Kauden paras kuhavaappu

Alueen säännöt
Soutu- ja vetouisteluun keskittyvä palsta.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt
Avatar
romminokka
Viestit: 77
Liittynyt: 09:12:47 18.05.2015

Kauden paras kuhavaappu

Viesti Kirjoittaja romminokka »

Tällä kaudella lähti oma kalastajan ura uuteen nousuun pitkän hiljaiselon jälkeen.
Ehdin uistella kuhaa tehokkaasti arviolta noin 10 tuntia. Eihän tuo ole paljon mitään, mutta jotain tuli silti saatua. Yhdessä kilpailussakin tuli oltua soutajana.
Terhi Saimanille sopivia kelejä ei oikein tahtonut olla ja työt häiritsi pahoin.

Vedin soutamalla ja Itäisellä-Suomenlahdella. Sain 5 kuhaa, joista yksi mitat täyttävä ja kilpailussa mukana ollut kaverini sai sen lisäksi yhden alamittaisen.
Neljä alamittaista sain 12cm räminä Karikolla väriä 120:
Kuva

Ainoan mitallisen sain 11cm syvänne Jessellä väriä 15, joka väriskaalaltaan on hyvin samantapainen kuin tuo omistamani Karikko.
Sen lisäksi kaverini kilpailussa saama alamittainen haksahti rapalan perinteiseen Perch väriin maalattuun Tail Danceriin.
Kaikenlaista muutakin vaappua tuli uitettua, mutta jostain syystä tämän kauden ottiväriksi valikoitui tuollainen ahvenhenkinen tumma selkä ja tummat kylkiviivat.

Olisi kiva kuulla millaisia kokemuksia muilla oli.
Vision 17
Hamekentän sentteri
Viestit: 3778
Liittynyt: 16:40:31 17.02.2007
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Kauden paras kuhavaappu

Viesti Kirjoittaja Vision 17 »

Jonkin verran tuli hinailtua kuhaa menneenä kesänä ja kuvan vaaput pelas itellä parhaiten. Paras oli ylin pikku syvänne Räppäri, väri on lapinkulta..

Kuva
"Jo vain hauki on hyvä kala, varsinkin isompi. Tuollaisen 5-10kg hauen, kun heittää rantaviivalle poikittain, niin kyllä nousee vene liukkaasti rannalle"
Avatar
pike
J. Edgar Hoover
Viestit: 5110
Liittynyt: 18:58:45 21.04.2005
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Kauden paras kuhavaappu

Viesti Kirjoittaja pike »

Tänä vuonna toimi itselläni HK-Varman 17cm syvänne kalkkaro alla olevassa värissä:

http://www.hkvarma.com/Vaappumallit/Kuh ... 1_2012.jpg

Jokerina VK-veivi 11cm ja alla oleva väri:

http://www.vk-products.fi/product.php?id_product=881

Syystä tai toisesta Veivi antoi kaudelle eniten kaloja, mutta jostain syystä tuo toimi vain takiloissa. Plaanareissa vedettynä ei kalan kalaa.

Nuo erottuivat tällä kaudella edukseen.
lordofgreed
Viestit: 138
Liittynyt: 23:22:13 03.09.2011

Re: Kauden paras kuhavaappu

Viesti Kirjoittaja lordofgreed »

pike kirjoitti:Tänä vuonna toimi itselläni HK-Varman 17cm syvänne kalkkaro alla olevassa värissä:

http://www.hkvarma.com/Vaappumallit/Kuh ... 1_2012.jpg
OT, mutta on muuten ihan ykkösketjun värejä tähän aikaan lohikalallekin...
Avatar
romminokka
Viestit: 77
Liittynyt: 09:12:47 18.05.2015

Re: Kauden paras kuhavaappu

Viesti Kirjoittaja romminokka »

Suunnittelin että ensi kaudelle pitää ostella paria kolmea vaappua (karikkoa ja syvänne Jesseä) eri väreissä ja yrittää vähän kehittää itseään tuossa värin valinnassa.
Varsinkin ärsytysvärin valinta tuntuu vaikealta.
Lisäksi yllätti kuinka matalalla ainakin soutuvauhdissa nuo syvännevaaput ui. Deep tail dancer ei tahtonut ottaa 4 metrissä pohjaan. Ellei kaikuluotaimessa ole vikaa.

Melko tyyriitä nuo räppärit. :shock:
Avatar
Jerkkimaster125
Viestit: 1
Liittynyt: 19:31:08 07.11.2016

Re: Kauden paras kuhavaappu

Viesti Kirjoittaja Jerkkimaster125 »

Nyt kun tämä avovesikausi alkaa olla ohi niin täytyyhän se kauden ottipeli paljastaa. Ehkä parhaiten kuhaa on kyllä antanut Jessen 12cm firetiger väri. Myös muutamia alamittasia kuhia on tullut Bomberin long A sinikulta värisellä.
Avatar
VKu
Viestit: 17
Liittynyt: 19:53:14 08.04.2013
Viesti:

Re: Kauden paras kuhavaappu

Viesti Kirjoittaja VKu »

Kävin aika vähän. Kaikki tein Helsingin edustalla. Kesäkuussa kerran ja jäin ilman. Pari kertaa heinäkuussa, jolloin tapahtumia oli todella paljon ja suurin oli 60-senttinen. Elokuussa kävin kolmesti ja vain yhdellä reissulla tavoitin mitallisia.

Paras kuhavaappu oli sininen Husky Jerk. Kaikkiahan siellä ehti uida, Jesseä ja Merimetsoa ja nimetöntä, tuntematonta.


http://kuukka.blogspot.fi/2016/08/varti ... isalo.html
Avatar
romminokka
Viestit: 77
Liittynyt: 09:12:47 18.05.2015

Re: Kauden paras kuhavaappu

Viesti Kirjoittaja romminokka »

Onko kellään kokemusta noista UV-väreistä, tai UV-lakatuista uistimista? Nehän on nyt olleet se kuumin uutuus ainakin mainosmiesten mielestä. Liekkö noissa mitään taikaa?
Pitäisi ehkä joku UV-Jesse hommata verrokiksi.
Vastaa Viestiin