Reissuvarusteet

Avatar
Kuulapää
Melkein sai naista...
Viestit: 1773
Liittynyt: 21:05:08 27.10.2007
Paikkakunta: Susirajan Paasikoski

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja Kuulapää »

Kuulapää kirjoitti:Tänään - 30.7.2013 - lähti tilaukseen Fjällrävenin Greenland -housut, kankaana niissä g1000. Sen verran kuullut plussaa et ajattelin ostaa itselle yhdet moiset housut, saapi nähdä mitenkä sitten oikein asiansa ajaavat. Käyttötarkoitus tulisi olemaan kaupungilla kolean/tuulisen kelin housuna, sekä tietysti sitten maastossa myös. Enimmäkseen varmaan leirihousuna / kalareissuhousuna sitten. Meneehän nuo varmasti metälläkin jos oikein tarve vaatii.
Vuoden kesti Fjällrävenit, kunnes alkoi kangas hajota haaroista + pari vyönsoljen kiinnikettä näkyy irvistävän myös. Puolitoista vuotta, ja lahkeet yläosistaan / haarojen kohdalta pahemman kerran auki. Housuja ei ole vedetty kertaakaan mihinkään piikkilankoihin, joten vaikka nämä ovat käyttöä nähneet paljon, niin käyttö on kuitenkin ollut siistiä. Paljon olleet yliopistolla / kaupungilla jalassa, ja vesillä sekä metällä myös, pyöräilyä näiden kanssa korkeintaan muutamia kymmeniä kilometrejä, alle 50km nyt kuitenkin.

Yhteenvetona voisi sanoa, että päällä todella mukavat ja kaikin puolin miellyttävät. Kuitenkin, kyseessä on vajaan puolentoista sadan housut vuoden kestolla - ei jatkoon. Esim. Bundeswehrin jo valmiiksi käytettynä ostetut kympin housut kestivät moninkertaisen rasituksen ja kulutuksen. Vituttaa kyllä vähän tällainen.
- Ranger Smith -
Avatar
Aavikkosammakko
PaMu "the Hand" Henry
Viestit: 3524
Liittynyt: 18:10:19 13.12.2005
Paikkakunta: Mansesteri
Viesti:

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja Aavikkosammakko »

Omat "Gee-tonniset" ei ole noin paljon käyttöä nähneet, mutta vähän ehkä ihmettelen silti. Kovasti on kehuttu materiaali ja kovin kestävän tuntuistakin. Koittaisin varmaan ottaa maahantuojaan yhteyttä, on noi sen verran arvokkaat housut, että pitäis pikkusen kauemmin kestää - jos nyt tosiaan jo ihan käyttökelvottomaksi meni.
** Näsijärven Lohikalayhdistys **
http://www.nasijarvi.fi/
Avatar
Kuulapää
Melkein sai naista...
Viestit: 1773
Liittynyt: 21:05:08 27.10.2007
Paikkakunta: Susirajan Paasikoski

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja Kuulapää »

Miun ihmettely ei edes niin järin vähäistä ole. Kun näiden hinta oli vielä mitä oli, niin aika pitkään meni selatessa netistä tietoa näihin liittyen. Siinä uskossa itsekin nämä ostin, että nyt on vähäksi aikaa siistejä käyttöhousuja, mutta kesto kyllä todellakin yllätti - eikä mitenkään positiivisesti. Kotonahan nämä menee ja miksei vaikka pilkillä, mutta esim. kaupungille ei mitään asiaa enää ole ollut muutamaan viikkoon.
- Ranger Smith -
Avatar
Kuulapää
Melkein sai naista...
Viestit: 1773
Liittynyt: 21:05:08 27.10.2007
Paikkakunta: Susirajan Paasikoski

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja Kuulapää »

Ja niin, ostopaikkaan on näistä palaute laitettu kuvien kanssa, eli saa nähdä mitä sieltä sitten aikanaan tuumataan. Hienoa on se, että polvet eivät ole puhki, persaus on täysin ehjä ja kaikki taskut myös. Päällisin puolin housut melkein mintissä kunnossa, ja haarat sitten auki kuten jossain halvoissa puuvillahousuissa.
- Ranger Smith -
Avatar
Kuulapää
Melkein sai naista...
Viestit: 1773
Liittynyt: 21:05:08 27.10.2007
Paikkakunta: Susirajan Paasikoski

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja Kuulapää »

Ja palaute kuvien kera välitetty myyjätaholta edelleen maahantuojalle. Jäämme odottamaan homman jatkoa.
- Ranger Smith -
Avatar
Kuulapää
Melkein sai naista...
Viestit: 1773
Liittynyt: 21:05:08 27.10.2007
Paikkakunta: Susirajan Paasikoski

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja Kuulapää »

Myyjäliikkeelle laitettu tuolloin 22.1 palaute todella tarkan kuvauksen kanssa, jota kautta se on sitten välitetty edelleen myös maahantuojalle. Vastaus/palaute koko hommasta tähän asti: Okei, kiitos palautteesta. Jee jee.
- Ranger Smith -
Avatar
Aavikkosammakko
PaMu "the Hand" Henry
Viestit: 3524
Liittynyt: 18:10:19 13.12.2005
Paikkakunta: Mansesteri
Viesti:

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja Aavikkosammakko »

Kuulapää kirjoitti:Myyjäliikkeelle laitettu tuolloin 22.1 palaute todella tarkan kuvauksen kanssa, jota kautta se on sitten välitetty edelleen myös maahantuojalle. Vastaus/palaute koko hommasta tähän asti: Okei, kiitos palautteesta. Jee jee.
Tää jäi sitten tähän maahantuojan osalta? Harmi, jos näin.
** Näsijärven Lohikalayhdistys **
http://www.nasijarvi.fi/
kitkaton
Viestit: 3577
Liittynyt: 18:32:39 18.12.2007
Paikkakunta: Kota-kylä

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja kitkaton »

Laitoitko "poltsi" maahantuojalle suoraan mitään infoa , noi myyjä liikkeet voi "laiskasti" hoitaa joskus noita juttuja. Kysy sieltä kumminkin onko diileri ollut asian tiimoilta yhteydessä.
Pyytävä kalan saapi ja nukkuva unen näkee.
Kaikkia kaloja ja karhuja ei pussailla.

http://www.aneenloma.fi/
Avatar
Anár
Viestit: 922
Liittynyt: 12:25:38 02.03.2006

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja Anár »

Eikös Fjäll valmisteta nykyään jossain muualla kuin ruåttissa.
Ostin Fjällin puvun, gore-kalvolla ja G1000 kankaalla joskus 90-luvun puolivälin kantturoissa. Kokolailla 10 vuotta se kesti niin että oli käytännössä aina päällä sulan maan ajan vapaa-aikana. Mitä nyt kesähelteillä maltoin luopua. Sitten alkoi ompelulangat ilmeisesti lahoamaan ja sieltä täältä ratkeili saumat ja vuorikankaat repeilivät. Liimalla saumat kiinni ja vuorikankaat puukolla vek, ja pois arkikäytöstä. Siitä edespäin asuste on toiminut työvaatteena kun rälläköin ja hitsaan jotain. Kipinät ei tee reikiä kankaaseen. No takin alataskuista on raamit jäljellä kun rälläkän kipinäsuihkut on niitä syöneet mutta muuten jees kampe hitsauskäytössä. Käsittämättömän kestävä asuste ollut kun vain noita ratkenneita saumoja liimailee.
Lähetäämpä kattomaan mikä unohtu kotia
Avatar
Kuulapää
Melkein sai naista...
Viestit: 1773
Liittynyt: 21:05:08 27.10.2007
Paikkakunta: Susirajan Paasikoski

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja Kuulapää »

Aavikkosammakko kirjoitti:
Kuulapää kirjoitti:Myyjäliikkeelle laitettu tuolloin 22.1 palaute todella tarkan kuvauksen kanssa, jota kautta se on sitten välitetty edelleen myös maahantuojalle. Vastaus/palaute koko hommasta tähän asti: Okei, kiitos palautteesta. Jee jee.
Tää jäi sitten tähän maahantuojan osalta? Harmi, jos näin.
Jep. Kuittaus tuli viestien laittamisen jälkeen, että viesti on välitetty kuvien kanssa maahantuojalle, kiitos palautteesta ja siinäpä se sitten oli kokonaisuudessaan. Asiasta leipiintyneenä vein sitten housut yhdelle tutulle ammattilaisompelijalle, joka veti hajonneiden paikkojen kohdalle uudet kangaspaneelit, ja nythän nämä on taas kuin uudet konsanaan. Pieni sävyero alkuperäiskankaaseen nähden, mutta siinäpä se.
- Ranger Smith -
asdfdsad
Viestit: 15
Liittynyt: 03:01:39 21.04.2015

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja asdfdsad »

Käytättekö ihmiset enempi kaasua vai bensaa kesällä ? Jos siis nuista kahdesta pitäisi valita, ite miettiny siirtymistä kesällä puhtaasti kaasulle, talvella saa poltella bensaa ihan tarpeeksi. Yleensä kulkenut muassa 1L bensaa ja pieni kaasupönikkä yli 10vrk reissuilla, ja alle sen niin 0.6L bensaa ja pienikaasu aina varalla. Nytten tosiaan miettiny kokonaan kaasuun siirtymistä, tarviiko suutinta puhistaa juuri ollenkaan kaasun kanssa? Keittimenä primuksen omnifuel. Ja ei, en osta mtn päälleruuvattavaa keitintä, syytä en tiedä.
Avatar
JH_
Viestit: 332
Liittynyt: 19:06:47 23.02.2006
Paikkakunta: Pattijoki

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja JH_ »

asdfdsad kirjoitti:Käytättekö ihmiset enempi kaasua vai bensaa kesällä ? Jos siis nuista kahdesta pitäisi valita, ite miettiny siirtymistä kesällä puhtaasti kaasulle, talvella saa poltella bensaa ihan tarpeeksi. Yleensä kulkenut muassa 1L bensaa ja pieni kaasupönikkä yli 10vrk reissuilla, ja alle sen niin 0.6L bensaa ja pienikaasu aina varalla. Nytten tosiaan miettiny kokonaan kaasuun siirtymistä, tarviiko suutinta puhistaa juuri ollenkaan kaasun kanssa? Keittimenä primuksen omnifuel. Ja ei, en osta mtn päälleruuvattavaa keitintä, syytä en tiedä.
Trangia kaasulla kesät ja talvet.
Avatar
sampukka
Mr. Valkosipulipuristin
Viestit: 3521
Liittynyt: 21:54:25 13.11.2005

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja sampukka »

asdfdsad kirjoitti:Käytättekö ihmiset enempi kaasua vai bensaa kesällä ? Jos siis nuista kahdesta pitäisi valita, ite miettiny siirtymistä kesällä puhtaasti kaasulle, talvella saa poltella bensaa ihan tarpeeksi. Yleensä kulkenut muassa 1L bensaa ja pieni kaasupönikkä yli 10vrk reissuilla, ja alle sen niin 0.6L bensaa ja pienikaasu aina varalla. Nytten tosiaan miettiny kokonaan kaasuun siirtymistä, tarviiko suutinta puhistaa juuri ollenkaan kaasun kanssa? Keittimenä primuksen omnifuel. Ja ei, en osta mtn päälleruuvattavaa keitintä, syytä en tiedä.

Kaasulla aina(joskus harvoin tulee käytettyä talviaikaan)
Olikohan primuksen Multifuel tai jotain sinnepäin tuo keittimen malli.
Vähän toistakymmentä vuotta vanha.

T: Sami
Devonit ja niihin liittyvä kirjallisuus kiinnostaa.

Tuolta löytyy tekeleitäni.
http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... 17&t=53652
Avatar
sampukka
Mr. Valkosipulipuristin
Viestit: 3521
Liittynyt: 21:54:25 13.11.2005

Re: Reissu varusteet

Viesti Kirjoittaja sampukka »

sampukka kirjoitti:

Vaatteet:

Sukkia 3 paria, villasukat 1-2 paria.
T-paitoja 2-3
Aluskerrasto
2 pitkät housut
3 takkia
Villapaita
Vaelluskengät, leirikengät
Kumisaappaat
Alushousuja 3
Hattu (kalahattu, leirihattu ja pipo)
Hanskat
(Sadevehkeet)
Vyö

Ruuat:

Kahvia, teetä, kaakaota
Suolaa, sokeria, sitruunapippuria, tilliä
Lettuainekset
Leipää
Voita
Perunoita, sipulia, valkosipulia, porkkanaa
Hilloa
Puuroa, mysliä
Erilaisia juustoja
Meetvurstia
(Pataruokia)
Riisiä ja makaroonia
Karkkia
Purkkaa
Korppuja, keksejä
Valmis kastikkeita
Mehua
Limpparia
Kermajauhe
Kalamauste
Ruis ja vehnäjauhoa
Kananmunia
Ruokakermaa
Pihvilihaa
Poronlihaa
Lanttukukkoa 2 kpl
Karjalanpiirakoita n. 70 kpl
Pekonia n. 5 pkt
Makkaraa
Pitaleipiä
Kebab lihaa
Tomaattia, kurkkua ja salaattia

Yhteiset tavarat:

Kylmälaukku joka jäähilettä täynnä (koko n. 120x50x50cm)
Normaalikokoinen kylmälaukku.
8 hengen laavukota
Telttasauna
Kirves
Saha
Lapio
Rautalankaa
Ensiapu vehkeet
Nippusiteitä
Trangia, kaasukeitin
Kaasulamppu
Narua
Teippiä
Kestopeite 4x6 tai 3x5
Timattiviila
Kaasua
Vesikassi
Pakki ja paistinpannu
Pöytä 100x60 cm
Foliota
Leikkuulauta x 2 kpl. Toinen 1,3 m pitkä ja 35 cm levee niille isoille kaloille
Videokamera/kamera
Gopro kamera
Kameranjalusta
Kännykkä ja laturi
Lämpömittari
Irtohihnoja
Muurikkapannu
Savupönttö
Muusinuija
Ruotopihdit
Saunakiulu ja kauha

Kalavehkeet:

Vapoja
Keloja
Siimaa
Uistimet
Kalalaukku
Haavi, nostokoukku
Perhot
Heittokohot
Painoja
Pappi
Kahluuvehkeet ja sauva
Mittanauha
Puntari
Siimaa

Muuta sälää:

Lusikka
Puukko
Särkylääkettä
Itikkamyrkkyy
Kuksa
Paistinlasta
Vispilä
Valkosipuli puristin
Muovipusseja/minigippejä
Rinkka + rinkan suoja
Tupakkia
Viinaa
Bissee/lonkeroo ja paljo
Sytkäreitä/tulitikkuja
Pelikortit
Kynä ja paperia
Liukkaria
Vessa paperiiiiii
Lamppu
Kanootti säkkejä
Hammasharja ja tahna
Saippua
Pyyhe
Makari
Makuualusta 2 kpl
Pihdit
Aurinkolasit
Radio+pattereita
Pilkkijakkara
Lisäilin taas tarvekaluja :D

T: Sami
Devonit ja niihin liittyvä kirjallisuus kiinnostaa.

Tuolta löytyy tekeleitäni.
http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... 17&t=53652
Avatar
DC
Vertikaali Jigaaja
Viestit: 6416
Liittynyt: 19:43:17 20.04.2005
Paikkakunta: ääpnaaknaK

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja DC »

Kuljetushelikopteri (ISO)
AMPA
Viestit: 345
Liittynyt: 01:17:32 16.02.2012

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja AMPA »

Jos saa kysyä niin millä ja miten kuljetetaan mukana kylmälaukku jäineen :mitaviddua: kopterilla :mitaviddua:
Avatar
kari
Yrjö I Rusetti
Viestit: 897
Liittynyt: 14:56:05 14.09.2005
Paikkakunta: Hki

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja kari »

AMPA kirjoitti:Jos saa kysyä niin millä ja miten kuljetetaan mukana kylmälaukku jäineen :mitaviddua: kopterilla :mitaviddua:
CH-47 Chinook szeko
Tyhjäpaino: 10 185 kg
Norm. kuormapaino: 12 100 kg
Suurin lentoonlähtöpaino: 22 680 kg
- kari -
sekakäyttäjä vm -73
Se kaikki alkoi ihan mato-ongesta, sitten kokeilin waariwainaan apumatikkia. Jossain vaiheessa siirryin avokelaan ja kokeilin myös vetouistelua...
Avatar
sampukka
Mr. Valkosipulipuristin
Viestit: 3521
Liittynyt: 21:54:25 13.11.2005

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja sampukka »

Vähän enemmän kun on vaan voimaa ja kuntoa niin mikäs siinä.
Kulkee kaikki tarvekalut silloin...

Mistähän lie saisi järkihintaan hommattua vedenlämmitys jutskan kaminan hormiin.
(Hyvin oli selitetty)
Savotan telttasauna hommattiin
Siihen sopiva vedenlämmityshärdelli jostain pitäs yrittää saada.
Yli 200 ekee uusi, miusta aika tyyris, vai tuntuuko vaan siltä...

T: Sami
Devonit ja niihin liittyvä kirjallisuus kiinnostaa.

Tuolta löytyy tekeleitäni.
http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... 17&t=53652
Avatar
sampukka
Mr. Valkosipulipuristin
Viestit: 3521
Liittynyt: 21:54:25 13.11.2005

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja sampukka »

Kotateltassa tuli pari yötä vietettyä.
Soiva peli!
Tänään saapui saunateltta.
Pitää ruveta tuota tuunaamaan niin saa paremman!

T: Sami
Devonit ja niihin liittyvä kirjallisuus kiinnostaa.

Tuolta löytyy tekeleitäni.
http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... 17&t=53652
Avatar
sampukka
Mr. Valkosipulipuristin
Viestit: 3521
Liittynyt: 21:54:25 13.11.2005

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja sampukka »

Saunatelttaa tuunailtu, tai tarkemmin sanottuna putkia.
Alumiini putket sahailin kaikki puoliksi niin mahtuuvat tekemääni kuljetus laatikkoon.
Laatikolla kokoa n. 100x40x50 cm.
Laatikosta lähtee kansi irti.
Laatikosta ja kannesta saa sitten tehtyä lauteet saunaan.

T: Sami
Devonit ja niihin liittyvä kirjallisuus kiinnostaa.

Tuolta löytyy tekeleitäni.
http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... 17&t=53652
Avatar
sampukka
Mr. Valkosipulipuristin
Viestit: 3521
Liittynyt: 21:54:25 13.11.2005

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja sampukka »

Osaisinkohan muutaman kuvan laittaa...
Tuossapa kuljetuslaatikko saunateltalle ja telttakodalle.


T: Sami
Liitteet
P7290314.JPG
P7290314.JPG (75.2 KiB) Katsottu 15835 kertaa
P7290313.JPG
P7290313.JPG (79.11 KiB) Katsottu 15835 kertaa
P7300316.JPG
P7300316.JPG (80.75 KiB) Katsottu 15835 kertaa
Viimeksi muokannut sampukka, 19:10:50 02.08.2015. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Devonit ja niihin liittyvä kirjallisuus kiinnostaa.

Tuolta löytyy tekeleitäni.
http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... 17&t=53652
Avatar
sampukka
Mr. Valkosipulipuristin
Viestit: 3521
Liittynyt: 21:54:25 13.11.2005

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja sampukka »

Ja vielä parit kuvat.
Niin ja lauteet tulee saunaan laatikosta :D

T: Sami
Liitteet
P7290309.JPG
P7290309.JPG (73.6 KiB) Katsottu 15833 kertaa
P7290310.JPG
P7290310.JPG (71.12 KiB) Katsottu 15833 kertaa
Devonit ja niihin liittyvä kirjallisuus kiinnostaa.

Tuolta löytyy tekeleitäni.
http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... 17&t=53652
Avatar
MrQuis
Viestit: 690
Liittynyt: 07:03:48 30.04.2005
Paikkakunta: Toiseksi suurin kaupunki

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja MrQuis »

Reilusti metallia tossa lauteen pinnassa? Tuleeko philps vai torx tähtitaivas perseeseen saunoessa? Vai onko puuvillaiset pefletit pakattu myös matkaan?
Wiion laki:
§ 2: Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.
§ 3: On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut.
Avatar
sampukka
Mr. Valkosipulipuristin
Viestit: 3521
Liittynyt: 21:54:25 13.11.2005

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja sampukka »

MrQuis kirjoitti:Reilusti metallia tossa lauteen pinnassa? Tuleeko philps vai torx tähtitaivas perseeseen saunoessa? Vai onko puuvillaiset pefletit pakattu myös matkaan?
Pefletit tulee makuualustasta.
Ei nyt sentään puuvillaa, ei myö nyt niin hienohelmoja olla... :lol:

T: Sami
Devonit ja niihin liittyvä kirjallisuus kiinnostaa.

Tuolta löytyy tekeleitäni.
http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... 17&t=53652
Avatar
Royal Trude
Koko Kansan Tenaleidi
Viestit: 15175
Liittynyt: 20:17:16 06.11.2005
Paikkakunta: Espoo, Tuusula, Keminmaa
Viesti:

Re: Reissuvarusteet

Viesti Kirjoittaja Royal Trude »

Ei prkl, mää en haluis nukkua saunamärkähikisen makuualustan päällä. Lisää puuvillapefletit listaan! Vaikka sen valkosipulipuristimen tilalle.
Piiloteksti
Suomi on suuri sukkahousumaa
Vastaa Viestiin