Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

Hiio hoi hengenheimolaiset


Jo edellisen foorumi myötä piti viime kesänä pitää miittinki, mutta se lopulta jäi pitämättä.
Nyt on porukkaa tullu niin paljon lisää, että tänä kesänä se on pakko kyllä järjestää. On myös tullu paljon eri kajakkeja porukalle niin pääsis niitäkin testaamaan.

Kaikilla on lomat ja menot niin on vaikea kovin lyhyellä aikataululla tällaset järjestää niin siksi jo nyt liikkeellä. Esimerkiksi kesäkuun loppu voisi olla ensimmäinen mahdollinen ajakohta tällaiseen, koska tuolloin ei hirveesti vielä porukka lomaile.

Tarkotus ois olla viikonloppu jossain kalaisan lotakon äärellä.

Itse asun PK-seudulla, joten Jyväskylän yläpuolelle en ihan mielelläni ole lähdössä, mutta esim. Tampere rokkaa ihan hyvin.

Tarkotus ois vuokrata joku mökki tai kaks esim. lägelmävedeltä tai jostain.

Laittakaa tänne jos yhtään kiinnostaa ja sopiiko esim. Tampere teille niin saadaan porukka kokoon. Jos ei Tampesteri innosta niin ehdottakaa ilman muuta muutakin paikkaa.

Olis tosi pop jos pääsis oikeesti juoruumaan ja vaihtamaan kokemuksia toistenkin kanssa ja tietäs kenelle täälläkin kuttuilee! :shock:

Kiitos ja kumarrus!
-Pastori-
Viimeksi muokannut Pastori silli, 07:50:38 04.05.2012. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
masssa
Viestit: 150
Liittynyt: 17:07:26 06.06.2009
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja masssa »

Moon mukana, mikäli töiltäni kerkiän.
Hämeenlinnasta tuun, eli manse käy tosi hyvin.
The chase is better than the catch
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

Kolmen kopla siis nyt koossa, ku PSY on messissä.

Tossa juoruttiin puhe elimessä PSY:n kanssa ja mietittiin, notta jotta saatas pohjosen porukkaa myös mukaan niin Virrat vois olla yks ehdokas paikka?

Alan tutkimaan leireily keskuksia ja katotaan mitä löytyy.

Onko Virrat jo liian kaukana etelän miehiltä? Itselleni sopii.
Avatar
puuhis82
Viestit: 56
Liittynyt: 17:43:23 06.03.2012
Paikkakunta: kouvola

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja puuhis82 »

mielenkiintoa olisi moista miittinkiä kohtaan... lajin uutena tulevana harrastajana saisin sieltä varmasti paljon irti. Vain näin perheellisenä pitänee hallitusta hieman suostutella... autsz mielellään kyllä jossain etelämpänä omasta puolesta. Pohjoiseen sitten syksyllä mökille kaamaseen... :bigboss:
Ponsored Pai Puuhis

Jackson kayak cuda
Avatar
Jaska
Viestit: 100
Liittynyt: 22:08:46 25.04.2005
Paikkakunta: Masku

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Jaska »

Ei Virrat nyt minkää mahdottoman matkan takana täältä Turun suunnalta ole.
Tulee sitä yön selkään ajettua Merikarvianjoelle ja aamupäivällä takaisinkin.
Tulossa jos ei päivystys osu kohdalle.
JaskaA
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

Hienoa.

Nyt siis jo viisi kiinnostunutta.

Missäs pohjosen porukka luuraa? :mitaviddua:
jhm
Viestit: 63
Liittynyt: 18:57:24 09.11.2011
Paikkakunta: Lapua

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja jhm »

Täälä me jäiren seas piilotellaan.
Ei vaiskaan,joesta jo jäät lähti.

Mulle käy molemmat ehdotetut paikat,ei siinä mitään.
Suurin ongelma saada kaikki palikat siihen järjestykseen että olis sopivasti aikaa oikeeseen aikaan.

Kesäloma heinäkuun lopulla ja silloin kääntyy auton nokka kohti Kilpisjärveä :D .
Avatar
MMan
Viestit: 176
Liittynyt: 13:14:18 15.01.2012
Paikkakunta: Tornio

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja MMan »

Virrat käy mainiosti täältä Torniosta tullessa. kesäkuun viimeinen viikonloppu käy myös.
T:M
Avatar
Jukkis69
Viestit: 310
Liittynyt: 15:46:02 29.04.2006
Paikkakunta: Oulu

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Jukkis69 »

Pastori silli kirjoitti:Hienoa.

Nyt siis jo viisi kiinnostunutta.

Missäs pohjosen porukka luuraa? :mitaviddua:
Istutaan pilkillä ja täytetään pakkasta ahvenfileellä 8) Kajakin päältä pennut laskee vielä pulkalla mäkeä.

-Jukkis
Jerkkaus on Saatanasta...
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

Jukkis69 kirjoitti:
Istutaan pilkillä ja täytetään pakkasta ahvenfileellä 8) Kajakin päältä pennut laskee vielä pulkalla mäkeä.

-Jukkis
:buahaha: röpesin :buahaha:

No johan rupes väkeä kiinnostamaan!

Kulutan sitten loppu viikon tutkimiselle mitä mahdollisia paikkoja olisi tuolla alueella.
Ihan pienelle lotakolle ei tällä rykmentillä kannata enää lähtee tai tulee melkonen siimasoppa.

Mielellään otetaan ehdotuksia vastaan kaikilta jos sattuu tietämään tai löytämään sopivan olosen mestan!!! :ruusu:
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

MMan kirjoitti:Virrat käy mainiosti täältä Torniosta tullessa. kesäkuun viimeinen viikonloppu käy myös.
T:M
Voi morjes... sulla kyllä perse nukkuu ennen kun perille pääset! :shock:
Muistin vasta ku totesit että olit Tornion poikii.
Avatar
MMan
Viestit: 176
Liittynyt: 13:14:18 15.01.2012
Paikkakunta: Tornio

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja MMan »

Voi morjes... sulla kyllä perse nukkuu ennen kun perille pääset! :shock:
Muistin vasta ku totesit että olit Tornion poikii.[/quote]

kyllä tuo 500 tulee, ajanhan mie norjaan 550 ja hyvältä tuntuu. 600 alkaa oleen maksimi ja vaatii ajopäivän. ei onnistu enää töitten jälkeen kuin kakskymppisenä. että jos paikka on siinä välissä niin mie yritän tulla. T:m 8)
Jepla
Viestit: 89
Liittynyt: 09:47:25 18.04.2012
Paikkakunta: Oulu

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Jepla »

Kiinnostusta löytyy myös oulun suunnalta. Ja jos useampikin tulee niin matkanhan voi taittaa porukassa. Kärry perään ja väsätään teline niin menee kaikkien kajakit ja vermeet samaan syssyyn. (Jos etes saan oman lootani ennen sitä)

Tuli vain mieleen että kun paikka ja aika on päätetty niin oisko ideaa vinkata esim paikallislehdelle tämmöisestä miitingistä niin vois laji saada aika hyvää näkyvyyttä. Varmaan aika hämmentävä näky kun vesillä on pulkkia ja vapoja siellä täällä. Onhan Hauki EM veneetkin aika näky samassa satamassa.
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

Jepla kirjoitti: Tuli vain mieleen että kun paikka ja aika on päätetty niin oisko ideaa vinkata esim paikallislehdelle tämmöisestä miitingistä niin vois laji saada aika hyvää näkyvyyttä. Varmaan aika hämmentävä näky kun vesillä on pulkkia ja vapoja siellä täällä. Onhan Hauki EM veneetkin aika näky samassa satamassa.
Hyvä pointti, asiaa laitettu heti vireille!
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

Nyt kun kiinnostuneita on todellakin kiitettävästi (mikä on aivan loistavaa) niin varmaan kannattas valita tuo aika hiukan tarkemmin, jotta voi myös soitella noihin mökkipaikkoihin ja tiedustella saatavuutta.
Olisiko järkevä viikonloppu tuo Kesäkuu 29 - Heinäkuu 1.
Miltä kuullostaa? eikö kuggaan osaa

Mikäli saadaan riittävästi "toimii" ääniä niin kyselen alkuviikosta noita mökkejä.

Jotta homma toimisi oikein, niin seuraavaksi pitää sitten ottaa sitovat ilmoittautumiset sekä sen jälkeen jonkinlainen varausmaksu, jottei varata 10 hengen mökkiä ja viimeisenä iltana 8 kaveria peruu. Varausmaksulla on pakko laittaa hieman kynnystä tähän perumiseen ja myös siksi ettei sitten nämä kaksi sankaria joudu maksamaan koko lystiä!

Miltäs tämä sitten kuullostaa? Tai oikeastaan voisi sanoa näin, että itse en tätä vie ainakaan muuten eteenpäin ja näin ollen halua olla se lopullinen maksumies koko lystille.

Muuten kyllä voin hoitaa tarvittavat hommat: tiedustelut, maksut yms.

-Pastori-
Viimeksi muokannut Pastori silli, 20:28:37 19.04.2012. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
masssa
Viestit: 150
Liittynyt: 17:07:26 06.06.2009
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja masssa »

Toukokuun 23. ja 24 on ke ja to. Niin ja mä oon just tuon viikon Vuokatissa kuntoutumassa.
The chase is better than the catch
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

masssa kirjoitti:Toukokuun 23. ja 24 on ke ja to. Niin ja mä oon just tuon viikon Vuokatissa kuntoutumassa.
Kiitos massa, todistit jälleen rouvan olevan oikeassa. En voi tehdä kahta asiaa samaan aikaan, nimittäin lukea puhelimesta Kesäkuu ja kirjoittaa samaa kuukautta! :keppiä:

Nyt on kuukasi kirjoitettu oikein. Eli tarkoitin/tarkoitan Kesäkuuta!
antha
Viestit: 52
Liittynyt: 17:51:18 03.03.2012

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja antha »

Mäkin voisin tulla mukaan.. onko tuo juhannus just 23-24.6.?
Avatar
neko
Viestit: 104
Liittynyt: 21:14:24 19.06.2011

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja neko »

joo, tuota aattelin ittekin kysyy, että oliko toi juhannusviikko tietosesti ehotettu?

kiinnostas, vaan ei oo kyytii espoosta ittelle tai kanokille. osallistun tietty bensiksiin mikäli joku ny päättää täältäpäin lähteä ja löytys viel auton katolta/traikusta tilaa. ajankohdasta pitänee keskustella emännän kanssa, notta voi olla että jussin olis tarkotus mennä perinteikkäästi landella. mut mut, hianooha tuo ois mukaan päästä!
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

Voi tana itun tyy ku tuntuu olevan suksissa luistoa!
Kännyn kalenterissa on vähä nihkeemmin noi juhlat merkitty.

Noh muutetaas se tuonne alkuperäiseenkin viestiin sitte Kesäkuun 29 Perjantai-Sunnuntai.
Mikäs tollon on? Vappu? autsz

Sopisko sitten parhaiten tuo?
Itselleni ei sovi tuo Kesäkuun 15-17, skidin synttärit, mutta jos muille käy se paremmin niin sitten se ja tulen itse sitten tokaan miittinkiin.
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

neko kirjoitti: kiinnostas, vaan ei oo kyytii espoosta ittelle tai kanokille. osallistun tietty bensiksiin mikäli joku ny päättää täältäpäin lähteä ja löytys viel auton katolta/traikusta tilaa. ajankohdasta pitänee keskustella emännän kanssa, notta voi olla että jussin olis tarkotus mennä perinteikkäästi landella. mut mut, hianooha tuo ois mukaan päästä!
Ite paan startaten Tuusulasta varmaan kaksi kaneettia tulee täältä, mutta otetaan tosta toi peräkäkkäri niin saadaan vaikka kaksi lisää mahtumaan.

Se miten kaikki kamat saadaa ängettyä pirkkawolkkariin on sitten jo varmaan tieteellinen mahdottomuus, mutta kyllä sopuli sialle antaa!

Eläkä keskustele sen Rouvan kanssa tollasista, sähän jourut ulkoruokinnall! :mrgreen:
antha
Viestit: 52
Liittynyt: 17:51:18 03.03.2012

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja antha »

Mä liikahtelen espoon suunnilta ja katolle mahtuis toinenkin, paitsi että tuo viikonloppu on jo varattu..

Tuun sinne toiseen miittinkiin sitte. Joskus elokuun alussa?
Avatar
puuhis82
Viestit: 56
Liittynyt: 17:43:23 06.03.2012
Paikkakunta: kouvola

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja puuhis82 »

Kesäkuu 29 pe-su kuullostaa hyvältä! Lomalla!!! :bigboss: Hallitus neuvottelut pitää täälläkin käydä... autsz Saattaa tulla välikysymys...
Ponsored Pai Puuhis

Jackson kayak cuda
Avatar
neko
Viestit: 104
Liittynyt: 21:14:24 19.06.2011

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja neko »

heh, vaimotteen kans pienimuotonen palaveri ny pidetty ja näytti -ihme kyllä- vihreetä valoo. sikäli saattas tehdä ihan hyvää tollane irtiotto, ko tuosta seuraavana viikonloppuna ois omat häät tiedossa. olin vähän pyöritellykin ideaa, josko pääsiskin perinteisten polttareiden sijaan (tässä tapauksessa lisäksi) jonnekin vähän erikoisemmalle kalastusretkelle.

vaan kyyti uupuu toistaseks, mut kattellaan täs siihen asti kunnes aletaan varausmaksuja keräilee, josko tilanne olis muuttunu siihe mennessä parempaan suuntaan. jos ei, ni yritän pummaa kyytii seuraavaan miittiin. :lol:
Avatar
masssa
Viestit: 150
Liittynyt: 17:07:26 06.06.2009
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kajakkivajakkien miittingin esikyselyä

Viesti Kirjoittaja masssa »

Pari työvuoroa tarttis hoidella pois(pe ja la), kun loma alkaa vasta 11.7. Mut työt saan aika iisisti järkkäiltyä.
Toivottavasti rouva ei oo duunissa tuolloin
The chase is better than the catch
Vastaa Viestiin