Sivu 4/5

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 23:31:42 18.02.2014
Kirjoittaja catch_a_fish
Onkos isomman Commanderin omistajilla jokitouhuista kokemuksia? Kesällä olisi jotain sellaista suunnitteilla ja melootin soveltuvuus virtavesiin ei ennalta oikein vakuuta. Onhan mm. ketteryys sitä luokkaa ettei mihinkään Amazonia kapeammalle joelle kannata lähteä kääntyilemään.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 00:26:42 19.02.2014
Kirjoittaja psy1
Jokunen sessio on plakkarissa(10-15?) ja kuivana oon toistaseks säilyny.
Mutta kuten tiedät, niin alus kääntyy paikallaan 360 astetta "noin minuutissa". Eli varsinaisesti tuolla ei o mitään tarvetta lähtee nopeempiin virtoihin ja nopeisiin tilanteisiin. Yhtä helvettiä tuota on kapean joen virtauksissa ja ahtaissa paikoissa pyöritellä.

Nää meidän joethan on kuitenkin pääosin sen verran rauhallisia, että järkeä ja malttia käyttäen tuolla kyllä muutaman puron laskee. Kunhan muistaa että suuntaa ei saa virrassa juuri muutettua. Eli ennakointi on avain onneen.

Sit viä muistaa se, että kerran kun vähän lipsahtaa ja alus haukkaa vettä, niin kaikki kamat on pohjassa parissa sekunnissa.

Eli riippuen pitkälti joen luonteesta, omista taidoista ja siitä että mitä siä pitää kyetä touhuamaan, niin onnistunee kyllä kun ei hölmöile. Mitenkään nautinnollista se ei todellakaan ole, mutta onnistuu...

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 10:07:46 19.02.2014
Kirjoittaja MMan
Psy:n tarina täysin totta.
Kun varustautuu köydellä ja kahluuvehkeillä niin monesta paikasta pääsee.Monesti on parempi laskea paatti köydellä edeltä kuin ottaa riski tarttua kiinni ja kääntyä poikittain, silloin ei hyvä heilu. Matalalaitaiseen on helppo nousta ja hypätä taas kahlaamaan, loistava kahlauspaatti.Seisaaltaan on hyvä tähystää kiviä mutta lento on komea kun pohjakantti nappaa kiinni. On kokeiltu :shock: vaatii tosiaan hieman harkintaa koskissa. T. M

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 13:03:45 19.02.2014
Kirjoittaja catch_a_fish
MMan kirjoitti:Psy:n tarina täysin totta.
Kun varustautuu köydellä ja kahluuvehkeillä niin monesta paikasta pääsee.Monesti on parempi laskea paatti köydellä edeltä kuin ottaa riski tarttua kiinni ja kääntyä poikittain, silloin ei hyvä heilu.
Tuo metodi nyt on vähän kuin dopingia käyttäisi. Eihän tästä nyt helpoimman kautta mennä. :D

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 09:26:28 06.03.2014
Kirjoittaja rkl
Oliko pienemmästä Commanderista kellään kokemuksia, pitäis hankkia kaveri Ride 135:selle ja pikku Ride oli harkinnassa mutta rupes tuo pienempi Commanderikin kiinnostamaan.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 10:33:26 06.03.2014
Kirjoittaja psy1
Mitäs pienemmästä mielessä?
Ei mikään äärimmäisen näppärä pyöritellä tuokaan, yllättävän pitkältä tuntuu. Kuormaamisen vaikutus??
Suuntavakautta löytyy pitkillekkin reissuille.
Tilaa temmeltää, vakautta, noita perusjuttuja...
Merelle soveltuvuus on sit paljolti käyttötarkotuksesta kiinni. Aallokkoa kun tuo ei paljoa kestä.

Nakkaan yyveelläkin.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 12:11:54 13.03.2014
Kirjoittaja rkl
No niin, asiaa tutkittuani ja Psy:n ja muutamien muiden vinkkejä kuunnellessa päädyin sitten tuohon isompaan Commanderiin ja laitoin äsken tilauksen siitä.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 09:43:15 18.03.2014
Kirjoittaja rkl
Milläs lailla olette melaa säilytellyt kalastuksen aikana? Joku melaparkki vai työnnättekö "kajuuttaan"?
Jos ja kun tuohon dashboardin asennan niin tuntuu, ainakin ennen kokeilua, hankalalta melaa sen alle tunkea.
Kansien yli menevät kuminauhat, en keksi niille juuri käyttöä...eli onko niille ilmennyt jotain sellaista ettei kannata raksia pois?

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 10:22:51 18.03.2014
Kirjoittaja taho
Mun melaparkista löytyy kuvia virittely vinkit ketjusta, on helppo napsauttaa
paikalleen eikä pääse tippumaan vaikka kuinka sähläis..

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 18:24:53 18.03.2014
Kirjoittaja psy1
rkl kirjoitti:Milläs lailla olette melaa säilytellyt kalastuksen aikana? Joku melaparkki vai työnnättekö "kajuuttaan"?
Jos ja kun tuohon dashboardin asennan niin tuntuu, ainakin ennen kokeilua, hankalalta melaa sen alle tunkea.
Kansien yli menevät kuminauhat, en keksi niille juuri käyttöä...eli onko niille ilmennyt jotain sellaista ettei kannata raksia pois?
Itellä lepää reunojen päällä kalastaessa, ja jos tulee isoo tilannetta, niin sit tökkään joko keulaan tai perään sojottamaan. Löytää kyllä nopeessa tilanteessa nopeeta paikkansakkin.
Kannattanee kokeilla ensin pari reissua ilman telineitä, ja jos on hankalaa, niin sit vasta suunnitella jotain.
Itelläkin teline kävi jossain välissä mielessä, mutta eipä ole ainakaan vielä löytänyt sijaansa. Koen että on se sitten missä tahansa lähellä, niin se on aina äksönin tiellä. Ehkä tuolle vois vielä antaa ajatusta...tai sit ei...

FB:n pönöistä saattanet löytää fiiliksiä melasta?

Nauhat raksin mäkelään heti alussa, koska olivat vain kuormaamisen tiellä. Tavaroita kun ei tarvi varsinaisesti sitoa kiinni, niin eipä ole ollut kaipuutakaan.
Nyt kun tein takakannen tuohon meloottiin, niin siihen ajattelin nuo gummit törkätä päälle. Saa sit esimerkiks viikonloppureissuilla liimata yhen drybägin siihen niskaan(kaljaa)?

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 18:44:55 18.03.2014
Kirjoittaja catch_a_fish
Mä olen jättänyt keulaköydet paikalleen. Ja sellaisen alle tungen melan kun ankkuroidun. Jos en ankkuroidu, niin mela on vaan jossain ulottuvilla poikittain. Eikä niin väliä jos se siitä putoaa jorpakkoon, se on narulla kiinni.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 19:20:04 18.03.2014
Kirjoittaja psy1
Ootko catch_a_fish virittäny narun jotenkin erilailla, vai onko ihan alukuperäsessä modessa? Jenkkilässähän ne on räplänny noita naruja juurikin melan pitimiks. Jotain harjotusgolfpalloja uitellu niihin, jotta melan saa helposti uitettua alle.

Kuva Commanderista, mutta samaa shouta pitävät Soteillakin. http://wildernesssystems.ning.com/profi ... ball-quiet

Vaikuttanee oikeen toimivalta, mutta en o ottanu testatakseni.

Kuva

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 22:33:07 18.03.2014
Kirjoittaja catch_a_fish
psy1 kirjoitti:Ootko catch_a_fish virittäny narun jotenkin erilailla, vai onko ihan alukuperäsessä modessa? Jenkkilässähän ne on räplänny noita naruja juurikin melan pitimiks. Jotain harjotusgolfpalloja uitellu niihin, jotta melan saa helposti uitettua alle.
Muistaakseni en ole varsinaisesti virittänyt, voi olla että ihan hiukan löysäsin, jotta melan saa helpommin uitettua narun alta. Käytän tota tosiaan niin, että pujotan melan yhden tai kahden narun alta, miten nyt aina sattuu tuurilla osumaan, ja työnnän melan lavan etukannelle asti. Siinä pysyy.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 06:24:42 19.03.2014
Kirjoittaja taho
psy1 kirjoitti:
rkl kirjoitti:Milläs lailla olette melaa säilytellyt kalastuksen aikana? Joku melaparkki vai työnnättekö "kajuuttaan"?
Jos ja kun tuohon dashboardin asennan niin tuntuu, ainakin ennen kokeilua, hankalalta melaa sen alle tunkea.
Kansien yli menevät kuminauhat, en keksi niille juuri käyttöä...eli onko niille ilmennyt jotain sellaista ettei kannata raksia pois?
Itelläkin teline kävi jossain välissä mielessä, mutta eipä ole ainakaan vielä löytänyt sijaansa. Koen että on se sitten missä tahansa lähellä, niin se on aina äksönin tiellä. Ehkä tuolle vois vielä antaa ajatusta...tai sit ei...
ei oo mulla ainakaan (vielä) millään lailla tiellä ollu... eikä tarvi mitään varmistusnaruja viritellä, nehän ne vasta tiellä onkin! :roll:

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 13:19:31 19.03.2014
Kirjoittaja tmu
Omassa Commanderissa käytän dashboardin sijaan etukaiteen etupuolella pienehköä muovilaatikkoa, missä roikkuvat käytettävät uistimet laidoilla ja muut rojut pohjalla. Melan saa tökäyttyä helposti sinne kajuuttaan. Mun mielestä kojelauta on muutenkin vain lähinnä tiellä.
Elektroniikka ja käyttövavan teline RAMeilla kiskoon kiinni ja riittävän kauas eteen. Hauenkalastaja kuitenkin koskee siihen kaikuun suurinpiirtein kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 17:10:51 19.03.2014
Kirjoittaja psy1
Totta, ei tuota dashboardia haukeilussa kaipaa kyllä yhtään. Pari settiä ja laitteet kytkee todella toimivasti kiskoille. Jää sit lattiaakin missä temmeltää, jos kalat haluaa nostaa meloottin rymyään. Tai jos ei, niin eteen on kätevä levitellä tarvikkeet ja aukoo rasioita käyttöön.

Jigailussa tuo lauta on kyllä parhautta. Äärimmäisen helppo kytkee kierrossa olevat 3-4 settiä ja elektroniikat käden ulottuville. Jatkoks kun lyö jonku työtason, niin siinä kulkee käytössä olevat jigit, perukkeet, koukut, pihdit, sakset jne...jne...
Tietysti jos heittää vain yhdellä setillä ja kaiulla, niin jäänee tuossakin turhaks.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 22:44:10 24.03.2014
Kirjoittaja rkl
Nyt tuli pikkasen ruuvailtua palkoa, vesillä sitten katsotaan mitä tarvitaan lisää ja mitä poistetaan. Akkulaatikko on tilapäinen, sille pitää keksiä vielä joku toimiva systeemi.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 14:33:07 31.03.2014
Kirjoittaja rkl
Lauantaina tuli sitten testattua kajakkia, kaikki pelitti niin kuin oli ajatellutkin. Ylhäältä kun meloo niin yllättävän paljon vettä kertyy kyytiin. Selkä meni kanssa jumiin kun yläpenkiltä oli melonut useita kilometrejä, siirtyminen alapenkille toi kuitenkin helpotusta ja huonokuntoiset lihat sai pikkasen lepoa. Kalaakin tuli, siitä linkin takaa lisää.

http://www.suomenhaukiseura.fi/2014/03/kajakki-recordi/

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 17:38:28 31.03.2014
Kirjoittaja psy1
Ooks Roy miten kiinnittäny tuon köysilukon? Näyttää ihan vaan joltain ruuveilta tuossa fotossa?

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 22:02:22 31.03.2014
Kirjoittaja rkl
psy1 kirjoitti:Ooks Roy miten kiinnittäny tuon köysilukon? Näyttää ihan vaan joltain ruuveilta tuossa fotossa?
6mm senkkikanta pultit ja kiskomutterit.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 13:42:10 07.04.2014
Kirjoittaja psy1
rkl kirjoitti:
psy1 kirjoitti:Ooks Roy miten kiinnittäny tuon köysilukon? Näyttää ihan vaan joltain ruuveilta tuossa fotossa?
6mm senkkikanta pultit ja kiskomutterit.
Sullako 6mm reikä tuossa lukossa?

Omassa on luokkaa 4mm ja poraaminen arveluttaa. Pitää koittaa purkaa tuo kikostus ja kattoo onko ees mahdollista.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 14:34:27 07.04.2014
Kirjoittaja catch_a_fish
psy1 kirjoitti:
rkl kirjoitti:
psy1 kirjoitti:Ooks Roy miten kiinnittäny tuon köysilukon? Näyttää ihan vaan joltain ruuveilta tuossa fotossa?
6mm senkkikanta pultit ja kiskomutterit.
Sullako 6mm reikä tuossa lukossa?

Omassa on luokkaa 4mm ja poraaminen arveluttaa. Pitää koittaa purkaa tuo kikostus ja kattoo onko ees mahdollista.
Mun Bauhausista ostamani köysilukko on kuvan perusteella silmämääräisesti tuota kuvassa olevaa pienempää kokoluokkaa, ja siihenkin menin poraamaan isommat reiät. Olisiko juurikin tuo 6mm, koska mulla oli se ensin pulteilla kiskossa, jonka jälkeen siirsin lukon berberin viereen ja laitoin harvakierteisillä ruuveilla suoraan Commanderin runkoon.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 15:19:02 07.04.2014
Kirjoittaja psy1
catch_a_fish kirjoitti:Mun Bauhausista ostamani köysilukko on kuvan perusteella silmämääräisesti tuota kuvassa olevaa pienempää kokoluokkaa, ja siihenkin menin poraamaan isommat reiät. Olisiko juurikin tuo 6mm, koska mulla oli se ensin pulteilla kiskossa, jonka jälkeen siirsin lukon berberin viereen ja laitoin harvakierteisillä ruuveilla suoraan Commanderin runkoon.
Kiitän. Pitänee täräyttää poralla läpi ja kattoo miten käy. Eipä tuolla hintaakaan ollut, että ihan sama vaikka menis suteen.

Niin ja tokkopa oikeen käyttöökään, mutta jotain ois kiva rakennella.

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 16:14:47 07.04.2014
Kirjoittaja taho
mun omat on biltemasta je ne ainakin kesti porailut! anna mennä vaan...

Re: Wilderness systems - Commander

Lähetetty: 19:37:13 07.04.2014
Kirjoittaja psy1
taho kirjoitti:mun omat on biltemasta je ne ainakin kesti porailut! anna mennä vaan...
Hyvä, hyvä.

Jos vaikka tuon pienemmän Commanderin rigais sit erilailla kuitenkin, niin sais tämänkin nippelin käyttöön. Tarkotus oli tehdä kopio isommasta, mutta katotaan mitä sitä keksii...