Haukea vieheellä 2010
Alueen säännöt
Kalapaikkoja, reissuraportteja ja kuvia kalareissuilta ympäri maailmaa. Kalastusmuoto vapaa...
Lasten pönöt - Lasten kanssa kalaan! - Kalamies.com foorumin yleissäännöt

Re: Haukea vieheellä 2010
Kausi avattu ja kelluntarenkailu ura alkoi samalla. Kahtena päivänä kellummassa ja mites muutenkaan kun molemmilta päiviltä MPt Ens viikonloppuna uudestaan.
|SKPJ|
Re: Haukea vieheellä 2010
Tänään ensimmäistä kertaa eteläisellä sitten joulukuun. Seurana veneessä Marko ja Tupe.
Edellisen illan soitteluiden jälkeen oli tiedossa että muutama kunnon pelipaikkakin oli jo sulana.
Odotukset tietysti korkeella ja olipa tuossa kevään aikana venekin vaihtunut, niin sitä piti päästä testailemaan.
Mitään pitkää päivää ei ollut tiedossa, kun liikkeelle lähdettiin vasta iltapäivästä.
Vene siis vesille ja matkaan.
Ensimmäiset puolitoista tuntia oli tyhjän pyytämistä, kunnes Markolla vapa taipui. Kelpo 5.1kg oli hyvä avaus päivälle. Pinkki I-Fish ottipelinä.
Tämän jälkeen hiljenikin aivan täysin, joten päätettiin vaihtaa paikkaa. Kartasta katsottiin lupaavan näköinen sisälahti, jonne johti todella kapea ränni. Sinne siis.
Melkein päästiin perille asti, kunnes matka tyssähti veneen jämähdettyä pohjaan väylän kapeimmassa paikassa.
Siinä sitä ihmeteltiin likeemmäs kaksi tuntia että miten hemmetissä tästä pääsee pois. Pohja oli pehmeää mutaa ja veneen köli lepäsi siellä. Melan kanssa ei pystynyt työntämään, koska mela upposi joka yrityksellä syvälle mutaan. Moottorilla ei liikkunut mihinkään suuntaan, eikä ankkurillakaan saatu venettä irti.
Alkoi olemaan vitsin vähissä, kunnes Marko päätti uhrautua tiimin puolesta ja otti housut pois ja hyppäsi mereen.
Alkuun näytti siltä että sinne uppoaa mutaan koko jannu, mutta ei sentään. Melkoinen määrä hikoilua ja kiroilua ja lopulta se vene kääntyi ympäri mutapedillä. Sitten vaan vetopuuhiin ja venettä takaisin "syvempään" veteen.
Todellisuudessa koko ränni oli niin matala, että siinä juuri ja juuri eteni.
Lopulta siitä päästiin kuitenkin liikkeelle ja kohti seuraavia kalapaikkoja. Paikat näytti viimesen päälle hyviltä, mutta kalat pitivät tiukasti suunsa kiinni.
Ilta alkoi jo hämärtää, kunnes Tupen kanssa nyökättiin merkiksi siitä että tänään on pakko hyväksyä MP!
Kamat kasaan ja rantaan. Olihan raskas päivä.
Vene trailerille ja tarkoituksena aloittaa kotimatka. Nostohetkellä trailesta kuului melkoinen pamaus.
Hetken ihmeteltiin että mitäs perkelettä toi nyt paukuttelee, kunnes sitten selvisi että kuskin puolen renkaasta pamahti laakeri hajalle. Tottakai!
Hetken aikaa potkittiin rengasta ja mietittiin että kyllähän ton tossa täytyy kiinni pysyä, kunhan ajetaan hiljaksiin.
Puolen tunnin automatkaan saatiin sitten kulumaan likeemmäs puolitoista tuntia. Hemmetinmoinen pauke sieltä perästä välillä kuului, mutta perille päästiin sentään.
Summa summarum:
- Heti jäiden lähdön jälkeen on aina ihan yhtä paska syönti!
- Vene toimi ihan mallikkaasti. Suht terävät aallot tuo halkoo helposti ja moottori on riittävän tehokas.
- Tilajärjestelyt veneessä on todella onnistuneet. Säilytystilaa on enemmän kuin riittävästi ja lattiapintaa sen verran ettei isotkaan miehet törmäile toisiinsa. Keulan ja perän korotukset tarjoaa aika mukavat puitteet jerkkikalastajalle.
- Keulamoottori on hieno vehje. Virtaa riitti koko päiväksi ja vääntöä riittää jopa pieneen vastatuuleen. Liikkuminen kalapaikoilla tapahtuu nyt äänettömästi.
- Plotterin asennuksessa on käynyt joku pieni kämmi. Virta otettiin tupakansytyttimestä haaroittamalla ja nyt joka kerta kun moottorin starttaa, niin plotteri sammuu. Siinä menee nyt johdotukset uusiksi. Muuten on kyllä hieno peli sekin.
Nyt olisi sitten kaksi päivää aikaa tehdä veneeseen pieniä sähkötöitä ja vaihtaa laakerit ennen kevään ykkösreissua saaristomerelle.
Kiirettä pitää, mutta pakko se on ehtiä!

- Liitteet
-
- gädda.jpg (95.64 KiB) Katsottu 8926 kertaa
-
- retku meressä.jpg (74.05 KiB) Katsottu 8963 kertaa
-
- kaislikossa suhisee.jpg (95.28 KiB) Katsottu 8913 kertaa
-
- hiiop.jpg (83.58 KiB) Katsottu 8909 kertaa
Projekti on hanke, jossa kyvyttömät yrittävät saada haluttomat tekemään mahdottomia.
---
LimaMaster 2011
---
LimaMaster 2011
Re: Haukea vieheellä 2010
Kiitos, kun viitsitte väsätä räpsää näistä reissuistanne ja isoin ylistys kuvamateriaalista! Minä vain unelmoin hauen jallittamisesta täällä kaukana Sohjolasta, mutta en jättäisi tätä ketjua lukematta aivan pienestä korvauksesta
Aivan perkeleen hyvää viihdettä ja tietoa samassa paketissa. Toivottavasti jatkossakin uhraudutte wannabe-kalamiesten edestä jatkamalla hienoa työtänne!
Proffa

Siitä lähdetään, että dynamiitti tappaa
Re: Haukea vieheellä 2010
Hyvä meininki tuntuu olevan ja hienoa rapsaa!!!
Itellä kauheet poltteet kun osa meidän jengistä on jo vesille päässyt, minä en.
Itellä kauheet poltteet kun osa meidän jengistä on jo vesille päässyt, minä en.
Re: Haukea vieheellä 2010
Vajaa pari tuntia rannalta käsin testailemassa omatekeleiden uintia. Jäät rahisi vielä vieressä, mutta polte oli kova ja mukava huomata, että ekat omatekemät kapulat uivat mukavasti 8) (suurin osa)...
Yhestä kohdasta ku oikeen kiskasi, niin sai jerkulat lentämään lähes erään kaislikon reunaan. Siitä sitten n. kymmenennellä heitolla puolitoistakiloinen tumppi käymään rannassa. Tästä on mukava jatkaa...

"Jumalauta mikä mötkö! Tulukee kahtoo!"
Re: Haukea vieheellä 2010
Vähän OT.ksi menee,mutta jos tämä vaikka kelpuutettaisi ohjeeksi muille "liian matalaan" ajaville?!; Eli tuosta Adamantin tarinasta palasi elävästi mieleen muutama kevät sitten suoritettu heittoreissu nimimerkki Winskin kanssa.
Kohteena oli luvian saaristo ja ajankohtana aikainen kevät,jäät juuri lähteneet ja vesi kylmää. Matkalla mökille pysäsimme katselemaan ahventen alkavia kutukarkeloja pienessä ojassa ja kaavailimme että mihis helvettiin tämä oja laskee? Sieltä saattaisi löytyä isompaa ahventa ja haukeakin...no mökille päästiin ja kartasta tarkastettiin että mihin tämä oja laskisi. Paikka löydetiin,kamat paattiin ja menoksi. Aluksi käytiin laskemassa pikkusilmäisiä verkkoja siikojen toivossa,jonka jälkeen suunnaksi tämä uusi "hot spotti". Lahti löytyi ja se oli melkoisen laaja,rannoilla mökkejä ja päätimme edetä turvallisesti (ja kohteliaasti) pikkuhiljaa keskellä lahtea kohti ojan suuta,mahdollisimman vähän häiriötä vko.n lopun viettäjille aiheuttaen. Merkille pantavaa oli että lahdukka oli aivan pirun matala,näin keulahomppelin näkökulmasta aivan s..tanan matala,mutta joka puolella venettä oli "mutapilveä" joten lahnat ja hauet olivat ainakin perille löytäneet, lähemmäksi ojan suuta olisi vielä siis päästävä jos haluaisimme päästä oikein "karkeloihin . Vesimäärä rupesi käymään tämän jälkeen purkin alla todella vähiin ja kun mutaa rupesi nousemaan veneen perässä oikein kunnolla oli pienen aivoriihen aika. W.n kanssa siinä sitten pähkäilimme että olihan mökkien rannoissa veneitä,ehkäpä ne ovat kimppaan ruopanneet sinne jonkun väylän; lähdetään siis rannempaan (tyhmältähän se ajatus tavallaan tuntui,luulisi keskellä isoa lahdukkaa nyt enemmän vettä olevan kuin rannoissa) Aika tarkkaan minuutti tämän startin jälkeen rupesi veneen pohjassa tuntumaan jo maapallokontaktia ja lisättiin vielä vauhtia jos sitten vauhdilla pääsisimme oletettuun ruoppaus uraan...ei päästy ei Oltiin aivan ja täysin jumissa lähes keskellä sitä perkeleen uutta hotspot mestaa,rannat täynnä mökkiläisiä, keskellä kauneinta tyyntä kevätpäivää ja jumalauta muta haisi...airoista ei siis ollut mitään apua kun ne painuivat pohjaan juuri niin paljon niitä halusi sinne työntää. Todettiin myös (taidettiin molemmat olla jo silloin sellasilla kiloluvuilla ettei neuvolan vaaka riittänyt) että ukot uppoaisi sinne mutaan ihan yhtälailla. No näppärinä poikina keksittiin sitten ottaa käyttöön muoviset ns.lihalaatikot joita veneestä löytyi sopivasti kaksi(toisessa oli ne verkot ja toinen oli tulevalle saaliille) Laatikot keulasta mereen ja äijät kalsarit jalassa laatikoihin.Pikkuhiljaa laatikoitten mukana pohjaan ja siitä sitten molemmat laidoista vetäen veneen perse ukkojen kohdalle ja takaisin veneeseen,taas keulasta mereen jne.....tätä uskomattoman nopeaa taktiikkaa,kokonaiset neljä metriä kerralla venettä liikuttaen edettiin seuraavat parituntia kunnes päästiin pohjasta sen verran irti että vene liikkui jo moottorillakin. Siitä sitten jalat sinisinä tyhjät verkot nostamaan,ja keula kohti mökkiä....tehtiin yhteistuumin päätös että merivesi ei tule nousemaan niin korkealla koskaan että sinne "spottiin" vielä eksyttäisiin.
Oli siinä niillä mökkiläisillä varmaan hauskaa

EI OLE KALASTUSTA PAREMPAA HARRASTUSTA
Re: Haukea vieheellä 2010
Eilen eteläisellä merialueella kevään ensimmäisellä hauki reissulla. Veneessä kävi kaksi lajin edustajaa jotka pitivät Busaa riittävän kiinnostavana. Tosin taisi olla värillä väliä.. Kaikki tapahtumat samaan väriin. Mutta kyllä tuntui taas hyvältä olla merellä, edes makkaran palaminen ei haitannut.
Parhaimmat paikat vielä jäässä, kuten venee lasku paikka Onneksi on kevyt vene jotta lasku onnistui toisesta paikasta. Oli myös eka kerta kun avattiin väylää jään murtajana, kun etsittiin niin vapaita hotspotteja. Vesi 1-4 Lowrancea. Perjantaina uudestaan..
Muutama uuden kalikan testaus kommentit:
1. Hellpuppy ui, mutta on varsinainen uppokone, uppoaa nopeammin kuin Hellhound. Penkan perkaus jerkki?
2. tomida74 nimimerkin jerkit, iloinen yllätys että toinen suspi ja toinen kellu uivat mielestä todella hyvin. Nämä saavat lisäaikaa keväällä, kunhan kala ilmestyy matalaan.
3. Jussit:n värit ei osuneet vielä kohdalle, mutta uintia ei voi moittia
4. Dominatrix - varsinainen helinä uistin heitossa ja ui yllättävän syvällä ottaen huomioon nuo ison ruokalusikan kokoiset lipat. Pakko saada tällä kala jotta saa keula vittuilun loppumaan

- Supermario
- Viestit: 183
- Liittynyt: 09:49:32 18.11.2006
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Haukea vieheellä 2010
Eilen kauden avaus merellä Sepaluksen sekä King Chefin kanssa.
Töiden jälkeen lähdettiin ja tehtiin alkuun moottorin täyshuolto plus veneen lasku.
Vesillä kerettiin olemaan pari tuntia. King Chef jallitti reissun ainoan kalan (1,5kg) Busalla. Sepaluksella n. 4 kilon jedda irtos veneen vierellä omatekeleestään Mi-Lu jerkistä.
Vesi 4-5 asteista. Kalat eivät ole vielä matalassa. Reissun ainokainen tuli 3m vedestä.
Muita havaintoja: Hukkunut peura kaislikossa sekä puoliksi uponnut Faster 555 laiturissa (40cm laidat pinnan päällä)

"Se pitää tulla muistiin että kun turisti tulee saaristoon niin parempi että ei tule ollenkaan"-YouTube, Saariston Elämää
Re: Haukea vieheellä 2010
Ekan reissupäivän paras kala poseeraa sivuilla, linkki alla..
Re: Haukea vieheellä 2010
Olette te koneita, onnittelut!
Meillä kuolevaisilla toi haamuraja kummittelee vieläkin...

ISO uisteluvene kaupan! Nettivene 735003
Tsekkaa mun blogi: https://www.facebook.com/ruodollarokotettu/?fref=ts
Tsekkaa mun blogi: https://www.facebook.com/ruodollarokotettu/?fref=ts
Re: Haukea vieheellä 2010
Sami,sulla huomenna......Pistä kuvaa....
-Åbo-
-Åbo-
..Pike Performance...Hauen kalastusta jo yli 30-vuotta..
Re: Haukea vieheellä 2010
Onnittelut Tupe! Sulla toi Freestyler vaan pelaa! Kaunis kala!
Nojaaaa, tuollanen syöttikalahan toi..
Re: Haukea vieheellä 2010
on se kyllä hieno katella kun jotkut saa!!!tupe kirjoitti:Ekan reissupäivän paras kala poseeraa sivuilla, linkki alla..
- Haukikoira
- Lohikissa
- Viestit: 1477
- Liittynyt: 17:12:39 04.05.2006
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Haukea vieheellä 2010
Käytiin tänään Mikan kanssa laskemassa meikäläisen vene ja tietysti oli pakko vähän virpoa, kun kerran kalavesien äärellä oltiin.
Kelit eivät ainakaan yllyttäneet yltiöpäiseen merialueen koluamiseen. Ehkäpä Mikan kauden avauksen takia tuli notkuttua pidempäänkin vesillä kuin ehkä muuten olisi tullut oltua. Tunti pari kelailtiin punotuilla siimoilla vettä veneeseen, kunnes Mika päätti vaihtaa jerkeistä suspariin. Montaa heittoa ei tarvittu, kun eka tärppi toi toivoa tulevaan, mutta leveän oloinen tukistus päättyi harmittavaan karkuutukseen.
Pari heittoa lisää ja nyt Mikan vavasta näkyi, että kiinni on ja pysyy. Herran kauden avauskala näytti välillä olevan jopa kookkaampaakin luokkaa, mutta hetki pari meni, ennen kuin tuo asia oli varma. Pullean 115-senttisen haukimamman painoksi saatiin 12.1 kiloa. Harvoin kauden avauskala on tuota kaliberia
Hetki tuosta ja herra kepittää toisen kalansa, nyt normi kolmosen kokoinen kala aivan täyteen tungettuna, painoa yli 5-kg Nyt oli jo meikäläisenkin aika kokeilla susparin toimivuutta..
Suspari ei rulettanut, mutta sirpa näytti maistuvan. Hums, töps ja tumps.. Pitkässä vavassa kookkaamman kalan pitely on kivaa, mutta hämäävää. Ensikerran, kun kala nähtiin, käväisi mielessä toisen kymppikalan mahdollisuus. Toisen kerran sen vilahtaessa kala tuomittiin luokkaan 7-kiloa ja Mika veteli sitä veneen alta siimasta kohti liplockia. Kala kun tuli kokonaan näkösälle, päätimme punnita sen, koska kokoa näytti olevan enemmän kuin seiskan edestä. 108-senttinen kala vingutti vaakaa 10.2 kilon verran. Fisu takas ja kylmä ja luihin tunkeva tuuli tuntuivat olevan tipotiessään.. mutta vain hetken, sillä keli todellakin oli kalastushalut tappavaa sorttia. Pari pientä haukea osui vielä kohdalle ennen kotiin lähtöä.
Kiva, mutta kylmä päivä. Kalat syvässä, mutta alle 4m vedessä, kovin matoisia, vedenlämmöt 5-7 astetta.

- mika_12.1.JPG (56.2 KiB) Katsottu 5747 kertaa
-
- hiki10.JPG (56.77 KiB) Katsottu 5736 kertaa
Re: Haukea vieheellä 2010
mahotonta meininkiä
MYYN RAPALA COUNTDOWN 7cm KOKOELMAA KAPPALEITTAIN
http://picasaweb.google.fi/117803013042502682219
http://picasaweb.google.fi/117803013042502682219
Re: Haukea vieheellä 2010
Jäätävää saldoa äijillä!
Ihan alkaa jo v*tuttamaan ettei saa omaa kautta auki vielä pariin vkoon...
Ihan alkaa jo v*tuttamaan ettei saa omaa kautta auki vielä pariin vkoon...
Re: Haukea vieheellä 2010
Mahtavaa settiä!
T. Nimimerkki: 5 keikalla 1 hauki = 500gr tumppi.

"Leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä!"
- Kala Eemeli
- Viestit: 140
- Liittynyt: 19:27:13 15.01.2008
- Paikkakunta: Tsaddi
Re: Haukea vieheellä 2010
Kolme kympin ylitystä ja kausi ei ole edes kunnolla vielä alkanut... Ei muuta kuin kättä jalkaan! Aika älytöntä. Onnea saamamiehille!
"I love the smell of two-stroke engine in the morning"
- Anna Kuivana
- Viestit: 254
- Liittynyt: 10:19:14 05.10.2009
- Paikkakunta: Pajis
Re: Haukea vieheellä 2010
Hienoja kaloja olette kyllä saaneet, ei voi kun unelmoida ja onnitella!
Hauet tuntuvat karttavan Kuivanan jerkkejä kuin lottovoittoja lehtolapsiaan.
Pieni yllätys kuitenkin kävi tuossa muutama päivä takaperin kun yhden KTK:n henkilön jerkkiin tarttui 5,5kg kuha. Oli siinä ihmettelemistä ja varmasti myös jälkipolville kerrottavaa. Kuva ja stoori kalasta myöhemmin.
Edit.
Näköjään Karppikone olikin postannut kuvan jo JussiT kisatopikkiin.

Ei ole kalaa karvoihin katsomista.
Pike Yakuza
KTK - Kalasta Tai Kuole since 2009!
Pikkuhauki expertti!
Pike Yakuza
KTK - Kalasta Tai Kuole since 2009!
Pikkuhauki expertti!
Re: Haukea vieheellä 2010
Enpä ois uskonu, mutta haksahdin.
Ostin siis Minimanista jerkin
Koeuittoo eilen pikkulammella, Päijänteen ja pikkujärven välissä.
Elämäni eka jerkkihauki käväsi rannassa ihmettelemässä maanpäällistä.
Kokoa hirmulla toista kiloa.
Saas nähä, jääkö tälle tielle

Vuorovetten Prinssi, parjattu rantarunkkari
-
- Viestit: 396
- Liittynyt: 12:37:47 25.03.2010
- Paikkakunta: Kotka
Re: Haukea vieheellä 2010
Taitaa Kymen hauet olla suvunjatkopuuhiin vetäytyneinä. Pääsiäisenä nälkäänsä uistimilla tyydytti 1-2,3kg luupäät, nyt pari viikko myöhemmin ei kelvanneet uistimista laiskat eikä vikkelät, pienet eikä suuret, värin vaikutuksesta puhumattakaan.
Eipä silti, päivän saldoksi kertyi bongauksissa ruskosuohaukka, kalasääksi ja valitettavan suuri määrä merimetsoja.
Kevään tukevammat mätimammat jäi siis taasen pelkäksi haaveeksi.

On kolmenlaisia ihmisiä. Sellaisia, jotka osaavat laskea ja sellaisia, jotka eivät
Re: Haukea vieheellä 2010
Pahin virhe mitä ennen nukkumaanmenoa voi tehdä, on lukea näitä rapsoja täältä! Etenkin jos kausi on omalta osalta avaamatta...nyt ei uni tule! No, onneks huomenna pääsee tosi toimiin!
Re: Haukea vieheellä 2010
Sesonkihan näyttää lähteneen mukavasti käyntiin, onnea saamamiehille! Huomenna Kalajaman kanssa Rio de Länsi-Turunmaan maisemaan perinteiseen kauden avaukseen...rapparia seuraa.
Re: Haukea vieheellä 2010
Tokan reissupäivän parhaat kalat sivuilla. Metri x 2 8)
Linkki alla
Linkki alla