2008 koski- ja vetovaappu testi on loppunut!

On aika käynnistellä kalastus kautta laittaen vehkeet taas vireisiin!
Olen 17 vuotias kaveri (vuoden lopussa 18 ), jonka intohimo on ajaa miniMX 1 luokaa ja viettää muu vapaa aika koulun ohella kalastellen koskilla ja järvillä.
Vetouistelua olen harrastanut koko ikäni isäni kanssa ja nykyään jo itsenäisesti pystyn hallitsemaan venettä ja vetää 7 vapaa perässä, mutta vielä on harjoiteltavaa. Mökkimme sijaitsee mikkelin kaupungissa sijaitsevassa haukivuoren kyyveden rannalla. Järvessä on joka vuosi todella hyvin kasvava kuha kanta. Viime kesän uistelu kerran saldo pyörii noin 15 kuhassa, joista pari kolme ovat meille sopivia (ala mitta meidän veneessa 43cm).
Koski kalastusta olen harrastanut 10 vuotta virvelillä ja noin puolet siitä myös perhovapaa vispaten. Kalastelen rautalammin reittiin kuuluvilla koskilla. Konnekoski, Nokisenkoski, Kermankoski, Konnuksen kanava, Karvion kanava. Eikä ihan joka reissua tarvitse päättää tyhjin käsin, komea taimen makaa kylmälaatikossa useana reissuna.
Jos sinulla on vaapunvalmistajana halukkuutta testauttaa vaappujasi, kevennettyjä keskisuomen kalaisilla koskilla tai veto uistelun merkeissä, niin ota yhteys silloin minuun y.v tai tähän topiciin.
Uistelu kauden lopussa (syksyllä) kasaan tiiviin ja monipuolisen arvostelu paketin, jonka julkistan täällä kalamies.comin foorumilla! Joka reissusta tulee pieni raportti kaikille osallistuneille, niin koski, kuin veto vaappujen osalta. Kalat kuvataan vaapun kanssa tietysti ja laitetaan joko tähän topiciin tai valmistajalle, miten sitten sovitaan, vaaput jäävät minulle vielä käyttöön testin päätyttyä!
Mukana ovat jo porukkaa ihan hyvin.

Viimeksi muokannut jokkeri90, 21:35:27 30.10.2008. Yhteensä muokattu 18 kertaa.
Sellanen tähän väliin että kait jotain väli raporttejakin laittelet? eikä vain tuota ns. loppu raporttia..
Esim. kalan tulosta vois ainkain välillä kertoa jos ei tänne julkisesti niin minulle voit yyveellä laittaa miten vaappuni on pelannu. Tietysti kaikki pohjan jäämiset ja tämmöset kannattaa ilmottaa.
Eli sellasia pieniä reissu raportteja kannattaa laittaa aina välillä. jos ei joka reissusta niin ainakin sillon tällön.
ihan vaan vinkkinä.

Varmaksi en ole sinulle mitään luvannut, sanoin "ehkä" jos jotain ylimääräistä jää. Mallistonikin on sitä paitsi jo sen verran vanha, että lienee testiä tullut jo riittäviin.Mukana ovat jo vaapunvalmistajat: perza, stegi, anssi, tkb76, kopeli, silli, JuhaniR, Karvan0rsu, huuskimus, jogeli, jkv77, Väne
vielä mahtuu mukaan.
Täältä lähtee yksi vaaputin vetoon... Koskelle laitetaan se aiemmin lähettämäni vaappu joka ei ole vielä jäänyt kosken pohjaan. Toinen niistä mitä laitoin syksyllä!
Kaikenmaailman tyllejä - erilaisia folioita--> http://www.kalamies.com/foorumi/viewtop ... &start=450
tänään tuli ensimmäinen vaappu!
jkv77 lähetti viime testiin koski vaapun joka on viimeistelyjä myöten siistiä jälkeä ja unti on silmiä miellyttävää (toivottavasti kalojenkin mieleen). Pituus 85mm.
Tänään tuli sitten jkv77 lähettämä vetovaappu kuhalle. Tämäkin näyttävää jälkeä oleva hile salakka, ei ehkä niin virtaviivainen. Viimeistely on hienoa ja koukut kummissakin kestävän ja terävän tuntuiset. Pituus 110mm.

Viimeksi muokannut jokkeri90, 17:50:39 18.03.2008. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- silli
- Multimediatäkyonkija
- Viestit: 2711
- Liittynyt: 21:17:10 21.04.2005
- Paikkakunta: Tikkala, Jyväskylä
- Viesti:
Juu ihan näpertelyähän tämä on eikä pääasia ainakaan mulla ole täyttää maailmaa omilla kuvilla vaan tehdä omaan käteen sopivia kuvia harrastemielessä ja mikäli ylimääräistä jää niin jaella niitä sitten muillekin.
Ihan hienojahan tällaiset testit on ja hyvin tehtyinä mukava näitä lueskella niin kauan kun meininki ei ihan kerjäämiseksi heittäydy ja testejä ole yhtä aikaa päällä monia. Ja se hyvin tehtykin on tietysti suhteellista, mutta mielestäni homma on jo yli puoliksi hanskassa kun jaksaa panostaa raportteihin reissuista ja edes jotenkin toimineita kuvia mainostaa. Ja toidella hyvin kun testin hoitaa niin ei tarvitse mahdollisesti seuraavanakaan kesänä kuvia paljon ostella. Ja lisätään vielä, että niin kauan hyvä kunhan yksikään testattava kuva ei päädy myyntiin, ei testin aikana, eikä sen jälkeen.. Mun mielipide.

Ne on ilosia ne alle kiloset.
Katotaan jos kerkiän jonku käsin vuolemaan. Nuo nykymallit ei kaipaa testausta,kun jo monta vuotta kuluttajilla käytössä ja kalaa on todistetusti tullut.
Uskallatko laittaa osoitteen julkisesti,niin ei tarvii kysellä myöhemmin,vaan voin katsoa tästä mihin lähetän?

Vuosivaappuja vielä muutama jäljellä http://www.tami-vaappu.com