Sivu 1/8

Hauen perhokalastus

Lähetetty: 21:32:59 26.04.2010
Kirjoittaja Pikkis
Avataanpa tänne tämmöinen otsake. Ajattelin, että tänne voisi kirjoitella pientä rapsatynkää, vähän juttua välineistä, perhoista yms. Siis semmoista jolle ei omaa otsikkoa heti löydy.

Omalla kohdalla vielä kausi avaamatta. Jäätä ilmeisesti vielä löytyy monin paikoin ainakin Vaasan korkeudella. Katsomassa en ole ehtinyt käymään, mutta eipä ole kuulunut juttua saaduista kaloistakaan. Renkaan pukkaan vesille heti, kun mahdollisuus kiireiltä löytyy. Uusia perhojakin pitäisi sitoa, vaikka onhan noita jo valmiiksikin, mutta ei koskaan niitä joita tarvitsisi. Viime keväänä matalassa toimi parhaiten keltaisen sävyiset Hollow deceiverit ja niitä varmaan ensimmäisenä sidonkin. Mahtavan näköistä kun iso hauki möyrähtää matalasta vedestä kiinni perhoon heilauttaen voimalla lapion kokoista pyrstöään.

Kuvassa näkyy tuo mitä odotan eli kamppailua vuosituhansien aikana jalostunutta hammastarhan kasvattajaa, vesien vihreää shakaalia vastaan.

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 19:49:02 27.04.2010
Kirjoittaja Jysy
Huomenna jysähtää perhokausi todenteolla käyntiin. Viimme sunnuntaina kävin hieman kellumassa. Munat pataan haukien osalta, pari säynävää kuitenkin tuli. Uusi kela ja siima hommattu talven aikana. Polte kauhea, tästä se alkaa....

ps: lähe huomenna mukaan

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 20:34:53 27.04.2010
Kirjoittaja Pikkis
Viddu, lähtisin mut ei millään töiltä kerkee. Joku toinen kerta. Minkä siiman muuten hommasit? Pitää varmaan sitoa muutama pienempikin perho johon säynäväkin ottaa kunnolla, joita vois kutosen setillä heitellä. Sillä saa tosin haukia veivata ylös aika kauan.

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 21:33:20 27.04.2010
Kirjoittaja RiWeHe
Kausi on tällä saralla jo avattu, mutta heikoin tuloksin. Pari päivää tuli kelluttua renkaalla ja pari päivää tuli piiskattua veneestä. Rengaskeikat oli ekoja laatuaan mulle ja kyllähän se hauskaa oli, kalat vain uupuivat, mutta kai niitäkin alkaa puskemaan jossain välissä. :shock:

Perhoja on tullu sidottua ja ensimmäisen siimankin ehdin kyhätä. Ydinliitoksen teossa meinas vähän alkaa vituttaa, mutta lopputulos oli ihan hyvä. Viime viikonlopun proju oli tuunata yhestä hyrrästagasta perhovapa ja siitä tulikin yllättävän hyvä :shock: Ihan kiva, vähän lyhyempi vapa vaikka rengastouhuihin. Vaikka isommat pojat sille naureskeli nii mä en lannistu! Ehdin siihen jo kelankin hommata.

Saa nähä jos ens sunnuntaina pääsis kankkuselta kalaan, vois alkaa jo kalojakin mestoilta löytyä... :roll:

Siinä meitsin tän hetken pervokuulumisia. Tavoitteena tälle kaudelle olis saada lisää kalapäiviä ja sit myötä kokemusta ja käytännön tietämystä lisää, ettei täällä tarvis aina roikkua ja kysellä tyhmiä :wink:

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 21:46:20 27.04.2010
Kirjoittaja Jysy
Pikkis kirjoitti:Viddu, lähtisin mut ei millään töiltä kerkee. Joku toinen kerta. Minkä siiman muuten hommasit? Pitää varmaan sitoa muutama pienempikin perho johon säynäväkin ottaa kunnolla, joita vois kutosen setillä heitellä. Sillä saa tosin haukia veivata ylös aika kauan.
Joo tänä vuonna pitäis päästä yhes kellumaan <3 Siima on Rion Outbound WF 8 F/I, tuli kelan mukana. Saas nähä kuis pelittää. Tekis mieli kans hommata joku kevyempi säynäväkeppi, noita säynäviä kun riittää täällä päin.

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 15:28:35 28.04.2010
Kirjoittaja kelohonka
Haukikausi perhovälinein olisi sitten avattu,pari keikkaa kahlaillen matalalla merenlahdella takana.11 haukea pyydettynä ja päästettynä,isoin karvan alle 90 cm.Ensi viikonloppuna olisi yritys käydä kellumassa Guidelinen renkaalla,syksyllä testailin sitä jo parilla reissulla.Hyvä peli tuntuu olevan.Olen totutellut 8 jalkaiseen TFO Minimagnum-vapaan,niinikää mukava vapa...Nyt kylmässä vedessä käytössä kelluva ampupää,on todellakin elämys kun näkee hauen iskevän juuri pinnan alla uivaan perhoon!

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 17:08:38 28.04.2010
Kirjoittaja Jukkis69
Kelohonka: minkä painoisia ampuja tuolla MiniMagnumilla olet käyttänyt? Tekis mieli hankkia itsellekin ko. vapa. Entäs oletko viskellyt täyspitkiä?

-Jukkis

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 18:28:07 28.04.2010
Kirjoittaja kelohonka
Vapa on ilmotettu 300-400 grainia,eli eiköhän se ole 9-10 luokkanen.Itse olen heittänyt 30 grammasesta Visionin Ace-ampupäästä lyhennettyä ampua.Painoa en tarkkaan siis tiedä,edelleen varmasti liikaa.En todellakaan ole mikään hyvä heittäjä,mutta tällä siimalla on nyt menty,kun kerran sellaisen käsiini sain :oops: Kokeilin pitkää siimaa eli Visionin Bigmamaa 9-luokkasena ja tuntui liian kevyeltä tähän vapaan.Itse vavasta tykkään tosi paljon,varsinkin 8-jalan pituus verrattuna 9-jalkasiin.Nyt haaveilen jo Sagen 7,11-jalkasesta bassivavasta...

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 19:00:20 28.04.2010
Kirjoittaja Pera
Onko tuo MiniM. kuinka kanki kalan kanssa? Tuli tuommonen talvella hommattua, mutta vielä ei ole päässyt kalassa sitä käyttämään.
Ainakin kuiviltaan tuntuu melko jäykältä..

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 19:33:57 28.04.2010
Kirjoittaja kelohonka
Ei mielestäni tunnu kovinkaan seipäältä ainakaan Visionin GTfouriin verrattuna.

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 16:59:29 06.05.2010
Kirjoittaja Laiska
Ekat haukiperhokokeilut mökillä lauantaina. Ihan jumalattoman hauskaa ja jännää touhua. Samentuneesta vedestä ja Aurinkoisesta kevätkelistä ei oikein kaloja tahtonut löytyä, mutta onneksi yksi silakkaimuri kiinnostui vastasidotusta punavalkoisesta CFD perhosta ja imaisi sen kurkkuun asti.

Eka perhohauki mitattiin 80cm pituiseksi, olisko paino jotain nelosen luokkaa..
Väsytys oli kyllä ikimuistoinen jerkkikeppiin tottuneelle, helkkarin hauskaa. Kala otti vielä suht läheltä venettä ja kävi muutamaa heittoa aikaisemmin pyörähtämässä perhon takana oikein kunnolla kun nostin perhon pintaan tarttuneen kaislan takia.

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 20:29:50 10.05.2010
Kirjoittaja Pikkis
Lauantai-iltana pääsi hetkeksi perhoa vispaamaan. Rannalta tosin vain, koska en jaksanut rengasta raahata pikavisiitille. En tietysti ollut muistanut, että kahluukengät paloivat nuotiossa Norjassa viime vuonna. Piti sitten vähän inspiroida ja vanhat kamikit saivat kyytiä. Muuten ihan toimivat kengät, mutta painoa tuli kastumisen jälkeen "hieman lisää". Kalojakin löytyi, mutta semmoista kilon kahden pulikkaa. Säynäviä näkyi paljon kutupuuhissa ja muutaman melkein kyljestä rokastinkin. Ensi viikonloppuna varmaan jo kalat kuteneet. Olipahan mukavaa päästä vähän vispaamaan.

Kuvassa uudet kahluukengät.

Kuva

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 21:12:22 11.05.2010
Kirjoittaja Pera
Nyt alkaa polttelemaan, huomenna mökille ja torstaina kalaan 8) En ookkaan ennen päässy järvelle tähän aikaan vuodesta, saas nähdä löytyykö sieltä mitään..

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 21:03:23 19.05.2010
Kirjoittaja Pikkis
Perjantaina kävin muutaman heiton heittämässä kevyemmillä välineillä, mutta en ehtinyt kuin yhden hauen saamaan ennen ukkosen tuloa ja paikalta pakenemista. Muutama pienempi hollow deceiveri oli mukana. Kaveri niillä kepittänyt hyvin haukia ja helvetin isoja säynäviä. Huonostihan tuo reissu olis muutenkin mennyt kun huomasin perukematskun olevan kotona. Itkua ja hammasten kiristystä, kun hauet vie kaikki perhot. Niin ja ne kevyemmät vavat ei ole säynäväkeppejä vaan TAIMENkeppejä. prkl :lol:

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 00:16:38 20.05.2010
Kirjoittaja selenius
Kausi on aloitettu vihdoin ja edelleen...
Hauen perhokalastus kelluntarenkaasta on parasta kalastusta mitä voi Suomessa harrastaa. Jokunen keikka on takana, ja on se vaan uskomattoman hienoa...
Mun rapsa pk.net:istä:
"Tulihan kausi vihdoin avattua todenteolla tutuilla paikoilla ja renkaasta...

Aamusta ei hoppuiltu ja oltaisiinkohan oltu joskus vaille kymppi rannassa.
Eka spotti kyykkäsi kun pikkutielle oli ilmestynyt ketju. Noh, tokalle mars.
Tokalla olikin ruuhkaa eikä se napannut.
Pieni tilanteen arviointi ja keksittiin spotti jonne joutui hiukka tetsaamaan mutta sinne siis. Hiki tuli ja perille päästiin. Alkuun meni tovi ennen kuin päästiin kalan päälle ja sittenkin joutui hiukka arpomaan etupenkan ja tynkäkaislan onginnan väliltä, normaalin värirallin ohella. Vielä kerran vaihdettiin autolla paikkaa alkuillasta.

Väri löytyi ja tynkään päädyttiin kokeilujen kautta - tosin penkastakin, 2-2,5m, saatiin pari tapahtumaa.
Tynkää tykitettiin ja tapahtumia alkoi tulla - tosin tartuttaminen oli "hiukan" hankalaa ainakin mulla kaverin onnistuessa hiukka paremmin. Hauskaa oli onkia tynkää, kalojen tärpit näki hyvin ja parhaimmillaan hauet iskivät hyppäämällä perhoon yläpuolelta. Tai kuten eräs sintti joka päätti iskeä kun nostin perhoa heittoon vain perukkeen ollessa enää pihalla...
Hauskaa kalastusta aivan mahtavassa kelissä.

Tapahtumia tosiaan piisasi, ja mitä upeimpia sellaisia kymmeniä. Mulle reilusti yli kolmekymmentä joista yhdeksän kävi käsissä, yksi oli kutenut 113cm sintti - arviolta 8,5kg hoikka isopää, en viitsinyt punnata turhaan. Seuraavat olivat varmaan viiden kilon hujakoilla olevia laiheliineja. Kaverille kaloja muutama vähemmän ja tapahtumia varmaan alle puolet - mulla oli parissa perhossa "maaginen" vaikutus kaloihin kun eivät samat värit kaverilla pelanneet lainkaan yhtä hyvin mutta samalla ei vaan tarttunut.

Kaikkiaan todella huikean hauska päivä ja etenkin kun oli itselleni "eka oikea" kalapäivä hauen perässä tälle kaudelle - harvoin kalastaa kauden aloitusreissulla kotimaassa about helteessä ja parhaimmillaan yli 21 asteen pintalämmössä."

Once hienoo...

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 15:06:56 24.05.2010
Kirjoittaja Laiska
Pääsin myös näyttämään perhoa jo parille metrikalalle. Toinen kävi maistamassa laiskasti vaan ei pysynyt. Toinen, silmäpuntari kympin tai jopa yli pyöri kutupuuhissa eikä kiinnostunut mistään tarjouksesta mitä esitettiin. Mamma oli kyllä valtava ja kaksi pienempää 1-2kg uroskalaa seuraili mammaa molemminpuolin kyljissä kiinni.

Kalojen liikehdintä oli kyllä kumman näköistä. Kolmen kalan rypäs lipuu ympyrää veneen vierellä ja mamma kääntelee sulhojen välissä välillä kylkiään. Liekö ollut kutupuuhat kuumimmillaan?

Oli kaloilla ihan muut asiat mielessä.. Touh

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 18:06:12 24.05.2010
Kirjoittaja RiWeHe
Eilen nous ekat kalat perholla renkaaseen! Kyllähän toi on ihan saatanan hauskaa touhua kun alkaa kaloja löytyä :) Jos vaikka torstaina uudestaan.

Tuli muuten saatua samalla myös ensimmäiset pulikat slinkyllä. Ennen on tullu vain seurioita, mutta eilen sain paria kalaa lukuunottamatta kaikki kalat slinkyllä :shock:

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 18:34:35 24.05.2010
Kirjoittaja Möykky
Fiilistelyfotoa...
Kuva

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 20:31:56 24.05.2010
Kirjoittaja Mikey
Möykky, sulla on hinttihöyryä linssissä...

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 21:11:34 24.05.2010
Kirjoittaja Möykky
:lol: Hinttihöyryä?? Oli kyl aika kuumat kelit ja pikkasen tärisevä käsi, joten osa huuruista selittynee sillä, mut kyl toi hinttihöyry kaipaa ny pikkasen selitystä... :wink:

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 09:24:20 25.05.2010
Kirjoittaja Mikey
Mitä siinä on selittelemistä? Sitä muodostuu kun Ruutta ja AA-mies ovat silleen suljetussa tilassa kuten autossa. Tai oppaan veneessä. Todisteet puhuvat siis sen puolesta, että olet kuvaustilanteessa ollut Ruutan kanssa vesillä?

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 10:03:22 25.05.2010
Kirjoittaja Möykky
:shock: Herrasiunaa en todellakaan.. :ohno: Liikkeellä olimme vain minä, ja Kalakissa. Kahdestaan kauniissa alkukesän illassa.. olen daivaassa Toivottavasti tämä tieto ei paljasta liikaa käyttäytymisestäni ollessani yksin vesillä.. :roll: Hinttihöyryn muodostaminen yksistään lienee kuitenkin kohtuu epäilyttävää?

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 21:23:01 26.05.2010
Kirjoittaja RiWeHe
Eli tuli siis kuparinen rikottua rengas touhuiss sunnuntaina. Tossa vielä kuva isoimmasta. Ko. kala puri valko-kelta-pinkkiä HD:ta :wink:

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 21:51:43 26.05.2010
Kirjoittaja Mikey
:juu: =D>

Re: Hauen perhostelua, fiiliksiä ja döfiksiä

Lähetetty: 23:15:31 26.05.2010
Kirjoittaja selenius
Riku:
eihän se niin vaikeaa ollutkaan :D :paipai: