Etusivu » Svartzonker Sweden kasvaa – Suomeen oma tiimi
Ammattikalastajat

Svartzonker Sweden kasvaa – Suomeen oma tiimi

Jo vuosikymmeniä kalastusvälinerintamalla tutuksi tullut Svartzonker on varmasti yksi tunnetuimpia petokalastusbrändejä Pohjoismaissa. Suomen maahantuoja on vaihtunut, ja nyt Svartzonkerin tuotteita tulee löytymään laajemmin, isommin ja kattavammin mitä koskaan ennen.

Uusi Svartzonker-tiimi tulee tukemaan jälleenmyyjäverkoston markkinointia, sekä toimimaan lähettiläinä kalastajien, liikkeiden ja maahantuojan välillä.

Jani Haavisto

Monelle tuttu mies haukiformaateista, jonka tavaramerkiksi on muodostunut viihdyttävä tapa esiintyä ja toimia. Nuoruuden innolla ja välillä rapatessa roiskuu, kuitenkin rennon ottein ja huumorin kautta.

Alalla työskentelevänä omaa lähes mielipuolisen tietotason varusteista, välineistä ja tekniikoista. Vaasalainen haukimieheksi syntynyt, mutta ahvenkalastajaksi evolvoitunut Jani asuu avopuolison ja kahden lapsensa kanssa Mustasaaressa, jotka ovatkin miehen kotivesiä.

Janin ajatuksia voi televisio- ja realityformaattien ohessa lukea myös alan lehdistä, joihin mies aktiivisesti kirjoittaa. Kilpailukalastajana kokenut Jani kiertää kaudessa normaalisti noin 10-20 heittokalastuskilpailua. Hän on tuore ja hallitseva EPC-voittaja, joka taitaa niin perinteisen heittokalastuksen, kuin hieman tarkemman suurkalapainotteisen täsmäkalastuksen.

Kalastuksen ohessa Jani nauttii ei aina niin rauhallista perhe-elämää pikkulapsien kanssa, ja käy välillä veneen ruuvauksen sivussa myös saunassa. Toimii myös Team Garmin -jäsenenä.

Seuraa Jania: https://www.instagram.com/jani_svartzonker/

Tomi Tikkanen

Nuori 50-vuotias kalastaja Suomen sydämestä eli Kouvolasta. Kahden ihanan lapsenlapsen pappa.

Kalastuksen intohimo on hauenkalastus, muiden kalalajien kalastusta (kuha, ahven) Tomi harjoittaa satunnaisesti, oppien aina lisää.

Lähellä sydäntä on ”perinteinen” heittokalastus kuten nykypäivänä kuuluu sanoa elektroniikan tulon myötä. Tomi on myös Garminin kalastustiimin jäsen ja osaa hyödyntää elektroniikan tuomaa etua kun kalastaa ”täsmänä”, tässä Livescope on ehdoton apuväline.

Kerran vuodessa kutsuu ruijanpallaksen kalastus Jäämerellä. Tomi Pyrkii tuomaan uuteen Teamiin vanhuuden tuomaa rauhallisuutta tekemiseen – nautitaan kalastuksesta!”

Seuraa Tomia: https://www.instagram.com/tomi.tikkanen/

Mikael ”Pikepointer” Kiviluoto

Mikael ”Pikepointer” Kiviluoto Vuonna 1976 Heidekenillä syntynyt aito turkulainen kalastusopas, joka viihtyy myös suurimman osan vapaa-ajastaan vavan varressa.

Mikaelin yritys Pikepointer on järjestänyt opastettuja kalastusretkiä vuodesta 2012 lähtien. Kalastuskipinä syttyi jo alle kouluikäisenä,mutta parantumattomaksi taudiksi se puhkesi alle kymmenvuotiaana isän kanssa tehdyillä reissuilla Norjaan. Siitä eteen päin on vaahdotettu erityisesti Turunmaan saariston haukivesiä; kohta 35 vuotta.

Lohenkalastus avomerellä on ollut lähes katkeamaton perinne vuodesta 1997 lähtien. Uusien tekniikoiden kokeilu ja kehittäminen on aina ollut tärkeä osa Mikaelin kalastusta. Esimerkiksi 2021 kevään projektina on selvittää edellytyksiä merilohen kalastamiseen heittämällä uistelun sijaan avomerellä. Tarkoitus on hyödyntää uusinta ”liveluotain”- ja sivukeilatekniikkaa lohen etsimisessä heittoetäisyydelle.

Mikael on koulutukseltaan merikapteeni ja työskennellyt aiemmin vuosia kauppalaivoissa maailmanlaajuisessa liikenteessä sekä nykyisin myös alusliikenneohjaajana.

Seuraa Mikaelia: https://www.instagram.com/pikepointer/

Nämä herrat tulevat näkymään niin vesillä kuin ruudussakin tulevaisuudessa. Kannattaa ottaa seurantaan!