AdsConfKit

Kirjautuminen

Share

Jos oli viime vuoden messuilla jo paljon tuoteuutuuksia ja ohjelmaa kalastuksen ympärillä, niin tänä vuonna pistetään vielä paremmaksi. Kalastuksen harrastajat kiittävät.

Kalastusveneallas tuo veneet esiin niiden oikeassa käyttötarkoituksessa

Eri venevalmistajat ja eturivin kalastusoppaat esittelevät mahtavan valikoiman erityisesti kalastukseen suunniteltuja veneitä varusteineen sekä kertovat käytännön vinkkejä kalastukseen. Altaasta löytyy kahdeksan huippuvarusteltua kalastusvenettä; Aaltomarine, Alucat W8, Smartliner Bass Pro 500, Buster M1, Finval, Silver Eagle, Tracker sekä Lund. Altaan läheisyydestä löytyvät lisäksi ruotsalaiset Linder-veneet, joihin luottaa esimerkiksi Claes "Svartzonker" Claesson.

Veneistä kertovat ja niistä tekevät kalastusdemoja esimerkiksi Ari "Apajaneuvos" Paataja, Jani Ollikainen ja Mika "Haukikoira" Vornanen. Kalastusveneallas löytyy hallista 3. Tarkempi ohjelma löytyy TÄSTÄ

Rapala Kalatakuu Jättiakvaario tuo kalat ja kalastajat suoraan yleisön nähtäville

Useana vuonna messuilla nähty 22 000 litran vetoinen jättiakvaario on tänäkin vuonna paikalla. Ohjelmasta altaalla vastaavat mm. Rapalan Pro Guidet Markku Tiusanen ja Timo Koikkalainen, Shimanon Jani Himanko, Team Daiwan Ville-Matti Blomqvist sekä Peter Lahti. Akvaario löytyy Kalastusvenealtaan läheisyydestä hallista 3.

Jättiakvaarion ohjelma löytyy TÄSTÄ

Lisäksi Rapala Flip Off –radalla yleisökin pääsee tyydyttämään heittohalujaan asiantuntijoiden opastuksella. Koko kalastusalueen isäntänä toimii aina sanavalmis ja viihdyttävä Mikko "Peltsi" Peltola.

Aalto Marine 550/650 Fish | osasto 3p48 & Kalastusveneallas

Kalastus-lehdessäkin takavuosina kirjoitelleen Touko Liimataisen suunnittelema kalastusvene on nimeltään Aalto. Kotimaista tekoa olevan veneen suunnittelussa pääpaino on ollut ainoastaan kalastuksessa ja veneessä on täydet valmiudet kaikille kalastusvarusteille elektroniikan mielekkäästä asennuksesta alkaen. Lisätietoa www.aaltomarine.fi

Bella Falcon BR-sarja | osasto 6c50

Bella Falcon on Bellan ensimmäinen alumiinivene ja osastolla on esillä täysin kalastusvarusteltu Falcon BR 6 –malli. Falcon BR 6 muuntuu perheveneestä kalaveneeksi muutamassa minuutissa ja veneessä on luonnollisesti täysi kalastusvarustevalmius: kattava putkitus perästä pulpeteille ja pulpeteilta keulaan sekä pulpettien välillä. Lisäksi putkitus kulkee veneen molemmilta puolilta jolloin mm. sähköt ja kaapelit saadaan omiin putkiin ja tarvittaessa eri puolille venettä. Saatavilla keulakoneen asennussarja, heittokalastusistuin yms. Lisätietoa www.bellaboats.com

Buster M1 | Kalastusveneallas

Buster päivitti M:n hieman suuremmaksi ja jykevämmäksi yhdistäen samalla mahdollisuudet räätälöidä veneestä omanlaisensa paketin kalastukseen. Veneen elektroniikkavalmiudet sekä kalastettavuus tuovat Busterit aivan uudelle tasolle. Busterin oma osasto löytyy paikalta 6d48, jossa esillä tuplapulpetillinen sisarmalli M2. Lisätietoa www.busterboats.com

Finval-kalastusveneet | Kalastusveneallas & osasto 3k31

Helsinkiläinen Boatman Group edustaa ja myy Finval-nimisiä hitsattuja kohtuuhintaisia kalastusalumiiniveneitä. Veneet ovat kustomoitavissa toiveidesi mukaisesti, voit valita mm. veneen värin RAL-värikartasta ja varustelu räätälöidään tilauskohtaisesti. Messuilla esillä mallit Finval 475, Finval 505, Finval 510 Randy, Finval 555 Sports Angler & Finval 555 Fish Pro. Lisätietoa www.boatmangroup.fi

MotorGuide Xi3 –keulasähkömoottori | osastot 6b48 (Mercury Marine) & 5m61 (OPM International)

Uusi Xi3 täydentää MotorGuiden mallistoa edullisemmasta päästä kuitenkaan ominaisuuksista tinkimättä. Langaton kauko-ohjaus ja saatavana joko 55 tai 70 lbs työntövoimalla. Uusi SecureStep-järjestelmä mahdollistaa vapauttamisen lukitusta asennosta helposti ja kevyesti. Xi3 on erityisen hiljainen kaikessa toiminnassaan. Vakiona kolmilapainen potkuri.

Minnkota Ultrex –keulasähkömoottori | osasto 3n51

Ultrexissa on Minn Kotan herkin ja intuitiivisin jalkapedaaliohjaus erittäin tarkalla GPS:llä maustettuna. Taivasankkuri (Spot-Lock) älykkäällä siirtymätoiminnolla, Bluetooth-yhteydet ynnä muut i-Pilot LINK -ominaisuudet ja nostoavustin tekevät Minn Kota Ultrexin käyttämisestä vaivatonta. Saatavilla myös 112 lbs/36 V ja 80 lbs/24 V versioina.

Lowrancen uutuudet | osasto 5m61

Lowrance Hook2 -sarja on täysin uusi ja sen kehitystyöhön on käytetty kaksi vuotta. Kaiken perustana on helppous: sitä on helppo käyttää, se on helppo asentaa eikä sen säätöihin tarvitse itse koskea Lowrancen täysin uudistetun automaattisäätöisen kaikuluotaimen ansiosta. Hook2-X malleissa on sisäänrakennettu GPS (ei Hook2-4X) ilman karttakorttipaikkaa, joten käyttäjä näkee nopeutensa ja voi merkitä sijaintinsa pisteillä laitteen muistiin. Sarjasta löytyy myös kombomallit muistikorttipaikalla.

Uusia kaikuantureita Hook2:een: Bullet, SplitShot &Tripleshot

Bullet vastaa vanhaa HST-WSBL perusanturia ryyditettynä laajakeilaisella 200kHz taajuudella. SplitShot vastaa vanhaa HST-HDI –anturia eli nyt tarjolla on paranneltu DSI-alasluotauskuva laajakeilaisen 200kHz 2D kuvan lisäksi. Anturi toimii myös Hi Chirp -taajuudella yhdistelmälaitteissa. TripleShot anturi sisältää edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi myös laajakeilaisen HI-CHIRP/200kHz 2D luotauksen sekä erittäin tarkan StructureScan-viistoluotaimen.

Lowrance FishHunter –heitettävä kaikuluotain

Älypuhelimeen tai tablettiin WLAN -yhteydellä kytkettävä, rannalta tai veneestä heitettävä kaikuluotain. Tukevalla vavalla heitettävä kaikuluotainmoduuli lähettää kaikuluotaintiedon (syvyys, pohjan kovuus, kalat..jne) käyttäjän ruudulle jopa 65 m päähän. Saatavilla Lowrance FishHunter Pro ja Lowrance FishHunter 3D.

Humminbird Solix 10" Mega –yhdistelmälaite | osasto 3n51

Humminbird SOLIX™ 10 -kaikuluotaimessa on Cross Touch® -kosketusnäyttö, kaikuluotainkuvan tarkkuuden uudelle tasolle nostava MEGA Imaging™ -teknologia digitaalisella CHIRP-luotauksella, AutoChart® LIVE -ohjelmisto omien karttojen tekoon mm. vesikasvillisuuden ja pohjankovuusnäytön kanssa. Lisäksi Bluetooth®-yhteys ja i-Pilot® LINK™ -yhteensopivuus, jonka avulla saat veneesi seuraamaan esimerkiksi AutoChart LIVEllä tehtyä pohjankovuuskäyrää pitkin.

Raymarine & Flir-uutuudet | osasto 5n59

Raymarine Axiom Pro –sarja

RealVision 3D, 1 kW:n CHIRP-kaikuluotain ja Raymarinen HybridTouch-hallinta – tekevät Axiom Prosta all-in-one-näyttöjen uuden standardin. Salamannopea neliydinprosessori, erittäin kirkas IPS-näyttö ja älykäs Lighthouse -käyttöjärjestelmä tekevät Axiom Pron käyttökokemuksesta sulavan ja intuitiivisen. Helppo laajentaa kehittyneeksi navigointiverkoksi, johon kuuluu useita Axiom-näyttöjä, CHIRP-kaikuluotain, Evolution-autopilotti, & FLIR-lämpökameran pimeänäköteknologia.

Mukana on myös viime kaudeksi esitelty Axiom-sarja, jossa lähes Pro-tason suorituskyky.

Flir Scout TK -lämpötähystimen avulla tallennat kuvia ja videoita, sekä havaitset alukset, ajoneuvot, eläimet ja ihmiset täysin pimeässä kuin myös kirkkaassa auringonpaisteessa. Havaitset myös veneet, poijut, viitat ja väylien linjataulut.

FLIR One on edullinen iOS ja Android mobiililaitteisiin asennettava lämpökamera.

Powervision PowerRay –vedenalainen drone | Kalastusveneallas & Uusi aalto

Uusi vedenalainen "drone" paljastaa salaisuudet pinnan alta reaaliaikaisesti ja reaalinäkymin. Kannattaa käydä tutustumassa näytöksiin.

 Mercury 15/20 hv nelitahti EFI –perämoottorit | osasto 6b48

Uudistettu huippukevyt nelitahtisarja, jossa on maailman ensimmäinen kannettavan perämoottorin ohjauskahva, jossa on vasemman- ja oikeanpuoleinen käyttömahdollisuus. Moottorissa on myös kahvasta käytettävä sähkökippi käyttöä helpottamassa. Tämän lisäksi kahvan alarajoitin on säädettävissä tiettyjen venetyyppien mukaan. Pienempiin kalastusveneisiin loistava ominaisuus. Lisätietoa www.mercurymarine.com

Honda 20 hv sähkökipillä | osasto 6h48

Hondan tehdas valmisti suomalaisiin tarpeisiin erikoismallina 20 hv kahvaohjattavan mallin sähkökipillä. Näin pienessä kokoluokassa sähköinen nosto ei ole tavallista ja pienempiin kalastusveneisiin sähkökippi on omiaan veneen paremman hallinnan suhteen. Käyttömukavuus on myös aivan toisella tasolla.

Kalastusveneet kaikille –sarja Brandt Oy:n osastolla 6h48

Kolme vaihtoehtoa aloitteleville mökkikalastajille, jotka haluavat helpolla ja kohtuurahalla tuunata mökkiveneensä myös kalastukseen. Veneet ovat Terhi 385 & Torqeedo Travel 1003CS, Terhi 445 C & Honda, Faster 460i & Honda.

Silver Fox Avant 2018 | osasto 6h50

Uuden rungon myötä sisätilat ovat edeltäjämallia tilavammat. Keulassa on reilusti säilytystilaa, sekä suuri avoin turkki, josta on mukava esimerkiksi heittokalastaa. Ulkonäön osalta uutuus on modernimpi, linjakkaampi ja urheilullisempi kuin edeltäjänsä, säilyttäen kuitenkin sukunäkönsä Silverin tuoteperheeseen. Lisätietoa www.silverboats.fi

Tracker Pro Guide V-165 WT | 3k49 & Kalastusveneallas

Hitsattu ja tukirakenteella vahvistettu alumiinirunko on kestävä, suorituskykyinen ja ajettaessa hiljainen. Veneessä on runsaasti tilaa kalastusvälineille sekä mahtava varustelu. Keulassa hapettava kiertovesisumppu (72 litraa) ajastimella ja pumpulla. Perässä hapettava kiertovesisumppu (110 litraa, 1,3 m leveä) ajastimella ja pumpulla. Sisältää myös syöttiämpärin. Kaksi lukittavaa 8 jalan vapa/tarvikelaatikkoa, laidoilla, yksi lukittava vapa/tarvikelaatikko keskellä (1,8-2,4 m vavoille) 3 liikuteltavaa ja 360 astetta pyörivää taittoistuinta, joille 5 kiinnityspistettä. Minn Kota -sähkömoottori ja kaikuluotain valmiiksi asennettuina. Asennus Mercuryn perämoottoreilla.

AMT 175 BR – aluminium | osasto 6h50

AMT yhdistää Faster-veneistä tutun alumiinirungon AMT:n lasikuituiseen sisukseen. Erikoismalli, joka sopii aktiivisen kalastuksen ohella myös reippaampaan vesielämään.

Faster 460 TH | osasto 6h48

Faster 460 TH on ensimmäinen kahvaohjattava Faster-venemalli. Yksinkertainen ja selkeä pohjaratkaisu, jota täydentävät vakiona lisävarustekiskot, joihin on helppo asentaa lisäistuimia, säilytyslaatikoita ja muita omaan käyttöön sopivia varusteita. Perään sopii 20-50 hv:n kahvaohjattava perämoottori. 20 hv:lla kulku riittää perustarpeisiin, mutta 50 hv:lla kyyti on jo tosi hurjaa. Lue lisää Kalastus-lehti 2/2017. Lisätietoa www.faster.fi

Smartliner Bass Pro 500 | Kalastusveneallas

Kauttaaltaan hitsattuun alumiinirunkoon on lisätty ääniä vaimentava ja käyttömukavuutta lisäävä lasikuituturkki. Turkissa kulkee Smart-vesiura joka kerää veden ja ohjaa sen uraa pitkin pilssipumpulle. Täydellinen kalastusvarustevalmius. Lisätietoa www.boatstar.fi

Lund Boats Finland | osasto 7h141 & Kalastusveneallas

Amerikkalaisen Lundin maahantuoja esittelee 2075 Tyee Magnum + Mercury 200 hv Verado Pro –moottorilla sekä Lund 1625 Fury XL + Mercury 50 hv kahvaohjattavalla moottorilla. Lisäksi kalastusvenealtaalta löytyy Mika Vornasen 1900 Tyee + Mercury 150 hv EFI. Lisätietoa www.lundboatsfinland.com

Alutroll 535ULC | osasto 6f50

Uusi etuhytillinen Alutroll 535ULC julkaistaan vasta messuilla 9.2. Ennakkona tehtaalta kerrotaan, että kysessä etuhytillä varustettu 5,35 m pitkä alumiinivene, jossa suuri takatila. Liukuovi takana ja luukku tuulilasissa kulkua varten. Kuljetus onnistuu 1500 kg trailerilla ja koneteho luokkaa 80 hv. Kannattaa tsekata myös muut Alutrollit osastolla.

Yamarin Cross 60 Cabin | osasto 6f48

Yamarin Cross 60 Cabin toimii loistavasti erityisesti vetouistelussa. Tilava keula helpottaa lastaamista ja leveä keskikäytävä tekee sisätiloissa liikkumisen vaivattomaksi. Isot ikkunat ja kuljettajan puolen kattoluukku takaavat kipparille näkyvyyden jokaiseen suuntaan. Cabin tarjoaa reilusti tilaa matkustajille ja varusteille. Veneen saa myös ulko-ohjauksella varustettuna.

Maritim-venetuotteet | osasto 5g11

Navisafe-valot

Kokonaisratkaisu pieniin yhteysveneisiin, jolliin, kanootteihin, kajakkeihin ja kalastusveneisiin, joissa on joko perälautaan liittyvä ohjauspiste tai pystysuuntainen pulpetti, joissa edellytetään ympärinäkyvää valkoista navigointivaloa. Pakkaus sisältää: Navilight 360° 2 MPK, 4-osainen varsi, Navimount-pystymalli/950, neopreeninen säilytyslaukku.

Maritimin omat NMEA-kaapelit ja liittimet

Maritim on tuottanut oman sarjan, jossa kaikkiin mahdollisiin liitäntätarpeisiin löytyy oma liitin tai kaapeli. Nyt ei veneen varustelu jää kiinni kaapeleiden hinnasta.

Vakuutusyhtiö Alandia | osasto 7f109

Alandia on erikoistunut kalastajien venevakuutuksiin. Kannattaa käydä juttelemassa parhaasta mahdollisesta vakuutuksesta omiin tarpeisiin. Osallistumalla osastolla veneilyturvallisuustestiin, voit voittaa 1000 euron arvoisen veneloman. Lisätietoa www.alandia.fi

Venemessut 9.–18.2.2018 Messukeskuksessa Helsingissä. Avoinna arkisin klo 11-19 ja viikonloppuisin klo 10-18. Pääsyliput ovelta 19 e/12 e. Ennakkoon ennen messujen avajaispäivää verkkokaupasta http://shop.messukeskus.com ostettuna 16 e/10 e. Vuonna 2018 venemessut tuo esille John Nurmisen Säätiön toimintaa nostamalla messujen teemaksi Puhdas Itämeri. www.puhdasitameri.fi

Lisätietoa: www.venemessut.fi

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt