Järvilohen kalastuksesta on käyty viime aikoina aktiivista keskustelua. Emokalapyynnissä ei olla päästy minimitavoitteiseen vielä kertaakaan, ja tänä vuonna nousevien kalojen määrä on romahtanut pohjalukemiin. Maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti, ettei rasvaevällisiä yksilöitä voida nykylainsäädännön puitteissa rauhoittaa, joten järvilohen kalastus tulee näillä näkymin jatkumaan rajoittamattomana ainakin kalastuslakiuudistukseen saakka. Samaan aikaan Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja RKTL ovat vedonneet kalastajiin, jotta nämä vapauttaisivat vapaaehtoisesti kaikki rasvaevälliset yksilöt, ja myös täysrauhoituksen mahdollisuutta on tuotu julkisesti esille.
Järjestetäänpä pienimuotoinen äänestys siitä, miten Vuoksen vesistössä järvilohta kalastavat tulevat jatkossa toimimaan häämöttävän sukupuuton ehkäisemiseksi. Perustelut ovat myös erittäin tervetulleita.
Kysely järvilohen kalastuksesta Vuoksen vesistössä.
Alueen säännöt
Täällä keskustellaan kaikesta säähän, kalastonhoitoon, kalojen suojeluun, kalatalouteen, kalastuslakiin ja kalastusasetuksiin, ympäristöön ja luonnonsuojeluun jne liittyvistä asioista.
Kunnostus-uutiset - Kalamies.com foorumin yleissäännöt
Täällä keskustellaan kaikesta säähän, kalastonhoitoon, kalojen suojeluun, kalatalouteen, kalastuslakiin ja kalastusasetuksiin, ympäristöön ja luonnonsuojeluun jne liittyvistä asioista.
Kunnostus-uutiset - Kalamies.com foorumin yleissäännöt
-
- Viestit: 2015
- Liittynyt: 13:08:33 10.11.2012
- Royal Trude
- Koko Kansan Tenaleidi
- Viestit: 15175
- Liittynyt: 20:17:16 06.11.2005
- Paikkakunta: Espoo, Tuusula, Keminmaa
- Viesti:
Re: Kysely järvilohen kalastuksesta Vuoksen vesistössä.
Vaikka äänestyksessä on kysytty siellä käyvien kalastajien mielipidettä, äänestin silti, jos vaikka joskus jopa siellä kävisin: en ottaisi yhtään järvilohta ruoaksi, oli sillä rasvaevä tai ei. Ihan vaan että jos se rasvaevällinenkin hairahtuisi elävänä kutemaan...
Piiloteksti
Re: Kysely järvilohen kalastuksesta Vuoksen vesistössä.
En usko, että pappi ei heilahtaisi, jos ennätyskalan veneen viereen saisin, jos ei tuota lakiin kirjoiteta rasvaevällisten vapautuspakkoa. Itse pidän kyllä sen huolen että ruokakalaksi ei lähde, kun 1 kala/reissu. oli siinä rasvaevä tai ei. n.10 vuotta oli taukoa ruokakalojen välissä, mutta jätetään ne naapureille ja sukulaisille viennit verkkoveitikoille
Dodii...haugi...