Etusivu » Hyvän akun merkitys korostuu nykypäivän kalastajalle
AGM-akkuja
Kalastus Varusteet

Hyvän akun merkitys korostuu nykypäivän kalastajalle

0 Shares

Kalastusveneiden alati kasvava elektroniikka asettaa haasteita akuille, sillä sähkövirtaa tarvitaan niin keulasähkömoottorille, kaikuluotaimille, perämoottorille, matalan veden ankkureille sekä esimerkiksi veneen viihdejärjestelmille.

On myös hyvä muistaa, että vesillä turvallisuus edellyttää, että veneen varusteisiin riittää virtaa. Hyväkään akku tai akut eivät auta, mikäli niiden virta ei välity oikealla tavalla käyttökohteisiin, jolloin laadukkaasti tehdyt kytkennät nousevat arvoonsa.

Kalastusveneen sähköjärjestelmä koostuu kahdesta kokonaisuudesta

Näitä ovat pienjännitejärjestelmä sekä tietoliikennejärjestelmä. Pienjännitejärjestelmä muodostuu 12 tai 24V tasavirtajärjestelmästä sekä siihen oleellisesti liittyvistä oheislaitteista, esimerkiksi keulasähkömoottoreista tai kaikuluotaimista.
Tietoliikennejärjestelmä muodostuu esimerkiksi CAN-väylästä, NMEA 183 & 2000 -verkoista, merkkikohtaisista verkoista sekä Ethernet-verkoista. Kaikki nämä tarvitsevat sähkövirtaa toimiakseen eikä yhdellä akulla pelaaminen ole pidemmän päälle järkevää.

Perämoottorin käynnistys vaatii tehoa

Nykyaikaisissa perämoottoreissa on huomattava määrä sähköisiä lisälaitteita, jotka tarvitsevat tehoa. Esimerkiksi ruiskupumpun pyöritys vaatii 40 ampeeria, joten akku ei voi olla puolitehoinen startatessa. Jos akku ei ole kunnossa lataussäätimet voivat hajota. Starttiakkukin pitää välillä ladata, vaikka siinä tuntuisi olevan virtaa, sillä moottorin oma laturi ei välttämättä lataa tyhjää akkua tarpeeksi.

Akkutyyppi käyttötarpeen mukaan

Kunnollinen sulaketaulu on ehdoton, mikäli veneeseen laitetaan paljon elektroniikkaa. Kuvassa Blue Sean 6-paikkainen taulu.

Heittokalastajan reilun viiden metrin veneeseen riittää useimmin yksi akku käynnistykseen ja yksi lisälaitteille. Jos esimerkiksi tehokkaampi keulasähkömoottori tarvitsee 24 voltin jännitteen, niin lisäakkuja tarvitaan kaksi.
Mikäli on innostunut vielä varustelemaan venettään matalavesiankkurilla tai tuntuvalla määrällä elektroniikkaa, on järkevää hankkia näille erillinen akku. Kalastusveneessä voi siten nykyisin olla helposti neljäkin akkua. Akkujen kapasiteetti ilmoitetaan muodossa ampeeri x tunti = ampeeritunti (Ah). Esimerkiksi jos akku pystyy luovuttamaan 4 ampeerin virran 20 tunnin ajan, sen kokonaisvarauskyky on 4 A x 20 h = 80 Ah, joka on tyypillinen kalastusveneissä käytettyjen akkujen kapasiteetti.


Käynnistysakku

Perämoottorin käynnistämiseen tarvitaan käynnistysakku, joka pystyy antamaan tarpeeksi suuren virran starttimoottorin ja ruiskupumpun pyörittämiseen. Perinteinen nesteakku soveltuu hyvin tähän tarkoitukseen, sillä latautuu ja tarjoaa suuren virran nopeasti. Ne ovat myös verrattain edullisia.

Kalastus -lehti

Käyttöakku

Nämä akut on tarkoitettu kaikkiin lisälaitteisiin mitä kalastaja veneeseen asentaa. Käyttöakun pitäisi tuottaa pitkään pientä virtaa jännitteen romahtamatta. Varusteiden virrantarve voi pitää akut osittain tai jopa syväpurettuina ja siksi niiltä vaaditaan hyvää syväpurkauskestoa. Tämä ominaisuus myös takaa, että akut ovat ladattavissa uudelleen, vaikka varaustila on laskenut alas.Käyttöakuksi soveltuvat parhaiten erilaiset AGM- (Absorbent Glass Mat), geeli- ja litiumakut.
AGM-akussa akkuhappo on imeytetty lasikuitukudokseen eikä akku vuoda rikkoutuessaankaan. AGM-akku kestää hyvin tärinää, latautuu nopeasti ja ne voidaan sijoittaa myös kylkiasentoon. Niiden käyttökapasiteetti on 40-50 % eli ne pysyvät vielä toimintakuntoisina vajaanakin. Geeliakuissa akkuhappo on hyytelöity piiliuoksen avulla. Nämä akut vastaavat sijoittelun, vuotamisen ja latautumisen osalta AGM-akkuja.

Litiumakut

Litiumakuista voidaan hyödyntää jatkuvasti lähes koko kapasiteetti, joten niitä käyttävän kalastajan ei tarvitse ladata akkuja niin usein. Ne kestävät hyvin varastointia myös vajaalatauksessa muutaman viikon ja ne painavat vain murto-osan verrattuna esimerkiksi AGM-akkuun. Purku/lataus –syklien määrä saattaa olla jopa 5000. Unelma-akku monella tapaa, mutta hinnaltaan ne ovat vielä neljä-viisi kertaa muita akkutyyppejä kalliimpia. Akkujen lataamisen kannalta olisi helpointa pitäytyä samassa rakennetyypissä käyttötarkoituksen mukaan, joten jos rahallinen mahdollisuus on olemassa, niin litiumakut ovat paljon keulasähkömoottoria käyttävälle optimaalinen valinta.

Käytä AGM- & Litium-akkujen lataukseen aina älylaturia

Nykyaikaiset älylaturit ovat kosteussuojattuja (IP65) ja niissä on suojaus myös oikosulkua varten. Älylaturit pulssilataavat akun, jolloin akun elinikä pitenee ja ne lataavat vain tarvittaessa. Ladattaessa on tärkeää, että valitsee laturista akulleen oikean latausohjelman.


Kaikki mitä veneiljän tulee tietää sähköstä ja sen käytöstä veneissä 201.
Lue linkistä (pdf) Sähkö ja vene

Teksti ANTTI ZETTERBERG
Kuvat VALMISTAJAT & ANTTI ZETTERBERG