Tulokset.

Emppai
Käsijuusto
Viestit: 7221
Liittynyt: 22:20:26 04.01.2006

Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Emppai » 18:12:23 12.06.2010

Nonni, nyt on sitten tuloksetkin selvillä. Yksi tuomari ei valitettavasti ehtinyt vieheitä arvioimaan, mutta voittajat ovat jokatapauksessa selvillä. Kilpailu oli erittäin tiukka, mutta rehti. Palauttetta saa pyytämällä ja sitä on jo rutkasti jaettu. Kilpailun taso oli erittäin kova. Ilahduttavaa oli nähdä nuorten taitureiden osaaminen. Palkintojen voittajia pyydän ottamaan yhteyttä YV:llä, niin saadaan homma kuntoon.

Palkintojen ulkopuolellejääneistä löytyi todellisia helmia, osa oli aivan erinomaisia käyttötarkoitukseensa nähden, mutta tuomariston vaakakupissa painoi monet eriasiat. Mainittakoon esimerkkinä viehesarjan kakkoseksi tullut Erkka Lampisen vaappu, jonka jokainen jerkkituomari olis halunnut omaan pakkiinsa, totesimme sen kuitenkin vaapuksi ja sinä se oli kilpailuun lähetettykin. Toinen hyvä esimerkki on Jaru-jerkki joka jäi täpärästi palkintojen ulkopuolelle suhteellisen suppean käytettävyyden vuoksi, kehuja tuli kuitenkin joka tuomarilta. Palkintoja olisi pitänyt jakaa useammalle, mutta siihen ei ole mahdollisuuksia.

Juniorit pärjäsi kilpailussa erittäin hyvin, mutta ikä ei antanut tasoituksia tässä kilpailussa.

Tässä viralliset tulokset:

Jerkki-sarja:

1. Tomi Kujala
2. Mikko Okkonen
3. Eemeli Heinimaa


Viehe-sarja


1. Anssi Pekkarinen
2. Erkka Lampinen
3. Jouni Koitto

JaRu
Joka alan wannabe-besserwisser
Viestit: 1545
Liittynyt: 09:50:15 22.12.2005
Paikkakunta: t.Urku

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja JaRu » 18:58:06 12.06.2010

Saakos pisteet?

Jotenkin Emppain kommentti suppeasta käytettävyydestä ottaa silmään.
Missä kohtaa sääntöjä lukee että uistimen täytyy olla all-round käyttöön sopiva?
Epäilemättä viehe-sarjan voittajan lusikka on spesifioitunut all-round viehe?

Kriteerithän oli:
Uinti
Uinnin omaperäisyys ja /tai monipuolisuus
Muoto
Väri
Viimeistely
Kokonaisuuden innovatiivisuus

Avatar
Froste
Pissapoika
Viestit: 2311
Liittynyt: 18:42:12 15.05.2008
Paikkakunta: Bergen, Hordaland

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Froste » 19:04:07 12.06.2010

Näin ulkopuolisena voisin kommentoida että jos kriteerinä on uinnin monipuolisuus niin eikös siihen sisälly monipuolinen käytettävyys?

Eikös ne tuomarit kuitenkin päätä ne voittajat ja valintakriteerit eikä osallistujat? Itse olisin ainakin tyytyväinen jos omatekele saa kehuja ja vielä erityismaininnan jälkeenpäin.

JaRu
Joka alan wannabe-besserwisser
Viestit: 1545
Liittynyt: 09:50:15 22.12.2005
Paikkakunta: t.Urku

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja JaRu » 19:10:54 12.06.2010

Froste kirjoitti:Näin ulkopuolisena voisin kommentoida että jos kriteerinä on uinnin monipuolisuus niin eikös siihen sisälly monipuolinen käytettävyys?

Eikös ne tuomarit kuitenkin päätä ne voittajat ja valintakriteerit eikä osallistujat? Itse olisin ainakin tyytyväinen jos omatekele saa kehuja ja vielä erityismaininnan jälkeenpäin.
Näytäs mulle kapula jota uittaa täydellisesti 3m penkan reunassa lämpimällä vedellä ja alle 1,5m kylmässä vedessä niin että monipuolisuuskriteerisi täyttyy?

Ei ole vielä tullut ainakaan omalla kohdalla vastaan. Ei omatekeleitä eikä teollisia kapuloita.
Vai onko tiettyyn tarkoitukseen tehty uistin huonompi kuin all-round kapula (esim. Wäylä vs Rapala)?

Avatar
Froste
Pissapoika
Viestit: 2311
Liittynyt: 18:42:12 15.05.2008
Paikkakunta: Bergen, Hordaland

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Froste » 19:17:35 12.06.2010

JaRu kirjoitti:Näytäs mulle kapula jota uittaa täydellisesti 3m penkan reunassa lämpimällä vedellä ja alle 1,5m kylmässä vedessä niin että monipuolisuuskriteerisi täyttyy?
En kai mä niin sanonu? Taisit vähän lisäillä omiasi jälleen.

Sun jerkkisi käytön suppeudesta en tiedä, mutta voisi kuvitella että esim. helvetin syvällä tai pinnassa uiva viehe jota ei pysty monella tyylillä uittamaan voi helposti jäädä pakin pohjalle, eikö tässä nyt haettu myös käytettävyyttä? Hyvän uistimen ominaisuuksiin kuuluu monipuolisuus ainakin mun mielestä.

JaRu
Joka alan wannabe-besserwisser
Viestit: 1545
Liittynyt: 09:50:15 22.12.2005
Paikkakunta: t.Urku

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja JaRu » 19:27:15 12.06.2010

Mitä sitten hait takaa?
Jerkeillä kun on taipumus olla joko matalassa uivia tai syvässä uivia.
Tähän ei käytettävyys vaikuta mitenkään. Vai kalastatko tosiaan samalla kapulalla 0,5m-4,5m vedessä niin kylmän kuin lämpimän veden aikaan?
Omalla kohdalla käytetyt kapulat ovat joko 0,5-2m tai 1,5m-4m vesiin. Syvään veteen sopivaa kapulaa on turha heittää matalissa vesissä pohjakosketuksien ja kasvillisuuden takia.
Tämän takia käytettävyys on erittäin epämääräinen termi jos kapula on tehty syvään tai matalaan veteen kylmään tai lämpimään veteen sopivaksi.
Entä jos tuomaristosta enemmistö harrastaa pääosin matalassa vedessä kalastamista syviä silloin tällöin vain kokeillen? Sorsitaanko tällöin syvään veteen tehtyjä kapuloita?

Avatar
kala-Eemeli
Viestit: 32
Liittynyt: 13:29:45 22.05.2009

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja kala-Eemeli » 19:31:21 12.06.2010

hävettää kysyä, mutta milloin parhaat juniorit palkitaan? :D

Avatar
Jiiässä
Viestit: 430
Liittynyt: 12:07:21 14.03.2006
Paikkakunta: Mieluinenkylä

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Jiiässä » 19:35:00 12.06.2010

Palautetta mielellään kuulisin.

Jaru tässä on nyt käynyt,niin kuin aikasemmin kyselinki.. mistä me tiedetään millaisesta uinnista tuomarit pitää..
Lotto on vetämässä..
Mitäkä?

JaRu
Joka alan wannabe-besserwisser
Viestit: 1545
Liittynyt: 09:50:15 22.12.2005
Paikkakunta: t.Urku

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja JaRu » 19:46:07 12.06.2010

Näinpä sen voi arvuutella :lol: Ja osaako tuomaristosta kukaan uittaa jerkkiä oikein? Kun en itsekään jokaisesta kapulasta saa sitä "oikeaa" uittoa esiin. No onneksi kalat ovat parempia arvioimaan kuin ihmiset.
Lottoa joo
All-round vs spesifioitu tässäpä kyssäri.

Saakos niitä pisteitä eriteltynä?

Emppai
Käsijuusto
Viestit: 7221
Liittynyt: 22:20:26 04.01.2006

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Emppai » 19:55:42 12.06.2010

Tarkempaa palautetta annetaan kunhan ehditään. Menee jokunen päivä ja niitä saa kysymällä YV:llä. Messuilla vieheet on jokaisen uitettavissa vielä huomenna.
Hiukan paistaa katkeruus läpi joistain kommenteista, mutta minkäs sille teet.. Turha se on kilpailuun osallistua jos ei luota tuomariston ammattitaitoon ja ei niele saamaansa kohtaloa. Osa tuomareista arvioi vieheet näkemyksensä mukaan, osa antoi tarkemmat pisteen. Todellisia taideteoksia oli mukana, osa taideteoksista kelpaisi omaan pakkiin, osa ainoastaan kirjahyllyyn.

Avatar
Solarfall
Viestit: 806
Liittynyt: 20:56:20 13.05.2007
Paikkakunta: joensuu

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Solarfall » 20:16:02 12.06.2010

jösses pääsin tokaksi jerkki sarjassa..siistiä! ei tarviikaan vetää ranteita auki :lol:
pitänee ens kerralla hifistellä jotain hienompaa ja innovatiivisempaa vaappu sarjaan että saadaan parempaa sijoitusta aikaan, se minun kapuka oli muutenkin pikkasen rykäsemällä tehty kun meinas aikaloppua.

onnea voittajille =D>

Avatar
Froste
Pissapoika
Viestit: 2311
Liittynyt: 18:42:12 15.05.2008
Paikkakunta: Bergen, Hordaland

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Froste » 20:34:48 12.06.2010

JaRu kirjoitti:Mitä sitten hait takaa?
Jerkeillä kun on taipumus olla joko matalassa uivia tai syvässä uivia.
Tähän ei käytettävyys vaikuta mitenkään. Vai kalastatko tosiaan samalla kapulalla 0,5m-4,5m vedessä niin kylmän kuin lämpimän veden aikaan?
Omalla kohdalla käytetyt kapulat ovat joko 0,5-2m tai 1,5m-4m vesiin. Syvään veteen sopivaa kapulaa on turha heittää matalissa vesissä pohjakosketuksien ja kasvillisuuden takia.
Tämän takia käytettävyys on erittäin epämääräinen termi jos kapula on tehty syvään tai matalaan veteen kylmään tai lämpimään veteen sopivaksi.
Entä jos tuomaristosta enemmistö harrastaa pääosin matalassa vedessä kalastamista syviä silloin tällöin vain kokeillen? Sorsitaanko tällöin syvään veteen tehtyjä kapuloita?
No just samaa kuin sinäkin, mutta jos tuomaristo on sitä mieltä että jokin uistin ei kalasta tai ui tarpeeksi monipuolisesti niin niin se on, ja valintakriteereissäkin mainittu. Mun mielestä ei oo mitään epäselvää tossa. eikö kuggaan osaa

Ja noista uinneista, eiköhän siinäkin monipuolisuutta haettu ja veikkaisin että viritettävyyttä myös. Järkeillen olisin päätellyt että esim. lohivaappua jota uitetaan seisovassa vedessä kannattaa viritellä niin että se lähtee helpommin hakemaan? Omalaatuisuus ja monipuolisuus luulisi olevan valtteja ilman mitään lottoarvontaakin!

Tuomaristo koostui varmasti tässäkin kisassa lähinnä ihmisistä, jotka omaavat mielipiteitä. Näiden mielipiteiden keskiarvosta syntyy sitten tuomariston yhteinen mielipide, ei kai siinä ole sen ihmeellisemmin spekuloitavaa? Pitäisikö teidän mielestä esim. ilmoittaa etukäteen että tänä vuonna tuomaristo tykkää vaapuissa pienestä potkusta ja hakevasta uinnista ja jerkeissä liu'usta ja poukkoilusta? Eikös tossa mene se keksimisen ja oman tekemisen ilo vähän ohi? Ja uittamaan laitetaan kone joka varmasti uittaa kaikki vieheet samaan tapaan? Vai lennätetäänkö vieheen tekijä henkilökohtaisesti uittamaan viehettään? Tuomaristo näyttäisi koostuvan tekijämiehistä, jotka varmasti tietävät jotain siitä mikä on ottava uinti ja mikä ei. Mielipiteitä ne siltikiin vain on.

Mulla ei ole tässä lehmää ojassa itsellä mihinkään suuntaan, mutta eipä tunnu kovin tahdikkaalta aloittaa hirveää kritiikkiä samantien huomatessaan tippuneensa kärkikolmikosta. Hyvähän se on että luottoa omaan vieheeseen löytyy, mutta liika on liikaa jos pitää joku jälkipyykki aloittaa siitä miksei se sitten ollutkaan tuomariston mieleen. Ei se ole niin vakavaa, tai jos on niin puuhastelee väärän harrastuksen parissa.

Avatar
Jiiässä
Viestit: 430
Liittynyt: 12:07:21 14.03.2006
Paikkakunta: Mieluinenkylä

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Jiiässä » 20:50:19 12.06.2010

Johonkinhan arvostelut aina perustuu..

Itse koitin uintiin ja uinnin monipuolisuuteen satsata.. jokin on mennyt vikaan .. siksi haluanki arvostelut kuulla missä meni vikaan..
Omasta mielestä sain niitä ominaisuuksia mitä omasta mielestä haettiin..
Teinki muuttuvapainotteisen aivan tarkoituksella, mutta tiedän ettei nopeassa vedossa varmasti toiminut jos painot oli asetettu väärään paikkaan
Ehkä muuttuvia tekijöitä oli liian paljon..
Ei muutakuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä :wink:
Virheistä on vain opittava jotain..
Mitäkä?

JaRu
Joka alan wannabe-besserwisser
Viestit: 1545
Liittynyt: 09:50:15 22.12.2005
Paikkakunta: t.Urku

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja JaRu » 21:01:19 12.06.2010

Jos vilkaiset tuomaristoa näet sen koostuvan fifty-sixty haukipalikoiden ja lohirojun uittamiseen. Tekijämiehiä ehkä mutta osa väärässä sarjassa. Puolin ja toisin.
Jos pääosin uitat lohikapulaa ja eteen lyödään jerkki jota pitäisi vavalla uittaa niin mikä on lopputulos. Naurettava vai jopa pelleily? Samoin voi olla toisinpäinkin. Se kun ei ole ihan sama miten kapulaa osaa uittaa ja miten ei.

Ainakin itse tunnustan että jos viehesarjasta olisi pitänyt valita omaan käyttöön sopivin ja paras uistin olisin valinnut sen joka eniten vastaa omia käyttötarpeitani. Tällöin kaikki pilkkukala-uistimet olisi jäänyt auttamattomasti peränpitäjiksi ja voittoon olisi riittänyt hauen kalastukseen sopivin vaappu. Huolimatta siitä mitenkä uistimet ui. Se kun olisi minun mielipiteeni. Kapuloiden tekijöiden hommaksi tulee arvuutella minkälainen uinti on tuomarin mieleen. Eli edelleenkin edellä mainittu LOTTO.

Toinen kun tykkää monotoonisesta side-to-side uinnista ja yrittää sitä uittaa vaikka kapulassa olisi mahdollisuudet muuhunkin.

JaRu
Joka alan wannabe-besserwisser
Viestit: 1545
Liittynyt: 09:50:15 22.12.2005
Paikkakunta: t.Urku

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja JaRu » 21:22:00 12.06.2010

Emppai kirjoitti:Tarkempaa palautetta annetaan kunhan ehditään. Menee jokunen päivä ja niitä saa kysymällä YV:llä. Messuilla vieheet on jokaisen uitettavissa vielä huomenna.
Hiukan paistaa katkeruus läpi joistain kommenteista, mutta minkäs sille teet.. Turha se on kilpailuun osallistua jos ei luota tuomariston ammattitaitoon ja ei niele saamaansa kohtaloa. Osa tuomareista arvioi vieheet näkemyksensä mukaan, osa antoi tarkemmat pisteen. Todellisia taideteoksia oli mukana, osa taideteoksista kelpaisi omaan pakkiin, osa ainoastaan kirjahyllyyn.
Eikös tuon pisteytyksen voi julkaista ihan julkisestikin vai mennäänkö ihan yv pohjalta?
Tuo isolla oleva teksti poikkeaa kovasti siitä mitä kriteereissä oli.
Eikö jokainen tuomari pisteyttänytkään kapuloita itsenäisesti ja samoilla kriteereillä? Yksi uittaa ja kertoo että ompas hyvä uintinen kapula ja muut nyökkää vieressä.

Entä tuo näkemys? Lohipalikan uittajan näkemys jerkkikapulan uinnista? Oliko kommenteissa mukana arvosteluastekkona: Ihan kiva , hyvä uinti, nasta uinti ym skeidaa.
Pelleilyksihän näyttää tämäkin menneen.
Ensin on säännöt ja tuomaroinnin perusta olemassa jota ei sitten käytetä.
Eipä mennyt ihan putkeen taaskaan.

Avatar
Koivisto
Viestit: 1516
Liittynyt: 17:38:00 26.04.2005
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Koivisto » 21:34:21 12.06.2010

Ota Jaru iisisti sait arvioinnin yv:nä.
koivistojanne.kuvat.fi

Avatar
Koivisto
Viestit: 1516
Liittynyt: 17:38:00 26.04.2005
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Koivisto » 22:00:44 12.06.2010

Jiiässäkin sai palautetta.

Kaikki palautteesta kiinnostuneet laittakaas yveetä tai mielummin sähköpostia koivisto.janne(at)gmail.com

Jos Pelkovaapun tekijä on tonteilla, niin nakkaatko mailia.
koivistojanne.kuvat.fi

JaRu
Joka alan wannabe-besserwisser
Viestit: 1545
Liittynyt: 09:50:15 22.12.2005
Paikkakunta: t.Urku

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja JaRu » 22:02:41 12.06.2010

Joo sain arvioinnin ja jo siitä voin sanoa että eipä kukaan sitä sitten ole osannut uittaa =D> .
Ja jopa värit on saatu sekoitettua keskenään. Onko jerkissäni keltaista? Neonvihreä, pinkki ja valkoinen on käytetyt värit. Onkohan teillä ollut edes oikea kapula käytössä?

Reilut 70 kpl kyseisestä materiaalista tehtyä kapulaa olen vääntänyt ja 95% joka kapulassa on saman tyyppinen uinti.
Akselinympäripyörähdys normiuiton kyytipoikana, helppoa uittaa hitaammassakin tempossa ( ympärimaalatun värin takia ei ehkä niin helppo havaita). Voimakasta ylös-alas uintia kun aloittaa uiton katkon jälkeen kun kapula on väläyttämässä vatsaansa , onnistuu vaikka koko uinnin jos haluaa.
Ehkä tosiaan sitä kapulaa ei saa uimaan niin kuin se on tarkoitettu.
Omassa ja kavereiden käytössä joilla kapuloita on ei kyseisiä ongelmia ole ollut.
Vois kai sitä jotain uittovideotakin ottaa niin muutkin näkee että uittajassa se vika on eikä kapulassa.

Ja mielellään julkisesti noi pisteytyksetkin jokaisesta kapulasta voi laittaa, arvostelutekstistä ei paljoa kostu kun se on mitä on.
Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta...

Avatar
Jiiässä
Viestit: 430
Liittynyt: 12:07:21 14.03.2006
Paikkakunta: Mieluinenkylä

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Jiiässä » 22:09:49 12.06.2010

Eihän nämä arvostelut salaisia ole..

Vieheen arvostelu:

Todella huikea ulkonäkö pienineen yksityiskohtineen. Maalaus ja viimeistely huippuluokkaa. Muuttuvapainotteinen viehe on täysin uutta ja ideana erittäin hyvä. Rapalalta taitaa löytyä jotain vastaavaa, mutta niiden liikkuvat painot vain parantavat vieheen heitettävyyttä, vaikuttamatta uintiin. Muuttuva painotteinen on hieman hankala käyttää, koska painojen paikkaa ei näe. Painotus vaikuttaa uintiin silmin nähden, mutta vieheestä ei silti löytynyt toivottua uintia. Viehe toimii parhaiten käsialalla uitettuna.

En vain palautteesta saa tietoon millainen se toivottu uinti nyt tällä kertaa oli?
Eihän niitä painoja tarvitse nähdä.. kun tietää kädessä mihin ne asettaa..
Mitäkä?

Deep
kirjuri
Viestit: 3313
Liittynyt: 11:40:21 13.01.2006
Paikkakunta: Vantaa

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Deep » 22:10:29 12.06.2010

Ketä noita sitten uitti? Jarun kalikat vissiin liian pro-kamaa? Leikkimielinen kilpailu kuitenkin..

JaRu
Joka alan wannabe-besserwisser
Viestit: 1545
Liittynyt: 09:50:15 22.12.2005
Paikkakunta: t.Urku

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja JaRu » 22:19:06 12.06.2010

Deep kirjoitti:Ketä noita sitten uitti? Jarun kalikat vissiin liian pro-kamaa? Leikkimielinen kilpailu kuitenkin..
Ei kai ne pro-kamaa ole kun käsistä ei olla viety.
Jo saamastani arvostelusta käy hyvin ilmi ettei kapulaa ole osattu uittaa. Tai ainakaan niin että samat uinnit on saatu kuin itse saan.
Itse asiassa on vain yksi kapula joka ui lähes samalla tavalla kuin tekemäni. Erona on että oma kapulani kääntyy akselin ympäri ja joskus jopa jää hetkeksi (2-3sek) väärinpäin josta uitoa voi jatkaa jolloin ylös-alas uinti on seurauksena.

Leikkimielinen kilpailu jossa leikkisäännöt ja leikkikriteerit.
Leikkiä koko homma

Avatar
Koivisto
Viestit: 1516
Liittynyt: 17:38:00 26.04.2005
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Koivisto » 22:46:17 12.06.2010

edit. antaa sittenkin olla.
koivistojanne.kuvat.fi

Avatar
jkv77
Viestit: 3675
Liittynyt: 08:45:33 30.11.2006
Paikkakunta: Joensuu

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja jkv77 » 22:58:42 12.06.2010

Uskaltanee nämä julkaista vaikka ei pärjännytkään!

Arvostelut:

Jerkkisi oli todella tervetullut uutuus. Ideana huikea, vaikka ei ihan täysin toiminut. Ideassa kuitenkin paljon potentiaalia jatkojalostusta ajatellen. Rungossa käytetyt materiaalit myöskin uusia. Uinnissakaan ei ollut moittimista. Uinti on aika monipuolinen ja käsialalla siitä saa irti paljon. Uinnillisesti joukossa oli kuitenkin aavistuksen parempiakin.

Tasarissa maalaus ja viimeistely todella kaunista jälkeä. Pilkki toimii juuri kuten tarkoitettukkin molemmilla tavoilla. Mielenkiintoisimmillaan se on jigatessa. Etukoukku voisi olla aavistuksen pidemmällä, koska lukko ja/tai siima osuu siihen aika helposti jigatessa. Ideana todella loistava, mutta jigireissu saattaa muodostua aika kalliiksi tälläisillä kalastaessa (kovin montaa ei viitsi menettää pohjalle).

Molemmissa oli juuri sitä mitä mielestäni tälläisissä kisoissa haetaan. Uusia innovaatioita ja jotain ennen näkemätöntä. Näitä ideoita kannattaa kehittää pidemmällekkin!
Kaikenmaailman tyllejä - erilaisia folioita--> http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... &start=450

Avatar
Rami
Viestit: 462
Liittynyt: 09:08:09 05.07.2005
Paikkakunta: Tussula
Viesti:

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja Rami » 23:09:23 12.06.2010

Mielenkiintoisia kommentteja...
Itse olen ollut aika työllistetty messuilla, joten uitin kapuloita tänään viime hetkille saakka. Kun tekijät ovat tehneet hommaa tosissaan, niin tuomaristonkin on niin tehtävä.
Valinta ei ollut helppo. 'Aivan liian monta hyvää'... Itse olisin halunnut lähes kaikki jerkkisarjan kapulat omaan pakkiini. Ja ehdottomasti myös yhden uittamani vaappusarjalaisen. Valinnat oli kuitenkin tehtävä paikassa missä ei selvästikään hauki syönyt. Ja vaikka olisikin, ei se välttämättä olisi ollut juuri oikea veden lämpötila, syvyys yms. ko kapulalle. Eli noilla tietysti nyt mentiin.

Lopullisia tekstikommentteja en valitettavasti tänään ehtinyt antaa. Ne annan lähipäivinä.

Niin, en tiedä osaanko jerkkejä juuri oikein uittaa. Itse käytän nimittäin vain kelauittoa. En ole kyllä vielä löytänyt jerkkiä mitä en saisi uimaan. Yleensä löytyy aika montakin erilaista uintia. Mutta mielipiteitähän nämä vaan on. Myös haukien puolelta.

JaRu
Joka alan wannabe-besserwisser
Viestit: 1545
Liittynyt: 09:50:15 22.12.2005
Paikkakunta: t.Urku

Re: Tulokset.

Viesti Kirjoittaja JaRu » 23:32:14 12.06.2010

Menikös tämä kilpailut loppujen lopuksi ihan nappiin?
Yksi tuomareista ei ehtinyt vieheitä arvioimaan mutta voittaja on selvillä. Antaa hyvän kuvan koko kilpailusta.
Sääntöjä viilattiin ja tuomareina kavereita jotka eivät näemmä edes kapuloita uittaneet.

Arvosteluissa haettiin innovatiivista, monella tavalla uitettavaa kapulaa äärettömään skaalaan monipuolisuuden takia. Spesifioituminen on pahasta. Massauistintahan tässä haettiin.
Arvosteluissani suurin osa keskittyi väreihin ym. epäolennaiseen kun kuitenkin uinnista sai suhteessa enemmän pisteitä. Eli todellisuudessa ulkonäkö kuitenkin voitti sen uinnin.

Viestiketju Lukittu