Suomen ja Venäjän rajaseudun virtavedet kuhisivat joskus elämää. Sotien ja teollistumisen myötä ennen niin tuottoisat lohi- ja taimenjoet tuhottiin ja ylikalastettiin lähes tyhjiksi. Pääsin seuraamaan vesistöjen kehitystä nähtyäni useita vuosia sitten erään vanhan valokuvan, joka herätti kiinnostukseni näitä pieniä virtavesiä kohtaan.

Löysin saman sillan sodan jälkeen luovutetuilta alueilta, josta olin nähnyt vuosia sitten vanhan kuvan. Oli hienoa tutkia aluetta, jossa aika tuntui pysähtyneen.

Valokuva esitti vanhaa kivisiltaa. Kuvaan ei oltu merkitty mitään sijaintia tai nimeä, ainoa jonka tiesin oli se, että se sijaitsi jossain Suomen ja Venäjän rajamailla. Sillan alla virtasi erittäin vuolaan ja kalaisan näköinen joki, joka veti minua puoleensa magneetin lailla ja välillemme muodostui vahva side.

Kohti entistä Suomea

Matkani alkoi kotikaupungistani Pietarista ja suuntautui kohti alueita, jotka ennen sotia kuuluivat Suomelle. Tiet muuttuivat asfaltista sorapintaisiksi samalla kun metsät tuntuivat muuttuvan talousmetsistä ikimetsiksi.

Täällä sijaitsivat joskus eläväiset suomalaiset karjalaiskylät, joista on enää jäljellä vain tiheästi kasvavan heinikon seassa törröttäviä kivijalkoja. Kuvittelen ajaessani maiseman sellaiseksi kuin se ennen oli peltoineen, myllyineen, maitoloineen ja kansakouluineen.

Nyt teiden varsilla ei enää ole kuin nimikyltit muistuttamassa entisestä. Ihmiset loistavat poissaolollaan. Ainoa näkemäni ihminen on oppaani Kolja, jonka kanssa olen sopinut tapaamisen Vilajoelle.

Suomalaisten rakentamia sillan jäänteitä Vilajoella.

Vilajoella

Vilajoki, (Великая, Velikaja), on Suomenlahteen laskeva joki Suomessa ja Venäjällä. Joen vesistöalue ulottuu Suomessa Lappeenrannan ja Luumäen kuntien alueelle ja Venäjällä Viipurin piirin Tienhaaran kunnan alueelle. Venäjän puoleinen sijaitsee entisen Säkkijärven kunnan alueella.

Vilajoki oli aikoinaan tärkeä Itämeren lohen ja taimenen kutujoki. Tilanne on muuttunut suuresti noista ajoista ja halusin tietää mikä tilanne joella olisi nykyisin. Lähdimme Koljan kanssa tutustumaan joen idyllisiin maisemiin, jossa virtaus oli hyvällä tasolla, pohjassa soraa, kiveä ja muotoa juuri oikeassa suhteessa. Kaloja vaan ei näkynyt.

Tässä lienee joskus ollut jonkinlainen vesivoimala, nykyisellään betonirakennelma on lähinnä maiseman rumentaja.

Paikallisten perimätietoa

Koljan mukaan paikalliset, kuten entisen Säkkijärven kylän asukkaat, kalastavat joesta edelleen pieniä paikallisia taimenia sekä ahventa että haukea. Lohia tai vaeltavia meritaimenia saadaan huomattavasti harvemmin.

Tutkimme Koljan kanssa aluetta ja en epäile yhtään, etteikö lohi olisi joskus voinut nousta aina Vilajoen yläjuoksulle. Yläjuoksulla meitä odottaa kuitenkin karu näkymä puoliksi hajonneen padon muodossa. Se, kuka padon on rakentanut ja miksi, jää hämärän peittoon, mutta on selvää, että moinen este tekee lohen ja taimenen noususta mahdotonta.

Urpalanjoen poikastuotosta oleva elävä esimerkki.

Pienten jokien verkosto

Alueella on useita Vilajoen kaltaisia jokia, kuten Urpalanjoki ja Santajoki. Joet ovat pieniä, mutta olosuhteiltaan sopivia isommankin lohen kutujoeksi ja niillä on lukuisia pieniä sivupuroja, joissa varsinkin meritaimenen voisi kuvitella kutevan.

Kolja kertoo, että hän on ryhmineen tutkinut jokien ja niiden pienten sivupurojen elämää viiden viimeisen vuoden aikana. Hänen mukaansa tutkimusta aloitettaessa oli nähtävissä viitteitä, että joissa kuti vielä mahdollisesti ainakin meritaimen, jopa lohikin.

“Löysimme useita kutualueita jokien pääuomista sekä sivupuroista ja muutama vuosi sitten oli havaittavissa selvää kalamäärän kasvua niin täysikokoisissa kuin smolteissakin”, Kolja kertoo. Hän kuitenkin lisää, ettei virallisilta tutkimustahoilta juuri herunut havainnoille luottamusta.

Salakalastus on pienten jokien ongelma

Salakalastus on ollut aina näiden jokien ongelma. Syrjäinen sijainti, harva asutus ja rajaseudun arvaamaton huominen. Tavallaan tilanteen ymmärtää, sillä etenkin sodan jaloissa selviäminen pakotti hankkimaan ravintoa tavalla tai toisella. Siinä ei ymmärrettävästi voitu edes miettiä, vaarantuuko jonkin lajin olemassaolo.

Paikalliset kalastavat rajaseudun joilla. On vaikea tuomita kalastusta, joka menee omaan tarpeeseen niukan toimeentulon lisänä. Jokien monipuolinen maasto näkyy hyvin kuvassa.

Kalastus tapahtui, ja tapahtuu jossain määrin edelleenkin, verkoilla. Niillä suljettiin joen suistoalueen tärkeimmät nousureitit. Pienemmissä puroissa kalat pyydettiin harppuunalla. Taimenen ja lohen sitkeys on kuitenkin ollut hämmästyttävää, sillä Urpalanjoen paikalliset kertoivat, että vielä muutama vuosi sitten joista oli saatu useita yli kuuden kilon meritaimenia.

On myös kiinnostavaa ajatella, että meritaimen kuuluu Venäjän Punaisen Kirjan listaan, jossa on muun muassa presidentinkin suojeluksessa oleva siperiantiikeri. Kukaan vaan ei valvo lain noudattamista kalastuksen suhteen ja ihmiset selviytyvät arjesta kukin tavallaan – iso meritaimen ruokkii kuitenkin koko perheen pariin otteeseen.

Urpalanjoen ja Santajoen sivupurot ovat mitä parhaimpia taimenen kutupaikkoja.

Isot rahat, isot ongelmat

Koljan mukaan heidän tutkimusryhmänsä on keskustellut viranomaisten kanssa erilaisten ympäristöohjelmien kehittämisestä ja erityisesti suojelualueiden luomisesta. Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Samaan aikaan alkoi nesteytetyn maakaasun (LNG) kuljetukseen tarkoitetun terminaalin rakentaminen Bolshoy Boriin. Paikassa, joka on kaukana kaikista asutuksista ja lähellä rajaa. Urpalanjoen ja Santajoen jokien väliin Suomenlahden tuntumaan syntyi kokonaan uudenlaista infrastruktuuria kovalla kädellä: merenlahtea ruopattiin, useita hehtaareja metsiä hakattiin ja uusia teitä rakennettiin ajattelematta yhtään mitä rakentaminen merkitsee ympäristölle.

Käytännössä koko merenlahti sameni ja teiden rakentamisesta syntyvät valumavedet samensivat jokia eikä erilaisilta kemikaalipäästöiltäkään voitu välttyä. Rakentamisen tuloksena Suomenlahden rannikon herkkä meriluonto sekä pienten jokien ekosysteemi kokivat kovia. Viranomaisilta ei herunut vastauksia kyselyihini.

Kuva antaa osviittaa Bolshoi Borin rakennushankkeen koosta.

Kehitystä on vaikea hallita

Ymmärrän täysin rakentamisen taloudellisen näkökulman. Rakennushankkeet tuovat työtä syrjäseudulle ja avatun terminaalin kautta siirtyvän kaasun myötä tulevilla tuloilla valtion talous kohenee. Asiassa on on kuitenkin iso mutta. Tapa, jolla asiat tapahtuivat, ei ollut suunniteltu kovin hyvin luonnon kestokyvyn kannalta.

Aggressiivinen ja nopea rakentaminen ilman kunnollista ympäristöselvitystä aiheuttaa vakavaa haittaa niin merialueen kuin jokienkin kalastolle. Merkit olivat jo nähtävissä viime syksynä kun kudulle nousevien kalojen määrä laski dramaattisesti ja paikallisten kalastajien saaliit merialueella romahtivat.

Ihmettelen, miksi aiemmasta projektista, Vysotskista (Uuras), otettu opikseen. Siellä lähes koko merialueen kalasto katosi. Jos nyt jatkamme kehitystä tällä tavalla, on suuri vaara, että menetämme kaikki Suomenlahden perukan jokien vaelluskalat ja siinä samassa aiheutamme vielä korvaamatonta haittaa meriluonnolle.

Vesien samentuminen kevättulvien on normaalia, mutta jatkuva samentuminen ja lisääntyvät kemikaalit rakentamisen myötä haittaavat kalastoa.

Alueen monet joet voisivat tuottaa huomattavan määrän meritaimenia ja lohia ja sitä myötä tuoda osaltaan vaurautta alueelle kalastusturismin muodossa luonnon monimuotoisuutta unohtamatta. Uskon, että maakaasuterminaalitkin voitaisiin rakentaa luontoa kunnioittaen. Toivossa on hyvä elää, mutta sen varaan ei voi laskea. Tänäkin syksynä taimenet ja lohet yrittävät sitkeästi uudestaan.

Teksti ja kuvat DMITRY MATVEEV
Käännös ANTTI ZETTERBERG

Edellinen
Seuraava