meritaimen ottaa inline-uistimeen
Kalalajit Kalastus Uistimet

Myös suomalainen meritaimen ottaa inline-uistimeen

0 Shares

Miten näin rumalla metalliklöntillä saa muka kalaa? Ja vielä meritaimenia! Eihän tätä ole väännetty edes mutkalle. Ei ole kelluttavaa materiaaliakaan. Tällähän ei siis voi kalastaa matalassa. Taas joku tanskalaisten juttu. Eivät tiedä vieheenvalmistuksesta tuon taivaallista meihin suomalaisiin verrattuna.

Suurin piirtein tuollaiset ajatukset pyörivät kymmenkunta vuotta sitten mielessäni nähdessäni ensimmäiset Westinin, silloin Magic Minnow -tuotemerkkisinä Suomen markkinoille tulleet 360°-inline-uistimet, joissa siima kulki uistimen sisältä. En kuitenkaan tyrmännyt niitä aivan täysin heti alkuunsa. Ennakkoluulottomana kalamiehenä itseäni pitävänä joku niissä jäi mietityttämään. Miksi joku kaupallinen taho olisi tehnyt noin päättömän tuotteen, jos sille ei olisi lankaan kysyntää?

Westin tuskin oli kyseistä viehetyyppiä itse keksinyt, vaan jonkinlaista markkinaa tällä tuotteella oli varmasti tarkoitus tyydyttää. Mitä pidempään pyörittelin tuota yksinkertaisesti maalattua sinkkipalasta käsissäni, sitä enemmän se alkoi kiinnostaa. 

Perhokalastustausta auttoi ymmärtämään uistinkonseptin

Perhokalastajille putkiperhot ja niiden hyödyt perinteisiin, kiinteästi siimaan sidottuihin perhoihin verrattuna ovat selkeitä. Tylsynyt koukku voidaan vaihtaa uuteen, jolloin varsinaisen perhon käyttöikä pitenee huomattavasti. Koukkutyyppiä voidaan myös vaihdella tarpeen mukaan, eikä sidoksia tarvita niin paljoa, jos kalastellaan vesistöissä, joissa kolmihaarakoukun käyttö on kiellettyä.

Väsytystilanteessa kalassa on kiinni pelkkä koukku, eikä perhon runko pääse toimimaan ylimääräisenä vipuvartena, joka saattaa helpottaa kalan karkaamista. Tajusin heti, että samat lainalaisuudet pätevät myös näihin tuolloin oudoilta tuntuviin uistimiin. Pohdin kuitenkin, etteivät inline-uistimet voi mitenkään häävisti uida, sillä rungossa ei ollut mitään uintiin vaikuttavaa muotoa. Kuinka väärässä olinkaan.

Sama laji, eri tyylit

Suomalainen ja tanskalainen meritaimenkulttuuri eroavat toisistaan, vaikka molemmissa maissa kalastetaan samaa lajia. Suomessa kalastus tapahtuu pääosin veneestä heittäen rantaviivaa kohti. Heitot ovat tarkkoja ja ne suuntautuvat pääosin aivan rantamatalaan tai ne kohdistetaan jotain kiintopistettä, kuten niemen kärkeä, yksittäistä kiveä tai tasaista rantaviivaa kohti.

Tanskalainen meritaimenen kalastaja taas linkoaa vieheensä niin pitkälle auringonlaskuun kuin mahdollista. Hänen puikkonsa putoaa syvän päälle, kun taas suomalaisen kalastajan kevennetty lusikka tipahtaa 10 sentin veteen.

Mitä merkitystä näillä eroilla on ollut viehesuunnitteluun?

Suomessa lusikoiden historia juontaa soutu-uisteluun, josta heittopellit ovat vuosien saatossa jalostuneet. Vetopellin heitto-ominaisuuksilla ei tietenkään ollut merkitystä, vaan tärkein ominaisuus on aina ollut uinti. Vieheet ovat kevyitä ja leveitä, reilusti mutkalle väännettyjä tai vahvasti koverrettuja. Tarkoituksena on ollut saavuttaa mahdollisimman poikkeava ja venkoileva uinti.

Myöhemmät heittolusikat ovat kehittyneet vetopelleistä usein lähinnä kasvattamalla materiaalipaksuuksia. Tarkoituksena oli saavuttaa enemmän heitettävää massaa, mutta säilyttää sama houkutteleva uinti. 

Totta kai Suomessakin on pitkät perinteet meritaimenlusikoiden valmistukseen, mutta samat lainalaisuudet ovat tunnistettavissa eri pelikentillä. Tanskalaisten historia on ollut aikanaan hyvin samantyyppinen, mutta etelässä kehitystyö on lähtenyt eri suuntaan keskittyen enemmän vieheen heitettävyyteen.

Tanskan rannikkovedet ovat avoimia ja pitkälle matalia. Suojattomat vedet eivät ole koskaan olleet venekalastuksen kehittymiselle kovinkaan otollista maaperää. Tanskalaisen rantaviivan omistaa aina valtio, eikä haulikkoa olallaan kantava Pärre, joten ei ihme, että rantakalastuksen perinteet jokamiehen harrastukselle ovat pitkät.

Tästä syystä suomalainen katsoo tanskalaista lusikkaa todeten: ”eihän tämä tasapaksu peräpuikko voi uida tarpeeksi houkuttelevasti”. Tanskalainen taas toteaa suomalaisesta lusikasta tyyliin: ”Varmasti uinti on hieno, mutta tämähän putoaa veteen 30 metriä ennen tuolla ulapalla pintovaa taimenparvea”.

Inline-uistin haastaa perinteinen uistinsuunnittelun

Nyt keveydestä ei enää olekaan uinnille hyötyä vaan haittaa. Isompikin massa, kunhan se on vain suhteutettu vieheen pinta-alaan, saadaan uimaan epäsäännöllisesti poukkoillen. Inline-uistimissa ei myöskään saa olla liikaa pinta-alaa, koska tällöin viehe saattaisi nousta kokonaan vedestä, eikä sen uittaminen onnistuisi.

Kun ensimmäisen kerran heitin ”kolmekuuskymppisen” veteen, olin ällikällä lyöty. Uinti oli niin erityistä, etten ollut vastaavaa koskaan ennen nähnyt. Sitä on hankala kuvata, ja ainoastaan sen itse nähneet ymmärtävät. Uinti ei ollut millään tavalla säännöllistä. Hyvän kalakaverini termi ”leikkisä” kuvastaa uintia ehkä parhaiten. Myös pysäytyksissä inline-uistimet ovat eri maata. Osa malleista lähtee pyörimään akselinsa ympäri kuten 360°, osa taas uppoaa aivan vaaterissa. Oli tyyli mikä tahansa, siimaan ei koskaan muodostu kierrettä, koska viehe liukuu siimassa vapaasti.

Soveltuvat myös venekalastukseen

Monet inline-uistimet soveltuvat myös ennakko-odotuksista huolimatta hyvin suomalaiseen, veneestä matalaan päin tapahtuvaan kalastukseen lukuun ottamatta kaikkein painavimpia, umpimetallista valmistettuja kapeita malleja.

Viimeisimmän kahden kauden ehdoton suosikkini Savage Gearin Sand Eel on profiililtaan kapea, mutta materiaali on nostetta aiheuttavaa muovia. Sitä voi heittää aivan yhtä matalaan kuin kevennettyjä lusikoitakin, mutta se kestää muiden inline-uistinten tavoin myös todella kovia kelausnopeuksia nousematta plaaniin. Inline-uistimet ovat kuin kotonaan todella kovilla kelausnopeuksilla. Tilanteissa, joissa moni perinteinen lusikka muuttuu lippauistimeksi. 

Monet suosivat nopeaa uittoa

Aina näin ei ole kuitenkaan ollut. Onko kalojen käyttäytymisessä tapahtunut muutos kultaiselta 80-luvulta, vai onko meillä nykyisin enemmän harrastajia ja mieltymyksiä? Tai sitten ilmapiiri on vain avoimempi. Mene ja tiedä, pääasia että nyt siihen on myös oikeanlaisia uistimia tarjolla. Usein taimenet vain seuraavat liian hitaasti uitettuja uistimia, mutta kun sille annetaan kunnolla vauhtia, ovat tärpit useimmiten rajuja ja karkaamisprosentti pienenee. 

Inline-uistimet kuluttavat siimaa

Oikeastaan ainoa selkeä heikkous inline-uistinten invaasiolle kalamiesten vieherasioihin on niiden vaihtamisen hitaus sekä lähes pakollisen fluorocarbon- tai monofiilitapsin käyttö. Sillä ne kuluttavat siimaa pyöriessään sen päällä kilometritolkulla kalapäivän aikana. Kuitusiimaan niitä ei voida suoraan sitoa lainkaan, koska tällöin viehehävikki kasvaa liiaksi.

Itse suosin noin 1,5 kertaa vavan pituista, 0,40 mm fluorocarbon-tapsia, jonka kiinnitän pääsiimaan parannetulla Albright-solmulla. Käytti liitokseen sitten mitä solmua tahansa, tulee se opetella niin hyvin, ettei sen tekeminen tuota likaa ärräpäitä vesillä. Itse uusin solmut joka reissun jälkeen, vaikkeivät ne ulospäin kuluneilta näyttäisikään. Ohuen kuidun ja paksun fluorocarbonin liitos joutuu aina koville, vaikka itse solmu kestäisikin. Yllättävät katkeamiset johtuvat lähes yksinomaan kuidun hapertumisesta ennen solmukohtaa, ei itse solmun pettämisestä. 

Kalastus -lehti
Tallink & Silja Line

Yleinen harhakäsitys on pitää kaikkia tanskalaisia taimenuistimia tylsästi uivina

Vaikkei niitä olekaan väännetty mutkalle, ne eivät suinkaan ole symmetrisiä painon jakaantumisen suhteen. Epäkeskoisuus yhdistettynä pitkään, puikkomaiseen runkoon, nopeaan kelausvauhtiin sekä pysäytyksiin ja vavalla tehtyihin nykäyksiin aiheuttavat jo melkoisesti muuttujia. Inline-uistimissa mukaan tulee vielä kaikkein oleellisin eroavaisuus. Niitä työnnetään.
Kaikki massan etupuolelta siimaan kiinnitettävät uistimet ovat tavallaan kiinnityspisteensä orjia. Vetopisteen muuttumattomuus ja siiman vedenvastus eivät anna kovin paljon mahdollisuuksia lusikkauistimille esimerkiksi tuijauksiin ja syvyyden vaihteluihin, ellei viehe siirrä niin paljon vettä, että tämä onnistuu. Se taas tarkoittaa leveyttä ja samalla kammottavaa heitettävyyttä.
Inline-uistimen vetopiste taas tulee painopisteen taakse koukkuun, joka muuttaa hommaa totaalisesti. Parhaiten tätä voi kuvailla ajatusleikillä: Kumman kulku on helpompi ennustaa, vedettävän vai työnnettävän?
Inline-uistinten suuruus ei ole ainoastaan mahtavassa heitettävyydessä tai kalojen ylössaantiprosentissa, ei siimaa kiertämättömässä rakenteessa eikä edes halvassa hankintahinnassa tai lähes rikkoutumattomuudessa. Se on siinä, että muita uistimia vedetään, kun taas inline-uistimia työnnetään.


Pitkä fluorocarbon-tapsi mahdollistaa useita uistimenvaihtoja päivän aikana

Pitkä tapsi auttaa myös räikeän värisen kuitusiiman piilottamisessa kauemmas uistimesta. Tästä on varmasti hyötyä tyynillä ja aurinkoisilla keleillä. Taimen on arka kala, eikä sen seikan huomioon ottamisesta ole kalastajan itseluottamukselle mitään haittaa. Moni kokee myös koukun solmimisen ja uistimen pujottelun siimaan liian työlääksi kun tavallisesti tarvitaan vain viehelukon aukaisu ja sulku.

Kieltämättä tähän voi joutua kalapäivästä uhraamaan sen 30 sekuntia per vaihto aikaisempaa enemmän. Itselläni ei onneksi ole ollut vielä koskaan niin kiire, että se olisi tuntunut liian kovalta uhraukselta. Hyötynä on myös solmujen uusiminen useammin kuin kerran kaudessa. Samalla on hyvä hetki tarkistaa ja tarvittaessa vaihtaa myös koukku.

Lenkkisolmu uistinrenkaan sijaan

Itse olen mieltynyt liukumattomaan lenkkisolmuun, enkä ole koskaan oppinut käyttämään uistinpakettien mukana toimitettavia ovaaleja uistinrenkaita. Lenkkisolmu antaa koukun liikkua vapaasti, aivan kuten uistinrengas. Jos käytetään koukkuun kiristyvää solmua, se saattaa liukua koukun silmällä väärään kohtaan, ja kammeta koukun mutkalle, mikä ei tietenkään ole toivottavaa. 

Uistimen ja solmun väliin on hyvä pujottaa muovi-, tai kumikuula. Sen päätarkoitus on suojata solmua kulumiselta mutta samalla luodaan fluorioranssilla kuulalla herkullinen iskupiste koukun lähettyville. 

Loistavat heitto-ominaisuudet palkitsevat

Kuten aikaisemmin viittasin, kaikki käyttämäni inline-uistimet ovat mahtavia heitettäviä. Veneestä kalastavalle maksimaaliset heittopituudet eivät ole itseisarvo, mutta sivutuuleen heitellessä kauas tähdätystä kohteesta putoava uistin aiheuttaa painokelvotonta kielenkäyttöä, eikä varmasti tehosta kalastusta.

Itse pyrin käyttämään hyrräkeloja aina kun niiden käyttö on perusteltua. Siiman kiertymättömyys, parempi kelaustuntuma ja –voima sekä heiton jarruttaminen ilmassa ovat syitä, miksi itse kalastan hyrrällä. Kunhan se vain on järkevää.

Hyrräkeloilla kalastaville inliner-uistimet sopivat loistavasti, koska niiden pieni ilmanvastus ja suora lentorata eivät aiheuta yllätyksiä edes pahaan sivutuuleen tai jopa mietoon vastatuuleen heitettäessä. Myötäiseen viskoessa usein syyllistyy jopa liian pitkiin heittoihin ja välillä on siirryttävä lähemmäs kalapaikkaa, jottei kalastuksen tarkkuus kärsisi liikaa.

Kannattaa kokeilla jo tällä kaudella

Inline-uistimet tarjoavat perinteisiin lusikoihin, puikkoihin tai lippoihin verrattuna uudenlaisen tavan kalastaa meritaimenta ja samalla kehittää omaa kalastustaan. Muutama inline-uistin kannattaakin varata mukaan jo seuraavalle reissulle ja antaa mahdollisuus. Tulos voi yllättää.

Teksti NIKOLAI HOLTTINEN
Kuvat TONI SAARINEN, DAVID THORMAR & JANNE KOIVISTO

Meritaimen on upea kalastettava, mutta uhanalainen laji Suomessa

Meritaimen on valitettavasti maassamme uhanalainen johtuen heikosta poikastuotosta ja kunnollisten kutualueiden puutteesta. Siksi suuri osa onkin istutettuja. Vastuullinen kalastaja nauttii meritaimenen kalastuksen tunnelmasta ja päästää kalat vapauteen. Rasvaevättömän yli 50 cm kalan voi harkitusti ottaa ruoaksi, mutta sitäkin kannattaa miettiä, mikäli kala ei ole pahasti vahingoittunut. Meritaimenen tärppi on upea kokemus ja niitä soisi jatkossa tulevan entistä enemmän.

Kalastusrajoitukset

  • Rasvaevällinen rauhoitettu kokonaan Suomenlahdella ja sisävesissä leveyspiirin 64°00’N eteläpuolella
  • Rasvaevällinen rauhoitettu kokonaan kaikilla merialueilla vuodesta 2019
  • Rasvaevällisen pyyntimitta leveyspiirien 64°00’N ja 67°00’N välissä olevissa sisävesissä 60 cm
  • Suomenlahden ulkopuolisella merialueella 60 cm vuoden 2018 loppuun saakka.
  • Rasvaevällisen pyyntimitta leveyspiirin 67°00’N pohjoispuolella 50 cm
  • Rasvaevätön 50 cm


Teksti ja kuva ANTTI ZETTERBERG