Kajakki kalastus

Avatar
neko
Viestit: 104
Liittynyt: 21:14:24 19.06.2011

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja neko »

eipä oo kokemusta kummastakaan. pienellä lammella tolla chiquitallakin pärjää varmaan ihan mainiosti, kunhan ei aseta odotuksiaan turhan korkeelle. ripperin ja chiquitan väliltä valkatessa ottaisin itte huomioon että bilteman kajakki kantaa 10kg enemmän ja on 21cm pidempi. tiiä sitten kuinka paljon pituusero vaikuttaa matkantekoon, pieniä vateja kun ovat molemmat. tuskin on muutenkaan se oleellisin juttu metsälampia kolutessa. kajakin vakautta tulee varmaankin testattua todenteolla vain niinä aniharvoina kertoina kun SE mettälammen vanhus iskee pulikkaan kii. eli mielestäni kannattaa kokeilla/arvioida kumpaan oma perse istuu paremmin. paljoo en osaa vatien muotojen perusteella sanoa, mut kannattaa kattoa miten vedenpoistoreijät bilteman ehdokkaassa sijoittuu. tässäkin omat hyvät ja huonot puolensa. itte painan 64kg joten vedenpoistoreijät olis ihan tervetullu juttu, mutta jos oma paino lähentelee tota jakin kantokykyä, alkaa meno olla melko märänlaista. kesähöntsäilyssähän moinen tuskin mitään meinaa. laadultaan molemmat ny kestää varmaan paremmin kuin kalastusrenkaan saumat siitä muuta kommentoimatta. itte ostaisin jonku -minkä tahansa- merkkijaki ihan vaan siitä syystä, että sais selvitettyy arvioiden perusteella muiden ihmisten kokemukset tuotteesta. bilteman chiquitasta ei löydy muuta ku KAJAKKI, joten paha on mennä tuosta lisätietoa metsästämään. yhtäkaikki, bilteman jakki voi olla todella soiva peli muihin 300eur peleihin verrattuna, itte en vain viittis riskillä lähtee kokeilemaan. jotain keskustelua oli tuokin kyllä pikasella googlaamisella herättäny mutten ehtinnä/jaksanna alkaa lukemaan. eli tässä siis omia mietteitä jotka vielä toistaseks perustuu pelkkään kirjatietoon joten kannattaa antaa tekstille painoa sen mukaan. kattelehan B&Wstä velhonpesästä ja muista alan liikkeistä muitakin SOT vaihtiksii. näytti ainakin B&W:ssä olevan noita XCITE kippoja jotka kilpailee samassa 300eur sarjassa. ei mulla muuta :lol:
Avatar
masssa
Viestit: 150
Liittynyt: 17:07:26 06.06.2009
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja masssa »

Tuli käytyä Honkkarissa ja nappasin kahluuhousut mukaan kun olivat niin edulliset. Ensiksi oli meininki hommata bearista tai vastaavasta alan kaupasta melontahousut, mutta tuli nyt napattua noi ens hätään.
Minkälaisissa vetimissä porukka meloo?
Niin ja melontaliivit tarttis hankkia, onks hyviä ehdotuksia?

Halvat http://www.bearwater.fi/kauppa/melontal ... ta_legacy/

kalastajan liivit http://www.bearwater.fi/kauppa/melontal ... hing_line/

retkiliivit http://www.bearwater.fi/kauppa/melontal ... aupo_tour/

Tottakai täytyy kokeilla kun pääsee kaupoille, mut mitä täytyy kalastajan ottaa huomioon?
The chase is better than the catch
Avatar
neko
Viestit: 104
Liittynyt: 21:14:24 19.06.2011

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja neko »

itte oon aatellu vaihtoehto C:tä, mut kattoo sitten paikanpäällä mitkä istuu parhaiten päälle. oon ymmärtäny, et mitä kapeemmat olkaimet niin sitä paremmin pysyy liivit alhaalla melottaessa. eli hyvä ois jos käsien heiluttelulle löytys maholliseimman paljon tilaa. varmaan noi muutkin toimii hyvin kyl. siis kerralla hyvät hintaa niin kattomatta, kerta haluun käyttömukavuuteen sijoittaa. eli kunhan istuu eikä nouse korviin melottaessa. selänpuolelta pitäs tietty kans natsaa istuimen kanssa.

aika monet taitaa käyttää ursuitteja. en ny vaa oo ihan viel valmis lyömää tonnii -tai puoltakaan- tiskiin notta saisin moisen pelastuspuvun. mutta kätevä ois.
Avatar
izengard
Viestit: 107
Liittynyt: 06:40:20 25.09.2007
Paikkakunta: Oulu

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja izengard »

Mulla on tuo kalastajan liivi eli vaihtoehto B.
Se on hyvä ja laadukkaan oloinen liivi.
Ei ainakaan tullut aamusta äkkiseltään mitään negatiivista siitä mieleen eikä uuden hankkiminen ole käynyt mielessäkään niin silloinhan se tekee työnsä hyvin.
Hintakaan ei aivan kauhea ole.

Edit:
Ei muuten ole just tuo B-vaihtoehto minullakaan, vaan liivin valmistaja on "Kaaki".
B&W:stä ostin kajakin mukana viime keväänä. Vihreä kalastusmalli nyt kuitenkin!
Viimeksi muokannut izengard, 18:34:44 06.04.2012. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Powie
Viestit: 21
Liittynyt: 09:44:11 28.02.2012

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja Powie »

Mä ostin tälle keväälle Ursuitin, mutta MPS version, eli tulee alukerrosten ja päälikerroksen väliin.
En kuitenkaan olis halunnut siihen tonnin pukuun hieroa niitä kalanlimoja, joten uloin kerros on aikanaan alennuslaarista kympillä löytyneet HellyHansenin joustavat sadehousut ja yläpäässä Muston jollapaita, eli kans sellanen joustava, hengittävä kumipaita. Ton MPS:n kanssa tuo Musto jää varmaan tarpeettomaksi, eli siihen tulee päälle sitten villapaita ja joku vedenpitävä takki kylminä aikoina ja ohuempaa sitten kelin mukaan, kunnes mennään taas pelkillä shortseilla ja T-paidalla.

Liiveinä on manuaalilaukaistavat paukkuliivit, häiritsevät ainakin itseäni vähiten, etenkin kun vielä pariin kauteen ei ole kertaakaan pulahtanut ja havainnot on ettei vauhdit eikä paikat ole omilla reissuilla olleet sellaisia, että todennäköisyys lyödä päätä esim. kiveen putoamisen yhteydessä on kovin pienet, joten oletettavasti sitä on tajuissaan laukaisemaan liivinsä jos tarve tulee. Jos ei ole, niin sitten ei ole ja perikunta saa pesuvadin kun sen joku joskus löytää :D
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

masssa kirjoitti:

Halvat http://www.bearwater.fi/kauppa/melontal ... ta_legacy/

kalastajan liivit http://www.bearwater.fi/kauppa/melontal ... hing_line/

retkiliivit http://www.bearwater.fi/kauppa/melontal ... aupo_tour/

Tottakai täytyy kokeilla kun pääsee kaupoille, mut mitä täytyy kalastajan ottaa huomioon?
Joko nuo halvat, tai retkiliivit, mutta ei Kalastajan liivejä. Itselläni nuo oli ja ei istunut mulle alkuunkaan + oli juuri tuo reaktio jonka Neko mainitsi, liivit nousi korviin kun meloi.

Itse hommaan myös paukkuliivit. Tänään hain Cudan ja samalla testailin uusia liivejä ja päädyin siihen tulokseen, että kaikissa noissa kokeilluissa malleissa liikaa selkätoppausta ja en pitänyt siksi niitä mukavina. Löyty kyllä hyviä malleja mitkä istui hyvin eikä noussut korviin vaikka kuinka riehu, mutta siltikin päädyi vaihtoehtoon P.
Avatar
psy1
Vähän ihastunut
Viestit: 2070
Liittynyt: 09:32:46 21.03.2006
Paikkakunta: Tampere

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja psy1 »

Noihin kajakkejen kantavuuksiin kannattaa jättää suosilla hyvin löysää. Ripperin kantavuus on tosiaan 100kg, mutta omalla sirolla 75kg massalla ja kalavehkeillä kajakki vetää kyllä jo suht limiteille. Ei sillä että ois pelkoo uppoomisesta, mutta perään jää noin 5cm vesirajaan ja vettä hölskyy sisään, vaikkakin vain perän tavaratilaan.

Melonta tai muitakaan ominaisuuksia noissa noin pienissä laitteissa ei ole. Eli tosiaan vain lammille tai täsmäiskuille.

Jotta sais kantavuutta ja tilaakin, niin kannattanee säästää se pari-kolme sataa ja hommata esim:

XCITE 290
http://www.bearwater.fi/kauppa/kajakit/ ... _ja_sport/

Xplore 330 Angler
http://www.bearwater.fi/kauppa/kajakit/ ... 30_angler/

Tarpon 100(saa erikseen tilaamalla) tai 120
http://www.bearwater.fi/kauppa/kajakit/ ... 40_ja_160/

Ja kalastuskajakinhan ei ole pakko olla SOT, eli harkita voi myös:

Pungo 100
http://www.bearwater.fi/kauppa/kajakit/ ... 20_ja_140/

Pamlico 100
http://www.bearwater.fi/kauppa/kajakit/ ... mlico_100/
Mää mukkasi rotvalli reunaa ja pipa lens.
antha
Viestit: 52
Liittynyt: 17:51:18 03.03.2012

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja antha »

Itselläni on yhden kauden verran kokemusta noista Bear&Waterin kalastajaliiveistä. Taskut on plussaa ja liivit istuu muuten hyvin mutta välillä sai olla korjaamassa liivejä niiden noustessa ylemmäksi (johtunee Pungon istuimen selkänojasta). Ei tuo tosin itseäni suuresti haitannut.
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

antha kirjoitti:Itselläni on yhden kauden verran kokemusta noista Bear&Waterin kalastajaliiveistä. Taskut on plussaa ja liivit istuu muuten hyvin mutta välillä sai olla korjaamassa liivejä niiden noustessa ylemmäksi (johtunee Pungon istuimen selkänojasta). Ei tuo tosin itseäni suuresti haitannut.
Selkänojasta se tosiaan johtuu ja Tarponissa oli siis sama ongelma mihin tuskastuin. Kaikissa SOT kajakeissa nojataan penkkiin enemmän tai vähemmän ja siksi tuo ongelma on kaikissa näissä kajakeissa.

Kuten johonkin kirjoitinkin jo niin mielellään nuo olkaimet mahdollisimman kapeat, alapaulan kiristys mahdollisuus ja hyvin ohut selkätoppaus on liiveissä kaiken A ja O.
Avatar
masssa
Viestit: 150
Liittynyt: 17:07:26 06.06.2009
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja masssa »

Mä oon käyttäny paukkuliivejä, mut ajattelin hommata oikeat melontaliivit. Täytyy varmaan ajella Beariin kunhan tulee jotain asiaa pääkaupunkiseudulle. Pääsee sitten kokeilemaan liivejä. Kummallista että liivit nousee korviin meloessa, kun kyseessä on kuitenkin melontaliivit :mulko:
The chase is better than the catch
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

masssa kirjoitti:Mä oon käyttäny paukkuliivejä, mut ajattelin hommata oikeat melontaliivit. Täytyy varmaan ajella Beariin kunhan tulee jotain asiaa pääkaupunkiseudulle. Pääsee sitten kokeilemaan liivejä. Kummallista että liivit nousee korviin meloessa, kun kyseessä on kuitenkin melontaliivit :mulko:
Miksi paukut melontaliiviin? Kerro Kerro. Mikä saa vaihtamaan paukut pois? Itselle olis ekat paukut niin siksi tahtoo tietää!
Avatar
masssa
Viestit: 150
Liittynyt: 17:07:26 06.06.2009
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja masssa »

Pastori silli kirjoitti:

No varsinaisesti en oo vaihtamassa paukkuja pois, vaan hommaan toiset liivit. Mutta ajatuksena oli kuitenkin se, jos tulee uintireissu niin paukut on sitten sillä selvät. Niin ja ne ilmapallot tuossa rinnan kohdalla voi kajakkiin nouseminen vedestä olla hieman haastavaa.

Mukavahan paukut päällä on meloa.
The chase is better than the catch
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

Tätä vähän ounastelin.
Kiitti!
Powie
Viestit: 21
Liittynyt: 09:44:11 28.02.2012

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja Powie »

"Mutta ajatuksena oli kuitenkin se, jos tulee uintireissu niin paukut on sitten sillä selvät."

Onko täti nyt vähän blondi kun se ei ymmärrä?

Paukkuunhan vaihdetaan sit vaan uudet laukasulaitteet jos on tarvinnut laukasta.
Sen takia otin omat tuolla manuaalilaukaisulla, ettei joka uinnin jälkeen tarvi vaihtaa patruunaa ja iskuria, kun ei se uinti aina tarkoita hukuttautumista.
Avatar
masssa
Viestit: 150
Liittynyt: 17:07:26 06.06.2009
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja masssa »

Powie kirjoitti:"Mutta ajatuksena oli kuitenkin se, jos tulee uintireissu niin paukut on sitten sillä selvät."

Onko täti nyt vähän blondi kun se ei ymmärrä?

Paukkuunhan vaihdetaan sit vaan uudet laukasulaitteet jos on tarvinnut laukasta.
Sen takia otin omat tuolla manuaalilaukaisulla, ettei joka uinnin jälkeen tarvi vaihtaa patruunaa ja iskuria, kun ei se uinti aina tarkoita hukuttautumista.
No siis ei se entiset oo, mutta kuinka moni kantaa reissulla mukana toista paukkua? ...jos siis täytyy laukaista tai ovat automaattiset.
Niin tai jos keikkaat vähän kovemmalla kelillä ja liivit poksahtaa, voi rantaan melominen olla aika vituliasta nuo ponttoonit päällä. Ja jos ne tyhjentää, niin mikäs sitten suojaa jos kippaat uudestaan...?

Ja onhan paukkuliiveissä aina se pienen pieni mahdollisuus, että pati onkin suutari eikö kuggaan osaa
The chase is better than the catch
Avatar
MMan
Viestit: 176
Liittynyt: 13:14:18 15.01.2012
Paikkakunta: Tornio

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja MMan »

Käytin parivuotta paukkuliivejä niiden mukavuuden takia. ei nouse ylös selkänojaa vasten, ei ahdista, eikä hiosta. Vaihdoin oikeisiin kajakkiliiveihin, palm kaikoura. Istuvat todella hyvin. Mahdollistaa uimisen oikeassa asennossa, helppo nousta takaisin tölkkiin ja toimivat aina. Olen testannut uintia ja nousua takaisin paukut päällä ja ei ole helppoa.

Osa reissuistani suuntautuu olosuhteisiin joissa ei voi ottaa pienintäkään riskiä. Olen opetellut että aina käytän samaa turvallisinta vaihtoehtoa ettei jollakin reissulla ole "väärät" liivit mukana. Eli en käytä kajakissa paukkuja edes keskikesällä. Turvallisuus ajatteluun kuuluu myös että liiveissä on kompassi, pilli, varalasit, puukko, tulitikut ja hanskat aina mukana. kajakissa ensiapupakkaus kiinteänä asennuksena.

T:M
Avatar
masssa
Viestit: 150
Liittynyt: 17:07:26 06.06.2009
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja masssa »

:juu:
MMan kirjoitti:Käytin parivuotta paukkuliivejä niiden mukavuuden takia. ei nouse ylös selkänojaa vasten, ei ahdista, eikä hiosta. Vaihdoin oikeisiin kajakkiliiveihin, palm kaikoura. Istuvat todella hyvin. Mahdollistaa uimisen oikeassa asennossa, helppo nousta takaisin tölkkiin ja toimivat aina. Olen testannut uintia ja nousua takaisin paukut päällä ja ei ole helppoa.

Osa reissuistani suuntautuu olosuhteisiin joissa ei voi ottaa pienintäkään riskiä. Olen opetellut että aina käytän samaa turvallisinta vaihtoehtoa ettei jollakin reissulla ole "väärät" liivit mukana. Eli en käytä kajakissa paukkuja edes keskikesällä. Turvallisuus ajatteluun kuuluu myös että liiveissä on kompassi, pilli, varalasit, puukko, tulitikut ja hanskat aina mukana. kajakissa ensiapupakkaus kiinteänä asennuksena.

T:M

:juu:
The chase is better than the catch
taho
Viestit: 339
Liittynyt: 12:35:17 12.09.2007
Paikkakunta: Mustasaari

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja taho »

psy1 kirjoitti:Noihin kajakkejen kantavuuksiin kannattaa jättää suosilla hyvin löysää. Ripperin kantavuus on tosiaan 100kg, mutta omalla sirolla 75kg massalla ja kalavehkeillä kajakki vetää kyllä jo suht limiteille. Ei sillä että ois pelkoo uppoomisesta, mutta perään jää noin 5cm vesirajaan ja vettä hölskyy sisään, vaikkakin vain perän tavaratilaan.

Melonta tai muitakaan ominaisuuksia noissa noin pienissä laitteissa ei ole. Eli tosiaan vain lammille tai täsmäiskuille.

Jotta sais kantavuutta ja tilaakin, niin kannattanee säästää se pari-kolme sataa ja hommata esim:

XCITE 290
http://www.bearwater.fi/kauppa/kajakit/ ... _ja_sport/

Xplore 330 Angler
http://www.bearwater.fi/kauppa/kajakit/ ... 30_angler/

Tarpon 100(saa erikseen tilaamalla) tai 120
http://www.bearwater.fi/kauppa/kajakit/ ... 40_ja_160/

Ja kalastuskajakinhan ei ole pakko olla SOT, eli harkita voi myös:

Pungo 100
http://www.bearwater.fi/kauppa/kajakit/ ... 20_ja_140/

Pamlico 100
http://www.bearwater.fi/kauppa/kajakit/ ... mlico_100/

näkeekö jostain ton tarpon 100 pituus/kantavuus... ? hinta?
Avatar
psy1
Vähän ihastunut
Viestit: 2070
Liittynyt: 09:32:46 21.03.2006
Paikkakunta: Tampere

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja psy1 »

Tarpon 100

Length: 10' / 305 cm
Width: 30.5" / 77 cm
Max Capacity: 325 lbs. / 147 kg
Deck Height: 15.25" / 39 cm
Weight: 55 lbs. / 25 kg
Cockpit Length: 52" / 132 cm
Cockpit Width: 20" / 51 cm

Hintaa kysellä sit:
Bear & Water
Puh. myymälä: 010-4236900 tai 050-3114242
Sähköposti:[email protected]
Mää mukkasi rotvalli reunaa ja pipa lens.
taho
Viestit: 339
Liittynyt: 12:35:17 12.09.2007
Paikkakunta: Mustasaari

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja taho »

soittelin tonne ja myyjä meinas ettei tommosta mallia ole olemassakaan.. :roll:
mistä kaivoit noi tiedot?
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

Veikkaisin, että wildernessin kotisivuilta.
Suora linkki:
http://www.wildernesssystems.com/produc ... reational/
Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

MMan kirjoitti:Käytin parivuotta paukkuliivejä niiden mukavuuden takia. ei nouse ylös selkänojaa vasten, ei ahdista, eikä hiosta. Vaihdoin oikeisiin kajakkiliiveihin, palm kaikoura. Istuvat todella hyvin. Mahdollistaa uimisen oikeassa asennossa, helppo nousta takaisin tölkkiin ja toimivat aina. Olen testannut uintia ja nousua takaisin paukut päällä ja ei ole helppoa.

Osa reissuistani suuntautuu olosuhteisiin joissa ei voi ottaa pienintäkään riskiä. Olen opetellut että aina käytän samaa turvallisinta vaihtoehtoa ettei jollakin reissulla ole "väärät" liivit mukana. Eli en käytä kajakissa paukkuja edes keskikesällä. Turvallisuus ajatteluun kuuluu myös että liiveissä on kompassi, pilli, varalasit, puukko, tulitikut ja hanskat aina mukana. kajakissa ensiapupakkaus kiinteänä asennuksena.

T:M

Jep, päätös on syntynyt. Ei paukkuliivejä. Lueskelin aiheita netistä läpi ja loppujen lopuksi tähän päädyin.

Mistäs MMan oot noi sun liivit ostanut?
Avatar
neko
Viestit: 104
Liittynyt: 21:14:24 19.06.2011

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja neko »

Pastori silli
Viestit: 395
Liittynyt: 09:48:45 13.06.2010

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja Pastori silli »

neko kirjoitti:palm kaikouraa löytyy B&W:stä
http://www.bearwater.fi/kauppa/melontal ... _kaikoura/
Jumankauta mä oon sokee.
Avatar
psy1
Vähän ihastunut
Viestit: 2070
Liittynyt: 09:32:46 21.03.2006
Paikkakunta: Tampere

Re: Kajakki kalastus

Viesti Kirjoittaja psy1 »

taho kirjoitti:soittelin tonne ja myyjä meinas ettei tommosta mallia ole olemassakaan.. :roll:
mistä kaivoit noi tiedot?
:lol:

Meinasin itekkin kyseisen joskus ostaa ja sillon tivasin Bearista saatavuutta = erikseen tilaamalla.

Vissiin vaan vastannut väärä henkilö puhelimeen. Soittele uudestaan ja kysy Anttia. Jos ei o paikalla, niin jätä soittopyyntö.
Mää mukkasi rotvalli reunaa ja pipa lens.
Vastaa Viestiin