Huimia tärppejä, upeita elämyksiä ja kipeitä ranteita – Lauklines, Norja

Huimia tärppejä, upeita elämyksiä ja kipeitä ranteita – Lauklines, Norja

Korona-aikana matkustaminen on rajoitettua, mutta onneksi Norja ja Suomi ovat onnistuneet viruksen kanssa sen verran hyvin, että kalastusreissuja Pohjois-Norjaan pystyy pienellä porukalla tekemään. Ja se todellakin kannattaa, sillä tärppiväli on lyhyt ja tärpit ovat tiukkoja. Toteutimme oman reissumme heinäkuun alussa matkustusrajoitteiden purkauduttua.

Lauklinesin kaikki rakennukset ovat remontoitu vanhaa kunnioittaen. Kuva Antti Zetterberg.
Laadukkaat mökit ovat aivan rannassa kiinni ja vieressä on sauna.

Lauklines (nes on norjan kielen sana niemelle) on Pohjois-Norjassa, Kvaløyan saarella noin 30 kilometrin päässä Tromssasta ja lähimmästä lentokentästä sijaitseva entinen ammattikalastuksen ympärille perustettu kauppa-asema, joka nykyisin toimii laadukkaana urheilukalastuskeskuksena.

Lauklinesin kalastuskeskus sijaitsee sopivasti suojassa, mutta kuitenkin lähellä pelipaikkoja. Kuva Navionics.

Paikka on edelleen perustaja Håkon Nilsenin jälkeläisten hallinnassa, nykyisin toimintaa pyörittää Andreas Nilsen vaimonsa Hannan kanssa.

Komeat puitteet

Lauklinesin sijainti Kvaløyan Kattfjordenin mutkassa tarjoaa hienot näkymät jylhiin tunturimaisemiin, joista korkeimmat kohoavat reiluun kilometriin suoraan merenpinnasta. Hyväkuntoinen tie seurailee vuonon rantaa ja Lauklinesin logolla varustettu valkoinen päärakennus kertoo tulijalle, että perillä ollaan.

Mökit ovat sisustukseltaan viihtyisiä ja sijaitsevat suoraan meren rannassa. Kuva Antti Zetterberg.

Majoitus tapahtuu laadukkaissa, meren rantaan rakennetuissa mökeissä, joita on kuusi kappaletta. Suomalaisia ilahduttaa, että rannasta löytyy myös sähkösauna, josta voi halutessaan pulahtaa Jäämereen.

Venekalusto koostuu todella merikelpoisista ja vakaista Arronet 23 SPT -alumiiniveneistä 150 hv Yamahalla sekä Lowrancen elektroniikalla varustettuna. Veneillä ehtii pelipaikoille parhaimmillaan lähes 40 solmun vauhdilla.

Tehokkailla 150-hevosvoimaisilla koneilla varustetut Arronetit olivat ilo ajaa ja kalastaa. Kuva Janne Koivisto.
Vuokraamosta löytyy kelluntapuvuista sup-lautoihin. Kuva Antti Zetterberg.

Saaliiksi otetut kalat voidaan perata viimeistä huutoa olevassa perkuuvajassa ja kalat säilytetään asianmukaisessa pakastinhuoneessa. Mikäli omia varusteita ei löydy, ne voi vuokrata paikan päältä ja omien varustetappioiden kattamiseen löytyy myös kalastustarvikemyymälä. Lauklinesiltä on mahdollista myös vuokrata auto kauppareissua varten, jos paikalle on tullut lentokenttätaksin kyydissä.

Perkuuvaja täyttää ammattilaispuitteet. Kuva Janne Koivisto.

Uuden äärellä

Kolmen hengen ryhmästämme vain Tomas Sjögrenillä oli laaja kokemus Norjan merikalastuksesta. Jannen ja allekirjoittaneen kokemus rajoittui lähinnä turskan pilkintään. Koska aihe on ollut melko paljon tapetilla kalastuspiireissä, niin halusimme Jannen kanssa lähteä kokeilemaan itsellemme melko vieraita pyyntimuotoja ja kalalajeja.

Mikäli tulee varustetappioita, ne voi hyvin kattaa Lauklinesin omassa varustemyymälässä. Kuva Antti Zetterberg.

Lauklinesin tarjontaan kuuluvat myös opaspalvelut, mutta sovimme, että kokeilisimme ensin itse löytää kaloja ja varasimme oppaan vasta viimeiseksi päiväksi. Oppaana toimisi paikan toinen omistaja, norjalaistunut ruotsalainen Marcus Åhlund.

Varusteet

Varusteina meillä oli jäykät hyrrävavat ja -kelat paksulla kuitusiimalla raskaaseen kalastukseen sekä 5000-6000-koon haspelikeloja suhteellisen notkeilla vavoilla ”kevyempään” kalastukseen. Turskia ja ruijanpaltaita tavoittelimme jigipyrstöllä ryyditetyillä 300-500 g tasureilla kuten Kaimaaneilla ja Roybereillä.

Kuvassa käyttämiämme uistimia ylhäältä alas. Kaimaani, Royber, Storm Wildeye, Savage Gear Sandeel, Karikko & Abu Sillen.

Kevyemmät Storm Wildeye ja Savage Gear Sandeel kunnostautuivat matalammissa vesissä etenkin sein ja turskien suhteen ja isoilla Karikko-vaapuilla uistelimme ruijanpallasta matalassa, noin 15-20 metrin vedessä. Lisäksi käytimme erilaisia speedjigejä ja ongimme koukkulitkoilla pikkuseitä täkykaloiksi.

Merelle

Heräsin ensimmäisenä aamuna into pinkeänä jännän äärellä. Vaikka päiväksi oli ennustettu kovaa tuulta ja sadetta, niin tyyni vuono välkähteli vielä kilpaa auringon kanssa tummien pilvien lähestyessä kuitenkin uhkaavasti horisontista.

Hieman jännitti kun manner jäi pilvi- ja sumuverhon taakse. Kuva Janne Koivisto.

Konsultoimme Marcusta ennen lähtöämme ja hän neuvoi meille muutaman paikan lähistöltä, mutta varoitti samalla poistumasta liian kauas vuonon suulta avomerelle, sillä ennustettu kova tuuli saattaisi tehdä tepposet. Vuonon sisällä ei tuulta juuri huomaa, joten säätiedotteita kannattaa seurata, Norjassa hyvä sääpalvelu on yr.no.

Toinen tärkeä huomioitava asia on vuorovesi, jonka mukanaan tuomat virtaukset houkuttelevat kaloja, mutta virtaukset voivat olla myös matalissa ja kapeissa paikoissa vaarallisia. Vuorovedet selviävät esimerkiksi sivustolta tide-forecast.com.

Tiheä tärppiväli ei jätä kylmäksi

Tomas rigasi meille speedjigit Marcuksen neuvomalla paikalla ja kehotti pudottamaan ne pohjaan, jonka jälkeen tulisi kelata hieman ylöspäin ja antaa vavalla liikettä pilkkityyliin. Vettä oli alla reilut 30 metriä ja hyvä kun olin ennättänyt saamaan vehkeet veteen, niin jo vapa taipui. Eikä mennyt kauan, kun muillakin oli noin viiden kilon turskat kiinni.

Tämän kokoiset turskat ovat peruskauraa Lauklinesissä. Kuva Antti Zetterberg.

”Älytöntä syöntiä”, tokaisin kun vapautin turskan laskien samalla uutta pyytöä alas. Jälleen sama toistui eli hyvä kun olin saanut salvan kiinni, niin jo taas miehiä vietiin.

Tomaksen mielestä tämä oli vasta alkuleikittelyä, mutta muuttuvan sään johdosta isompia peliliikkeitä ei viitsinyt tehdä. Uhkaava myrsky keräsi taivaalle entistä enemmän pilviä ja äkäiset tuulenpuuskat henkäilivät tulevaa sadetta. Ison meren kanssa ei auta leikkiä, joten päätimme pysyä mahdollisimman lähellä vuonon suuta.

Vuonon suulla on myyttinen Håjan saari. Korkein törmä on lähes 500 metriä. Kuva Janne Koivisto.

Seuraavassa paikassa jatkoimme samaa taktiikkaa ja syönti oli ihan yhtä hulvatonta. Nyt turskien koko oli jo lähemmäs seitsemää kiloa ja tulipa sivutuotteena muutama kolja sekä pienempi seikin. Mikäli ruokakalaa tarvittaisiin, niin se ei todellakaan olisi mikään ongelma. Päätinkin ottaa yhden pienemmän turskan ruokapöytään.

Kaatosadetta ja saunaa

Turskahurvitteluunkin turtuu ja haikailimme ulos vuonosta kohti isompia vesiä ja kaloja. Sää ei kuitenkaan ollut puolellamme ensimmäisenä päivänä, sillä vettä alkoi tulemaan jatkuvana ryöppynä. Kävimme katsomassa tilannetta vuonon suulla ja totesimme aallokon sekä huonon näkyvyyden muodostavan liian monta riskiä.

Vaikka keli ei aluksi hellinyt, niin vavat olivat jatkuvasti mutkalla. Kuva Antti Zetterberg.

Olimmehan olleet jo yli kahdeksan tuntia vesillä ja käyttäneet veneessä kymmeniä kaloja, joten päätimme ottaa rennosti ja lähteä kokeilemaan Lauklinesin rantasaunaa. Sauna on aivan mökkien välittömässä läheisyydessä ja se varataan päivittäin auki olevasta vastaanotosta 150 kruunun maksua vastaan.

Kolja suoraan mökkirannasta.

Jannella ja itselläni uudesta kalastusmuodosta jäykistyneet kädet ja yläselkä saivat tarvittavaa rentoutusta muutaman oluen siivittämänä. Saunan jälkeinen tuore paistettu turska katosi nopeasti nälkäisiin suihin eikä unta tarvinnut kauaa odotella. Nukahdimme kaikki sateen ropinan saattelemana nopeasti.

Uuteen päivään uudella sykkeellä

Seuraavakin päivä alkoi harmaana ja sateisena. Onneksi kaikilla oli kuitenkin riittävästi urheilumieltä ja intoa sekä asianmukaiset Ursuitin kuivapuvut tai MPS:t, joten kuivana pysyminen ei olisi ongelma.

Asianmukaiset kuivapuvut ovat Norjassa olennaisia.

Tuuli oli nyt hieman laantunut ja näkyvyys oli parempi. Tomas ehdotti, että ajaisimme suoraan ulos ja eläisimme tilanteen mukaan. Turhia riskejä ei tietenkään otettaisi. Käynnistin 150-hevosvoimaisen Yamahan ja nostin Arronetin liukuun vuonon tyynelle pinnalle.

Aamun ensimmäinen lasku…

Lauklinesista kestää noin 20 minuuttia vuonon suulle, jossa hyvänä maamerkkinä on komea, lähes 500 metrin korkuinen Håjan saari. Håja on ollut jo vuosisatoja merkittävä paikka paikallisille ja se onkin innoittanut Tromssassa sijaitsevan Jäämeren katedraalin arkkitehtiä jylhän muotonsa vuoksi.

Kohteena ruijanpallas

Tomas oli päättänyt, että nyt kokeiltaisiin ruijanpallasta painavilla jigeillä hiekkapohjalta pilkkien. Katsoimme kartasta sopivaksi paikaksi Sessøyan ja Bjørnøyan välisen salmen ja laskimme 500 g Kaimaanit ja Royberit alas. Kelasimme uistimet noin metrin parin päähän pohjasta ja annoimme veneen ajelehtia antaen vavalla uistimiin kevyttä liikettä.

Lähes metrikäs uistelemalla saatu ruijanpallas ilahdutti kauheassa sadekelissä. Kuva Janne Koivisto.

Pallaksia ei kuulu, mutta hyvän kokoiset turskat käyvät tuon tuostakin lyömässä pyytöön. Vaihdamme paikkaa hieman matalampaan ja jatkamme samalla taktiikalla. Yhtäkkiä vapani taipuu ja en saa kovasta yrityksestä johtuen kelattua metriäkään. Olen kuin ankkurissa.

Tomas sanoo, että nyt on varmasti pallas kiinni, sillä meininki oli kuin betoniin valettua. Siima vinkuu ja pallas pitää venettä paikallaan eikä liiku mihinkään. Yritän pumpata kalaa sisään ja samassa siima löystyy. Irti! Pettyneenä kelaan uistimen ylös ja huomaamme todella suuret hampaanjäljet aivan uudessa Royberissa.

”Sulla oli kunnon kala kiinni”, Tomas toteaa katsellen samalla nousevaa aallokkoa. ”Eiköhän ruveta uistelemaan, kun rupeaa tämä läikkä kasvamaan”, hän tokaisee.

Uistelua Karikoilla

Ruijanpaltaat viihtyvät hiekkapohjilla ja niitä voi hyvin uistella vaapuilla, jotka sukeltavat noin 7-8 metriin. Kotimaiset 24-senttiset Karikot ovat osoittautuneet tässä erinomaisen toimiviksi. Hiekkapohjat löytyvät helposti saarten rantoja katsomalla ja ne myös kajastuvat kirkkaan veden läpi syvältäkin.

Bjørnøyan kärjestä Karikolla uisteltu pallas.

Bjørnøyan pohjoiskärki osoittautuu mainioksi pallaspaikaksi. Meillä on kolme vapaa vedossa ja saamme nopeasti parin solmun vauhdilla kontaktia lattapyrstöihin. Tomas osaa tärpistä sanoa onko siellä pallas vai turska, sillä pallas ei nypytä juurikaan vapaa vaan veto tasaisempaa.

Pikkuseitä luotaimessa. Kuva Antti Zetterberg.

Käytämme veneessä yhteensä kuusi pallasta pariin tuntiin. Vaikka suurimmat kalat ovatkin maksimissaan metrin luokkaa, tarjoavat ne silti kelpo vastuksen siiman päässä. Kun pallaksia höystettiin välillä vielä turskilla, oli aika lähteä valmistautumaan jälleen saunaan, sillä seuraavana päivänä olisi tiedossa unelmakeliä: aurinkopläkää oppaan kanssa.

Unelmien kalapäivä

Kolmantena aamuna aurinko helottaa, lämpötila yli 20 astetta ja on täysin tuuletonta. Merellinen tuoksu leijailee ilmassa ja tuore kahvi tippuu keittiössä. Täydellistä. Vaikka edellispäivät ovat olleet etenkin ensikertalaiselle aivan mahtavaa kalastusta, ei sateinen ja tuulinen keli ole tehnyt veneessä olemisesta mitenkään erityisen miellyttävää.

Marcus Åhlund neuvoo parhaita pallaspaikkoja. Kuva Janne Koivisto.

Nyt tilanne oli toisin. Marcus Åhlund kipparoi kohti avomeren vedenalaisia kanjoneita ja kohoumia isot seit mielessään. Hän kertoi, että hakee pohjasta luotaimella poikkeamia, jotka vahvistavat virtauksia ja tuovat pikkukalojen myötä saalistajia paikalle.

Isojen seiden tuplatärppi pisti Itämeren miehet nöyriksi.

Kalastettavan kohouman päällä oli vettä noin 20 metriä ympäröivän veden ollessa pitkälle yli 100 metriä. Luotaimesta oli todella helppo havaita isojen seiden parvi. Ei muuta kuin Savage Gearin 100-grammainen Sandeel kiinni ja jigaamaan ajelehtivasta veneestä.

Hillittömiä tärppejä

Millainen on yli 10 kilon sein tärppi haspelivavassa? Oikea sana olisi varmaan energinen. Tuon kokoinen antaa todella kovan vastuksen ja etenkin hieman löysemmällä vavalla väsyttäminen on jotain aivan sanoinkuvaamattoman hienoa. Vapa aivan mutkalla ja ranteet turtana jatkuvasti.

Näiden yli 10-kiloisten seiden jigaaminen aurinkopläkässä oli koko reissun hauskinta antia. Kuva Antti Zetterberg.

Välillä meillä oli triplatärppejä ja kova kilpailu siitä kenen sei olisi isoin. Vapautimme kalat nopeasti ilman punnitusta, mutta Marcus arvioi suurimpien yksilöiden olleen selkeästi yli kympin kaloja. Kuulemma hyvää kokoa, mutta ei vielä ihan trofeeosastoa. Janne pyöritteli päätään mieshatun reuna hikeä valuen.

Marcus kysyy haluammeko kokeilla isoa turskaa täkykalalla. Totta kai haluamme. ”Se vaatii sitten pikkuseiden litkaamista, mutta siinä ei mene kuin 10 minuuttia”, Marcus lupaa. Tottuneesti hän ajaa veneen hieman lähemmäs mannerta erään matalikon tuntumaan.

Aurinkopläkässä oli helppo vaihtaa paikkaa.

Tiputamme värikoukuilla varustetut litkat mereen ja heti ensi laskulla meillä on yli 10 seitä, jotka papitamme nopeasti ja suuntamme kohti ison turskan apajia, jotka ovat noin 60-80 metrissä. Oikealle paikalle päästyämme kiinnitämme sein koukkurigiin ja kunnon puntin eteen. Sitten vaan kohti pohjaa ja odotellaan.

Nyt mennään jo pitkälle yli 10 kilon. Tomas Sjögreninkin hymy alkaa irtoamaan. Kuva Antti Zetterberg.

Tomaksella niiaa lähes heti vähän paremmin ja tiukan väännön jälkeen noin 15-kiloinen turska nousee kuvattavaksi ja sama toistuu parikin kertaa saman rekauksen aikana. Marcus manailee, että todelliset isomukset jäivät tällä kertaa saamatta. ”Isomukset?”, kysyn. Minun silmissäni 15-kiloinen turska on isomus. ”No, kyllä sen pitää yli 30 kiloa painaa, että voi isomukseksi sanoa”, Marcus virnuilee ja näyttää puhelimestaan yli 40-kiloista turskapönöä. Kova on meininki täällä, ajattelen.

Tämä lähes 15-kiloinen turska tuli kuolleella pikkuseillä pilkkien. Kuva Antti Zetterberg.
“Peruskoon” turskaa Jannen käsissä.

Hiljaiseksi vetää

Ajamme kohti Lauklinesiä ja Marcus tarjoaa vielä loppuun uuden ohjelmanumeron: puna-ahvenen kalastuksen litkalla 250 metristä. Minulla ja Jannella on kädet jo niin kipeät, ettemme enää oikein jaksa keskittyä. Tomas kepittää vielä näytille muutaman kilon puna-ahvenen, joka lähtee ruokapöytään kun 250 metristä vinssattua kalaa ei oikein voi vapauttaa enää paine-eron vuoksi.

Puna-ahven on syvällä viihtyvä kala. Kalastusmuotona ehkä vähiten kirjoittajaa inspiroiva. Kuva Janne Koivisto.

On kyllä pakko sanoa, että Lauklinesin kalastus vetää hiljaiseksi. Kalan määrä ja laatu ovat aivan käsittämättömällä tasolla. Ruokakalat saa vaikka päällään seisten. Upea luonto jylhine vuorenseinämineen ja rikas merilinnusto yhdistettynä huippuluokan majoitukseen sekä osaavaan opaspalveluun eivät jätä toivomisen varaa. Jos jostain pitää huomauttaa, niin sää on Norjassa kyllä aina iso kysymysmerkki. Kun sen jättää sikseen voi keskittyä maailmanluokan kalastuslomailuun.

Tämä kuva kertoo hyvin turskien määrästä vuonossa. Kuva Marcus Åhlund.

Kalalajit ja vastuullisuus Jäämerellä

Mereltä pyydettävien kalalajien tarjonta ja laatu on huimaa. Turskaa, seitä, koljaa, kissakalaa, ruijanpallasta, puna-ahventa, molvaa ja keilaa osuu saaliiksi eniten veneellä kalastettaessa. Rannalta voi saada myös makrilleja sekä meritaimenia. Jos hyvä tuuri käy, voi kalastuksen ohessa nähdä esimerkiksi miekkavalaita tai muita valaita.

Kaikesta kalapaljoudesta huolimatta on hyvä muistaa, että Norjasta saa viedä 2020 ulkomaille enintään 20 kiloa filettä, mikäli ne on pyydetty rekisteröityjen kalastuslaitosten kautta, kuten Lauklines. Raja on 10 kiloa, jos kalaa ei ole pyydetty rekisteröidyltä laitokselta.

Ensi vuonna 20 kilon raja laskee 18 kiloon ja kaikki kala tulee pyytää rekisteröidyiltä laitoksilta. Rajoitus ei koske makean veden kaloja eikä esimerkiksi arvonlisäverovelvollisten yritysten myymää merikalaa. Älytöntä ahnehtimista ei kuitenkaan voi suositella, sillä kalakannat eivät ole ehtymättömiä edes Norjassa.

Lauklinesissä on vavan taipumistakuu. Kuva Antti Zetterberg.

Lisätietoa:

lauklines.no

explorethearctic.no

Edellinen
Seuraava