka- ja marraskuussa on jälleen keltaisen värin aika. Ottiuistimet ovat käytännössä samat kuin keväällä, ja uistinvalinnan logiikka toimii samalla tavalla.

 

Talvi

Talvella Joulu- tammi ja helmikuussa valon väri taittuu punaiseksi. Hopea ja muut kirkkaat metallit eivät enää peilaa kunnolla, ja metallipinnoista esiin astuu kupari, joka toistuu hienosti aurinkoisena päivänä. Väreistä erottuvat parhaiten punaisen eri sävyt. Pinkit jerkit ja puna-mustat shadit ovat usein toimivia juuri tähän vuodenaikaan. Myös kaikkien meritaimenkalastajien suosikki pumu-värinen rannikkovaappu rungosta riippumatta on ansainnut kannuksensa juuri talvikalastuksessa.

 

Vuorokausi

Valon värien skaala muuttuu myös vuorokaudenaikojen mukaan. Aamulla ja illalla aurinkoisena päivänä valo on punaisempaa kaikkina aikoina vuodesta. Aika on yleensä suhteellisen lyhyt päivän molemmissa päissä, mutta sitä ei voi jättää huomioimatta uistinvalintoja tehdessä. Täytyy muistaa, että mitä kirkkaampi metalli, sitä enemmän se tarvitsee valoa vedessä peilatakseen. Lähellä pimeää erottuu parhaiten kupari, kohti valoisampaa mentäessä ensin kulta/ messinki, ja runsaalla valolla hopea ja muut kirkkaammat metallit. Samalla tavalla toistuvat värit, lähellä pimeää punaiset sävyt, niiden jälkeen keltaiset, ja runsaalla valolla taivaankannen tai vuodenaikaan sopivat sävyt. Lähellä pimeää kalastettaessa, on helmiäisvalkoinen ainoa toistuva väri.

Illalla valo taittaa punaiseen. Jyrkät pilvirajat muuttavat kuitenkin olosuhteita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Illalla valo taittaa punaiseen. Jyrkät pilvirajat muuttavat kuitenkin olosuhteita.

 

Valo 8

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Punainen auringonlasku

 

Pilvisyys

valo 2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

Puolipilvisellä kelillä valon perusväri pääsee vielä hyvin läpi.

 

Pilvisyys vaikuttaa paitsi valon määrään, niin myös sen väriin. Synkkä tukeva pilviverho taittaa valon yleensä punaiseksi, ja sateella punaisen valon määrä on huomattava. Näissä olosuhteissa kannattaa yleensä hakea uistinvalinnat akselilta musta- kupari-mattahopea-punainen. Yllensä näissä olosuhteissa on niin vähän valoa, että hopea ja kirkkaat metallit eivät toistu ja kulta/messinki menee lähes mustaksi. Jos sade tulee lumena, lisää se yllättäen valon määrää vedessä, ja valkoisen värin merkitys korostuu. Näissä olosuhteissa väriyhdistelmä muuttuu akselille musta-kupari-valkoinen. Todella synkällä kelillä kaikkien metallipintojen peilaavuusominaisuudet loppuvat. Näissä olosuhteissa mattahopea- ja kupari erottuvat parhaiten.

Valo 4

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Synkällä kelillä valoa on vähän ja se toistaa hyvin punaista. Metrisellä hauella pumu suspi suussa.

 

Sininen hetki

Suklaamainoksista tuttu sininen hetki on minulle tuttu myös kalastuksessa. Oikeammin hetki on usein tummansininen tai violetti. Näitä hetkiä tulee silloin kun pilvimatto ei ole kovin paksu, ja auringonvalo läpäisee siniharmaan pilvikannen. Erityisen voimakas efekti on silloin, kun aurinko alkaa hiljalleen pudota kohti horisonttia. Näissä olosuhteissa sinisen sävyt, tummansininen ja violetti tulevat ulos voimakkaasti. Efektivärinä myös vaaleansininen maltillisesti käytettynä on tuottanut tuloksia.

Sininen hetki hämärissä.

 Sininen hetki hämärissä.

 

Valon määrä

Voimakkaassa valossa täytyy käyttää voimakkaita värejä jos halutaan erottuvia uistimia. Kääntäen se tarkoittaa sitä että tummat värit eivät juuri erotu. Kun valon määrä kalastuspäivän aikana muuttuu, pitää kalastajan seurata valon määrän muuttumista, ja tummentaa tai vaalentaa uistimia tilanteen mukaan. Jos jostain metallipinnasta loppuvat peilaavuusominaisuudet valon muutoksen myötä on syytä vaihtaa metallia.

Jos sama uistin toimii läpi päivän, auringonpaisteesta pilviverhoon, saattaa taustalla olla kalan aktiivisuustason muutos.

Valo 9

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Sumussa valo on punaista

 

Fluorivärit

Fluorivärit erottuvat usein voimakkaasti, vaikka valon väri tai määrä olisi mitä tahansa. Olen kuitenkin huomannut että valon värin voi helposti havaita katsomalla uistinrasiaan. Valon väri toistaa rasiasta selkeästi parhaiten ne uistinvärit, jota ilmassa on eniten. Tilanteesta riippuen fluoriväreistä parhaiten tulee esille keltainen, punainen tai sininen. Voitte todeta tämän itse seuraavalla reissulla.

Kireitä siimoja!

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt