Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Sattui tossa uistellessa sellainen "kiva" episodi..
Lähdin uistelemaan eräälle järvelle ja laskin kajakin hiekkarannalta. En halunnut kajakin sisälle hiekkaa, joten laitoin kengät takakannelle kuivaan ja kahlasin vähän matkaa ennen kuin hyppäsin kajakkiin. Samalla mela jäi autoon. Koska aurinko paistoi ja oli lämmintä en laittanut kenkiä jalkaan. Olin uistellut jo jonkin aikaa. Vedossa kolme vapaa, joista kaikissa 18 cm Karikot. Sain siinä muutaman kuhan ja pienen hauen. Koska tuuli jonkin verran en pysäyttänyt kajakkia kaloja väsyttäessä, vaan poljin koko ajan hitaasti eteenpäin. Hieman lähempänä rantaa yksi vavoista niiasi syvään ja sen päässä tuntui olevan painoa ihan mukavasti...
Pieni pohjustus tähän väliin. Olen yleensä aina kalastanut joustamattomalla kuiduilla ja kala kyllä huomaa olevansa siinä kiinni. Nyt olin vaihtanut kuitujen tiloille monofiilia, koska se ei sotkeennu niin helposti..
Eli vavassa tasainen paine, potkuja ei tunnu. Kelaan kalan varovasti kajakin viereen, kajakin liikkuessa hitaasti. Siiman päässä oli noin 6-6.5 kiloinen hauki, jolla oli Karikon keskikoukku kokonaan suussa, kaksi muuta koukkua vapaana. Vasta tässä vaiheessa hauki tajuaa olevansa kiinni. Vesi lentää ja silmänräpäyksessä hauki on hypännyt kajakkiin sisälle! Järjetön temuaminen ja hetken tuntui, että ilmassa on pelkkää haukea ja isoja koukkuja. Hobiessa ei ole kovin paljoa tilaa edessä, koska siinä on polkimet. Ei kenkiä ja vain shortsit jalassa, enkä nyt välttämättä halua koukkuja sääreen, pohkeeseen tai jalkapohjaan! Yllättävän kettärästi ja nopeasti pienessä kajakissakin pystyy liikkumaan, kun on ihan pakko! Sain takakahvalla työnnettyä hauen takaisin jolhoon. Henkäisy helpotuksesta ja haukea väsyttämään. Turhilla punnituksilla en haukea enään kiusannut ja se sai hyvin ansaitun vapautensa.
Tarinan opetus: laitakorkeus ei ole paljoa!

koivistojanne.kuvat.fi
-
- Viestit: 395
- Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
ai saissema, se oli hollilla
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Viikko vierähti pohjoisessa, Inarijärvellä kajakilla kalassa. Lisäksi kävimme eräällä järvellä Venäjän rajavyöhykkeen tuntumassa. Iso oli Inarijärvi, paljon vettä alla ja isot olivat myöskin aallot toisinaan. Eli järki piti pitää päässä reittejä suunnitellessa. Suunnittelin reitit saarelta saarelle ja kalastelin perholla saarten tuulensuojaisia rantoja ja niiden edustan karikoita. Kalaakin sain ihan kohtuullisti, n.40cm siikoja ja harreja löytyi mukavasti pitkin päivää. Pinturit ja nymfit toimi hyvin. Taimenista ei mitään havaintoja.
Toisinaan alkoi kaipaamaan hieman kevyempikulkuista menopeliä kuin Ride135 kun keli oli välillä tosi tuulinen ja siirtymät pitkiä. Kovaan myötäaallokkoonkin on tosi kelju meloa kun Ride tuppaa kääntyvän sivuttain aallon harjalla. Pitäisi vissiin pitää melontavauhti kovempana kuin aaltojen nopeus jotta ohjattavuus säilyisi, vai miten se oli

Jerkkaus on Saatanasta...
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Dodii.
7h 30min ja 23kilsaa takana Riden kanssa pitkin härmäläisiä vesistöjä.
Lähtö oli Tuulensuunjoen veneenlaskupaikalta (Linnatuulesta vanhaa kolmostietä pätkän verran kohti Hämeenlinnaa) ja maalina oli Miemalanselkä.
Mukava oli meloa jokea pitkin, vaihtelua järvellä pörräämiselle. Maisema vaihtui eikä tuuli haitannut menoa. Vettä tuli heti alkumatkasta niskaan, mutta niin vähän etten edes sadevehkeitä kiskonut päälle. Shortsit jalassa ja hihaton paita melontaliivin alla pärjäsi hyvin, kesä kuivaa sen minkä....
Pari pidempää jaloittelubreikkiä tuli pidettyä, hanuri tuppaa puutumaan kun ei ole tuota hifistelijöiden HI/Lo tuolia.
Miemalanselälle päästyäni pistin vähän pidempää bomberia veteen ja eikös hetken päästä vapa niiaa ja jarru laulaa. Jotain siellä oli kun niin iloisesti lähti, kelailin kuitenkin aika rauhaksiin kaljapullon kokoisen hauen kajakin vierelle ja huomasin että sehän on kylestä kiinni. Tuolla pienellä pulikalla oli kuitenkin toinen kylki ihan repaleina ja toisella puolen komeat hampaanjäljet. Mahtoiko joku mamma käydä maistamassa kun otti niin makeat lähdöt. Muutama pieni hakki tuli vielä irroiteltua ennen kuin rantauduin ja pistin kamat kasaan.
Tuota reittiä olisi päässyt jatkamaan vaikka Tampereelle asti, jatkamalla Hämeenlinnan läpi ja siitä sitten pitkin poikin etiäppäin.

- Liitteet
The chase is better than the catch
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Kävin pikaisella iltareissulla. Muuta kerrottavaa reissusta ei oikein ole, mutta kun lähdin ajelemaan kotiin huomasin metsätiellä, n 10metriä siitä missä auto oli parkissa kasan paskaa. Näytti karhunpaskalta. En jäänyt tutkimaan tarkemmin kun oli pimeää ja jos siinä se nalle kyttäsi ryteikössä. Niin siis tuo paskakasa ei ollut siinä tullessa...
The chase is better than the catch
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Tauko paikalla
Feelfree Moken 10 Lite, ex. Wilderness Tarpon 160. Tiderace Xplore M retkille, Jackson Super Hero allasharkkoihin
-
- Viestit: 252
- Liittynyt: 10:56:51 04.03.2007
- Paikkakunta: Veikkaala
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Käväisin maanantai ehtoolla esittelemässä eräälle palstalaiselle meloottia. Koeajon päätyttyä jäi löysää aikaa parikymmentä minuuttia ennen kotiinmenoaikaa. Melaasin pikaisesti läheiselle karikolle suorittaman pikapiston. Reissu loppui jo yhdeksänteen heittoon, sit huokaasi kunnolla. Kala vei meloottia n.40 metriä ennen kuin pääsin kalan yläpuolelle. Nostin kalan näytille, onneksi kuokku alaleuasta kiinni tukevasti. Kala veti muutamat rallit ennen kuin sain sen uitettua punnituspussiin. Meloottelin takaisin rantaan missä muutama varhaisteini oil seuraillut puuhiani semikiinnostuneena. Eräs tytöistä lupautui ottamaan pönökuvan nottei taas jää ilman. Puhelin plikalle ja kala pussista, tyttö pelästyi kalaa ja otti muutaman laukka askeleen taaemmas. Kuvassa sitten näkyikin taivasta enemmän eikä kalan pyrstöä lainkaan. Taitaa olla oikea syönnöspakka tuo riutta, kesän toinen 11kg ylitys samasta penkasta ja eri kaloja olivat. Kajakkikalastus on kivaa ja pikku kakkonen kajakista katsottuna on parhautta.
- Liitteet
-
- 2012-08-20 18.24.08 (800x749) (640x599) (2) (228x340) (201x300).jpg (87.97 KiB) Katsottu 7382 kertaa
Real gentleman and a lovely father. But in face to face competition-situation he's hell of the bastard.
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
olis pitäny jäädä hetkeks vielä niin olis tullu loputki kilot kuvaan!
mietinki että olisko ollu sama hauki mutta ei näköjään. tuliko toi muuten sillä samalla jonka näytit?
mietinki että olisko ollu sama hauki mutta ei näköjään. tuliko toi muuten sillä samalla jonka näytit?
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Tänään Kustavissa n 6 tunnin sessio ilman tapahtumia. Ei edes kalustotappioita.
Mutta olipa nätti keli kuitenkin. Pari venettäkin näytti pyörivän siihen malliin että mitään ei löydy.

JaskaA
-
- Viestit: 41
- Liittynyt: 15:56:49 17.04.2012
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Lauantaina 6h ja sunnuntaina 3h kahteen mieheen ja saaliina yksi vajaa kiloinen hauki. Mutta eipä haitannut koska kelit oli niin mukavat.
Viikolla heittelin ekaa kertaa kalajigiä ja kohtuu nopeasti nappas kiva pikku puikkari ja melkein heti sen perään olikin enkkahauki kiinni. Ei oikein haavittaminen natsannut, eikä se olisi pikku käsihaaviin mahtunut puoliksikaan joten yritin käsin nostaa. Jotenkin rävelsin otteen kanssa eikä noussut kun otti rallit pariin kertaan ja päätti lähteä irti. Arviolta 7-8kg ja ihan kivan näköinen purukalusto oli
Niin mukavaa hommaa tuo kyllä on, että pitää välillä mennä vähän erikoisreittejä:

http://www.boga-grip.com/ tuollaisen halppisversio on kyllä helpottanut elämää haukien kanssa. sopii koon puolesta tölkkiin. Enää ei tarvi kaikkia kolkata että saa uistimen suusta. Kunnon tetsaus kuva. Itsellä sunnuntaina 4 h ja MP. Kävin tutustumassa uuteen paikkaan joka voi olla taimen mesta kun kylmenee. T: M
-
- Viestit: 41
- Liittynyt: 15:56:49 17.04.2012
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Leukapihdit ovatkin seuraavana ostoslistalta. Honkkarissa jotain mallia hypistelinkin mutta ei oikein vakuuttanut kun olivat jo hyllyssä hajalla. Jos sitä kerralla kunnolliset. Sen verran ollut tuuria, että ei ole joutunut kolkkaamaan yhtään haukea tänä vuonna irroittaessa.
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Sunnuntaina muuten hiljaisena päivänä kaislikonreunaa uistellessa iski kajakkiuran suurin haukihirmu uistimeen. Pari viikkoa sitten sain reilun viitosen veneestä heittelemällä, tämä tuntui paaaljon iiisommalta, ja varmasti! Mutta olosuhteet ja taidot eivät nyt olleet kohdallaan. Kun otin vavan käteen ja lopetin melomisen, niin sivutuuli painamaan kajakkia kaislikkoon, ja samaan aikaan vielä viereisellä väylällä talonkokoinen huvialus synnytti kunnon tsunamiaallot. Näistä hermostuneena yritin yhdellä kädellä meloa ulos kaislikosta kohti aaltoja hinaten hakkia perässä. No eikös perhana jossakin hetkessä ilmeisesti siima löystynyt sen verran, että irti se pääsi. Kyllä harmitti, ja harmittaa vielä tänäänkin. Sahasin vielä toista tuntia samaa nurkkaa toivoen epätoivoisesti uutta erää, mutta eihän se tietysti uudelleen ottanut. Että sellaisia kokemuksia kajakilla, rkele.
Feelfree Moken 10 Lite, ex. Wilderness Tarpon 160. Tiderace Xplore M retkille, Jackson Super Hero allasharkkoihin
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Ja harmittaa varmasti niin kauan kunnes se seuraava "iso" käy melootissa! Tota vois melkeen verrata
siihen kun muutenkin huonolla syönnillä kuuluu heitossa naps, ja oot +20e köyhempi..
siihen kun muutenkin huonolla syönnillä kuuluu heitossa naps, ja oot +20e köyhempi..
-
- Viestit: 41
- Liittynyt: 15:56:49 17.04.2012
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Tänään oli sään puolesta kerrassaan upea aamu. Pari astetta pakkasta, tyyntä ja hieno valo. Kannatti pinnata töistä sen verran, että ehti käydä hiipimässä pari tuntia rantoja pitkin. Ekaan tuntiin ei mitään, mutta sitten PK värisellä Sirpalla kiinnostusta useammalta yksilöltä.
Kuvia vesiltä: http://www.flickr.com/photos/mustaninja ... 874391646/
Kuvia vesiltä: http://www.flickr.com/photos/mustaninja ... 874391646/
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Hieno keli ja hieno kuva!
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Tuli hieman sairaana korkattua kausi parin tunnin pistolla Littoistenjärvelle, seuran kevät-tapahtuma.
Tapahtumat vähissä, vesi jo 10 -12 asteista.
Tapahtumat vähissä, vesi jo 10 -12 asteista.
JaskaA
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Tuli tehtyä pikaposto aamupäivällä kaislan viereen perhoa viskoon.. Oli eka kerta kajakista ja Ride on tosiaan mukavan vakaa tohon hommaan.. Vielä ei seisten uskaltanu vavan kanssa heilua ku tahtoo pihallakin vavan kanssa kaatuilla.. 3 kalaa nappas vihreeseen tekeleeseen joista n. 3kg suurin.. Kuvan voisin liittää jos osaisin.. Juu ja tosiaan koukussa ollaan..
Aamun sumun takia menee plotteri tai muu vastaava toivelistalle...

Navigare Necesse Est,
Vivere Non Est Necesse

Uutena lajissa
Eilen kävin ostamassa bear&waterssilta ensimmäisen kajakin ja sitten illalla heti testailemaan. Aikaisemmin en ole lajin parissa viettänyt aikaa, muutenkuin mitä internetissä lueskellut. Asustelen Sauvossa ja porhalsinkin Sauvon lähistöllä olevan pikkujärven rannalle. Kajakki veteen ja menoksi, ei haitannut vaikka vettä satoi. Aivan mahtavaa puuhaa!! Tänään taas uudestaan. Eilisen saldo oli 7 haukea (6 pientä otusta ja yksi vähän isompi n. 3 kiloinen). Kaikki päästin takaisin kasvamaan.
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Tänään kauden avaus ja Cudan neitsytmatka hoidettiin n.10km melontaretkellä Oulun edustalle merelle.
Tuuli kuin venäläisessä elokuvassa, kamerasta oli patterit loppu ja videokamera ei lähtenytkään nauhoittamaan. Peukaloon tuli myös rakko.
Kaikesta huolimatta aurinko paistoi ja mieli oli korkealla, aivan mahtavaa hommaa.
Cuda kulki surffissa kuin raketti ja pelasi muutenkin kuin ajatus.
Huomenna lisää. Tuuletkin näyttäisivät tyyntyvän niin jospa sitä vaikka koittais kalastaakin. Pintahimot melomiseen on nyt tyydytetty.

" Pintahimot melomiseen on nyt tyydytetty. "
Rakoista päätellen?
Rakoista päätellen?
JaskaA
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Kyllähän sinä tiiät nämä hommat!Jaska kirjoitti:" Pintahimot melomiseen on nyt tyydytetty. "
Rakoista päätellen?
Tänään teippiä peukkuun ja uudelle reissulle. Jospa kuvauskalustokin suostuis yhteistyöhön...
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Joo ,,köh,köh. Jaksais itsekkin melomaan tässä köhässä.
Yhden 1,5 tunnin pikapiston olen ehtinyt tehdä.
Yhden 1,5 tunnin pikapiston olen ehtinyt tehdä.
JaskaA
Re: Kajakilla kalaa ja kokemuksia
Aamulla tuli parin tunnin setti vedettyä. Uutta paikkaa meikäläiselle, mikäs on mennessä, ku kajakki matkaan ja menoks. 5 haukea kävi paatissa, yks mukaan ruokakalaksi.
Helvatin kivaa oli, piti lähteä vaan ennen aikojaan muihin harrastuksiin.
Ai niin, sain myös spinnerbaitillä simpukan! Jotain härväsin siinä kajakissa ja annoin lipan tippua pohjaan. Kun aloin taas kelaamaan ylös, tunsin että jotain sielä on. Hämmästys oli melkoinen, kun spinnerin varressa roikkui simpukka! Kuvan ehdin ottaa hyvin (täytyy kastoa, miten ne laitetaan täne) ja sitten otus päätti irrotttaa ottensa, ja sukelsi takasin veteen.
Lisäksi reissulla oli kurkia, haukkoja ja vaikka mitä lintuja ihan vieressä. Oli huikean hieno fiilis, ihan kuin olisi ollut todellisessa erämaassa.