Kirjautuminen

bloggari kaipaa apua!
Yleistä kalastuksesta
0
eräasmies 2.0
Yleistä kalastuksesta
0
Hyvää tulevaa joulua kaikille !!
Yleistä kalastuksesta
0
Share

IMG 3644Keväinen hauenkalastus yhdistetään usein kutua edeltävään suurhauenkalastukseen, jossa haetaan mätitiineiden mammojen avulla uusia ennätyskaloja. Kudun päästessä huhti-toukokuun vaihteessa käyntiin kalastajien vieheisiin iskee kuitenkin tiivistyvässä tahdissa kiukkuiset laihat, kuteneet hauet. Vaikka painoennätyksen rikkominen kuteneiden haukien kanssa onkin epätodennäköistä, on loppukevään hauenkalastus usein jopa hauskempaa kuin kutemattomien kalojen metsästäminen.

 

 

 

 

 

Tärppiväli lyhenee

Ennen kutua hauet ovat usein huonolla syönnillä sillä ne valmistautuvat suvun jatkamiseen eikä ruoka ole kovinkaan korkealla tärkeysjärjestyksessä. Kudun jälkeen paastolla olleet kalat ovatkin nälkäisiä ja usein todella hyvällä syönnillä.

IMG 4915

Painottamatonta 27 cm Shad Teezia puraissut keväthauki.

Kutenutkaan hauki ei kuitenkaan aina ota vuorenvarmasti mihin tahansa vieheeseen vaan varsinkin heti kudun jälkeen, vesien ollessa vielä kylmänpuoleisia, toimivat hitaasti uitetut shadit ja jerkit usein vikkeläuintisia vieheitä paremmin. Heti kudun jälkeen hauet jäävät toviksi kutualueille matalaan veteen ennen kuin valuvat syvempiin ja hapekkaampiin vesiin saalistamaan. 22 cm ja 27 cm Westin Shad Teez shallowruuvilla rigattuna ja hitaasti uitettuna ovat pelastaneet monta reissua kutumatalassa heti kudun jälkeen.

westin-shad-teez

Westin shad Teez 27 cm värissä "Headlight" ja 22 cm värissä "Bluegrass".

 

 

Uusi, Shad Teeziä pyöreämmän profiilin omaava  Hypo Teez ST 25 cm pituisena on varteenotettava haastaja Shad Teezille. Hypo Teez kestää Shad Teeziä nopeampaa kelausta ja siinä on Shad Teeziä hieman nopearytmisempi potku joten Hypo Teez soveltuu mainiosti myös jo hieman lämmenneisiin vesiin haukien vaatiessa vieheeltä liikettä.

Hypo Teez

Hypo Teez ST 25 cm on Westinin uusi, profiililtaan hieman pyöremämpi ja nopeampaa uittoa kestävä haukishadi. Kuvassa Hypo Teez värissä "Original Roach".

Painotettuina haukishadit toimivat hyvin myös syvemmissä penkoissa hieman myöhemmin keväällä. Hyvä vaihtoehto kun shadilla halutaan päästä syvemmälle on Westin Round Up propeller –jigipää jossa on pieni propelleri josta lähtee houkuttelevaa ääntä jigin upotessa.

 roundup

Westin Round Up Propeller -jigipää.

Nopeaa uittoa loppukeväästä

Vesien lämmetessä hauet siirtyvät pikkuhiljaa lemmiskelyalueiltaan syvempiin vesiin. Nyt ne löytyvät penkanreunoilta ja virtaavien salmien reunoilta mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että matalauintiset vieheet saa vaihtaa nopeammin uppoaviin jerkkeihin, kumeihin ja vaappuihin.

003

Papukaijaväristä 170 mm Jätteä purrut mamma.

10 cm ja 12 cm Westin Swim on jerkki, jonka uinti on vikkelää ja puikkelehtivaa ja jota kevätvirkeä hauki ei pysty vastustaman. Pienestä koostaan huolimatta Swim kerää isoakin haukea. Swim on kaiken lisäksi helppouittoinen, eikä se välttämättä vaadi edes jerkkikalastukselle ominaista katkouittoa vaan se toimii hyvin myös suoraan kelattuna.

Swim 12 cm

Westin Swim 120 mm värissä "Toxic Mahi".

Vaikka vaaput eivät ole tällä hetkellä hauenkalastuksen kuuminta hottia kannattaa niitä kuitenkin aina varata mukaan edes muutamia kesäiselle kalastusreissulle. Vikkeläuintiset vaaput ovat tappavan tehokkaita vesien hieman lämmettyä. Westin Jätte 17 cm ja 19 cm kokoisina ovat heittokalastajan suosikkivaappuja, josta laajan värikartan ansiosta löytyy oikea väri tilanteeseen kuin tilanteeseen.

jtte 170

Westin Jätte 170 mm värissä "Parrot Special" eli papukaija.

Takavuosilta tuttu ankkailu, eli nopeasti uppoavan kumivieheen heittäminen kaislan- tai penkanreunaan jossa vieheen annetaan upota hetken ennen kelauksen aloittamista, on myrkkyä loppukeväästä. Westin Go Teez on 20 cm pituinen ja 65 gramman painoinen kumin ja kovamuovisen vieheen hybridi joka uppoaa kohtalaisen nopeasti toimien erittäin hyvin ankasteluntyyppisessä kalastuksessa. Go Teez on välillä älyttömän tehokas ja varapyrstö, joka kuuluu ostopakkaukseen, voi hyvänä päivänä tulla tarpeeseen jo muutaman tunnin kalastuksen jälkeen.

goteez

Go Teez värissä "Tiger". Go Teez toimii hyvin penkkoja ja hieman syvempiä kaislanreunoja haravoitaessa.

 IMG 5579

22 cm Shad Teezilla saatu mamma lähdössä takaisin.

Pinnan tuntumasta

Loppukeväästä ja alkukesästä hauet löytyvät usein jo hyvää vauhtia kasvavan kaislikon sisältä jolloin tarvitaan vieheitä, jotka eivät jää kiinni kaisloihin. Klassinen pinnan tuntumassa uitettava ”kesäviehe” hauelle on lippamainen spinnerbait, jonka voi surutta heittää kaislojen keskelle pelkäämättä sen tarttuvan kiinni. Westin Monster Vibe on lyhyessä ajassa kunnostautunut varsinaisena suurhauenpettäjä-spinnerbaittina. Monster Vibea on saatavilla kahdessa eri koossa, isommassa 65 grammaa painavassa suurhaukikoossa ja pienemmässä 23-grammaisessa koossa joka sopii esimerkiksi pienille järville ja joka kelpaa hyvin myös ahvenille.

Monster Vibe

Monster Vibe 65 g värissä "Crazy Firetiger".

Pinnan tuntumassa ui myös hauskannäköinen Westin Danny the Duck, joka on aivan pinnan tuntumassa uiva ankanpoikasta jäljittelevä vaappu. Danny the Duckin tehoja ei kannata epäillä, kokeile vaikka itse ellet usko!

IMG 5511

Danny The Duck on pulassa.

 Westin-Danny-the-Duck-Brown-Speckled angledleft

Danny The Duck ui pinnana tuntumassa. Jos siitä haluaa täysin pinnassa uivan, auttaa uintilevyn veistely tai poistaminen.

 

Lopuksi

Yhteenvetona voi todeta että kudunjälkeinen hauenkalastus siirtyy vesien lämmetessä matalasta syvempään veteen ja vieheiden uittotyyli sekä uintiliike hitaasta nopeaksi. Hauen oleskellessa vielä matalassa heti kudun jälkeen toimii yleistettynä laiskasti uivat vieheet ja uittotyyli saa olla hidasta pitkillä tauoilla. Haukien siirtyessä pikkuhiljaa syvempään veteen saavat uistimetkin uida syvemmällä mutta samalla niiden uittoa kannattaa nopeuttaa ja nopealiikkeiset, hyvin näkyvät ja paljon ääntä pitävät vieheet nousevat hauenkalastajan ykkösketjuun.

IMG 2531

Shad Teez 22 cm värissä "Motoroil" kelpasi tälle hauelle.

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt