Yli kiloiset ahvenet

Alueen säännöt
Kaikki onginnasta sekä talvi- ja kesäpilkinnästä.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt - Pilkkivaatteet, pilkkikengät
Avatar
Fuso
Neljänneks paras tietosuojavaltuutettu
Viestit: 4438
Liittynyt: 09:19:43 16.11.2005
Paikkakunta: Sammatti, Lammin talo

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Fuso »

Edellinen ahvenennätykseni on yli kymmenen vuotta sitten keväisellä mertsarireissulla ABU Reflexillä saatu 890 grammainen kala, jonka kalakaverini otti eräksi, ja hoiti myös punnituksen.

Sunnuntaisena aamuna 16.08.2015 lähdin Lohjanjärvelle tarkoituksenani hiukan treenata Hong Kong Challence 2015 heittokalastuskilpailua varten.
Treeni meni paremmin, kuin itse kisat. Aurlahti antoi 45 cm ahvenen, jonka vapautin kuvaamisen jälkeen. En punninnut kalaa, mutta kilo ylittyi kyllä ihan reilusti.
Kuljin 70-luvulla paljon moninkertaisen heittouistelun Suomenmestarin Matti Tonterin opissa pääosin pilkillä, mutta joskus myös heittokalastusreissuilla.
Mieleeni on jää nyt noilta vuosilta Matin toteamus, että Mepps Aglia Long no 3 on "paras" yleisuistin, jolla saa kaikkia petokaloja. Matti oli tosin hiukan tuunannut Meppsinsä lehteä, taittaen siihen hiukan "harjaa", jonka ansiosta lippa pyöri herkemmin ja lähempänä runkoa.
Tähän samaiseen lippaan otti myös tämä ennätysahveneni.
Liitteet
Iso Ahven 1.jpg
Iso Ahven 1.jpg (20.48 KiB) Katsottu 24954 kertaa
"Sentti nenässä, tuuma mulkussa ja jalka vavassa näkyy ja tuntuu".
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Avatar
silli
Multimediatäkyonkija
Viestit: 2711
Liittynyt: 21:17:10 21.04.2005
Paikkakunta: Tikkala, Jyväskylä
Viesti:

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja silli »

Tämän aiheen voisi kai siirtää jonnekin muualle kun tänne ilmoitetuista isoista ahvenista on suuri osa tullut muuten kuin onkimalla tai pilkillä.

Tämä kesä oli vaisu omalle kohdalle osuneiden isomusahventen kanssa, mutta yksi 1220g sentään kohdalle osui. Omatekelevaapulla tuli kun jigipaikkojen välillä vaihdoin vaapun vertikaalivapaan ja sitä heiluttelin perässä.
Kuva
Ne on ilosia ne alle kiloset.
mki
Viestit: 15
Liittynyt: 11:15:12 19.11.2009

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja mki »

Pakkohan tännekin on kirjoitella kun huomasin tuon meps 3 kirjauksen. Eli Kustavista 1088g abborre meps 3 heinäkuussa. Mepsi on kova sana!
Liitteet
Kuva0043.jpg
Kuva0043.jpg (70.07 KiB) Katsottu 24672 kertaa
Avatar
kirppu
Viestit: 3056
Liittynyt: 09:01:56 14.10.2006
Paikkakunta: Pielavesi
Viesti:

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja kirppu »

Mepps Aglia Long 3 on ollut lempilippani hauki ja ahvenvesille -80-luvulta lähtien.Lukemattomat on ne kesähauet ja ahvenet, mitä sillä on tullut. Kalastelen Kuopion korkeudella, mm Kallavedessä tuo lippa on tosi hyvä kuparisena. Suurimmat kalat on sillä 1,2kg ahven ja 7kg hauki.
Viimeksi muokannut kirppu, 09:23:42 27.09.2015. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-ahven on paras kala-

[email protected]
Avatar
Fuso
Neljänneks paras tietosuojavaltuutettu
Viestit: 4438
Liittynyt: 09:19:43 16.11.2005
Paikkakunta: Sammatti, Lammin talo

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Fuso »

Tässä liian vähän merkkejä.
Viimeksi muokannut Fuso, 22:28:00 26.09.2015. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
"Sentti nenässä, tuuma mulkussa ja jalka vavassa näkyy ja tuntuu".
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Avatar
Fuso
Neljänneks paras tietosuojavaltuutettu
Viestit: 4438
Liittynyt: 09:19:43 16.11.2005
Paikkakunta: Sammatti, Lammin talo

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Fuso »

Minusta tämä on hyvä linkityspaikka yli kiloisille ahvenille, kertakaikkiaan.
"Sentti nenässä, tuuma mulkussa ja jalka vavassa näkyy ja tuntuu".
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Mynttinen
Georgen kaksoisveli
Viestit: 3027
Liittynyt: 12:10:09 21.12.2005

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Mynttinen »

Kerran vuoteen käydään jigittämässä ahvenia eräällä aika hyvällä paikalla.

Sain tänään oman ennätys ahveneni jigillä. Kokeilin aluksi talon kevennettyä tasuria ja noin 10 ahvenen jälkeen kun tarras hauki kiinni,niin siirryin kokonaan jigipuolelle. Hyvin kyllä hakkas tasuriinkin.

No,jokatapauksessa päivän suurin kala on kuvassa. Ei ollut vaakaa mukana,joten punnittiin sitten kotona. Ensimmäinen mittaus näytti 1720g ja toinen sitten tasan 1700g. Olevinaan pitäs olla kohtalainen vaaka näyttämään,joten ei varmaan paljoa heitä tai mulle se on ihan sama. Iso oli. Ensi vuonna taas uudestaan.

kaikkiaan kalaa tuli reilusti.
Liitteet
affen_1.7kg.jpg
vaaka_1.7kg.jpg
Vuosivaappuja vielä muutama jäljellä http://www.tami-vaappu.com
Avatar
TurboSärki
Viestit: 56
Liittynyt: 17:27:50 17.01.2013
Paikkakunta: PORI

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja TurboSärki »

Menneen kesän jigittelyn tulos.
Kymmenkunta yli nelikymppistä kävi veneessä, karvan alta kilosia jokusia.
Tästä on hyvä jatkaa kovalle vedelle :p
Liitteet
Keväinen 1020g
Keväinen 1020g
1100g
1100g
1180g
1180g
-Se o hianoo ku o hianoo-
Avatar
Pihlas
Viestit: 48
Liittynyt: 14:20:03 14.12.2015
Paikkakunta: Joensuu/Savonlinna

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Pihlas »

Moro!

Ajattelin aloittaa foorumille postailun pienimuotoisen liekityksen muodossa. Yllättävän kauan tuli luettua kalamies.comia ennen kuin tänne tohdin rekisteröityä..

Kesän 2015 aikana tuli tehtyä kovasti töitä uusien kalapaikkojen kartoittamiseksi, sekä karttoja tuijottaen että tuntemattomilla spoteilla rymyten. Löysin kuin löysinkin Oriveden ääreltä pelottavan hyvän kalapaikan, pelottavan läheltä ihmisten ilmoja. Kalapaikka on siis kaikkien tavoitettavissa autolla ja kalastus tapahtuu rannalta heittäen.

5 reissua paikalle tehneenä, on tuloksena yli 5kpl 500gr ahventa, yksi 59cm taimen, 1,7kg säyne sekä yksi "hieman" vauraampi ahvenporsas. :bigboss: Vaakaa minulla tämän isoimman ahvenen kanssa ollut, mutta ymmärsin heti, että nyt on yli 1kg ahven kyseessä. Asiallinen kolkkaus niskaan ja helevetin kyytiä huoltamolle punnitsemaan ja sitä kautta kotiin, kala pakkaseen.

Viikkoa myöhemmin sain vielä onkireissulla erikoisen "kulta-ahvenen", joka päätyi myös säilöön. Aluksi ajattelin että joku vaappu-velho tai tasuri-taitaja tekisi rahaa vasten tästä uniikin vieheen. Onneksi täyttäjä kuitenkin osasi ehdottaa, että pistetään kaverukset samalle jalustalle!

Kalat postitin täältä Itä-Suomesta Nokialle ja reilu kuukausi takaperin Jukka-Pekka Kuoppalan käsistä valmistui jotain todella spesiaalia. Nyt siis samalla jalustalla hieman harvinaisempi pigmenttihäiriöinen tirri ja 1,602kg 49,5cm apotti. :D
Liitteet
1,602kg
1,602kg
1,602kg.jpg (94.05 KiB) Katsottu 21241 kertaa
Kulta-ahven
Kulta-ahven
Kulta-ahven.jpg (78.83 KiB) Katsottu 21241 kertaa
Kaverukset
Kaverukset
Ahvenet.jpg (93.22 KiB) Katsottu 21241 kertaa
vonKALETON
Viestit: 286
Liittynyt: 08:37:49 14.10.2011

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja vonKALETON »

Hieno kullan takaa-ajo Pihlaksella. Nimekshän sopis: "Wendy I´m home".. Onnittelut possusta.
Prinssi
El Reino
Viestit: 5872
Liittynyt: 08:46:49 29.05.2006
Paikkakunta: Korpilahti

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Prinssi »

On satana komiat kaverukset :)
Vuorovetten Prinssi, parjattu rantarunkkari
Avatar
Pihlas
Viestit: 48
Liittynyt: 14:20:03 14.12.2015
Paikkakunta: Joensuu/Savonlinna

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Pihlas »

Ei ole ehkä enää ajankohtainen, mutta arkiston kätköistä löytyi kuva ensimmäisestä kilon ylittävästä (1240gr). Karjalan Pyhäjärveltä (rajavyöhykkeeltä).

Eikä tuntunut missään. :mrgreen:
Liitteet
8-D.jpg
8-D.jpg (94.54 KiB) Katsottu 20321 kertaa
Viimeksi muokannut Pihlas, 11:44:21 10.01.2016. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
JH84
Viestit: 70
Liittynyt: 07:00:23 29.01.2012
Paikkakunta: Varkaus

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja JH84 »

Viime talven karkein

1134g/42cm
18.1.2015 klo:13.00
ottisyvyys 6.5m
Sillin 8.1 muikku
Liitteet
IMG_20150118_134231a.jpg
IMG_20150118_134231a.jpg (94.46 KiB) Katsottu 19666 kertaa
IMG_20150118_150307a.jpg
IMG_20150118_150307a.jpg (90.47 KiB) Katsottu 19666 kertaa
kitkaton
Viestit: 3577
Liittynyt: 18:32:39 18.12.2007
Paikkakunta: Kota-kylä

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja kitkaton »

Eilen lauantaina 23.01.2016 , kun keli vähän lauhtui kävin pikkaisen veryttelemässä ,
Luotain näytti pienen nousun , joka kumminkin laskeutui heti miten takas alas , vaihdoin Sillin tekemän seiskan kiisken värissä ja pomputtelin pohjaa , niin sieltähän se rykäs , 45 senttiä ja 1340 grammaa mummo appuralla , suolessa saattoi olla yks pieni eväs , en viittinyt tonkia sitä suolta sen enempää.
Kuva
Pyytävä kalan saapi ja nukkuva unen näkee.
Kaikkia kaloja ja karhuja ei pussailla.

http://www.aneenloma.fi/
Prinssi
El Reino
Viestit: 5872
Liittynyt: 08:46:49 29.05.2006
Paikkakunta: Korpilahti

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Prinssi »

WAU.
Harvoin kerran noussu kala enää uuwestaan ottaa.
Vuorovetten Prinssi, parjattu rantarunkkari
laika
Viestit: 27
Liittynyt: 21:11:48 11.01.2015
Paikkakunta: Kerimäki

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja laika »

9.2.16.jpg
9.2.16.jpg (95.11 KiB) Katsottu 17489 kertaa
Tiistain satoa, pienin ahven kuvassa 360grammainen. Paistaahan se päivä joskus risupartaankin...
lordofgreed
Viestit: 138
Liittynyt: 23:22:13 03.09.2011

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja lordofgreed »

Tänään, iltahämärissä...
Liitteet
Clipboard01.jpg
Prinssi
El Reino
Viestit: 5872
Liittynyt: 08:46:49 29.05.2006
Paikkakunta: Korpilahti

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Prinssi »

Jaa.
Taas on näemmä nosteltu laiskoja ja läskejä apotteja kesken majesesongin oottelua.. autsz

Salaisia mielikuvia eilen ol, et noitten aurinko-lumipyryjen sekamelskassa ois saattanu tuurinkala haksahtaanki..
Myös toinen ääripää ois ollu enemmän kuin mahollinen :lol:
Vuorovetten Prinssi, parjattu rantarunkkari
Jape80
Viestit: 75
Liittynyt: 21:58:31 05.02.2008

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Jape80 »

1285g ahven ihastui pääevän kevennettyyn.
Liitteet
20160213_092905-800x600.jpeg
Da Hylje
Viestit: 708
Liittynyt: 10:57:05 25.05.2009
Paikkakunta: Kaarina

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Da Hylje »

Ensimmäinen pilkkimällä ongittu ja elämäni toinen kiloahven viime viikolta. Laitoin takaisin kasvamaan kun lämpötila oli plussan puolella ja vapautus onnistui sen puolesta.
Ottipelinä Sillin 8.1.
Kalan mitat: 43cm/1030g


Kuva
"Jumalauta mikä mötkö! Tulukee kahtoo!"
Avatar
silli
Multimediatäkyonkija
Viestit: 2711
Liittynyt: 21:17:10 21.04.2005
Paikkakunta: Tikkala, Jyväskylä
Viesti:

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja silli »

Vaikean viikonlopun ainoa onnistuminen, 1090g. Kolme päivää kalastusta, jäällä lähes 30 tuntia, saalis 3 ahventa ja joitakin haukia. :roll:

Kuva
Ne on ilosia ne alle kiloset.
Avatar
ml1959
Viestit: 142
Liittynyt: 22:12:07 16.03.2013

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja ml1959 »

Markku moro! Vaasan merialueella eilen testailemassa, pojan ranne kunnossa, lähes nollasyönnistä nykäs kilon rikki. Muutkin harvat abboret mitä saatiin härnättyä Lohikkaan kevennetyillä oli hyvää keskikokoa, 400-600 gr ja pari pikkusinttiä. Kuvan ahven 1188gr / 46cm Kireitä siimoja kaikille!
Liitteet
1-DSC_0113.JPG
1-DSC_0113.JPG (62.9 KiB) Katsottu 14191 kertaa
Prinssi
El Reino
Viestit: 5872
Liittynyt: 08:46:49 29.05.2006
Paikkakunta: Korpilahti

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja Prinssi »

Kalaa tulee nii et tukka lähtee :roll:

Hiano foto,- ja kalakin :)
Vuorovetten Prinssi, parjattu rantarunkkari
Avatar
ml1959
Viestit: 142
Liittynyt: 22:12:07 16.03.2013

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja ml1959 »

Prinssi kirjoitti:Kalaa tulee nii et tukka lähtee :roll:

Hiano foto,- ja kalakin :)
"Armeijalook" ei takuulla mene tukka korvanpäälle :D Onneksi Suomen "raskaasta" pääsee välillä virpomaan jäällekkin, no TJ 80 niin pääsee kesällä sitten rauhassa possuja väsyttelemään. Piukeita siimoja sekä kilosia kaikille, kyllä niitä siellä on kun kohdalle osuis ja ylös vain sais. Terveisin Markku
Avatar
ml1959
Viestit: 142
Liittynyt: 22:12:07 16.03.2013

Re: Yli kiloiset ahvenet

Viesti Kirjoittaja ml1959 »

No ni, jäiden jo sulettua lisätään vielä asiakkaan saama abboren kuva. Ahven tullut 1.4-16 Raippaluodon jäiltä, strategiset mitat 1360gr / 47cm. Samalla reissulla oli tärähtänyt toinenkin yli kilon ylitys kun keposessa oli roikkunut 660gr ja 350gr yhtäaikaa :D oli kuulemma ollut huomattavasti hankalampi ollut saada reikään kun tuo yksittäinen kilokala. Lohikas kevennetty oli kelvannut viimeseksi huikopalaksi superkuorevärissä. Jäitä taasen odotellessa, kalastusterveisin Markku
Liitteet
1-010420161 (2).jpg
1-010420161 (2).jpg (64.47 KiB) Katsottu 12260 kertaa
Vastaa Viestiin