AdsConfKit

Kirjautuminen

Täsmävinkkejä alkukauden hauenkalastajalle

Käyttäjän arvio:  / 4
HuonoinParas 
Share

Kevät tekee pikkuhiljaa tuloaan ja hauenkalastajan mieli vaeltaa yhä useammin avovesikauden avajaispäivään. Tätä hetkeä on odoteltu koko pitkä ja pimeä talvi. Hauenkalastajan kausi alkaa merialueella usein maalis-huhtikuun liepeillä, kutumatalien ja lahdenperukoiden ollessa vielä jäässä. Kalastus heti jäiden lähdön jälkeen on tunnetusti haastavaa, mutta myös erittäin palkitsevaa silloin kun kalat löytyvät.

Kysymys kuuluukin, minne suunnata kun totutut matalat haukipaikat ovat jääpeitteen alla ja vaikkeivät olisikaan, tarjoavat silti kehnosti kalaa?

Syvempien penkkojen haravointi avainasemassa

Maaliskuun puolen välin ja loppukuun tienoilla ensimmäiset paikat rupeavat pikkuhiljaa avautumaan ja veneellä pääsee jo avoveteen kalastamaan. Alkukaudesta, (nyt puhumme kauden ensimmäisistä päivästä, korkeintaan ensimmäisestä viikosta), haukia kannattaa yleensä lähteä etsimään hieman tavanomaista syvemmästä vedestä, salmipaikkojen kaislanreunoista, kutulahtien suualueilta ja lahtialueiden keskustoista eli paikoista, joissa vettä saattaa olla 3-5 metrin verran. Kaikkein matalimmat paikat ovat usein jäässä, joten paikan valinta syvempään veteen on jo ulkoisten olosuhteidenkin johdosta perusteltua.

Kaloja ei yleensä heti alkukaudesta löydy kappaleralliksi asti, mutta harvat tapahtumat saattavat peräti kaikki olla raavaiden yksilöiden aiheuttamia. Alkupäivien kalastuksessa korostuvatkin maltti ja pohjanmuotojen seuranta sekä mahdollisen jäätilanteen aiheuttamat paikanvaihdokset, kun oletettu ottipaikka onkin jäässä.

Hitaasti, hitaasti

Ongelmalliseksi alkukauden kalastamisen tekee syvähköjen kalapaikkojen lisäksi erittäin kylmä vesi. Vieheet pitäisi saada hieman passiivisien kalojen eteen, usein pohjan tuntumaan ja veden kylmyydestä johtuen kalastuksen tempo tulee olla hidas.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alkukauden hauenkalastajan kannattaa käyttää laiskapotkuisia vieheitä, joita kaiken lisäksi on painotettava hieman, jotta niillä pääsee helpommin kalojen oleskelusyvyyksiin.

Vieheistä

Alkukauden hauenkalastaja varustautuu erilaisilla kumishadeilla, niiden helpon painotettavuuden vuoksi. Myös painotetut jerkit ja vaaput toimivat varauksella eli niitä kannattaa ottaa mukaan.

 

Painotuksen tekeminen on helppoa. Kätevä tapa on rigata haukishadi isokoukkuiseen jigipäähän tai virittämällä shadin eteen päärynäpaino. Myös erilaisia painonastoja on saatavilla.

Painotettujen jerkkien tai vaappujen kanssa uiton hitaus ja vieheiden elämättömyys hitaalla kelauksella voi koitua ongelmaksi, mutta kokeilemalla voi löytää juuri tiettyyn tilanteeseen sopivan.

Haukishadit ovat kuitenkin helpoin ratkaisu alkukauden menestykseen, sillä niitä pystyy uittamaan erittäin hitaasti kuitenkin ilman, että ne menettävät kalastavuutensa. Profiilia ja kokoa vieheellä saa heti kauden alussa olla mielellään paljon.

Oletetut kalapaikat on syytä kalastaa hitaasti tai jopa ankkurista

Alkukaudesta ennen kutua hauet ovat erittäin passiivisia, eivätkä ne välttämättä lyö vieheisiin hetimiten. Nyt kalastajan on syytä pitää pää kylmänä ja valikoida muutama hyvä paikka jo ennen kalastuspäivän alkamista ja kalastaa nämä pari-kolme kalapaikkaa erittäin tarkasti.

Erilaisten värien, kokojen ja painotusten kokeileminen pitää kuitenkin mielen virkeänä. Toistotaktiikka on nyt menestyksen avain ja sinnikkyys voidaan palkita uudella haukienkalla!

 
Kelat ja vavat

Takasalvalla varustettu hyrräkela ja jämäkkä, mutta notkea 7-8 -jalkainen vapa noin 120-150 g painosuosituksella ovat raskaiden vieheiden kanssa omiaan. Älä siis ota sitä kevyempää haspelisettiä rikottavaksi.

 

Elektroniikka

Hyvä kaikuluotain on ehdottoman tärkeä kun haetaan lahtien keskustojen tai suualueiden syvempiä kohtia. Keulasähkömoottori helpottaa ja mukavoittaa kalastusta olennaisesti, mutta ei ole ehdoton, sillä perinteisestä ankkuristakin pystyy alkukauden kohmeisia haukia jallittamaan.

 

Alkukauden hauenkalastajan muistilista

1.
Isot haukishadit pääasiallisina vieheinä
2.
Päärynäpainot tai isokoukkuiset jigipäät
3.
Mieluiten pelastautumispuku ja tarpeeksi lämmintä vaatetta sen alle
4.
Lämpimät kengät tai mieluummin jopa EVA-lämpösaappaat
5.
Hiekkaa veneennostoa varten, mikäli ramppi on jäässä tai jäätyy päivän aikana
6.
Malttia, kalat eivät välttämättä näytä mielenkiintoaan heti
7.
Ns. takasalvattu kela, mikäli käytät hyrräkelaa. Kelan IAR-laakeri (Instant Anti Reverse) pettää helposti kylmässä kelissä, jolloin ylimääräinen takasalpa varmistaa kelan takaliikkeettömyyden. Kela, jonka kampi liikkuu taaksepäin on käytännössä käyttökelvoton.
8.
Muista tarkistaa että veneen akku on talven jäljiltä ladattu, on harmillista huomata että perä- tai keulasähkömoottorin akku on tyhjä kun vene on jo laskettu vesille
9.
Termospullo kuumaa juomaa
10.
Seuraa säätilaa ja etenkin tuulta, tuuli voi kasata jäätä kulkureitille tai jopa tukkia sataman tuloväylän

 
Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt