Jäniksen metsästys

krisse
Viestit: 305
Liittynyt: 20:36:59 26.02.2006
Paikkakunta: Jämsä

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja krisse »

Kävin tänään päivällä nakkaamassa ruokapaikalle kauroja ja omenoita, samalla kiertelin lähipuskat ja läheisen rinteen ihan vaan mielenkiinnosta, jos vaikka jotain elollista näkyisi. Huomasin useassa eri paikassa hirvieläinten läjiä joita tuolla huudeilla onkin ollut ihan kiitettävästi, mutta näkyipäs sitten jäniksen tuotoksia myös, niitäpä kun ei ole liiemmin näkynytkään. Mielessä kävi että jänekset on varmaan tulleet isomman metsän puolelta jonne mun luvat ei riitä ja palanneet samoja jälkiä takaisin, mutta joku kumma sai mut haaveilemaan rusakkopadasta ja päätin heittää lenkin järveen rajoittuvalla peltokaistaleella. Hain haulikon autolta ja lähdin kulkemaan pellon laitaa järven kokoaika näkyessa ja jussihan se sieltä tuli näkösälle pikku puskien seasta ja hyvällä hollilla vielä! Livahti kuitenkin mokoma vielä niemen kärkeen ja näyttikin jo hetken siltä että menee vasemman rannan kautta karkuun ja olihan sillä miljoonan taalan paikka. Ei vain osannut pitää tarpeeksi vauhtia.. Päästin toisen piipun tyhjäksi ja MIDÄ V****A? Ei pudonnut! Olin ihan varma että niiaa heti paikalleen, mutta ammuinkin sitä vain jalkaan yhdellä haulilla!? Taitoa sekin vaatii.. Onneksi osui edes tuon verran että pääsin hetken päästä lähempää (n.10m) paikkaamaan tilanteen ja täh uudelleen! Meinasi kyllä tulla uskonpuute kun näytti osumat olevan ihan hukassa ja olipa kyllä sitkein jänis mikä on vastaan tullut, muutamat on säikähtäneetkin melkeen kuolleiksi :D Meni jokunen sekka ja latasin uusia panoksia putkiin ja sitten se vasta kellahti, tais hoksata että kohta pamahtaa uudelleen ja lopetti itsensä. Tutkin jänön tarkkaan ja yritin löytää haulien osumat ja oikeastaan ainoa selkeä osumakohta oli tuo jalka, joka oli mennyt poikki, muuten oli vain muutama reikä kyljessä jotka saattoi auttaa hengen pakenemisessa. Nyt tulikin sitten osaaville kysymys, mihin pernooseen ne haulit oikein katosi? Paukut ei käyttäytyneet ollenkaan niin kuin tauluun ampuessa ja hyvin noilla samanmerkkisillä pateilla on lintu tippunut kauempaakin ampuessa. Voiko olla eri erässä susia mukana, vai meneekö täysin ampujan piikkiin? Enivei, tarina päättyi mun osalta hyvin ja eka metsäjänis tuli eräksi, valkoinen sellainen. Täytyy varmaan jatkaa jousen kanssa touhuamista niin osumat on selkeästi joko in tai out :D
Valmet212
Viestit: 27
Liittynyt: 22:18:44 03.02.2013

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja Valmet212 »

Oliko pakkasta?
Aika harva paukku toimii oikeasti kunnolla pakkasessa.
krisse
Viestit: 305
Liittynyt: 20:36:59 26.02.2006
Paikkakunta: Jämsä

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja krisse »

Nollassa oli keli. Lueskelin juttuja noista paukuista ja on nähtävästi muillakin ollut samoja ongelmia. Täytyy hakea paikallisesta liikkeestä ensiviikolla eri pateja talvihommia varten. Pelottaa vaan käydä siellä kun sieltä hyllystä huutelee yks pyssy joka kiinnostaisi :mrgreen:
Avatar
JH_
Viestit: 332
Liittynyt: 19:06:47 23.02.2006
Paikkakunta: Pattijoki

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja JH_ »

Omalla vähäsellä kokemuksella, kaverien enemmällä... ainakin Shorshot, Torhammer ja Tunetin Palombet toimivat pakkasella.
kitkaton
Viestit: 3577
Liittynyt: 18:32:39 18.12.2007
Paikkakunta: Kota-kylä

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja kitkaton »

Noissa pateissa on erilaisilla ruudeilla ladattuja pateja , ja jotkut ruudit menettävät tehonsa pakkasessa . Touh
Ainakin pahvihylsyinen sellier&bellot toiminut mainiosti jopa -25 asteessa . :twisted:
Niin ja jäniskanta on hyvä , jälkiä on runsaasti , joten jussin jahtuu on vuorossa kunhan noi kaikki hirvet on ensin pyydetty.
Pyytävä kalan saapi ja nukkuva unen näkee.
Kaikkia kaloja ja karhuja ei pussailla.

http://www.aneenloma.fi/
Valmet212
Viestit: 27
Liittynyt: 22:18:44 03.02.2013

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja Valmet212 »

Nollakeli riittää jo monelle paukulle. Ei muovivälitulppa enää pelaa.

Tässä lista varmoista:Remington Nitro Magnum, Remington Nitro Pheasant, Remington Nitro Turkey, RC 3, RC 40 Semi Magnum, RC 50 Magnum, B&P MB Winter, B&P Mythos Valle, Rotweil Weidmansheil Pappe, Winchester Supreme Double X Magnum

Kuviothan kannattaa vielä ampua, jotta näkee mitkä käy omaan yhdistelmään.

Jousella pyynti vasta hankalaa onkin. Jokunen kerta minullakin on talja mukana ollut.
krisse
Viestit: 305
Liittynyt: 20:36:59 26.02.2006
Paikkakunta: Jämsä

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja krisse »

Valmet212 kirjoitti: Tässä lista varmoista:Remington Nitro Magnum, Remington Nitro Pheasant, Remington Nitro Turkey, RC 3, RC 40 Semi Magnum, RC 50 Magnum, B&P MB Winter, B&P Mythos Valle, Rotweil Weidmansheil Pappe, Winchester Supreme Double X Magnum

Jousella pyynti vasta hankalaa onkin. Jokunen kerta minullakin on talja mukana ollut.
Tuota Rotweil Weidmansheil Pappea kaverit mulle just suositteli, pitäisi toimia kelistä riippumatta. Kiitos asiantuntemuksesta kaikille ja kitkattomalle vinoilusta, kyllä tätä pyssyhommaakin alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään. :lol:

Haulikolla ja jousella on yllättävän samankaltaista touhuta metillä. Jousi ei ole yhtä nopea otettaessa kohde pinnille, mutta ampumamatka on sama. Itse olen aloittanut metsästykseni jousella, joten kai se senkin vuoksi kulkee useimmiten mukana. Laiskoina päivinä lähden haulikolla liikkeelle. Toistaiseksi jokaisella haulikon pamauksella, lukuunottamatta tuolla viimeisimmällä on tullut elukat eräksi, viimeisimpään tarvittiin kaksi pamausta. Jousella olen ampunut kuitenkin kahdesti ohi, joten haulikolla tulee evästä suhteessa paremmin. :D
kitkaton
Viestit: 3577
Liittynyt: 18:32:39 18.12.2007
Paikkakunta: Kota-kylä

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja kitkaton »

krisse kirjoitti:
Valmet212 kirjoitti: Tässä lista varmoista:Remington Nitro Magnum, Remington Nitro Pheasant, Remington Nitro Turkey, RC 3, RC 40 Semi Magnum, RC 50 Magnum, B&P MB Winter, B&P Mythos Valle, Rotweil Weidmansheil Pappe, Winchester Supreme Double X Magnum

Jousella pyynti vasta hankalaa onkin. Jokunen kerta minullakin on talja mukana ollut.
Kiitos asiantuntemuksesta kaikille ja kitkattomalle vinoilusta, k

Tunnusta kyllä harrastavani hienoista v,,,,ua , mutta tuossa en kyllä hoksinut itsekkään missä se oli , eikä tällä kertaa ainakaan ollut tarkoitus niin paha kuin teko ? , jos se oli tuo Jussi , niin meillä sanotaan jänöjä väliin jussiksi , mikä tullee nimityksestä pupujussi . Touh
Pyytävä kalan saapi ja nukkuva unen näkee.
Kaikkia kaloja ja karhuja ei pussailla.

http://www.aneenloma.fi/
krisse
Viestit: 305
Liittynyt: 20:36:59 26.02.2006
Paikkakunta: Jämsä

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja krisse »

Heh, piti lukea oma viesti vielä kertaalleen, että mitkäs ne kitkattoman sanoista kouras sydämmestä, kun minä olin mielestäni myös tarinoinnissa huumorilla mukana. Kitkaton se on lukenut mun ajatuksia ja hoksannut että 'sillähän on sellierbellotin pahvihylsäpaukkuja, ne kyllä pelaa meitin pyssyssä!' :shock: :lol: Joopakun en ollutkaan tarinassa kertonut millä paukuilla olin ampunut. Noita sb:n paukkuja mulla on 3mm ja 3,5 mm kokoisina jokunen laatikko ja syksyisin ne on ollut ihan toimivia, mutta nyt ampujasta tuntuu että ne ei käy oikein.. Otan asiaksi ja ammun pahviin jokusen että saan asiasta selvyyden. Ja jatka kitkaton sitä hienoista vinoilua, kuuluu pelin henkeen ja pitää mielen virkeänä. :lol:
jui55i
Viestit: 147
Liittynyt: 21:50:58 09.03.2010

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja jui55i »

mää oon ampunu monta vuotta rusakoita winsun super speedillä 4mm koossa ja tappo kyllä rusakot hyvin. ainut huono puoli oli että vei karvaa lihaan. kaveri anto muutama vuotta takaperin rasian S&B pahvihylsystä 3.5mm paukkua jossa on vähemmän haulia mut kova nopeus. toimii komiasti ja ei vie karvaa lihaan. olen nyt n.20 rusakkoa ampunu tolla paukulla ja toimii aina.
kessu88
Viestit: 13
Liittynyt: 14:45:02 01.09.2012
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja kessu88 »

mie olen itte käyttäny jänölle rotikan 3.7 ja nyt ostin tälle vuodelle remari 3.1mm ja kyl sillä tavottaa oikeen komeesti pitkäänkii matkaan.....kettukii putos 3.1mm haulilla n.40m ku rukkanen
Avatar
E.N.Hääppönen
IVRAN Saunabad
Viestit: 5850
Liittynyt: 18:38:19 05.09.2006
Paikkakunta: Iivantiiran Ypykkä, kukkiva tölli.
Viesti:

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja E.N.Hääppönen »

Jäniksiä kaadetaan 4mm Rottweilin magnumilla. Viimevuotisia paukkuja vielä jäljellä . Uuden satsin ostin 3 millisiä, tippuu varmaan niilläkin. Onhan niissä muutama hauli enemmän.
6mm Rottweilin expressiä on muutama aina mukana itseni ja koirien suojelua varten.

Yhden kerran on ollut rotikassa toimintahärö. Tussahti miedosti ja paukut tippui 5-10 metriin.
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa unohtaa.
krisse
Viestit: 305
Liittynyt: 20:36:59 26.02.2006
Paikkakunta: Jämsä

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja krisse »

Kävin hakemassa verrokkipaukkuja (Rotweill Waidmannshell Pappe, gyttorpin röda ja nobel sport velox) ja läjän pahvitauluja. Jos kelit ja aika antaa myöten, niin viikonloppuna on patruunatesti päällä.
jui55i
Viestit: 147
Liittynyt: 21:50:58 09.03.2010

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja jui55i »

Sunnuntaina rusakko ajokoiran ajosta. S&B kaato 50m päästä eikä väräystäkään laukauksen jälkeen. Oma beagle oli isän kanssa mettällä ja oli menny rusakon perässä 13.5 km eli 3 tuntia. Koko päivän matkaksi kertyi 18.6 km ja n. 4 tuntia. Ei huonosti 11 vuotiaalta jolla toinen silmä sokea :-) paras ja pisin ajo pariin vuoteen.
jui55i
Viestit: 147
Liittynyt: 21:50:58 09.03.2010

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja jui55i »

Lauantaina yhden koiran ja 6 miehen voimin 4 rusakkoa ja 2 supia. Rusakoita nähtiin ainakin 8 ja ketunajo vielä päivän päätteeksi. Sunnuntaina kaverin kanssa pomppurusakoita hakemaan ja 8 kilometrin jälkeen 3 rusakkoa reppuun ja yksi pääsi ampumisesta huolimatta jatkamaan matkaa. Ei huono päivä.
kessu88
Viestit: 13
Liittynyt: 14:45:02 01.09.2012
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja kessu88 »

perjantain ja lauantain tuli kävästyy taas mettällä tuloksena perjantain 6 tuntii ajoo ja 2 pupuu ja lauantain 4 tuntii ketun peräs :S taas teki temput terävät ja otti melkoset ritolat.
jui55i
Viestit: 147
Liittynyt: 21:50:58 09.03.2010

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja jui55i »

omaa koiraa ei enää ole kun jouduttiin lopettamaan mutta käy tuo rusakkojahti kahdelta mieheltäkin. jäljitin aamuöistä jälkeä n. 1km ja rusakko liikkeelle. näin mihin rusakko meni ja soitin isän passittamaan ja kun se pääsi passiin ni lähdin uudestaan ajamaan. n. 2 minuutin passissa seisonnan jälkeen rusakko eteen ja poks. rusakko oli suurinpiirtein 80 metriä edellä minua.
jui55i
Viestit: 147
Liittynyt: 21:50:58 09.03.2010

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja jui55i »

Sunnuntaina rusakkojahtia 6 miestä yksi koira. Vuorokauden vanha lumi ja koko päivän aikana 4:t rusakon jäljet. Kaikki neljä saatiin ammuttua. Ajot kesti n. 5-10min myös kaksi ketun ajoa jotka meni 10 min ajon jälkeen alle.
Avatar
Jykä
Viestit: 41
Liittynyt: 12:04:09 20.04.2010
Paikkakunta: Kajaani

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja Jykä »

Viikon päästä taas jahti alkaa. Täällä Etelä-Kainuussa kanta ainakin on vahva. Joka puskassa jänis ;-)
Jos pysyy hauis, niin silloin pysyy hauis
Avatar
Jykä
Viestit: 41
Liittynyt: 12:04:09 20.04.2010
Paikkakunta: Kajaani

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja Jykä »

Joko siellä Kuhnon perukassa sesset ulvoo jäniksen perään? Huomenna alkaa täällä Kajaanissa pitää kopistaa maatalon lähipuskat jos sinne olisi muutama kasvivaras löytyisi.
Jos pysyy hauis, niin silloin pysyy hauis
Avatar
Mokia
Operan Killisilmä
Viestit: 4320
Liittynyt: 11:01:14 22.04.2005

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja Mokia »

Ei ole oikein näitä jänishommia tullut harrastettua koskaan, mutta eilen tuli meikäläisenkin ammuttua eka rusakko. Sekin tosin kyyhkymetälle mennessä. Voishan tuota alkaa pellonreunoja kiertelemään jatkossa aina sopivasti ohi mennen.
Kaikki jotka kalastavat meritaimenta, syyllistyvät laillistettuun uhanalaisen lajin sukupuuton edistämiseen!
Avatar
E.N.Hääppönen
IVRAN Saunabad
Viestit: 5850
Liittynyt: 18:38:19 05.09.2006
Paikkakunta: Iivantiiran Ypykkä, kukkiva tölli.
Viesti:

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja E.N.Hääppönen »

Huomenna pitäisi mennä kahden beaglen kanssa. Siinä missä viime sunnuntaina oli mukavat ajot niin maanantaina susi vei ajokoiran. Arvaakohan mennä samaan paikkaan...

http://www.kainuunsanomat.fi/sotkamo-le ... n-rajalle/
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa unohtaa.
Avatar
E.N.Hääppönen
IVRAN Saunabad
Viestit: 5850
Liittynyt: 18:38:19 05.09.2006
Paikkakunta: Iivantiiran Ypykkä, kukkiva tölli.
Viesti:

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja E.N.Hääppönen »

Samassa paikassa rankoja tekemässä ja koirat jänistä ajamassa. Susia ei näkynyt.
Räntää tuli taivaan täydeltä mutta se ei koiria haitannut. Ukko oli kyllä aika märkä kun kotiin tuli.
Kaatokin jäi tekemättä kun oli saha koko päivän käsissä ja haulikko autossa.
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa unohtaa.
Avatar
weeman
Mulla on Kekkosen kalavaaka
Viestit: 596
Liittynyt: 15:24:12 18.09.2012

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja weeman »

tänään sain jäniksen vai mikä lie rusakko. ajoin noin 70kmh ja se juoksi tien vartta ajattelin että hyppää ojaan mutta tekikin yllättävä liikkeen ja kääntyi kohti keulaa. kuului poks ja lensi kymmenisen metriä kohti metikköä. kaupan pihassa tarkistin vauriot ja karvatupsu oli sumarin välissä.
Avatar
Mokia
Operan Killisilmä
Viestit: 4320
Liittynyt: 11:01:14 22.04.2005

Re: Jäniksen metsästys

Viesti Kirjoittaja Mokia »

Et ilmeisesti ottanut ruhoa matkaan?
Kaikki jotka kalastavat meritaimenta, syyllistyvät laillistettuun uhanalaisen lajin sukupuuton edistämiseen!
Vastaa Viestiin