Beten kuuluisan Lotto-lipan esittelystä tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Vaikka monista ikääntyneistä uistimista on paras tenho jäänyt uutuuksien jalkoihin, Lotto on edelleen supersuosittu.

Juhlavuoden kunniaksi Lotosta tehtiin erikoisväri synttäripainatuksella.
Juhlavuoden kunniaksi Lotosta tehtiin erikoisväri synttäripainatuksella.

Tein Facebookin Kalastajat!-ryhmässä kyselyn, mikä olisi se yksi yleislippa, jolla pitäisi pärjätä mahdollisimman monessa tilanteessa. Valittavana oli kahdeksan lippamallia eri valmistajilta sekä muu, mikä -vaihtoehto. 631 annetusta äänestä lähes kaksi kolmasosaa (395 ääntä) kahmi Bete Lotto. Viimeisestä kolmanneksesta noin puolet meni Mepps Aglialle ja neljännes Calico Catille.

Vasemmalta Bete Bingo, Calico Cat, Jakki Linko ja Abu Droppen.
Vasemmalta Bete Bingo, Calico Cat, Jakki Linko ja Abu Droppen.

Eikä tulos ihmetytä. Lotto on monipuolisesti eri olosuhteisiin sopiva ja erittäin pyytävä viehe. Siitä löytyy viisi eri kokoa 6-grammaisesta Pikku Lotosta aina 24-grammaiseen Iso Lottoon. Värikartassa on tänä vuonna 50 erilaista väriä.

Loton suosion takana on runkomuoto, joka auttaa lippaa lentämään ja uimaan sekä saa rungon värit tavallista lippaa paremmin näkyviksi. Runkomuodon ansiosta lippa myös kiertää siimaa tavallista vähemmän.

Takavuosien Lotto-paketti, uistimen muoto on kuitenkin edelleen sama.

Ja kun vuosittain tarjolle tulee uusia mielenkiintoisia värejä, ei ihme, että viehettä on valmistettu jo yli 3,5 miljoonaa kappaletta. Tälle vuodelle esiteltiin neljä houkuttelevaa uutuusväriä. Olemme ehtineet saada niillä useita haukia, ahvenia, kirjolohia, taimenia, harjuksia ja turpia.

Nikon kaverin Arin lempiväri on PS, jolla hän tuntuu saavan aina ja isoja.
Nikon kaverin Arin lempiväri on PS, jolla hän tuntuu saavan aina ja isoja.

Bete Loton neljä vuosikymmentä

  • Juuret jo 1940-luvulla perustetulla Bröderna Tysklind Insjö -yhtiössä
  • 1978 tuotemerkki Suomeen, edustus Oy Schröder Ab:lle, valmistus Finlandia-Uistin Oy:lle
  • 1980 edustus Kalakokko Oy:lle
  • 1992 edustus Kasaco Oy:lle
  • 1994 edustus Normark Suomi Oy:lle
  • 17.2.1995 edustus ja valmistus Finlandia-Uistin Oy:lle

Prototyyppi Lotto 12 g tuli Suomeen 1978, josta Finlandia-Uistimen Hannu ja Kalevi Kangas hioivat tehokkaan ottipelin ja kehittivät siitä 6-, 9-, 15- ja 24 g versiot. Lotto saatiin lopulliseen myyntiin 1979 ja vientiin 1980-luvun alkupuolella.


Teksti NIKO SATTO & ANTTI ZETTERBERG
Kuvat NIKO SATTO, VEIKKO SATTO & ANTTI ZETTERBERG

Edellinen
Seuraava