Eränkävijät -sarja TV

Alueen säännöt
Täällä keskustellaan kaikesta yleisestä kalastukseen liittyvästä.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt - Kalastus-uutisia - Etusivu uusiks!
Kode66
Viestit: 0
Liittynyt: 12:57:12 27.10.2018

Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Kode66 »

Olen aina luullut että kun mennään kalalle tai metsälle, ollaan hiljakseen, rauhallisesti, metelöimättä. Toisin on Eränkävijät -sarjassa: kalan napatessa alkaa hillitön kiljunta, jolle ei meinaa loppua tulla. Metsästäjät menevät ison metelin kanssa netsään ja sitten ihmetellään kun saalista ei tule.

Olin myös luullut että Äijän isäntä olisi tolkun kalamies joka kalastaa ruokakalansa eikä muuta. Toisin kävi: kuningasharreja pyydettäessä kriteerinä olikin harjuksen pituus. Piti saada tietynmittainen kala, sitä pienem,ät laskettiin takaisin.

Alamittaisten kalojen takaisin päästämisen toki ymmärrän, nämä harrit olivat kuitenkin ihan täysmittaisia, reilunkokoisia kaloja.

Edelleen, olin kuvitellut että tämä C&R kalastus on vain itsekkäiden aivokuolleiden touhua. Liekö mitään järkevää perustetta tälle luomakunnan kruunun kehittämälle huvittelumuodolle.
mfroberg
Viestit: 255
Liittynyt: 11:54:46 13.04.2012

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja mfroberg »

Ajattelit laittaa tämän C&R ikiliikkujan vauhtiin taas uudelleen? Eihän näitä olekaan montaa ollut viimeisen 20 vuoden aikana eri palstoilla.

Tuo Eränkävijät on tv-ohjelma, ei sitä kannata sotkea todellisuuteen. Ei kukaan joka haluaa nauttia rauhasta ota reissuun mukaan kameramiestä/-ryhmää. Päähenkilöt ovat paitsi erämiehiä ja -naisia myös amatöörinäyttelijöitä kun kerran tietävät kameroiden läsnäolon.
Avatar
Jäpäkyörä
Vanhempi savolainen hauen pamputtaja
Viestit: 7405
Liittynyt: 16:06:19 22.04.2005
Paikkakunta: Pieksämäki

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Jäpäkyörä »

Onko pakko joka saitille tunkee tätä päskaa. Sinä saat pitää oman mielipiteesi, mutta älä tyrkytä sitä joka paikkaan.
On sev verta töitä, että haju housussa pyssyy.
Kielj-kiärylöitä/Unto Eskelinen
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

C&R ikiliikkujan pisti taas vauhtiin
röpesin

Kiljukoot minun puolestani sydämensä kyllyydestä ja vapautelkoot kaloja, ei noista toinna stressiä ottaa, vaihda kanavaa.
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
jvelth74
Viestit: 970
Liittynyt: 19:42:30 05.06.2014

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja jvelth74 »

Kieltämättä yhtä tympeä aihe kuin kettutytöistä kirjoittelu. C&R 100% Rock Rock, se on päivän sana :bigboss: Paitsi ruoka-ahventa savupönttöön. Norjan lohta saa kaupasta jos muuta kalaruokaa on mieli.
- Jukka
Kode66
Viestit: 0
Liittynyt: 12:57:12 27.10.2018

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Kode66 »

Sieltähän tuli reippaita ja hauskoja kommentteja. Hyvä niin.

Tutkimusten mukaan suhtautuminen C&R kalastukseen korreloi suoraan ihmisen älykkyysosamäärään. Sen huomaa selvästi myös noista ylläolevista kommenteista.
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

https://kalastus.com/keskustelu/kaikkea ... %A4t-sarja

Aika nopeasti lätkäistiin kommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille.
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Kode66
Viestit: 0
Liittynyt: 12:57:12 27.10.2018

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Kode66 »

?
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

Kaikkia ei saada miellytettyä, eikä tarvitsekaaan. Kultaisen Venlan voittaneesta Eränkävijät-sarjasta lähti ns. lumipallo liikkeelle.
Katsellaan kotimaista eränkävijät-sarjaa ja odotellaan kansainvälistä love of the wild-tuotantoa.
http://mesta.net/ylen-erankavijat-sarja ... rtuotanto/
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/09/2 ... tun-sarjan
https://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri ... ta/781406/
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Avatar
Jäpäkyörä
Vanhempi savolainen hauen pamputtaja
Viestit: 7405
Liittynyt: 16:06:19 22.04.2005
Paikkakunta: Pieksämäki

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Jäpäkyörä »

Minä en ymmärrä. Onko nämä netit sun muut tehty vain sitä varten, että saa haukkua tai arvostella toisten tekemisiä? Jos ei tykkää, niin katsoo jotain muuta. Nykyisin tuntuu, että yritetään jotain kansanliikettä joka asiaan. Niinku tuohon CR:ään jne..., Minä pauloittelen verkkoja, kun ei oo muuta tekemistä. Kauheeta paskaa tulee niskaan, jos yritän mainostaa jollain yleisellä fb-saitilla. Yritän vain pitää jonkinlaista elintasoa köyhän eläkkeeni lisäksi. Siis että sais karkkirahaa välillä, eikä pelkkää potattia. Joillakin se on elämä niin helppoa, ettei oo muuta tekemistä, kuin toisten arvostelemistä.
On sev verta töitä, että haju housussa pyssyy.
Kielj-kiärylöitä/Unto Eskelinen
Kode66
Viestit: 0
Liittynyt: 12:57:12 27.10.2018

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Kode66 »

Kyse ei ole pelkästään tuon yksittäisen tv-ohjelman katsomisesta tai katsomatta jättämisestä. CR-kalastuksen moraalittomuus vain tuli esiin tuossakin ohjelmassa, valitettavasti. Ja tulee vielä jatkossakin, valitettavasti:

Pariskunta kalastaa Inarinjärvellä valtavan vapaviidakon avulla ja ihan kunnon kokoisia (ei alamittaisia) taimenia ym. heitellään surutta menemään.

Ei jaksa ymmärtää ko. toiminnan tarkoitusperiä. Edesvastuutonta ihmisen ylivaltaista huvittelua.
jvelth74
Viestit: 970
Liittynyt: 19:42:30 05.06.2014

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja jvelth74 »

No mutta ketjun avaajalla valitettavasti onkin tutkimusten mukaan muita ihmisiä korkeampi älykkyysosamäärä, kiitos muita ihmisiä ylevämmän moraalin ja Catch & Killin ja yleisen jeesustelun. Vähemmästäkin tulee ymmärryspula kun on itse niin eri levelillä. Otan osaa.

Toivottavasti kukaan ei tällaiseen paskatopikkiin kirjoita mitään järkevää. Ketjun aloittajan suhteen tätä ei kannata pelätä, hän on sellaiseen selvästi kykenemätön. Eränkävijät sarjan laadukkuutta voidaan kyllä alleviivata jatkossakin.
Kode66 kirjoitti:Ei jaksa ymmärtää ko. toiminnan tarkoitusperiä.
Kode66 kirjoitti:Tutkimusten mukaan suhtautuminen C&R kalastukseen korreloi suoraan ihmisen älykkyysosamäärään.
- Jukka
Kode66
Viestit: 0
Liittynyt: 12:57:12 27.10.2018

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Kode66 »

Osui ja upposi...
Kode66
Viestit: 0
Liittynyt: 12:57:12 27.10.2018

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Kode66 »

Summa summarum:
ihminen, tuo luomakunnan ylivertainen kruunu, on ottanut itselleen oikeuden aiheuttaa kärsimystä ja tuskaa veden eläville, oman mukavuudenhalunsa kustannuksella.

Tällaisen toiminnan kritisoiminen herättää voimakkaita tunteita, vastareaktioita.
Lewis Carroll totesi aikoinaan: "Everybody's got a moral, if only you can find it."

Jukan ja muiden hänen kaltaistensa lienee vaikeaa tällaista lähteä etsimään, saati sitten ymmärtämään/sisäistämään.
jvelth74
Viestit: 970
Liittynyt: 19:42:30 05.06.2014

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja jvelth74 »

Kode66 kirjoitti:Osui ja upposi...
Hyvä että kerroit, ettei tällä älyttömälla avauksellasi ollut mitään muuta tarkoitusta kuin älyvapaa trollaus ja ehkä se, että saat tuntea, että pääsit pätemään omalla erinomaisuudellasi.
- Jukka
Kode66
Viestit: 0
Liittynyt: 12:57:12 27.10.2018

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Kode66 »

Edward Abbey: "One man alone can be pretty dumb sometimes, but for real bona fide stupidity, there ain't nothin' can beat teamwork" ( = CR-kalastajat )
5
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

https://keskustelu.suomi24.fi/t/1544740 ... jat--sarja

Kantasi eränkävijät ohjelmaan kodekuuskuus on tullut selväksi.
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Kode66
Viestit: 0
Liittynyt: 12:57:12 27.10.2018

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Kode66 »

Itse sarjaa vastaan minulla ei ole mitään, mukavahan noita eräjuttuja on katella. Kritiikin kohteena on ainoastaan tuo järjetön CR -touhu, johon ko. ohjelma on valitettavasti livennyt.

Kun se koko CR on etupäässä tietyn ymmärtämättömän junttiporukan puuhailua, on sääli että sinänsä muuten hyvä ohjelma leimautuu väärän profiilin alle.
jvelth74
Viestit: 970
Liittynyt: 19:42:30 05.06.2014

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja jvelth74 »

Eiköhän toi tullut selväksi. Luulis sullekin tulleen selväksi, että täällä vouhkaamisellasi et mitään tule muuttamaan. Jatka paatostas vaikka siellä junttiporukassasi niin voit saada vastakaikuakin.
- Jukka
Kode66
Viestit: 0
Liittynyt: 12:57:12 27.10.2018

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Kode66 »

Jukka the juntti iski jälleen sanan terävällä säilällä...
jvelth74
Viestit: 970
Liittynyt: 19:42:30 05.06.2014

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja jvelth74 »

Ei näin pöljässä trollausketjussa ole pienintäkään tarvetta edes koittaa esittää terävää.
- Jukka
Kode66
Viestit: 0
Liittynyt: 12:57:12 27.10.2018

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Kode66 »

Martin Luther King, Jr.: "Nothing in all the world is more dangerous than sincere ignorance and conscientious stupidity."

Redt in peace rednecks.
jvelth74
Viestit: 970
Liittynyt: 19:42:30 05.06.2014

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja jvelth74 »

Ja tapahtui, että hän opetti näitä asioita niin paljon, että monet uskoivat hänen sanoihinsa, jopa niin monet, että he alkoivat elättää häntä, ja antaa hänelle rahaa.

- Mormonin kirja, toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, Alma 1:1-5
- Jukka
Kode66
Viestit: 0
Liittynyt: 12:57:12 27.10.2018

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Kode66 »

Wanha äijä
Viestit: 0
Liittynyt: 15:34:05 02.11.2018

Re: Eränkävijät -sarja TV

Viesti Kirjoittaja Wanha äijä »

C&R:ään en ota tässä mitään kantaa, mutta aloittajan tarkoittama, jenkkisarjoista matkittu kiljuminen ja riehuminen jokaisen sintin jälkeen on älytöntä. Jos joku alkaisi käyttäytyä veneessäni tuolla tavoin olisi suunta välittömästi kohti lähintä sopivaa rantaa ja kyseinen riekkuja saisi lähteä kävelemään.
Lukittu