Kuhaa mereltä

Alueen säännöt
Kaikki onginnasta sekä talvi- ja kesäpilkinnästä.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt - Pilkkivaatteet, pilkkikengät
Avatar
Varaani
Viestit: 1885
Liittynyt: 07:24:34 11.05.2005
Paikkakunta: Saari

Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Varaani »

Minähän olen täysi noviisi pilkkimisessä. Neitsyys meni viimetalvena.
Siinä pohjustus.

Sitten kysymys:
Miten kuha liikkuu talvella jääkannen alla?
Löytyykö se samoilta/saman kaltaisilta paikoilta kuin avoveden aikaan marras- joulukuussa?

Muitakin niksejä kuhan pilkkimiseen ja täkyongintaan jäältä kaivataan. Ja kohdealueena on meri.
I am the lizard king, I can do anything!
Emppai
Käsijuusto
Viestit: 7219
Liittynyt: 22:20:26 04.01.2006

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Emppai »

Jokisuut ja mereen laskevat joet tuntuvat toimivan joka puolella. Samoin salmet, mutta sinuna suuntaisin lähimmän joen suulle ja itse joellekkin kuhaa etsimään. Porvoonjoki lienee tästä paras esimerkki ja sieltä tulee satoja kuhia päivässä, parhaina jopa tuhat. Toki siellä on väkeäkin ihan älyttömästi, mutta siitä huolimatta kalaa tuntuu riittävän.
Avatar
Kesis
Guy Fawkes, sokea kerjäläinen
Viestit: 1791
Liittynyt: 19:49:34 26.06.2006
Paikkakunta: trUku

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Kesis »

Itse olen pilkkinyt kuhaa n. 7-12 metristä eli aika samalta syvyydeltä kuin syksyn jigaus aikanakin.

Kokemukseni mukaan kuha ei juuri liiku talvella. Vähänkin huonommalla syönnillä kalan voi saada poraamalla kolmen metrin päähän uusi reikä ja kokeilemalla siitä mulko
Pilkkitekniikka on ollut vastaavanlainen: harvoja houkutusvetoja ja sitten värikoukun jatkuvaa pientä tanssittamista (pysty)pilkin alla. Käytän hitaasti leijaavia pilkkejä.

Täkykalalla pilkintä on joko helppoa tai vähän vaikeampaa :) Itse olen tehnyt ootto-onkia joissa täky makaa vain pohjamudassa ja saanut kaloja. Olen myös uittanut erilaisilla viritelmillä (kuolleita) täkyjä mutta kiinnijäämis prosentti oli huono. Rajuja tärppejä sillä tavalla tosin saa. Kuha tuntuu hylkäävän täyn hyvin herkästi jos täky vastustaa vetoa.
I wish I had ghosts...
Avatar
Varaani
Viestit: 1885
Liittynyt: 07:24:34 11.05.2005
Paikkakunta: Saari

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Varaani »

Maanantaina tuli käytyä kauden avauskeikalla.
Kuhia ei näkynyt, mutta affenaa tuli eritäin hyvin.
Eli väärä paikka :)
Isomman selän kupeella rinteessä ja laajemmalla tasaisella koitettiin.

Seuraavaksi pitäisi tähdätä koittamaan jotain salmea.
I am the lizard king, I can do anything!
Avatar
sursill
Pirkan pilaaja
Viestit: 1990
Liittynyt: 15:24:19 23.03.2006
Paikkakunta: Loviisa

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja sursill »

No niin. Porvoossa tuli käytyä 2 päivänä ja saaliina 4 kiiskeä ja yksi mitallinen kuha.
Porukkaa ei ollut paljon, ilmeisesti sana oli kulkenut ettei kuhaa ole paikalla.
Pilkki syvyydet mitä haravoitiin olivat 0.7-3.0 metriä, keskustasta ja noin puolitoista kilometriä alavirtaan jaksettiin koluta.
Tasurit näyttivät pelittävän pystyjä paremmin ja ehdoton oli oranssi värikoukku alakoukkuna.
Nilsun tasurit kokoina 7 ja 4 cm, värit 95 sekä 85 ovat näyttäneet kyntensä Porvoossa.

Värikartta

Pitää seurata tilannetta ja mennä uudestaan kunhan uusi parvi eksyy jokeen.
karii
Viestit: 16
Liittynyt: 16:52:31 08.11.2009

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja karii »

uskaltaisko tonne helsigin vanhan kaupugin kosken lähelle mennä heiluu pilkki kamojen kanssa.. itse olen kans alottanut tänä vuonna pilkkimisen että aika sormi suussa ollaan vielä :mitaviddua:
mitä nyt mökillä käynny huijaa pikkurillin kokosii ahveneita...
Avatar
Sea Bear
Viestit: 324
Liittynyt: 00:25:48 19.02.2008
Paikkakunta: Turku

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Sea Bear »

Tänään Rosson kanssa merellä, Merimaskun suunnalla. Merimaskun kirkkosalmi auki suurelta alalta. Molemmat karkuutimme mukavankokoiset (n.1-1,5kg) kuhat tasureistamme, röörin alla irti, se syö miestä, varsinkin kun oman reikäni olin putsannut niin sain tuon karkuutuksen kohteen nähdä vääntelehtimässä luukulla ennen katoamistaan syvyyksiin. Rosso onnistui sentään käyttämään jään paremmalla puolenkin kuhimuksen, sinne ne isomukset jäi odottelemaan seuraavaa kertaa.
... ja kalantuloahan ei voinut estää ...
Avatar
sursill
Pirkan pilaaja
Viestit: 1990
Liittynyt: 15:24:19 23.03.2006
Paikkakunta: Loviisa

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja sursill »

Varoituksen sana!!

Porvooseen jos menette kuhaa pilkkimään, niin muistakaa että alamitta on 40 cm.
Paikallinen huhu kertoi jonkun "turistin" pokanneen 800 € pikavoiton alamittaisilla kuhilla, hinta noilla oli á 50 €/kpl.
Froste
Pissapoika
Viestit: 2310
Liittynyt: 18:42:12 15.05.2008
Paikkakunta: Bergen, Hordaland

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Froste »

Kait tää rapsa nyt menee tänne kun Sursillikin on Porvoonjoelta kuulumisia laittanut..

Tänään (19.1.) aamulla ainakin henkilökohtaisesti hieman hitaan aamuherätyksen (06:45) jälkeen puin päälle ja pakkasin itseni, tasurit, pilkkivavat ja haalarin punaiseen Italian Oriin (Puntooni), kävin ostamassa evästä ja energiajuomaa Alepasta ja suuntasin orhin kokan Itäväylän ja Kehä III:n kautta kohti tietä numero 7, tähtäimessäni Porvoonjoen alajuoksun kuha-apajat. Treffit paikalla useamminkin ennen käyneen Theemun kanssa oli sovittu kello 8:00 ja 8:30 välille, "sinne alemman sillan luo".. Itse olin intoa puhkuen perillä aikahaarukan aikaisemmassa päässä ja Theemu siellä myöhemmässä. No, ei se mitään, pienen "Missä sä oot? Mä oon tässä!"-puhelinarvuuttelun jälkeen tajusimme olevamme eri puolilla jokea Touh , joten treffit siirtyivätkin suoraan pelipaikoille. "Vesillä" siis hieman ennen yhdeksää.

Itselleni reissu oli toinen laatuaan ko. mestoille, noin vuosi sitten tapahtuneesta ensimmäisestä jäi koko viiden äijän kööriltä kotiinviemisiksi munapataa. Theemulle paikka oli onneksi tutumpi, joten meikäläinenkin alkoi päästä edes jotenkin jyvälle touhusta.. Kunnes vavan päässä alkoi tuntua potkimista. EI JUMA, SE ON KALA! Väsytyksestä nyt ei mitään vuosisadan taistelua tullut, mutta kuha se kuitenkin oli ja vieläpä mitat täyttävä, ja reilusti! Johonkin 46-47 sentin väliin se jäi pikaisella mittauksella. Pilkkikuhaneitsyys viety! Papitus, pönöt, verenpäästö, JESS!

Kuva

Vähän aikaa samoilla paikoilla pompoteltiin, kunnes Theemun jarrullinen pilkkivapa narskahti mukavan kuuloisesti ja mies nosteli kuhan jääkannen paremmalle puolelle, hieman pienempi mutta mitallinen silti. Hyvältä alkoi näyttää tässä vaiheessa vaikka jonkin aikaa oltiin ehditty kalastaa, uuden alueen ensimmäiset reiät ja heti molemmille kalat!

Kuva

Ei kauaa ehtinyt kulua, kunnes hyvin palvellut legendaarisen nylkytysominaisuuden omaava Teho-pilkkivapa osoitti huonon puolensa, surkean "jarrun". Kalan potkut tuntuivat, mutta vastaiskusta ei ollut hyötyä, siima jäi löysälle. Pari kirosanaa siinä tuli päästeltyä ja pilkkivapa vaihtui heti normaaliin jarruttomaan versioon. Ottipelinä taas sama ambulanssinvärinen tasapaino kuin aiemmassa kalassakin, tällä kertaa otti vain jäi ainoastaan otiksi. Siitä alkoikin meikäläiselle tyhjän pyynti, loppupäivä hiljaista noin 12:30 tapahtuneeseen lähtöön asti. Theemu sentään onnistui vielä tartuttamaan 2 kalaa, joista toinen karkasi tasurin koukun jäätyä avannon reunaan, ja toinen tuli ihan avantoon asti kunnes pääsi irti. Sattuipa itselleni vielä kunnon kämmi kun pilkkiä vaihtaessani onnistuin tiputtamaan kaksi tasuria avantoon, toinen tietysti ottipelinä toiminut ambulanssi. Siellä se nyt makaa joen pohjassa prkl..

Mukavin mielin ajelin takaisin pääkaupunkiimme, tulipa samalla mietittyä että saattaapa tästä pilkkimisestä tulla ihan tapakin, jos yhtä mukavia reissuja tarjoaa kuin kaksi viimeisintä (tämä ja Samthemanin kanssa vietetty killesessio viime lauantaina). Seuraavaksi varmaankin odottelen sulan veden aikaan pilkkikauden alkamista szeko

Kiitokset Theemulle mukavasta seurasta ja etenkin opastuksesta kuhanpilkinnän saloihin! Mukava aamupäivä jäällä, mitä nyt ottitasurin menetys kirpaisee vieläkin.

Jahas, sieltä keittiön puolelta punatukkainen hengetär huutelee, että kuhakeitto on kohta valmista olen daivaassa
Theemu
The Emu
Viestit: 843
Liittynyt: 11:13:59 21.11.2006
Paikkakunta: Tuusula

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Theemu »

Jees syönti oli vähän nihkeetä mutta onneks sentään onkiseura hyvää 8) Ja kyllä se voissa paistettu göössifile ja perunamuusi maistu ihan hyvältä olen daivaassa
Avatar
wishky
Kaappi-Insinööri
Viestit: 3920
Liittynyt: 06:58:37 06.03.2006
Paikkakunta: koti toistaiseksi

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja wishky »

hyvää settiä, tosta seurasta en olis varma...
Etiopiassa kaikki muu on paskaa paitsi kusi...
Avatar
AAOO
Viestit: 150
Liittynyt: 22:28:43 29.03.2009
Paikkakunta: Helsinki/Säkylä

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja AAOO »

Itse tullut tuota Vanhankaupunginlahtea pommitettua muutaman vuoden. Tänä kautena tuolla pääsi ennätysaikaisin eli jo ennen joulua pilkkimään. Silloin kuha oli otilla ja kaloja nousi ja porukkaa jäällä. Nyt ollut reilu pariviikkoa juttujen ja omien kokemusten mukaan todella hiljaista.

Pienen tauon jälkeen tullut nyt käytyä la, su ja tänään ti. Pientä piristymistä näkyvissä. 3 päivän saldo viisi kuhaa kiinni joista 2 ylös asti, eli ennätys paljon on tullut noita tyrittyä. Kaikki kalat näin ja la kuha jopa kokonaan avannosta ylös, mutta osasi pääedellä takaisin. Liian hitaat refleksit mulla...

Tänään karkuutin vähän isomman joka ei sitten millään suostunut tulemaan ylös. Mokomalle piti antaa löysiä ja tovin sitä uittelin kunnes päätin ottaa väkisin, mutta siimathat siinä paukkui... Oli kai joku solmu tai muu hiertymä.

Hassua sinäänsä etten noina kolmena päivä nähnyt tai edes kuullut muista kalatapahtumista. No, porukkaahan tuolla on jäällä nykyään todella vähän huonon kalantulon vuoksi. Monet edellisvuosien kestonaamat ja saamamiehet loistaa poissaolollaan...
Ei kannettu oppi ojassa pysy ja ahven on kala myös
Froste
Pissapoika
Viestit: 2310
Liittynyt: 18:42:12 15.05.2008
Paikkakunta: Bergen, Hordaland

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Froste »

Itteä kiinnostaisi tuo Vanhankaupunginlahti myös, mutta jos muutenkin hiljaista niin aiheessa noviisin tuskin kannattaa mennä intoaan munapataan pilaamaan..

Tuota ne Porvoostakin on puhunut, että heikkoa ollut edellisvuosiin verrattuna. Johtuisiko siitä että paksut jäät ja reilu lumikerros passivoivat kuhat pysymään lähes paikallaan?
karii
Viestit: 16
Liittynyt: 16:52:31 08.11.2009

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja karii »

AAOO oli varmaa pilkil siin sillan luona ku on kirjotanu-- tänään ti. Pientä piristymistä näkyvissä.

kävin siin vanhan kaupugin sillalla kattelee pyöräl tiistain 14-16.00 aikana kattoo jään tilanne ja kyllä sielä joku puna haalarinen oli kalassa.... ois mukavaa saada kala seuraa ku on jo tylsistyny yksin pilkkimiseen... ja ku kaverilta kysyy nii ei noi nyky nuoriso lähe pilkille... pilkkii sit baaris aamu yöstä Touh

jos joku nyt on menos ens viikol vanhan kaupugin kosken lähelle pilkkii nii voi laittaa vaikka viestii jos seura kelpaa... itte haen pilkki vehkeet mökilt VKL nii pääsee helsigin suunille pilkille..
tonne voi viestii laittaa jos joku on menos koittaa kalaa ens viikol..
[email protected]
Avatar
Rosso
Viestit: 202
Liittynyt: 11:46:01 24.02.2008
Paikkakunta: Masku, Varsinais-Suomi

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Rosso »

Frosten tumpeloinnin ymmärtää siinä suhteessa, että yhden pilkin rähmää avantoon.... mutta vielä toisenkin menit sössimään mulko
Siitä se ajatus sitten lähti... ja voin kertoa, sanomista on tullut
Froste
Pissapoika
Viestit: 2310
Liittynyt: 18:42:12 15.05.2008
Paikkakunta: Bergen, Hordaland

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Froste »

Rosso kirjoitti:Frosten tumpeloinnin ymmärtää siinä suhteessa, että yhden pilkin rähmää avantoon.... mutta vielä toisenkin menit sössimään mulko
Niinpä! Oli nimittäin pilkkirasia kivasti siinä auki ja lipesi lapasesta sopivasti. Onneksi ei mennyt useampi! Touh
Avatar
vilj0
Viestit: 77
Liittynyt: 06:27:53 10.12.2009
Paikkakunta: turku

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja vilj0 »

------------
Viimeksi muokannut vilj0, 21:37:00 06.10.2015. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
sursill
Pirkan pilaaja
Viestit: 1990
Liittynyt: 15:24:19 23.03.2006
Paikkakunta: Loviisa

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja sursill »

Avokki juuri ilmoitti, jotta joudun tiistaina pilkkimään kuhaa Porvoon joella koko päivän. :wink:
No pääseepä uittamaan testi puntareita oikein urakalla.
Froste
Pissapoika
Viestit: 2310
Liittynyt: 18:42:12 15.05.2008
Paikkakunta: Bergen, Hordaland

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Froste »

sursill kirjoitti:Avokki juuri ilmoitti, jotta joudun tiistaina pilkkimään kuhaa Porvoon joella koko päivän. :wink:
No pääseepä uittamaan testi puntareita oikein urakalla.
Näillä näkymin joutuis Theemun kanssa tekemään tiistaina samanmoisen reissun. Treffit?!
jkv77
Viestit: 3675
Liittynyt: 08:45:33 30.11.2006
Paikkakunta: Joensuu

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja jkv77 »

sursill kirjoitti:Avokki juuri ilmoitti, jotta joudun tiistaina pilkkimään kuhaa Porvoon joella koko päivän. :wink:
No pääseepä uittamaan testi puntareita oikein urakalla.
:D
:juu:
Kaikenmaailman tyllejä - erilaisia folioita--> http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... &start=450
Avatar
sursill
Pirkan pilaaja
Viestit: 1990
Liittynyt: 15:24:19 23.03.2006
Paikkakunta: Loviisa

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja sursill »

Froste kirjoitti: Näillä näkymin joutuis Theemun kanssa tekemään tiistaina samanmoisen reissun. Treffit?!
Kyllä se sopii. Laittelin yv:tä asian tiimoilta.
Avatar
Jani
Olut ON Kustavissa
Viestit: 1393
Liittynyt: 21:19:53 21.04.2005
Paikkakunta: Turku

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Jani »

vilj0 kirjoitti: Onko teillä kokemusta että voiko samasta reiästä tulla useampi vai kannattaako vaihtaa suosiolla reikaa kun yhden saa? Itse en saanut samasta reiästä enempää, vaikka jäin koittamaan josko kaveritkin ottais.
Paljoa en lajist ymmärrä mut mitä omalle kohdalle on sattunu et aika useesti reiästä tulee se yks kala ja sen jälkeen hiljenee mut riittää ku metrin tai kahden päähän kairaa toisen reiän ni saattaa taas kala napata. Välil kairattu kolme reikää kolmion muotoon nii et reikien väli metrist kahteen ja jokasest tullu yks kala ja siihen on jääny. Sit taas 10 metriä eteenpäin ja sama kuvio ja voinu tulla taas 3 kalaa.

Kerran osu Aaviikissa sellanen et samas "kasas" pilkki lähemmäs parikymmentä ukkoa ja alue oli täyteen porattu. Siinä sit istu ukkoa vieri vieres ja kukaan ei oikein tuntunu saavan kalaa. Ite aloin kiertelemään vanhoja jo pilkittyjä reikiä muitten perässä ja aloin jostain kumman syystä samaan kalaa hyvään tahtiin vanhoista reiästä vaikkei muilla syöny vieressä. Aloin siin sit funtsimaan et mitäs täs ny tehdään toisin ku muut ni huomasin et pilkin metrin verran pohjan yläpuolella ku muut pilkki aivan pohjan tuntumassa eli kannattaa välil pilkkiä reilust pohjan yläpuolella jos vettä on reilummin.
Avatar
Specimen
Viestit: 71
Liittynyt: 21:10:19 18.07.2007
Paikkakunta: Raisio

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Specimen »

vilj0 kirjoitti:Onko teillä kokemusta että voiko samasta reiästä tulla useampi vai kannattaako vaihtaa suosiolla reikaa kun yhden saa? Itse en saanut samasta reiästä enempää, vaikka jäin koittamaan josko kaveritkin ottais.
Itelläni on enkka samasta reiästä peräkkäin yhdeksän kuhaa, sen jälkeen tuli kiire juosta takasin väylän yli ennen kun laiva jyräs sen taas auki :lol: Vähän jäi harmittamaan kun ei ehtinyt selvittämään, kuinka paljon niitä siitä yhdestä reiästä olisi tullutkaan.
Kaksi tai kolmekin kuhaa samasta reiästä on vielä melko yleistä, mutta kuten kaimamies edellä sanoi, muutaman metrin päähän ottireiästä kairattu uusi reikä on jostain syystä yleensä se parempi vaihtoehto.
karii
Viestit: 16
Liittynyt: 16:52:31 08.11.2009

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja karii »

huomena..maanantainna olisi intoa mennä koittaa tonne vanhankaupugin kosken etee kuhaa.. jos sinne virittäis parikolme neljä "viis" täky onkee ja sit itte heiluttelis isku koukkuu siin samal... mulko mulko
jos sais sen ensimäisen kuhan. ja pääsis maistaa miltä se maistuu. joulu siianki joutu kaupasta ostaa ku ei tullu vanhankaupugin kosken lähettyviltä vaikka niitä kala reissuja oli noin loka-marraskuun aikana 30-40..

koittaa jos toimii tällänen viritys..
perus kelluva vaappu. ala koukku pois ja siitä 20-30cm siima tapsi ja sinne mutteri painoksi..
(eikö sen pitäisi uida nätisti ku on virtaava vesi)
noita ku virittää sinne "parikolme" viisi vapaa veteen ja alkaa ottaa aurinkoo 8) mulko eikö kuggaan osaa
sit saa taas kuulla jostain jonku papparaisen huutavan ""poikaa sulla on sielä liikaa vapoja vedessä""
niiku kävi sipoon siika reissulla missä oli 22kpl virvelii vedessä.. Touh
Avatar
Varaani
Viestit: 1885
Liittynyt: 07:24:34 11.05.2005
Paikkakunta: Saari

Re: Kuhaa mereltä

Viesti Kirjoittaja Varaani »

Tänään olin vaihteeksi jäällä. Kuhaa koittamassa, tottakai.
Keli oli melkoisen perseestä, kuten on ollut jo pitkään; liian tasaista.

Saalis oli säälittävä: kolme pientä ahventa, jokunen ahventärppi ja yhden ihan reilun kuhan karkuutus. Kaikki kevennetyllä jossa värikoukku. täkyonki sai liota rauhassa.
I am the lizard king, I can do anything!
Vastaa Viestiin