Moottoriöljyn tehtävänä on voidella ja pienentää kitkaa liikkuvien osien välillä. Se myös sitoo itseensä palamisessa syntynyttä nokea ja happamia palamistuotteita. Nelitahtimoottorin öljy on ajoittain vaihdettava, sillä sitomiskyky on rajallinen. Kaksitahtisissa moottoriöljyn vaihtoa ei tarvita, sillä moottorin voitelu tapahtuu joko polttoaineeseen sekoitetulla öljyllä tai tuorevoitelujärjestelmän (Autolube) avulla.
Perämoottoreissa on lyhyet öljynvaihtovälit
Perämoottoreita käytetään varsin korkeilla kierroksilla ja moottoria kuormitetaan keskimääräisesti enemmän kuin auton moottoria. Tyypillinen öljynvaihtoväli on 100 tuntia, joka aktiivisella kalastajalla ja veneilijällä tulee helposti täyteen vaikka käytössä olisi keulasähkömoottori.
Paras aika moottoriöljyn vaihtoon on syksy, jolloin käytetty ja laadultaan heikentynyt öljy ei jää talven ajaksi syövyttämään moottoria.
On hyvä muistaa, että moottoriöljy hapettuu ilman sisältämän hapen vaikutuksesta ja kovassa rasituksessa tapahtuva kuumeneminen nopeuttaa hapettumista. Laadukas öljy kestää useita kuumenemis- ja jäähtymiskertoja.
Vaikka moottorin rasitus on pientä uistelukäytössä, pääsee öljyn joukkoon lähes tyhjäkäynnillä ajettaessa kosteutta ja polttoainejäämiä, jotka heikentävät öljyn laatua vaatien lyhyitä vaihtovälejä.
Mikäli uistelu tapahtuu kylmässä vedessä, saattaa öljy olla kymmeniä asteita viileämpää kuin matkanopeudella ajettaessa eikä haalea öljy sido epäpuhtauksia yhtä tehokkaasti.
Vaihteistoöljy myös syksyllä vaihtoon
Moottoriöljyn lisäksi perämoottorin vaihteistoöljy tulee vaihtaa kauden lopussa. Kalastajat voivat välillä kolhia moottoriaan kiviin ja perän tiivisteet saattavat löystyä, jolloin öljyn sekaan voi päästä vettä.
Kirkas peräöljy kertoo, että perän tiivisteet ovat kunnossa, eikä öljytilaan ole päässyt vettä. Harmaana tai mattamaisena ulos juokseva öljy kielii vesivuodosta, joka tulee korjata ennen seuraavaa kautta.
Ei auton öljyä perämoottoriin
Saatetaan ajatella, että edullisempaa auton moottoriöljyä voisi hyvin käyttää myös perämoottorissa, mutta se ei ole suositeltavaa. Perämoottoriöljyjen on täytettävä yleiset viskositeetti- ja laatuluokitukset, mutta myös yhdysvaltalaisen venevalmistajien yhdistyksen NMMA:n määrittelemät, nelitahtisille vesijäähdytteisille perämoottoreille tarkoitetut luokitukset, joissa oleellisena osana on vaativa suolasumutesti.
Suolasumutestissä simuloidaan suolaisessa (ei murtovesi) merivesikäytössä olevan perämoottorin sylintereiden rasitusta. Jotta perämoottoriöljy läpäisee testin, on sen lisäaineistuksen kyettävä erinomaiseen suojaukseen ruostumista vastaan.
Perämoottoriöljy vaatii oikean viskositeetin. Viskositeetti on vastuksen mitta. Se kertoo vastuksen määrän, jonka neste kokee virratessa. Jos viskositeetti on liian alhainen, öljy ei onnistu vähentämään kitkaa. Vetinen ja ohut moottoriöljy ei pysty suojaamaan liikkuvia osia kitkasta johtuvilta vaurioilta.
Viskositeetti ilmaistaan kahden numeron sarjalla
Ensimmäinen numero ilmaisee moottoriöljyn kyvyn virrata alhaisissa lämpötiloissa ja toinen numero öljyn kyvyn virrata korkeissa lämpötiloissa. Kun nämä luvut ovat korkeita, moottoriöljyllä on alhainen viskositeetti.
Yleisimmät moottoriöljylaadut ovat 5W-30, 10W-30 ja 10W-40. 5W-30:llä on korkeampi viskositeetti alhaisissa lämpötiloissa, mikä tarkoittaa, että se on aluksi paksumpaa, 10W-40 on kokonaisviskositeetiltaan hyvin alhainen.
Perämoottoriöljy poikkeaa muista öljyistä myös kulumisenestolisäaineiltaan, sillä perämoottorin lisäaineiden pitää aktivoitua alhaisessa lämpötilassa.
NMMA testaa myös öljyn kykyä ehkäistä moottorinosien kulumista. Tämä testi tehdään 115-hevosvoimaisella perämoottorilla, jolloin varmistetaan öljyn soveltuvuus nimenomaan perämoottoreille. Erityisen raskaaksi testin tekee se, että öljyssä tulee olla testin aikana 7 prosentin polttoainelaimentuma heikentämässä voitelukykyä.
Perämoottorin öljyltä vaaditaan parempaa kiinnipysyvyyttä moottorin pystyrakenteen johdosta, jotta öljy ei pääse valumaan pois kampiakselin ja nokka-akselin pinnoilta kun moottoria ei käytetä.
Säännöllinen öljynvaihto laadukkailla öljyillä kannattaa
Perämoottorin toimintavarmuus on olennainen osa mielekästä veneilyä. Käyttämällä laadukkaita öljyjä, varmistat, että moottori toimii kuten se on suunniteltu. Kun vaihdon ajoittaa veneilykauden loppuun, voi hyvin mielin antaa veneen talvehtia ennen seuraavaa kautta. Liqui Molyn perämoottoreihin tarkoitetut öljyt on testattu ylittämään kaikki vaatimukset.
Liqui Molyn tuotteet löytyvät hyvin varustetuista venetarvikeliikkeistä sekä Maritimin verkkokaupasta
Oikean Liqui Molyn öljyn perämoottoriisi löydät Öljynvalitsimesta (paina veneen kuvaa)