Photo by Unknown / Creative Commons CC0
Photo by Unknown / Creative Commons CC0

Kalastaminen on Suomessa suosittu harrastus, joka on kokonaisuudessaan hyvinkin monipuolinen vapaa-ajan viettotapa.

Joillekin täydellinen kalapäivä tarkoittaa aikaisin aamulla kalaan lähtemistä, toiset käyvät piipahtamassa ongella ja keskittyvät pikemminkin saaliin syömiseen.

Tapoja ja tyylejä harrastaa kalastusta on yhtä monta kuin itse kalastajiakin, eikä mikään niistä ole toistaan parempi, vaan kaikki ovat yhtä hyviä, niin kauan kun ne tuovat iloa itselle. 

Kalastukseen perinteisesti kuuluu paljon muutakin kuin itse kalan narraaminen. Tämä tekee kalastuksesta varsin täysvaltaisen vapaa-ajanharrasteen. Varsinkin kalareissuilla jo itse suunnittelu tuo jo etukäteen iloa ja odotuksen tunteita tulevasta. Kaveriporukalla tehty reissu Lappiin taimenia pyytämään vaatii omat kommervenkkinsä, kuten kalastusluvat ja mahdolliset majoitusten varaamiset, pakkaaminen ja monta muuta pientä asiaa. Toki kalareissun voi tehdä vähemmälläkin suunnittelulla, tärkeintä on kalaan lähteminen.Jotkut lähtevät kalaan tarkoituksella yksin. Kun viettää aikaa luonnon hiljaisuudessa, voi olla yksin ajatustensa kanssa. Monille kalastaminen on paras väline rauhoittumiseen: raittiin ilman lisäksi mieli tyyntyy ja tulee tietoisemmaksi ympäristöstään. Mikä onkaan tuo lintu, joka sirkuttaa läheisessä puussa? Järvenselän ylitse käyvä tuuli, joka saa vedenpinnan väräjämään. Tai soutuveneen pohjalla tuoksuvat maatuneet lehdet, kaislikossa hypähtelevä kala. Kalastaessa huomaa kuin varkain pieniä asioita, jotka arjessa unohtuvat – antautuessa osaksi ympäristöä tuntee olevansa osa luonnon kiertokulkua.

Photo by Unknown / Creative Commons CC0
Photo by Unknown / Creative Commons CC0

Monille kalastus on kuitenkin ennen kaikkea sosiaalinen harrastus. Mukana voi olla parhaat kaverit tai vaikka koko perhe. Kalastukseen liittyvä luonnossa liikkuminen on omiaan opettamaan myös uusia sukupolville luonnonjärjestystä ja vahvistaa luontosuhdetta, joka saattaa jäädä ohueksi erityisesti urbaanissa ympäristössä eläville ihmisille. Yhteiset kokemukset luonnossa yhdistettynä kalasaaliin saamiseen tuomaan riemuun luovat muistoja, jotka eivät aivan hevillä unohdu.

Kalastus kuuluu varsinkin mökille. Monien onnekkaiden suomalaisten perhe tai suku omistaa mökin vesistön äärellä. Tämä on osa monen suomalaisen kalastajan unelmamaisemaa. Mikä olisikaan parempaa kuin napata onki mukaan ja lähteä laiturille kaloja narraamaan? Tai ottaa vene alle ja suunnata vähän pidemmälle selälle vaikka virvelin kanssa. Monille verkkokalastus ja katiskojen kokeminen on parasta mökkitekemistä. On kuitenkin hyvä muistaa, että mökilläkin tarvitsee kalastusluvan, paitsi pilkkiessä ja onkiessa.

Valitsi kalastustavaksi sitten minkä vain, on kalastuksessa jännittävin hetki se, kun pinnan alla rupeaa tapahtumaan ja kala nappaa kiinni. Tätä tunnetta voi olla hankala kuvailla niille, jotka eivät ole koskaan kalastaneet. Jännitys ja odotus yhdistettynä toivokkuuteen, ja tieto siitä, että saalis ei ole saalis kuin vasta kun se on saatu varmistettua jalkojen edessä muoviämpäriin. Verkoilla ja katiskalla paras hetki on tietenkin se, kun lähdetään katsomaan, mitä pyydykseen on tarttunut.

Monen mielestä kalareissu jatkuu saaliin syömisellä ja rentoutumisella. Mikä olisi parempaa kuin laittaa sauna lämpiämään ja kala grilliin. Saunan lämpiämistä odotellessa voi kuunnella seuralaisten parhaita kalajuttuja. Usein kalajutut ovatkin paras osa kalastusta, ainakin seurueen sanaseppojen mielestä. Suurimmat saaliit ovatkin luonnollisesti niitä, jotka syystä tai toisesta pääsivät karkuun… Oli miten oli, kalastusreissun tapahtumia on aina mukava kerrata porukalla.Tai jos kalajutut eivät nappaa, niin vaikka rentoutua hetken yksikseen tekemällä vaikka pelaamalla Candy Crushia tai vaikka vierailemalla netin peliviihdettä tarjoavilla sivustoilla, kuten https://www.casinohuone.com/, joka antaa aivoille rentoa muttei liian vaativaa tekemistä kalastuksen jälkeiseen luppohetkiin.

Photo by Dana Tentis / Creative Commons CC0
Photo by Dana Tentis / Creative Commons CC0

Mikäli kalaonnea vain on piisannut riittävästi, kruunaa kalareissun kun kalareissun muhkea kala-ateria. Harrastekalastajat ovatkin yleensä myös innokkaita nauttimaan työnsä hedelmistä kokkaamalla saaliista herkullisen aterian – tai mikäli itsellä ei pysy paistinlasta kädessä, löytyy hyvällä tuurilla kokkaustaitoa lähipiiristä. Yksinkertaisia ja maukkaita kalareseptejä löytyy täältä.

Kalastajat tietävät, että kalan valmistaminen on oma taiteenlajinsa. Kalasta saa tehtyä huippugourmeeta, mutta yksinkertaisimmillaan kalan fileoiminen ja paistaminen voissa tuo puhtaita ja simppeleitä makuja. Valmistustapoja löytyy lukematon määrä savustamisesta grillaamiseen, ja tässä vain mielikuvitus ja kokkaustaito ovat rajana.

Antoisia kalahetkiä – yksin tai yhdessä!

Edellinen