jorkkiporkki kirjoitti:Turvavarusteita onkin jonkin verran ollut juttua eri viesteissä, mutta avaan nyt uuden ketjun, jotta vinkit saadaan pikkuhiljaa kerättyä yhteen paikkaan.
Vähänkin kauempana rannasta ollessa yksi tärkeimmistä asioista on se, että kaaduttuaan pääsee takaisin kajakin kyytiin. Tietenkin täytyy säilyä tajuissaan, pinnalla, rauhallisena, mielellään kuivana eikä saa hukata melaa tai kajakkia.
Vaikka kalastuskajakit ovatkin aika vakaita, meidän melojien kokemus ja/tai fyysinen kunto ei aina ole sillä tasolla, että kyytiin takaisin pääsy olisi aivan triviaalia edes hyvissä olosuhteissa. Törmäsin mielestäni erinomaiseen juttuun, kuinka kyytiin nousua voi helpottaa melakellukkeen ja yksinkertaisen jalustinnarun avulla.
http://topkayaker.net/Articles/Instruct ... eFloat.htm
Tavaraa tietty tuppaa kertymään kyytiin aina liiankin kanssa, mutta periaate kannattaa pitää mielessä. Hätätilassahan jalustinnaruna voi käyttää vaikka ankkurihissin naruja ja melakellukekin saattaa syntyä vaikka vesitiiviistä varustepussista puhaltamalla. Tota melakelluketta tosin voi käyttää vaikka telttaretkellä tyynynä.
Tänään tuli turvavarusteet testattua ihan huolella.
Olin Discolla testaamassa uutta kaikuanturin kiinnikettä eteläsuomalaisella järvellä.
Rannassa näytti tyyneltä, mutta selälle päästyä pukkasikin selän takaa aika ikävä puhuri ja aallot.
Oli vasta toinen kerta tänä keväänä, niin tuntui vähän rauhattomalta meno ja selkeesti melontakuntokin taas hakusessa kun ei ole talvella mitään harrastanut. Varmaan molemmat osasyynä seuraaviin tapahtumiin.
Kävi nimittäin silleen, että keskellä selkää herpaannuin hetkeksi ja keskityin kalaa ronkkimaan niin etten huomannut, että tuuli käänsi kajakin kyljen suoraan tuuleen ja samalla iso aalto heitti kajakin ympäri kun ei ollut mela edes kädessä.
Tietty heti solmussa siimat, melankarkunarut ja kylmälaukun naru. Tilannetta ei tehnyt yhtään miellyttävämmkäsi se, että vaikka olin rannassa kuivapuvusta poistanut ilmat, niin jäljellä oleva ilma ja jalassa olevat foamisaappaat tekivät pystyssä olemisesta liki mahdotonta vaan koko ajan pukkasi joko selälleen tai rähmälleen. Aallot ja tuuli eivät helpottaneet vaan jos oli tuulen alapuolella, niin kajakki pukkaa koko ajan päälle kun se tossa tuulessa liikkuu helposti 4-5km/h ihan itekseen. Toisella puolella taas ei ole hirveän kiva olla kun jos otteen menettää niin kajakki häipyy horisonttiin aika nopsaan.
Säilytin kumminkin rauhallisuuteni ja sain naru- ja siimasotkut setvittyä. Arvelin, että lähimpään rantaan on n. kilometri ja veden lämpö näytti 3,7-astetta ja yhtään ihmistä ei näkynyt missään, joten tilanteessa ei olisi ihan hirveän moniin virheisiin varaa.
Päätin, että teen ensin pari yritystä nousta kyytiin ihan perinteisesti. Olen kumminkin sen verran raskas ja huonokuntoinen, että kajakki pyörähti alta kuin korkki vaikka kuinka yritin polskia vauhtia ja vetää sitä alleni. Tollanen vie myös yllättävän nopeasti voimia, joten totesin jatkoyritykset hyödyttömiksi.
Aika ottaa melakelluke ja jalustinnaru käyttöön..mutta, mutta..missäs hemmetissä mun melani on?
Olin jotenkin onnistunut kädelläni painamaan melankarkunarun hakasen auki ja pikkasen kyllä kylmäsi kun näin, että kajakin lenksusta ei lähtenyt narua.
No, onneksi mela ei oo tuulessa niin nopsaliikkeinen kuin kajakki ja sain melan paikannettua vajaan kymmenen metrin päähän. Kajakin kanssa sitä kohti polskimaan siis.
Tässä vaiheessa totesin vihdoin, että saappaista ei ole nyt kuin riesaa ja onnistuin ne riisumaan. Toiseen jalkaan kyllä iski kiva suonenveto, mutta onneksi meni nopeasti ohi.
Sormet alkoivat jo olemaan vähän kohmeessa joten pikkasen sai askarrella, että sai melakellukkeen ja jalustinnarun pussista ulos ja pujoteltua ja kiinnitettyä melan ympärille. Sitten piti vielä puhkua tarpeeksi ilmaa kellukkeeseen ja pujotella naru kajakin ali ja kieputtaa melan ympärille.
Sitten jalka lenkkiin ja ponnistus..massaa tuntuu olevan sen verran, että pitää aika lailla nojata oitis kajakin päälle, muuten kelluke ei kannata ihan tarpeeksi.
No, ekalla kerralla en riittävän nopsaan päässyt penkkiin istumaan, vaan aalto pyöräytti kajakin uudelleen ja hengitin vähän vettä samalla. Pienen köhimistauon jälkeen uusi yritys. Nyt meni jo paremmin ja pääsin suoraan pohjalle istumaan.
Jalustinnarun ja melakellukkeen purku ja olin jälleen liikenteessä. Kajakissa tosin oli aika paljon vettä kun se vaatii vähän vauhtia tyhjentyäkseen, mutta virveli löytyi karkunarun päästä, samoin kylmälaukku. Saappaatkin löytyivät pienen etsiskelyn jälkeen.
Tappioiksi jäivät katkenneen siiman myötä mennyt jigi, juomapullo, toisen saappaan pohjallinen ja liivin auenneesta taskusta karannut aurinkolasikotelo. Eli todella vähällä pääsin.
Pikkasen meinasi ton jumpan jälkeen hapottaa 2,5 kilometrin melonta paskamaiseen vastatuuleen takaisin lähtörantaan, mutta ehken valita.
Rannassa huomasin, että kännykkäpussukka oli vuotanut, mutta kännyn pitäisi olla vettä jonkin verran sietävä, joten luultavasti sitä ei tartte hylätä. Muu elektroniikka näytti selvinneen moitteetta. Kuivapukukin tuli just korjauksesta ja voin ilokseni todeta, että se ei enää vuotanut suihkuna. Kaulamansetista pikkasen vaan paidan kaulus pääsi kastumaan, mikä on ihan normaalia.
Kotona katselin plotterista statistiikkaa. Olin ollut n. 850m lähimmästä rannasta kaatuessani. En ollut vedessä kuin kymmenen minuuttia, mutta sinä aikana ajelehdin n. 200m. Jos olisi polskimaan joutunut, niin rantaan pääsy olisi varmaan vienyt liki tunnin jos voimat olisivat riittäneet eikä kylmyys olisi tullut kuvioihin. Vedestä katsoen ranta näytti olevan lohduttoman kaukana.
Tarinan opetus on ainakin se, että varusteisiin kannattaa satsata.
Yksin tällaisilla veden lämmöillä veteen ilman kuivapukua ja jos ei onnistu pääsemään nopeasti kajakin kyytiin ja lämpimään, niin on hyvin nopeasti game over.
Melakelluke ja jalustinnaru tollasessa kapeassa ja kiikkerässä vehkeessä ovat enemmän kuin paikallaan.
Kovemmilla keleillä mulla on yleensä myös kajakinkarkunaru, mutta nyt rannassa näytti ihan tyyneltä. Tossa huomasin myös, että liikoihin naruihin myös helposti sotkeutuu, joten ei se ihan automaattisesti ole mikään autuaaksi tekevä.
Melankarkunaru voisi ehkä olla vähän jykevämpi. Hyvin toikin lopulta kesti, mutta silti pikkasen kuumottavaa siitä kajakkia kiskoa kun tuuli on sitä viemässä.
Ääritärkeää on myös säilyttää rauhallisuus ja pää kirkkaana ja miettiä mitä on tekemässä. Harjoittelu on mulla selkeesti jäänyt liian vähälle. Siihen pitäisi pyrkiä, että myös ilman apuvälineitä pääsee takaisin kyytiin. Myös melan avulla uimista pitäisi harjoitella siltä varalta, että joutuu kajakista eroon.