Meritaimen asiaa
Alueen säännöt
Täällä keskustellaan kaikesta säähän, kalastonhoitoon, kalojen suojeluun, kalatalouteen, kalastuslakiin ja kalastusasetuksiin, ympäristöön ja luonnonsuojeluun jne liittyvistä asioista.
Kunnostus-uutiset - Kalamies.com foorumin yleissäännöt

Luonto ja ympäristöEtusivu > Luonto ja ympäristö > Artikkeli
Suomen meritaimenet lähellä sukupuuttoa
julkaistu tänään klo 13:27, päivitetty tänään klo 14:07
Suomen luonnonmukaisen meritaimenkannan kohtalo on erittäin epävarma, kertoo Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus (Rktl). Suomessa on vain yksi meritaimenjoki, jossa kanta näyttäisi kasvavan.
Meritaimen on lisääntynyt alun perin noin 60:ssä joessa Suomessa. Nyt luonnonkantaa on jäljellä enää yhdeksässä joessa, ja niissäkin kannan tila on joko kriittinen tai uhanalainen. Joista kuusi laskee Suomenlahteen ja kolme Pohjanlahteen. Muutamassa joessa on lisäksi istutusperäinen tai sekoittunut kanta.
Myönteisintä kehitys on Inkoon Ingarskilanjoessa, jossa kesänvanhoja luonnonpoikasia tavattiin edellisvuosia runsaammin kaikista seurantakoskista. Myös Ingarskilanjoen kantaa tuetaan istutuksin.
Meritaimenen kannan viime aikoina tapahtuneen heikkenemisen syy on osin epäselvä. Merelle pääsevistä poikasista kuolee yhä suurempi osa. Syyt lienevät Itämeren luonnonolojen muutoksissa, mutta tutkijat eivät vielä tunne asiaa täsmällisemmin. Tiedetään vain, että meressä tapahtuu monenlaisia muutoksia. Itämeren lämpötila on noussut, veden rehevöityminen jatkuu ja mereen tulee vieraslajeja. Näistä mikä tahansa voi haitata meritaimenen poikasten elämää.
Vähiä aikuiseksi kehittyviä kaloja uhkaa lisäksi kalastus. Meritaimenta pyydetään melko vähän, mutta sitä joutuu siika- ja kuhaverkkoihin sivusaaliina. Meritaimenen luonnonkantojen sukupuuttouhka on edelleen suuri, Rktl toteaa.
Jokisuut rauhoitettava
Rktl:n tutkija Eero Jutila näkee tärkeimpänä keinona meritaimenen pelastamisessa jokisuiden rauhoittamisen kalastukselta. Ingaskilanjoki on rauhoitettu koko pituudeltaan sekä suistoltaan. Ingarskilajoki onkin Suomen ainoa joki, jossa kalakantaa suojellaan näin voimakkaasti.
Jutilan mielestä mallia tulisi laajentaa muihinkin jokiin, mutta prosessi on hankala, sillä se vaatii yleensä kalastuskunnan hyväksynnän. Kalastuskunnissa äänekkäimpiä ovat yleensä ne, jotka eivät halua rajoittaa kalastusta.
Jutila toivoisikin, että kalastusrajoituksia voitaisiin asettaa säädösteitse. Näin on tehty Simon- ja Tornionjokien lohikantojen suojelemiseksi. Vaikka vastustus oli aluksi äänekästä, tulokset ovat olleet hyviä.
Meritaimenen tilanne on Itämeren alueella huonoin juuri Suomessa. Esimerkiksi Tanskassa jokisuita on suojeltu lakimääräyksin, ja lajin tilanne on parantunut.
Meritaimenen tilannetta parantaisi myös, jos kalastajien verkkojen silmäkokoa muutettaisiin. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä monen ammattikalastajan toimeentulo riippuu siian ja kuhan saaliista. Jutila heittää mahdollisuuden, että ainakin virkistyskalastajien oikeuksia tutkittaisiin uudelleen meritaimenen pelastamiseksi.
YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparis ... 93510.html

Re: Meritaimen asiaa
Tuossa uutisessa tuntuu olevan paskaakin jonkin verran, tai sitten kyse on vaan tulkinnoista? Ingarskilajokisuun edustan merialueet näyttivät tänä syksynä ainakin melkoisen karuilta, kun laskeskeltiin kaverin kanssa rysien määriä.
Vielä, kun jokaisesta jokisuusta alkaisi liinavapaa-alue (5-15km) niin a`vot!
Noh, näille asioillehan ei tässä maassa vieläkään mitään voida...
Vielä, kun jokaisesta jokisuusta alkaisi liinavapaa-alue (5-15km) niin a`vot!
Noh, näille asioillehan ei tässä maassa vieläkään mitään voida...
Re: Meritaimen asiaa
Niinpä on vissiin pelko et joku toinen vie sitten ne kalat
Vanhalla on oppimisen vaikeus
Re: Meritaimen asiaa
Jotenki se on niin halvatun vaikea käsittää, miten yksinkertaisia ongelmia ei saada ratkottua yksinkertaisilla päätöksillä. Rätit pois nousuväyliltä ja totaalinen kalastuskielto jokaiseen tanttuojaan kunnes homma alkaa taas toimia. Monien asioiden suhteen ollaan nykyään niin tanan vihreitä ja päättäjät nyökyttelee päitään yhtä tahtia "vaikeita" päätöksiä tehdessään, mut erinäisten kalalajien uhkaaville sukupuutoille ei voida / haluta tehdä yhtään mitään. Jossain on jotain mätää .
- Fuso
- Neljänneks paras tietosuojavaltuutettu
- Viestit: 4439
- Liittynyt: 09:19:43 16.11.2005
- Paikkakunta: Sammatti, Lammin talo
Re: Meritaimen asiaa
Tälläistä huolestuttavaa meritaimentietoa Fiske för Allan numerossa 1/2010
"Kris för Stockholmsöringen"
"Havsöringfisket i Stockholms skärgård är i kris.Fisket har blivit sämre för varje år.Tittar man på fångsterna under de havsöringtävlingar som hölls under hösten 2009 förstår man vidden av nergången.
Under Gålö Öring Cup,med cirka 40 deltagare kom det upp tio öringar på två dagar.Medelvikten var 1,9 kilo.Under Sandholmsöringen,med 64 deltagare ,fångades en enda fisk på 53 centimeter.
Under Dalarö Öringbonanza,med cirka 40 deltagare togs också bara en fisk på52 centimeter.
Utslaget per havsöringfiskere blir det 12 havsöring pä 244 dagar.Det är över 20 fiskedagar per per spö för att få ett öring.Deltagarna i dessa tävlingar är eliten inom detta fiske.Det är so att säga bara tokarna kvar.
Vanliga människar har för länge sedan insett det omöjliga att få en öring i Stockholms skärgård.
Orsaken är troligen en inneffektig och sjukdomsdrabbad utsättningsmetodik av havsöring i området.Tidigare drevs en fördröjd uttsättning där fiskarna fick växa till sig.I dag öser man ut enorma mängder småöring som inte klarar sig."

"Sentti nenässä, tuuma mulkussa ja jalka vavassa näkyy ja tuntuu".
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.

- partanaama
- Viestit: 675
- Liittynyt: 15:33:31 15.07.2009
- Paikkakunta: Hellsinki
Re: Meritaimen asiaa
öööö..... Ei toi toinen kotimainen oikein taivu. Eli jos joku vois/viittis vähän suomentaa. Kiitos.
Jep Jep
Re: Meritaimen asiaa
Tukholman saaristossa ei ole enää taimenta. Syynä tähän todennäköisesti on se että istukkaat on istutettu jo vuosia liian pieninä, eivätkä ne ole selvinneet. Sairaudet yms...
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Meritaimen asiaa
Käsittämätöntä, että uhanalaista lajia saa vieläki kalastaa. Tietty tässä hämää istutustouhut ym, mut jotain ois suomessaki tehtävä ja nopeesti. Aktiivikalastajat tiedostaa tilanteen ja silti kalat saa pamppua. Noh tyhjästä on paha sitte nyhjästä.
Olkoon tuos stokis varottava esimerkki. uhkakuvia asian saralla ei oo ikuna liikaa.
Olkoon tuos stokis varottava esimerkki. uhkakuvia asian saralla ei oo ikuna liikaa.
- Fuso
- Neljänneks paras tietosuojavaltuutettu
- Viestit: 4439
- Liittynyt: 09:19:43 16.11.2005
- Paikkakunta: Sammatti, Lammin talo
Re: Meritaimen asiaa
Lisää aiheesta,välillä toisella kotimaisella,
http://www.rktl.fi/muut_tiedotteet/rktl ... ameri.html
http://www.rktl.fi/muut_tiedotteet/rktl ... ameri.html
"Sentti nenässä, tuuma mulkussa ja jalka vavassa näkyy ja tuntuu".
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Re: Meritaimen asiaa
Taas on kantautunut korviini ikäviä huhuja, jotka ikävä kyllä pitänevät jälleen kerran paikkaansa. Orastavat meritaimenkannat (Ingarskila- ja Siuntiojoki) saavat lisää kuraa
silmillensä. Kirjoituspöytäsankarit kusevat jälleen kaikkien muroihin, kaverisuhteilla tapahtuviin päätöksiin rysälupien myöntämisten suhteen.
Rahaa laitetaan kunnostuksiin (EU, yksityiset ja valtion rahaa). Samalla sitten myönnetään ammattikalastajalle erikoisluvat jälleen kerran jokisuihin / välittömään läheisyyteen nousureiteille pyytämään kudulle nousevat emokalat ennen kutumahdollisuutta. Helvetin hölmöä hommaa virastojen kirjoituspöytäsankareilta.
Seuraavalla viikolla saadaan taas lukea paikallislehdistä, kuinka merimetsot ja hylkeet
tekevät kalastamisesta kannattamatonta...
Tulkaahan juntit takaisin kentälle, niin tiedätte missä mennään. Vuosikausia kestänyt
perseily päätösten kanssa olisi syytä lopettaa ja alkaa vihdoinkin kuuntelemaan luonnonkin tarpeita. Vielä ehditte ennen eläkepäiviä tekemään oikeat päätökset, joista
teidätkin mielummin muistetaan.
Viime syksynä bongailtiin ohimennen kalakaverin kanssa Ingarskilajoen nousureiteiltä / jokisuun lähialueelta 7 rysää. Tuossa tuskin oli edes kaikki pyydöt?
Suomukalaa, suomukalaa...
Vittu haloo!!!
silmillensä. Kirjoituspöytäsankarit kusevat jälleen kaikkien muroihin, kaverisuhteilla tapahtuviin päätöksiin rysälupien myöntämisten suhteen.
Rahaa laitetaan kunnostuksiin (EU, yksityiset ja valtion rahaa). Samalla sitten myönnetään ammattikalastajalle erikoisluvat jälleen kerran jokisuihin / välittömään läheisyyteen nousureiteille pyytämään kudulle nousevat emokalat ennen kutumahdollisuutta. Helvetin hölmöä hommaa virastojen kirjoituspöytäsankareilta.
Seuraavalla viikolla saadaan taas lukea paikallislehdistä, kuinka merimetsot ja hylkeet
tekevät kalastamisesta kannattamatonta...
Tulkaahan juntit takaisin kentälle, niin tiedätte missä mennään. Vuosikausia kestänyt
perseily päätösten kanssa olisi syytä lopettaa ja alkaa vihdoinkin kuuntelemaan luonnonkin tarpeita. Vielä ehditte ennen eläkepäiviä tekemään oikeat päätökset, joista
teidätkin mielummin muistetaan.
Viime syksynä bongailtiin ohimennen kalakaverin kanssa Ingarskilajoen nousureiteiltä / jokisuun lähialueelta 7 rysää. Tuossa tuskin oli edes kaikki pyydöt?
Suomukalaa, suomukalaa...
Vittu haloo!!!
- Fuso
- Neljänneks paras tietosuojavaltuutettu
- Viestit: 4439
- Liittynyt: 09:19:43 16.11.2005
- Paikkakunta: Sammatti, Lammin talo
Re: Meritaimen asiaa
"Sentti nenässä, tuuma mulkussa ja jalka vavassa näkyy ja tuntuu".
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
- tjk
- Viestit: 234
- Liittynyt: 21:47:26 22.01.2007
- Paikkakunta: http://www.facebook.com/TeamLucioPerca
- Viesti:
Re: Meritaimen asiaa
Stickanilta hyvä analyysi.
Lähetin juuri Samaselle ja Marttiselle ihailijapostia
Siellä lienee nyt vaan "rysähdetty niin alas", että suora kansalaispalaute tuskin vaikuttaa mitenkään. Mikä taho on heidän esimiehensä? Palautetta sinne!
Kaipaisin myös voimakkaampia julkisia kannanottoja tunnetuilta auktoriteeteilta, esim. RKTL:n sisältä, MMM:n kalastuksesta jotain ymmärtäviltä tyypeiltä jne.
Aivan.. kyllä heittokalastan edelleen mertsaria. Oma panokseni tähän asti, on ollut rauhoittaa mertsari itseltäni (~ yksi heittouistin) n. 10 km säteellä Ingarskilan/Siuntionjoen suulta katsoen.

http://www.rktl.fi/muut_tiedotteet/rktl ... sessa.html
..päättäjille aika noloa, kun mertsarin osalta omat kotinurkat on edelleen "siivoamatta".
..päättäjille aika noloa, kun mertsarin osalta omat kotinurkat on edelleen "siivoamatta".
Re: Meritaimen asiaa
Nostellaas tärkeätä asiaa ylöspäin, jottei totuus unohdu.
Kaikki jotka kalastavat meritaimenta, syyllistyvät laillistettuun uhanalaisen lajin sukupuuton edistämiseen!
Re: Meritaimen asiaa
Pikkasen jos käytät hakua niin keskustelua asiasta löytyy täältä monestä muustakin paikasta..
Re: Meritaimen asiaa
Toki. Mutta asian tärkeydelle pelkästään vihkiytyneitä topicceja ei taida olla muita. Siis aihetta joka ei varsinaisen kalastuksen sivussa vain käsittele tätä uhanalaisuusasiaa?
Kaikki jotka kalastavat meritaimenta, syyllistyvät laillistettuun uhanalaisen lajin sukupuuton edistämiseen!
Re: Meritaimen asiaa
Villi meritaimen on tällä hetkellä rauhoitettu käytännössä välillä Hanko-Hamina, uusista rauhoitusalueista ja säännöistä löytyy keskustelua. Asia on todella tärkeä ja hyvä pitää esillä monessa yhteydessä.