AdsConfKit

Kirjautuminen

Share

Suomen rannikolla on erinomaiset mahdollisuudet tavoittaa meritaimen rannalta heittäen sekä keväällä että syksyllä. Meillä kuitenkin mökkien ja yksityisalueiden suuri määrä rajoittaa kulkemista moneen paikkaan, joten meritaimenen rantakalastajalla tulee olla hieman luovuutta päästäkseen tarjoamaan hopeatorpedolle uistinta tai perhoa. Tämä artikkeli on kirjoitettu uistinkalastajan näkökulmasta.

Meritaimenen rantakalastus ei meillä Suomessa ole lähellekään yhtä suosittua kuin veneestä toteutettu heittokalastus. Etenkin pääkaupunkiseudulla taimenjahdissa pyöriviä veneitä näkee sesongin aikana enemmän kuin muiden kalalajien kalastukseen keskittyviä veneitä yhteensä.

Syyskalastajan pitkä kausi

Meritaimen syönnöstää keskellä kesää avomerellä rantakalastajan ulottumattomissa. Kylmän veden aikaan keväällä ja syksyllä se hakeutuu mataliin rantavesiin ja niiden tuntumaan saalistamaan. Syyssesonki on rantakalastajan kohdalla kevättä pidempi, sillä keväällä kalat ovat vain lyhyen, noin 1,5 kuukauden sesongin, rannan tuntumassa heittoetäisyydellä.

Loka-marraskuu on yleisesti merkinnyt aikaa, jolloin kaloja löytyy rantojen läheisyydestä, mutta kylmien kesien jälkeen kausi on käytännössä alkanut jo elo-syyskuussa. Nykyisinä leutoina talvina pääsee hyvin heittämään vielä joulun pyhinäkin tai jopa keskellä talvea, joten sopivaa keliä on hyvä kyttäillä ajan kanssa.

Mitä meritaimen syö?

Rantavyöhykkeellä taimenelle on tarjolla leväkatkaa, rantamassiaisia ja iso kirjo pikkukaloja, kuten hietatokkoa ja kolmipiikkiä. Hieman ulompana löytyy silakkaa, kilohailia ja tuulenkalaa. Meritaimenen voi hyvin sanoa olevan kaikkiruokainen, mutta se tyytyy useimmiten siihen ravintoon, joka on helpoiten saatavilla. Kivinilkkakaan ei saa olla rauhassa ahnaalta taimenelta.

Paikan valinnasta

Rantakalastuksessa on kaksi erilaista tyyliä. Vakiintunut tyyli on kalastaa rantoja, joihin pääsee tietä pitkin autolla tai kävellen. Näitä paikkoja ovat muun muassa Kokkolan, Rauman ja Porin edustan rannat, Kustavin uloimpien autolla saavutettavien saarten rannat, Kemiön Purunpää, Långsidan, Bromarvin Padva, Hanko, Inkoon Kopparnäs, Porkkala, Helsingin Lauttasaari, Vuosaari ja Porvoon Emäsalo. Lisäksi manner-Suomen ulkopuolella on Ahvenanmaa, jossa rantakalastuskulttuuri on pykälän pidemmällä kuin mantereella.

Valitettavasti moni hyvä ranta-alue on Suomessa yksityisaluetta

Yksityisalueella kulkeminen on joko kiellettyä tai luvanvaraista. Heittopaikat ovat siis varsin rajattuja. Harvalla meistä on mahdollisuuksia lähteä summamutikassa pyörimään pitkin rannikkoa sopivaa rantaa etsien. Toki mökeillä ei välttämättä ole ketään paikalla myöhään syksyllä, mutta yksityisalueita tulee kunnioittaa.

 
Yhdistä vene rantakalastukseen

Toinen harvemmin harrastettu tyyli on siirtyä veneellä eri saariin ja kalastaa saaria rannalta käsin. Tällä tavalla rantakalastukseen tulee huomattavasti lisää tehoa, kun ei tarvitse koluta vain yhtä rantaa ja aluetta. 

Tämän tyyppinen rantakalastus sopii suomalaisiin olosuhteisiin parhaiten, sillä rikkonainen saaristomme tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia ilman sitä vaaraa, että loukkaisi jonkun yksityisaluetta, sillä asumattomia tai mökittömiä saaria on ukuisia meritaimenpaikoilla. Saaresta tapahtuvaan rantakalastukseen ei vaadita kovin ihmeellistä venekalustoa, jopa kanootilla tai soutuveneellä pärjää kunhan muu varustus, kuten asianmukainen vaatetus esimerkiksi pelastuspuvun muodossa on kunnossa.

 

Kovalla tuulella ei luonnollisesti kannata lähteä pienveneellä pyörimään, mutta miedolla kelillä soutuveneelläkin ehtii heittämään jo useamman saaren. Tiedossa on myös fanaatikkoja, jotka ovat meloneet jopa SUP-laudalla pelastuspuku päällä mantereen lähellä olevalle saarelle heittelemään.

Veneen mukana voi myös tuoda kelluntarenkaan, jolla pystyy yhdistämään vene- ja rantakalastuksen parhaat puolet, mutta kelluntarengaskalastus sopii vain suhteellisen mietoihin keleihin ja siitä kalastaminen vaatii hieman kokemusta.

Mihin saareen kalaan?

Suomen rannikon tuhansista saarista on mahdoton sanoa yksittäistä vinkkiä. Yleissääntönä voidaan kuitenkin todeta, että kannattaa hakea kivikkorantaisia isohkoja saaria, joiden rannoissa on erilaisia muotoja erilaisten niemekkeiden, lahtien ja vedenalaisten luiskien muodossa. Saaren olisi myös hyvä sijaita sellaisella paikalla, että ympärillä on riittävästi syvää vettä.

Voidaan myös hakea kivikkoriuttoja, jotka sijaitsevat isomman matalikkoalueen keskellä, mutta kuitenkin niin, että läheltä löytyy syvää vettä. Tällaisia paikkoja voi olla erittäin vaikea edes kalastaa veneestä käsin, joten rantautuminen kannattaa.

 
Liian sisällä saaristovyöhykkeellä ei kannata pyöriä

Silloin vaarana on hauki ja liian samea vesi. Unohda kaislikkoalueet, savipohjaiset alueet tai liian tiheä asutus. Esimerkiksi Saaristomeren alueella täytyy mennä huomattavan paljon mantereesta ulos päästäkseen pelipaikoille. Pohjanlahtea pohjoiseen mennessä saaristovyöhyke ohenee ja potentiaaliset paikat on helpompi löytää ja saavuttaa. Sama koskee Suomenlahtea, jossa laajempaa saaristovyöhykettä on vain Tammisaari-Inkoo ja Porvoo-Loviisa –akselilla. On tavallista löytää runsaasti meritaimenia kutuvirtavesien suistoalueilta. Hopeakyljet viihtyvät suistoalueella varsinkin silloin, kun makea vesi on merivettä hiukan lämpimämpää.

Paikan haku ja lopullinen valinta

Paikan haussa Google Maps ja Kansalaisen Karttapaikka ovat erittäin hyödyllisiä. Merikortti on liian ylimalkainen, mutta antaa yleiskuvan. Lopullinen paikan valinta on hyvä tehdä esimerkiksi vertailemalla kolmea eri potentiaalista saarta asutuksen, rannan muodon, koon, rantautumispaikkojen sekä hot spottien suhteen. Hot spoteilla tarkoitetaan paikkoja, jotka ovat esimerkiksi poikkeamia rannan muodossa, vedenalaisia riuttoja tai irtokiviä syvemmässä.

Tärkeintä on löytää heittämiselle kiinnekohtia eri kulmista eikä paiskoa sokeasti tyhjää vettä. Meritaimen on petokala, joka ei viihdy avoimissa rannoissa ja etsii aina suojaa, josta hyökätä. Sukelluskalastajat ovat myös kertoneet, että kun kaikki muut kalat voivat olla paikallaan, niin meritaimen ei pahemmin himmaile yölläkään paitsi aivan matalassa vedessä ruokaa sulatellessaan.

Meritaimen on olosuhteiden suhteen vaativa kala

Tuuli

Olosuhteista tuuli on rantakalastajan kannalta kaikkein merkittävin. Tuuli muodostaa virtauksia, samentaa vettä, ajaa ravintokalaa liikkeelle ja määrittelee heittämisen suunnan. Tuulen suhteen kannattaa kelata aikaa hieman taakse päin, sillä edellispäivän kova tuuli on varmasti sekoittanut ja nostanut vettä.

Taimen ei hakeudu heti paikoille, jotka ovat kiehuneet hornankattilana vielä edellisenä iltana. Kannattaa tarkistaa vallinnut tuulen suunta ja aloittaa kalastus paikoista, jotka ovat saaneet olla hieman suojassa. Mikäli kalaa ei kuulu, voidaan siirtyä tuulen puolella olleille alueille.

Erityisesti niemenkärkiin muodostuu tuulella tai sen jälkeen virtauksia, joita kannattaa hyödyntää ja pyrkiä kalastamaan sieltä missä vesi liikkuu rannan suuntaisesti sivuttain. Näissä virtauksissa on taimenelle syötävää. Ruotsalaiset kutsuvat ilmiötä sanalla "strömkant" eli virtauksen reuna.

 

Ilmanpaine ja veden korkeus

Nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. Vaikka tuuli voi hetkellisesti nostaa vettä, on päätekijä kuitenkin aina matalapaine. Vastaavasti korkeapaineella vesi laskee. Yleisesti voidaan sanoa, että nousevalla vedellä taimen on aktiivisempi ja heittäjän kannalta helpommin tavoitettavissa. Korkealla vedellä taimen uskaltautuu lähemmäs rantaa, sillä saaliskalatkin liikkuvat siellä. Matalalla vedelläkin voi toki saada kalaa, mutta silloin uistin ui pidempään syvemmässä vesikerroksessa, koska aivan ranta jää veden puutteen takia heittämättä ja kala ei välttämättä havaitse tai kiinnostu kaukana olevasta kohteesta.

Hyvä esimerkki korkeapaineesta oli viime lokakuu, jolloin vesi pysytteli pitkään Suomenlahdella -50 cm tasassa ja aurinko helotti siniseltä taivaalta. Tapahtumat olivat todella tiukassa. Tuolloin oli syytä keskittyä muihin kalalajeihin tai sienestykseen.

Veden väri ja lämpötila

Taimen ei pelkää sameaa vettä ja voi jopa saalismielessä hyödyntää sitä, mutta kalastajalle on ikävä heitellä ilman näköyhteyttä potentiaalisiin oleskelupaikkoihin. Usein vesi on samentunut tuulen nostaman lietteen tai levän myötä. Se voi myös samentua jokien tuomasta savivedestä, mikä ainakin Helsingin vesillä on välillä raivostuttavakin ongelma.

Mantereella oleva rantakalastaja on äärimmäisen samean veden edessä aseeton, mutta veneellä saareen siirtyvällä on moninkertaiset mahdollisuudet päästä hieman kirkkaampaan veteen. Optimaalinen veden sävy rantakalastajalle on jostain puolikirkkaan ja kristallinkirkkaan väliltä.

Meritaimen saattaa mässäillä kupunsa täyteen aivan loppukaudestakin, mutta silloin ruoka sulaa hitaasti ja kala saattaa seurailla uistinta, mutta ei kylläisenä jaksa iskeä. Se reagoi erittäin herkästi pieniinkin lämpötilan muutoksiin ja saattaa löytyä vesistä, jotka ovat muutaman asteen kymmenyksen ympäristöään lämpimämpiä. Loppukaudesta korostuvat kuluneiden lähipäivien tuuliolosuhteiden analysointi, lämpötilakartat ja loppu viimein mukana kulkeva lämpömittari. Loka-marraskuussa parhaiten kalaa on tullut noin 6-10 asteen vedestä.

Kalastustaktiikka

Venekalastuksessa heittosuunta on syvästä matalaan kun taas rantakalastuksessa heitetään matalasta syvään. Meritaimen liikkuu aktiivisesti eri syvyysalueella, jolloin kala saattaa olla syvän päällä silloin kun venekalastaja osuu paikalle ja toteaa paikan tyhjäksi. Veneellä voidaan myös vahingossa ajaa kalan päälle, jolloin se todennäköisesti painuu vieläkin syvemmälle suojaan. Kun vene on poistunut paikalta, rantakalastajan syvän päälle heittämä uistin saattaa maistua ja some laulaa.

Perussääntönä on saada heitto ulottumaan joko matalan ja syvän rajalle tai johonkin matalan rannan kiinnekohtaan kuten kivikkoon, vedenalaiseen luiskaan tai rakkoleväpuskan tuntumaan. Rantakalastuksessa voidaan pommittaa oletettua hot spottia ja odottaa, että parvi ui kohdalle tai voidaan kahlata aktiivisesti kaloja etsien. Mikäli kalastat saaresta rannalta, hyödynnä saariolosuhteet kiertäen eri paikoissa. Tuulisella säällä käytä hyväksesi takatuulta, jolloin uistimen saa lentämään huomattavan pitkälle matalan ja syvän veden reunaan.

Kelausta on hyvä välillä pysäytellä ja vajottaa uistinta aika ajoin. Myös taimenuistimia voi "jerkata" eli vapauittaa, jolloin niihin saa todella houkuttelevia syöksyjä. On myös hyvä muistaa, että meritaimen saattaa olla aivan rannassa nilkkavedessä, joten uutta paikkaa kalastettaessa ei kannata mennä heti veteen vaan heittää pari heittoa noin viiden metrin päästä rantaviivasta.

Herkkupaikat leopardipohja ja peilit

Ruotsalaiset ja tanskalaiset taimenenkalastajat puhuvat leopardipohjasta, jolla tarkoittavat hiekka- tai kivikkopohjaa, jossa on siellä täällä isompia kiviä, joiden ympärillä on rakkolevää. Leopardipohjia löytää myös enenevissä määrin Suomesta ja ne ovat joka suhteessa huippupaikkoja, sillä taimenella on riittävästi suojapaikkoja ja kalastaja näkee alueen pitkälle.

Moni mieltää edelleen meritaimenen kalastuksen tyrskykalastukseksi, jota se osittain onkin, mutta ei taimen kaikkein kovimmassa myllyssä viihdy vaan usein isomman aallon takana tai niin sanotuissa peileissä, jotka ovat parhaimpia paikkatyyppejä.

Peili muodostuu kun aallot iskevät kivikkoon. Kivikon ja rannan väliin muodostuu noin puolen metrin syvyinen alue, jossa aalto ei enää liiku vaan vesi kuplii ja virtaa. Tässä virtauksessa meritaimen on kuin kotonaan ja vaanii pieniä saaliskaloja kuten kolmipiikkejä ja tuulenkaloja. 

Sopiva säätila

Syksyisin päivänvalolla on suurempi merkitys kuin keväällä. Kalastusolosuhteita ajatellen päivät ovat parhaimmillaan, kun tuulta on 5 - 8 m/s ja taivas pilvinen. Tuulen suunta on paikkakohtainen tekijä, yleisesti kokemukset ovat olleet huonoimpia koillistuulella ja parhaimpia länsi/lounastuulella. Kun tuulta on alle 3 m/s ei suunnalla ole käytännössä mitään väliä.

Myös "lonkerokeli" eli sumuinen ja tyyni keli on ollut todella toimiva. Ensilumi ja tyynet olosuhteet ovat samoin erittäin kova yhdistelmä. Tyynimpinä syyskauden päivinä suosittelen kalastamaan erityisen tarkasti kahtena viimeisenä valoisana tuntina eli kultaisina tunteina. Taimen ottaa yllättävän hämärässä, jopa tummaan uistimeen. 

Varusteet

Meritaimenen rantakalastaja pärjää käytännössä samoilla varusteilla kuin venekalastajakin. Vavan on hyvä olla 9-10 jalkaa ja toimivuudeltaan "ruoskamainen". Liian jäykällä vavalla taimen karkaa lähes varmasti. Kelana monet suosivat haspelia, mutta kyllä laadukas hyrräkin asiansa ajaa.

 

Siimana kuitusiimaa noin 0,18-0,22 mm paksuisena. Tärkeää on lisätä noin metrin pätkä monofiilia tai fluorocarbonia tapsiksi, jotta kivet eivät hankaa siimaa poikki ennen aikojaan. Sopiva tapsin paksuus on noin 0,35 mm. Rantakalastajan uistimien tulee olla pitkäheittoisia ja matalakulkuisia niin sanottuja pitkulaisia rannikkouistimia tai hitaasti uppoavia lusikoita. Vaapuillakin voi yrittää, mutta niiden heitto-ominaisuudet eivät yllä pitkien puikkojen tasolle.

 

Sopivia uistimia ovat mm. E.V.Trutan Tuulenkala, Vekkuli eri kokoluokissa, Gladiator, Puikko-Aave, Grizzly Heksen, Great Heron, Sølvpilen, Jakki Puikko, Vajokki Laihis, Pekkman ja Sandgrävlingen.

Ursuit-pelastuspuku etenkin kylmän veden aikaan ei ole ollenkaan liioittelua ja sillä on turvallista liikkua myös veneellä. Muista ottaa paukkuliivit pois ennen kahluuhommiin lähtemistä.

Pelkillä kahluuhousuilla veneilyssä on myös vaaransa, sillä veden varaan joutuessa kahluuhousut täyttyvät vedellä ja henkilöä on lähes mahdoton nostaa ylös ja liivienkin nostokyky on koetuksella. Kahluukengiksi valitaan mieluiten nastapohjaiset kengät, jotka pitävät liukkailla kivillä paremmin kuin huopapohjaiset. Veneeseen eri kengät kuten lämpösaappaat.

Käytännön vinkkejä

Jos kala seuraa pitkään tai vain näykkii, niin vajotus, uistimen koon tai kelausnopeuden muutos saattaa laukaista iskurefleksin

Perusta johonkin rannalle tukikohta ja ota kahlaukseen mukaan vain kevyt varustus (ei merijalkaväkisotilaskaan kanna koko omaisuutta mukanaan)

Radiopuhelinkommunikointi antaa useamman henkilön porukassa valtavan edun, jos kalastettava ranta on laaja: tärppivärit, kelausvinkit, ja jos parvi löytyy niin kalastajat voivat tiivistää riviä juuri oikeassa kohdassa

Jos saat tartutettua raavaamman kalan, niin ei kannata yrittää haavia kalaa vaan väsytyksen loppuvaiheessa peruuttaa kohti rantamatalaa samalla pitäen tasainen veto kalassa, jolloin se tulee nätisti mukana nilkkaveteen, missä se ei enää saa pyrstön alle vettä ja on siksi täysin kesytetty kunnes sen varovasti vapauttaa

Meritaimenen kalastaja toimii vastuullisesti

Kuulostaa ehkä paradoksaaliselta kirjoittaa uhanalaisen kalan kalastusvinkkejä, mutta tosiasia on se, että mitä enemmän tietoisuus tämän hienon urheilukalan elinolosuhteista lisääntyy, sitä enemmän vaaditaan niiden parantamista. WWF:n ja K-ryhmän "Kuteminen kuuluu kaikille" –kampanja on tästä hyvä esimerkki, mutta kampanjaa ei olisi koskaan tullut, ellemme me vapaa-ajankalastajat olisi aktivoituneet ja pitäneet melua aiheesta.

Lisääntyvät ja elinvoimaiset meritaimenkannat kertovat myös muun ympäristön parantuneesta tilasta ja harva enää papittaa kaloja saaliin muodossa. Luontoelämykset ja jäätävät tärpit ovat usein graavia makoisampaa. Suurin osa meritaimenen kalastajista toimii vastuullisesti ja vapauttaa alamittaiset (alle 50 cm) sekä rasvaevälliset kalat hellävaraisesti takaisin. Eväleikattuja istutuskalojakin pistetään nykyisin enemmän takaisin kuin otetaan.

Meritaimenen "laatu" vaihtelee suuresti lopputalven ja kevään aikana. Kudun väliin jättäneet meritaimenet ovat suuri ilo kalastajille, kun taas kuteneet ruskeansävyiset "käärmeet" tuskin kelpaavat edes kissalle. Tällaiset yksilöt onkin parempi päästää viipymättä takaisin mereen.

Meritaimenen suurin uhka kutupaikkojen tuhoutumisen jälkeen eivät ole vapakalastajat vaan holtiton verkotus. Liian monta rasvaevällistä luonnontaimenta päätyy tänäkin syksynä verkottajien saaliiksi. Olkaa siis tarkkoina verkkojen kanssa ja ilmoittakaa heti asiattomista tai huonosti merkityistä verkoista.

 
 
Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt