Suur-Saimaan kalastusalueen vuosikokous 2015

Alueen säännöt
Täällä keskustellaan kaikesta säähän, kalastonhoitoon, kalojen suojeluun, kalatalouteen, kalastuslakiin ja kalastusasetuksiin, ympäristöön ja luonnonsuojeluun jne liittyvistä asioista.
Kunnostus-uutiset - Kalamies.com foorumin yleissäännöt
Juha Köresaar
Viestit: 2015
Liittynyt: 13:08:33 10.11.2012

Suur-Saimaan kalastusalueen vuosikokous 2015

Viesti Kirjoittaja Juha Köresaar »

Suur-Saimaan kalastusalueen hallitus vastustaa kolmatta vuotta peräkkäin kaikkia Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen alaisuudessa toimineen Saimaan lohikalat -hankkeen esityksiä kalastuksensäätelytoimiksi.

Tämän lisäksi kokous toi esille saimaannorpan rauhoitusalueella tapahtuvan verkkokalastuksen sallimisen norpan kevätrauhoitusaikana.

Kokous päätti kokouspöytäkirjan mukaan käyttää vuoden 2014 lupatulokertymästä 24 000 euroa (+ alv 24%) 2- ja 3-vuotiaiden taimenten istuttamiseen. Toisin kuitenkin kävi, kun järveen syydetäänkin nyt kirjolohta. Vaikuttaa siltä, että on samantekevää, mitä lupatulokertymällä istutetaan, kunhan rahat käytetään vuosittain täysimääräisesti Etelä-Karjalan kalatalouskeskukselta ostettuihin istukkaisiin.

Vetääkö joku toinen kalastusalue vielä huonommin, vai voidaanko Suur-Saimaan kalastusalueelle jo myöntää "Suomen surkein kalastusalue" -titteli?

http://www.ekkalatalouskeskus.fi/userup ... a_2015.pdf