Ja vähän reissurapsaa:
Reissusta kotiuduttu, munat pataan mutta tyylillä, taistelutta ei antauduttu ja uusi reissu on jo suunnittelilla. Starttasin hyvissä ajoin keskiviikkoa liikenteeseen, Siikakosken parkissa olin päiväsaikaan. Ei muuta kun tilannekatsausta tekemään, kaikki vaikutti edelleen olevan kyydissä ja eikun suksia jalkaan. Hiihtimet kun olivat alla, niin sitten ei tarvinnutkaan kuin punnertaa rinkka selkään. Vastoin pelkojani rinkka ei painanutkaan kahta tonnia, vaan paino jäi yhteen tonniin. Onneksi autossa takajouset kestivät ja niin rinkka saatiin selkään + mies mäkeen.
Hiihtää hutkautin kauniissa kelissä kohti Horkan laavua, ja siinä mennessäni nappasin sillalta muutamia kuvia. Ylävirtaan katsellessa tilanne vaikutti kohtuullisen lupaavalta, joskin selvät haasteiden paikat olivat nähtävissä. Ohutta riitejäätä oli rannoista aika pitkälti joten vesirajaan ei ole asiaa ja muutamat jääpankot olivat aika pirun paksuja, ts. perhon heittäminen tultaisiin tekemään n. metri vedenpinnan yläpuolelta. Muutamat jäälipat olivat todella pitkällä joen päällä, joten arvaamattomalle tuo tänhetkinen jäätilanne tarjoaa ihan takuuvarman uimareissun. Tuo vesirajaan pääsy oli sikäli problemaattinen, että esim. kahvivesi piti käydä hakemassa länsirannan puolelta, suksisauvaan kahvipannu irtohihnalla kiinni ja sitten onkimaan pannua vesineen ylös.
Ensimmäinen päivä meni lähinnä tulia pitäessä ja leiriä sulatellessa. Keli oli aika näyttävä, joskin alavirrasta puhaltava tuuli muistutti siitä, miksi tämä paikka lienee saanut nimekseen Horkka. Nukkumaan mentäessä taivas oli pilvetön ja kirkas kuutamo valaisi männikön, kivaa oli istuskella ja miettiä tulevia koetuksia.
Torstaina aamu valkeni polttavan kirkkaana, aurinko nousi jyristen taivaalle ja linnut karjuivat oksilla. Kivaa oli. Siinä tein tulet ja nautin aamiaisen pitkän kaavan mukaan, ja aloin kasailla onkia kuntoon. Kaikki tarvittavat perhotkin olivat mukana, joten nou pänic, kyllä tämä tästä. Kävin aamulenkillä autolla ja muutenkin siinä tuli kuljeskeltua pitkin jokivartta, ennen kuin keli oli riittävän lämmin kalastukseen. Rupesin pommittamaan eri sivuputamia supertinseli + sumarinymfi -litkalla ja kevyemmässä vavassa oli pinturisetti paikallaan. Perhot saivat uida rauhassa, mutta pääsipähän heittämään. Käväisin vapojen kanssa Siikakosken niskalla asti, mutta vähän ylemmäs mennessä heittopaikat kävivät vähiin ja lopulta jäärajakin tuli vastaan.
Palasin siinä sitten leiriin tulia tekemään ja päivällistä laittamaan, ja siinä äheltäessä huomasin taivaan menneen pilveen. Ei aikaakaan kun lunta rupesi satamaan aika kovasti, keli muuttui vajaassa tunnissa suorastaan talviseksi. Kuten rakas pääministerimme sanoo, vaikeina aikoina on tehtävä kipeältä tuntuvia ratkaisuja, joten eikun lisää pölliä palamaan ja kuksallinen, kenties kaksi, olikohan jopa kolmaskin, vahvaa viintä koneeseen. Menihän se siinäkin.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös sade. Keli kirkastui samaa tahtia kuin mieskin, joten ei muuta kuin hiihtimet jalkaan, jakkara selkään ja vapa kouraan, suunnaksi ylävirta. Hiihtelin suht suoraa hotua aina Murroon yläniskalle saakka, matkalla ei tullut kalastettua sen koommin. Jäärajan eteläpää meni Siikakosken niskalla/kallioleirin tasalla, ja seuraavan kerran sulaa näkikin Murroon laavun tasalla, eli aika pitkästi siinä on vielä joki ummessa. Murroolla vesi virtasi vuolaana, mutta suuri ongelma oli jään kanssa - miehelle liian ohutta jäätä oli aika pirusti rannoilla.
Loppupäivän vietinkin ottamassa aurinkoa yläniskalla, missä meinasi tulla miehelle uimareissu. Lähdin kelkkauralta kohti rantaa, ilman suksia tietenkin, ja olin vielä ns. paksun rantajään päällä, kun yritin potkia itselle hankeen heittopaikkaa auki. Siinä lunta kolatessani rupesi jalkojen alta kuulumaan narinaa, ja siitä sitten ihan vierestä putosi melkoinen jäälohkare jokeen. Tuli siis seisottua aika hyvin tyhjän päällä, vaikka tilanne ihan muulta vaikuttikin. Onneksi tuo tilanne meni vierestä ohi ja mies säilyi kuivana. Kertoo vaan siitä, että ehkä turvallisinta olisi odottaa vaikka kaksi viikkoa ennen seuraavaa reissua, johon mennessä voisi olettaa noiden kaikkein huterimpien reunajäiden pudonneen jo jokeen. Paljon siinä meni Horkalla jäätä ohi, isoja jäälippoja putoili virtaan päivittäin.
Murroolta kun selvisin takaisin leiriin niin alkoi ihan samanlainen lumisade kuin aiemmin päivällä. Vaikeat ajat, kovat päätökset, isot tulet ja mukava ruoka. Hyvä juoma, parempi mieli. Siinä meni sitten ilta istuskellessa, ei muuta kun kohti kylmää yötä ja kirkasta aamua. Perjantaina ei sitten sattunut sen suurempaa missään vaiheessa. Keli oli aurinkoinen, mutta kylmä tuuli puhalsi koko ajan alavirrasta päin, eikä lämpötila tuntunut nousevan plussalle missään vaiheessa. Siinä kuitenkin yritin parhaani mukaan kalastella niitä paikkoja, mitkä kalastettavissa olivat. Lauantai oli itselle sellainen optiopäivä, että jos kelit ovat todella hyvät ja tapahtumia on, niin senkin voisin vielä joella oleskella, mutta koska lämpötila tuntui edelleen aika alhaiselta ja jäätilanne oli hieman haastava, päätin pakata leirin kasaan perjantaina myöhään iltapäivästä.
Mitä reissusta jäi käteen, niin pirun hyvät fiilikset ja intoa seuraavaan reissuun. Vaikka kalatta jäätiin niin se tuntui aika sivuseikalta, pääasia oli, että reissuun pääsi ja ehjänä selvittiin loppuun asti. Muutamia sumareitakin näin, loppuun niistä vielä todiste. Hauska huomio oli siinä, että sumareita näkyi vain Siikakosken seudulla. Torstaina kun lämpimässä kelissä hiihtelin itärantaa Murroolle, niin vaikka miten katselin, en ainuttakaan korentoa nähnyt. Sen sijaan kun palasin leiriin, niin Siikakoskella niitä jo muutamia oli. Tällaista tämä, perhokalastajan elämä.
Seuraavaa reissua odotellessa.