Vene vakuutukset

Alueen säännöt
Tälle palstalle keskustelut jotka koskevat veneitä, niihin liittyviä varusteita ja kulkupelejä.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt
Jarkka75
Viestit: 1
Liittynyt: 20:46:51 07.08.2018

Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja Jarkka75 »

Veneilijät huomio! Nyt kannattaa tarkistaa vakuutuksenne. Meille tapahtui heinäkuun alussa seuraavanlainen onnettomuus. Olimme veneilemässä neljän henkilön porukalla uudella Faster 460i 50hp veneellämme. Rantaan tullessamme hiljensimme vauhtia ja veneen peräaalto nosti venettä ja ilmeisesti tästä syystä painopiste veneessä siirtyi oikealle ja vene kaatui. Hämmennystä herättävä tapaturma joka voi kuitenkin huonolla tuurilla olla veneen valmistajan mielestä mahdollista. Pelastuslaitos soitettiin paikalle ja vene saatiin käännettyä ympäri, hinattua rantaan ja toimitettua huoltoon, sekä vahinkoilmoitus jätettiin vakuutusyhtiölle. Veneelle ei onneksi suurempia vahinkoja sattunut, pelkät puhdistus/öljyn vaihto toimenpiteet riittivät. Nyt kuukautta myöhemmin veneliikkeestä soitettiin ja ilmoitettiin että n. 1000e lasku pitää vakuutusyhtiön mukaan ohjata meille. Vakuutusyhtiömme POHJANTÄHTI perusteli asian että koska veneeseen ei ollut tullut ulkopuolista osumaa, he eivät ole korvausvelvollisia. Vakuutusehtoja tarkemmin tutkiessani siellä on todella maininta, että veneelle aiheutuneet vahingot korvataan ainoastaan mikäli kyseessä on karille ajo, uppotukki, tulipalo, kolari. Tästä syystä kehotankin ihmisiä tarkistamaan missä vakuutusyhtiössä heillä on venevakuutuksensa, koska meillä on(oli) laajin mahdollinen venevakuutus mitä POHJANTÄHDESTÄ voi saada.
Avatar
smakine
Viestit: 559
Liittynyt: 12:05:18 26.04.2006
Paikkakunta: vlk

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja smakine »

Tulee ihan mieleen kun aikanaan 2008 hankimme tulevalle lapselle vakuutusta. Siinä olikin suo. Ainoastaan If erottui porukasta selvästi. Kaiken kehumisen ja ylistyksen seasta löytyi pienellä präntillä luettelo sairauksista mitä vakuutus ei korvaa. Näin kun ei lääketieteen ammattilainen ole niin, en kyllä keksinyt yhtään sairautta mitä siltä listalta ei löytynyt. Jäi vähän mietityttämään mitä sen vakuutuksen olisi ollut tarkoitus korvata?
PELASTAKAA SALAKAT Ry.
jvelth74
Viestit: 970
Liittynyt: 19:42:30 05.06.2014

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja jvelth74 »

Ei nyt itsellä ajankohtainen, kun en vakuutuskokoista venettä omista, mutta silloin kun omistin, niin vakuutus oli Alandiassa. Ne kun korvaa yllättävät tapahtumat ilman turhaa tuulirajojen todistelua tms.
- Jukka
arousi
Viestit: 410
Liittynyt: 21:00:19 06.06.2012

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja arousi »

Täysin samaa mieltä vakuutusyhtiön kanssa. Miksi jonkun pitäisi korvata tilanne, jossa vene kaatuu/kaadetaan? Ei mikään (kaupallinen) vene kaadu itsekseen, enkä keksi minkäänlaista kaatumistilannetta, jossa syy ei olisi viime kädessä kipparin.

4 miestä reilun 4 metrin ja painoltaan 350 kg veneessä, jonka kantavuus on 405 kg muodostaa heti kaatumisriskin. Etenkin, jos kyydissä ei ole aivan kynäniskoja.

Itse en olisi luultavasti edes laittanut vahinkohakemusta vakuutusyhtiölle
JSo
Viestit: 35
Liittynyt: 13:44:18 20.01.2014

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja JSo »

Itse pyysin taas kaikilta vakuutusyhtiöiltä tarjouksen venevakuutuksesta ja tällä kertaa IF oli halvin. Heillä ei myöskään ole tuota typerää 15 m/s tuulirajoitusta, joka joillakin vakuuttajilla yhä on.
lore
Viestit: 1203
Liittynyt: 20:19:28 15.05.2014

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja lore »

^IFin vakuutusehdoissa on mainittu syitä mistä kaatumisen pitää johtua, peräaaltoa/aaltoa ei mainita. En usko että korvaa itseaiheutettua kaatumista. Fennialla näyttäisi olevan vakuutus jossa kaatoon ei tarvita syytä, se on oikea tohelovakuutus. En kyllä tiedä miten toimii käytännössä.
arousi
Viestit: 410
Liittynyt: 21:00:19 06.06.2012

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja arousi »

Omasta Fennian Laajan venevakuutuksen ehdoista lainattu:

"F41.1.2 Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut veneen uppoamisesta, ellei vahinko ole aiheutunut kohdassa
F41.1.1 mainitusta syystä."


.. jotka ovat:

"F41.1.1 Laajan venevakuutuksen perusteella korvataan
- ennalta arvaamattomasta, ulkoapäin äkillisesti vaikuttavasta tapahtumasta,
kuten karilleajosta, pohjakosketuksesta, yhteentörmäyksestä
tai kaatumisesta aiheutuneet vahingot
– myrskystä tai rajuilmasta aiheutuneet vahingot veneen koko ja ominaisuudet
huomioon ottaen. Veneen ollessa laiturissa, poijussa tai
telakoituna, katsotaan korvattavan vakuutustapahtuman sattuneen,
kun keskituulen nopeus on yli 15 m/s
– ilkivallasta tai varkaudesta aiheutuneet vahingot
– tulipalosta, räjähdyksestä tai salamaniskusta aiheutuneet vahingot."


Vaikuttaa todellakin siltä, että kaatumisesta aiheutuvat vahingot korvataan.. Käsittämätöntä.
KMan
Viestit: 491
Liittynyt: 14:53:50 06.09.2007
Paikkakunta: Karjaa

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja KMan »

Jarkka75 kirjoitti:Olimme veneilemässä neljän henkilön porukalla uudella Faster 460i 50hp veneellämme. Rantaan tullessamme hiljensimme vauhtia ja veneen peräaalto nosti venettä ja ilmeisesti tästä syystä painopiste veneessä siirtyi oikealle ja vene kaatui. Hämmennystä herättävä tapaturma joka voi kuitenkin huonolla tuurilla olla veneen valmistajan mielestä mahdollista.
V-pohja on tosiaan kallistuu toiselle pohjakyljelleen kevyesti, mutta siitä eteenpäin kaatumiseen tarvitaan enemmän vääntöä. Tuollaisessa veneessa V-kulma lie jo varsin kunnollinen eli hyvä ajaa aallokossa. Painopisteen siirtyminen viittaa lastin siirtymiseen. Olisi ollut mielenkiintoista olla silminnäkijänä. Ilmeisen huonosti ajettu 'elävällä tiellä' ja liikkuva elävä lastikin vielä.
jvelth74
Viestit: 970
Liittynyt: 19:42:30 05.06.2014

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja jvelth74 »

Itse kyllä olisin melkoisen happamena veneeni ja vakuutukseni kanssa, jos veneeni ennalta-arvaamattomasti kaatuisi eikä vakuutus korvaisi, miten tässä tapauksessa veneilijän näkökulmasta on käynyt. En jaksa alkaa selvittää korvaisiko Alandia, mutta heidän myyntimiehen puheen perusteella pitäisi korvata. (Myyntipuhehan kuului: Jos veneesi tuhoutuu tai vaurioituu ennalta-arvaamottoman tapahtuman seurauksena, etkä itse ole sitä aiheuttanut narkoottisella tilallasi, niin me korvaamme.)
- Jukka
KMan
Viestit: 491
Liittynyt: 14:53:50 06.09.2007
Paikkakunta: Karjaa

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja KMan »

Kun ferrari lähtee lapasesta kokemattomalta, on kyseessä vähän sama juttu. Tai ehkä mikä tahansa auto kun ei olla käyty autokoulua tai muuten saatu oppia.
jvelth74
Viestit: 970
Liittynyt: 19:42:30 05.06.2014

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja jvelth74 »

^ Vertaus Ferrariin olisi osuva jos veneenä olisi ollut Scaterin siviiliversio, jolla on vedetty 100+ knots vauhtia ja vene on flipannut. Ferrari ja Scater kun kummatkin on laitteita, jotka herättävät normaali ihmisessä kunnioitusta, että niiden kanssa hurjastellessa on oltava tarkkana kuin ripulin poistossa pieremällä. Kuitenkin kyseessä oleva tapaus vertautuu autoihin lähinnä niin, että kuljettaja ajoi Toyota Corollalla 20 km/h (no, oikei 40 km/h) liikenneympyrään ja auto meni katolleen, mikä useimpien ihmsiten mielestä on odottamatonta ja yllättävää. Oli lastinsiirtymää tai ei tai pikku kuoppa tiessä.
- Jukka
KMan
Viestit: 491
Liittynyt: 14:53:50 06.09.2007
Paikkakunta: Karjaa

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja KMan »

Ei tiedetä nopeutta. Luulisin että liu'usta on tultu alas joten siihen liikenneympyrään on tultu sataa. Eikä veneissä ole ajonohjausta tai lukkiutumattomia jarruja. Tievertaukset on kuitenkin jätettävä alkuunsa sillä vesi on liikkuvaa tavaraa ja maaeläimenä ihmisen on syytä kunnioittaa sitä niin kajakissa kuin laivassa.

Pointtini on että vene on varmasti hyvä ja vikaa kannattaa etsiä muualta. Vakuutukset on tietysti oma aiheensa ja tämän aloituksenkin keskiössä.
Dunnock
Viestit: 178
Liittynyt: 08:11:15 18.10.2007
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja Dunnock »

Itse en kyllä ihan tyytyväinen olisi kyllä veneeseen(kään), mikäli lasti ei ole pahasti ylittänyt kantavuutta. Luulisi, että veneen tulisi selvitä ääritilanteista (moottorin sammuminen tms.) ilman kippaamista? Ei ole kyllä itsekään tullut mitään kiitorataa etsittyä, että voisi tipauttaa vauhdin liusta.
jvelth74
Viestit: 970
Liittynyt: 19:42:30 05.06.2014

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja jvelth74 »

Vaikea sanoa miten sitä itse tulisi suhtauduttua veneeseen. Kuitenkin aiemmin kirjoitin, että olisin happamena veneeni kanssa ja sitä mieltä olen edelleenkin ja väitän, että kuka tahansa olisi happamena katollaan olevan veneensä kanssa, oli syy siihen ihan mikä vain. Veneessä kuitenkaan tuskin on mitään vikaa sen enenpää kuin missään muussakaan saman kokoisessa veneessä. Tai sitten pitää rapsaista CE kilpi pois kaikista liukuvista alle 7 m veneistä. Käyttöohjekirjaan voisi kyllä ajatella kirjailla varoituksen sanoja vastaavan varalle.

Kukaan meistä ei tietäne tarkalleen mitä tossa on tapahtunut, mutta kaikki paljon veneilleet tietävät, että kun veneen pudottaa plaanista, niin peräaalto nostaa perää (tai voihan se 'laskeakin', on veneitä nimittäin upotettu peräaallollakin) ja jos samalla kääntää, niin vene voi kallistua jopa vaarallisesti. Lisäksi useimmat ovat havainneet, että aallot kasvavat kun ranta mataloituu. Lastin liikkumisesta aiheutuvat vaarat tietävät ainakin ne, joilla lasti on joskus lähtenyt liikkeelle (tässä ei sitten ollut mitään hauskaa). Mutta joo, uskoakseni tämä onnettomuus on liu'usta pudottamisen ja samalla kääntämisen rantavedessä ja lastin liikkeelle lähdön summa. Näitä voi sitten kukin (tai vakuutusyhtiö) painottaa kukin mitenkin.

Mutta täyskaskovakuutuksia otetaan sitä varten, että täyskasko korvaa itsestä riippumattomien tekijöiden aiheuttamat yllättävät ja odottamattomat vahingot. Ohjaus- tai arviovirhe tossa toki on kuljettajan, mutta sitä voidaan taas miettiä kuinka paljon siinä on tuottamuksellisuutta (eli 'olisi pitänyt tietää'). Ja että kuljettaja ottaa huomioon aaltojen kasvamisen rantavedessä, niin tuskinpa vain vakuutusyhtiö voi tätä täysin laittaa kuljettajan piikkiin (että 'olisi pitänyt tietää tämäkin'). Ja lastin (ihmiset) liikkumiseen kapteeni ei välttis voi hirveästi vaikuttaa. Eli mielestäni tässä on paljonkin tekijöitä, joita ei voi laittaa kuljettajan piikkiin. Ja se nyt lienee ainakin totta, ettei kuljettaja ole venettä tarkoituksellisesti kipannut eikä lisäksi ilmeisesti edes ole ollut narkoottisessa tilassa. Siksi mielestäni täyskaskon pitäis korvata, ainakin osan. Olisin aika happamena täyskaskoni kanssa ellei korvaisi vastaavassa tilanteessa. Vakuutusyhtiö kyllä vaihtuisi tai kasko lakkaisi.
- Jukka
KMan
Viestit: 491
Liittynyt: 14:53:50 06.09.2007
Paikkakunta: Karjaa

Re: Vene vakuutukset

Viesti Kirjoittaja KMan »

Hyvää keskustelua! Siksi toivoinkin että olisi päässyt tapahtuman näkemään, koska tälläisenään tarina vaatii minusta tiettyä täydentämistä jotta se on uskottava. Esimerkiksi miten lasti ja neljä äijää siinä oikein sijoittuivat. Ylös nousua ja horjahdusta yms.
Vastaa Viestiin