AdsConfKit

Kirjautuminen

Kalassa kielitaidottomana – pilkkireissu Mongolian ensijäille

Käyttäjän arvio:  / 1
HuonoinParas 
Share

Kielimuurit erottavat usein ihmisiä, mutta olisiko silti mahdollista tehdä asioita yhdessä vain muutamalla sanalla yhteistä kieltä. Otin siitä selvää lokakuun viimeisenä päivänä. Voiko parempaa päivää kalareissulle sattua kuin Tsingis Kaanin syntymäpäivä?

Muutin perheeni kanssa Mongoliaan viime syksynä, kun lentotyöt Finnairilla vaihtuivat kehitysyhteistyöprojektiin maaseudulla. Alusta alkaen ihastelin maan kauniisti kiemurtelevia jokia ja ihmettelin, josko niistä olisi mahdollista narrata muutama kala kotiin viemisiksi.

Ennakkoon olin kuullut, etteivät paikalliset juurikaan kalasta

Liha on Mongoliassa se ykkösjuttu, sitä syödään kilokaupalla. Noin 200 eurolla voisi ostaa kokonaisen luomuhärän pakkaseen. Vihannekset jäävät torikojujen hyllyille ja kalat jokeen. Mikäs sen parempi tilanne satunnaiselle kalamiehelle kuin päästä lähes koskemattomia vesiä kokeilemaan.

Paikallisessa seurakunnassa tutustuin niin ikään paikalliseen kalamieheen, joka on toiminut kesäisin kalaoppaana turisteille. "Kyllähän täällä sitten joku muukin kalastaa", ajattelin. Eihän siinä auttanut muu kuin lyödä lukkoon kalareissu parin viikon päähän. Olin siinä vaiheessa vasta mongolin kielen opintojen alkutaipaleella, joten otin tietoisen riskin siinä, etten tule reissulla ymmärtämään sanaakaan eikä minuakaan tulla ymmärtämään.Sovittua kalapäivää edeltävänä iltana lähetin varmistustekstiviestin kalakaverille sujuvalla mongolilla: "Onko kalareissu vielä voimassa?" Ja kyllä se oli. Sovimme tapaavamme seuraavana aamuna talomme edustalla.

Aamulla varhain tapasimme kalakaverin kanssa sovittuun aikaan sovitussa paikassa

Ajoissa lähteminen oli iloinen yllätys, sillä aikakäsitys on paikallisilla jotain aivan muuta kuin mihin olemme minuutin tarkassa Suomessa tottuneet. Suoritin vielä viimeisen tarkastuksen: moottorissa öljyä, syylarissa nestettä, renkaissa ilmaa, vararengas hyvin köytettynä katolla ja tankki täynnä dieseliä. Mennään, javii!
Ei tarvinnut kilometriä pidemmälle ajella, kun selvisi, että hakisimme vielä auton täyteen muita. Mongoliassa ei mitään tehdä yksin, ja jos autossa on tilaa, ei nähtävästi kaksinkaan. Saimme pari lisävahvistusta matkan varrelta. Emme suunnanneet lähimmälle rannalle, vaan toiselle joelle tuntureiden taa. Pohjoisen tuntureitahan nuo puuttomat mäet lähinnä muistuttavat.


Seurasimme kärrypolkua mäennyppylän jos toisenkin yli. Muutaman pienen joen ylitimme sujuvasti kahlaten. Reilun tunnin körryyttelyn jälkeen saimme näköhavainnon aron keskellä kiemurtelevasta joesta. Jossain tuolla odotti ensimmäinen Mongolian reissun kala ottajaansa.

Rannassa oli vastassa mielenkiintoinen yllätys

Kuluneen parin viikon kovat yöpakkaset olivat jäädyttäneet joen laajalti. Vain kovimmissa virtapaikoissa oli sulaa. Sinne oli uistinta melkein turha heitellä, sen verran voimakas virta tuossa joessa paikoitellen oli. Mutta matkaseurueeni oli ollut kaukaa viisas. Nyt selvisi, mihin mukana olevaa sorkkarautaa tarvittaisiin. Aloimme hakkaamaan suvantopaikan jäähän reikiä! Avovesikauden päätösreissu vaihtuikin pilkkikauden avajaisiksi. "Mikäs se siinä, mukaan vain", tuumasin. Töitä täytyikin tehdä oikein olan takaa, jotta teräsjäähän sai kalan mentävän aukon.

Pilkkinä käytettiin todella isoa morria tai muutaman gramman jigipäätä

Varusteilla ei täällä hienostella: ei kairaa, ei sohjokauhaa, ei pilkkijakkaraa ja vain yhdellä meistä oli pilkkivapa. Kalaan mennään niillä varusteilla, mitä kaapista löytyy tai kaverilta saadaan lainaan. Morriin täkykala kiinni ja ei kun pilkkimään. Suvantopaikkojen ja virran rajalta tuntuivat kalat parhaiten nappaavan. Ihan joka paikkaan ei Suomi-poikaa kuitenkaan saatu houkuteltua jäätä rei'ittämään. Katsoin paremmaksi ihmetellä touhua rannalta ja perata samalla kalat.

Jokivartta sitten koluttiin koko päivä

Kalapäivä on täälläkin nimensä veroinen - aamun aikaisesta iltahämärään. Aurinko paistoi koko päivän kuin Lapin keväthangilla, hevoset kävivät vastarannalla ihmettelemässä outoja kulkijoita, paimen moottoripyörällä juttelemassa ja tutkimassa mitä puuhaamme. Kertaalleen saimme kaivaa auton lumen peittämästä kuopasta. Kaksi meistä lähti apua hakemaan läheiseltä jurtalta ja jäin kolmannen kyytiläisen kanssa uurastamaan. Hikisen urakan jälkeen saimme auton vararenkaiden, tunkin ja kivien avulla puntattua ylös montusta ja renkaat pitävälle pinnalle. Kieltämättä hienoista mielihyvää tuotti se, että saimme auton omin avuin liikkeelle. Kavereilla meni puolisen tuntia apua hakiessa, taisivat juuttua turisemaan maitoteen äärelle.

Päivän kalansaalis koostui pääasiassa 1-2 kg lenokeista

Niiden lisäksi pari harjusta nappasi isoihin syötteihin. Saalista ei puntarille viety, sen koko ilmoitetaan näyttämällä mitta sormenpäästä kyynärtaipeeseen tai olkapäähän. Päivän kalat olivat siis ihan hyvää ruokakalakaliiberia, mutta ei niillä kyynärtaivetta pidemmälle päästy. Isompiakin kuulemma löytyy...
Perinteiseen tapaan täällä ei myöskään lasketa verta lihasta, joten taisin toimia paikallisen etiketin vastaisesti suolistaessani kalat ennen aikojaan. Kalastimme pääasiassa hyvin matalissa paikoissa, joissa jään alla oli vain 20-50 cm vettä. Näin matalassa vedessä käsisiimaan tulevaa kunnon tärppiä voi kuvailla ytimekkäästi kolmella sanalla: "Kyllä tuntuu hyvältä!"


Hienostihan kaikki lopulta sujui muutamalla hassulla mongolin sanalla: "vasemmalle, oikealle, suoraan". Pari uuttakin tuli opittua päivän aikana: "tuonne, tänne". Englannilla ei tässä maassa pääkaupungin ja turistikohteiden ulkopuolella pitkälle pötkitä. Jos vaikka seuraavalle kalareissulle saisi sanavarastoa laajennettua, niin voisi pilkkimisen lisäksi puhua myös ihmisten kalastamisesta.

Suomalaista kehitysyhteistyötä

Mongoliassa on tehty suomalaista kehitysyhteistyötä maan avauduttua ulkomaalaisille sosialistisen kauden jälkeen 90-luvulla. Työtä rahoitetaan Suomen Ulkoministeriön myöntämin varoin. Tavoitteena on antaa paikallisille ihmisille mahdollisuus omien elinolosuhteidensa parantamiseen ja vaikuttamiseen yhteiskunnassa. Tällä hetkellä Mongoliassa kehitysyhteistyötä tekee Lähetysyhdistys Kylväjä.

Arhangain maakunnassa alkoi vuoden 2017 alussa yksinhuoltajaäiti-hanke ja pääkaupungissa Ulaanbaatarissa toteutetaan liikuntavammaisten ja viittomakielisten projektit. Lisätietoja www.kylvaja.fi.
Lisätietoja Arhangain kalastusmahdollisuuksista saa paikallisesta australialaispariskunnan ylläpitämästä majatalosta www.fairfield.mn tai suoraan kirjoittajalta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Teksti Jaakko Tikkanen
Kuvat Jaakko Tikkanen & Jimmy Petterson

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt