Etusivu

Musky – 10 000 heiton kala

Muskya eli pohjoisamerikkalaista jättihaukea, pidetään yleisesti yhtenä hankalimmista kaloista saada siiman päähän ja se tunnetaankin Pohjois-Amerikassa 10 000 heiton kalana. Musky on edustanut minulle aina tarunhohtoista vaikeasti saatavissa olevaa ja myyttistä kalaa, eikä vähiten Suomesta katsoen kaukaisten esiintymisalueidensa vuoksi.  Viime vuonna haaveeni toteutui ja minulle tarjoutui mahdollisuus päästä kalastamaan niitä ystäväni Hemmo Hakkaraisen vieraaksi Kanadaan.
Lue lisää

Tavoitteena järven suurimmat ahvenet

Yhtäkkiä meillä on todella kiire. Istumme pilkillä noin 10 metrin päässä toisistamme kun parvi erittäin hyvän kokoisia ahvenia osuu pilkkiemme äärelle. Jatkuvat tärpit tuottavat jäälle toinen toistaan komeampia raitapaitoja. Kun ralli on ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin, laskemme saaneemme yhteensä 29 ahventa, jotka kaikki painavat 1,3-1,4 kiloa. ”Tämä oli hauskaa, mutta missä ne todella
Lue lisää

Uutta ja kokeiltua: Kaari Loimu -plasmasytytin

Kaari Loimu on USB-kaapelin avulla uudelleenladattava, liekitön ja sähkökäyttöinen sytytin. Muun muassa eräharrastajille ja veneilijöille tarkoitettu sytkäri on pölyn ja kosteuden kestävä. IP57-luokituksen mukaan sytyttimen pitäisi kestää jopa hetkellinen upottaminen.  Sytyttimen 1100-asteinen plasmakaari sytyttää nopeasti esimerkiksi kertakäyttögrillin sytykepaperin, eikä häiriinny tuulesta tai kosteudesta. Loimun suositushinta on 29,95 euroa ja niitä löytyy muun muassa rautakaupoista, varaosaliikkeistä,
Lue lisää

Kalastaminen – monipuolinen ulkoilmaharrastus

Photo by Unknown / Creative Commons CC0 Kalastaminen on Suomessa suosittu harrastus, joka on kokonaisuudessaan hyvinkin monipuolinen vapaa-ajan viettotapa. Joillekin täydellinen kalapäivä tarkoittaa aikaisin aamulla kalaan lähtemistä, toiset käyvät piipahtamassa ongella ja keskittyvät pikemminkin saaliin syömiseen. Tapoja ja tyylejä harrastaa kalastusta on yhtä monta kuin itse kalastajiakin, eikä mikään niistä ole toistaan parempi, vaan kaikki
Lue lisää
Musky - 10 000 heiton kala
Musky - 10 000 heiton kala
Muskya eli pohjoisamerikkalaista jättihaukea, pidetään yleisesti yhtenä hankalimmista kaloista saada siiman päähän ja se tunnetaankin Pohjois-Amerikassa…
Tavoitteena järven  suurimmat ahvenet
Tavoitteena järven suurimmat ahvenet
Yhtäkkiä meillä on todella kiire. Istumme pilkillä noin 10 metrin päässä toisistamme kun parvi erittäin hyvän…
Uutta ja kokeiltua: Kaari Loimu -plasmasytytin
Uutta ja kokeiltua: Kaari Loimu -plasmasytytin
Kaari Loimu on USB-kaapelin avulla uudelleenladattava, liekitön ja sähkökäyttöinen sytytin. Muun muassa eräharrastajille ja veneilijöille tarkoitettu…

Keskusteluissa nyt

  • Vintage-kalastus ja -välineet!
    tänään iltapäivällä lammella. lähtiessä mietin pilkille vai heittelemään. mutta tuli lampikauden avaus virpalla. (eri lampea mietin pilkkioperaatioihin, ja olisko päässy jäälle..?) sama lampi kun tuossa ylempänä: "muurahaispesälampi" pesällä täysi kuhina. lampi suureltaosion auki. matala "kutupääty" jäässä. ja varjorannalla ...
    by jlahti at 20:40 2020-04-02
  • Shimano calcutta conquest 100DC+BFT perception 7,6.
    Vieläkö on myynnissä? ...
    by KotiEsa at 19:28 2020-04-02
  • M: Classic Accessories Colorado -ponttoonivene! Vantaalla
    Ei ole tullut vastaan kuin mun ja broidin. Hemmetin kiva tollaisesta kyllä on kalastaa ja on noilla tullut jonkun verran soudettuakin. XXL tavaratalo näyttää joitakin malleja myyvän. ...
    by jvelth74 at 22:01 2020-04-01
  • Tmi River Ranger Finland
    RiverBug Outlettiin heivastu tyrkylle 20 mm tynnyrileikareita poisto hengessä...hinta 9e/100kpl 🙄 Ja muistutuksena jotta Outletista löytyy myös Bucktaileja muutamassa värissä! autsz www.riverbug.fi #perhonsidonta #leikarit #oulu #bucktail #putkiperhot #riverbug ...
    by marshall at 14:17 2020-04-01
  • Colorado ja Willow leaf lippoja
    Miulla ois isot kasat jos kuka on vailla 🙂 ...
    by Andde at 13:38 2020-04-01