Vantaanjoki
Alueen säännöt
Täällä keskustellaan kaikesta säähän, kalastonhoitoon, kalojen suojeluun, kalatalouteen, kalastuslakiin ja kalastusasetuksiin, ympäristöön ja luonnonsuojeluun jne liittyvistä asioista.
Kunnostus-uutiset - Kalamies.com foorumin yleissäännöt

Re: Vantaanjoki
Voin kertoa, etten ole yksin.
En vain ole laumasielu joten uskallan avautua, tosin nimimerkin takaa.
Virho on myös polttanut siltoja viranomaisiin ja kuntiin.
Ikävintä Vantaajoen ja muidenkin pks virtavesien kannalta on, että ongelmaa ei mitenkään saada poistumaan.
Alueelle muutta koko ajan enemmän ihmisiä ulostamaan, myös teollisuus lisääntyy ja sitä kautta myrkkypäästöt.
Mausteeksi vielä tehomaatalouden typet ja fosforit.
Ei ole särjen eikä taimenen hyvä olla.

Eiköhän olisi parempi tehdä vaan avoviemäri koko Vantaanjoesta, kututuro voisi lähteä ajamaan asiaa?
Kalastusta ilman sukkiksia jo vuosikymmenien ajan.
-
- Viestit: 138
- Liittynyt: 19:12:39 17.11.2008
- Viesti:
Re: Vantaanjoki
Jätevesipäästöt jatkuivat eilen 19.12. Riihimäellä.
Päivitän joulukuun jätevesipäästötietoja tarpeen mukaan tälle sivulle:
http://virtavesi.com/?showNews=424
Päivitän joulukuun jätevesipäästötietoja tarpeen mukaan tälle sivulle:
http://virtavesi.com/?showNews=424
Re: Vantaanjoki
miksei ne voi kunnostaa nukarinkoskea uudelleen ja istuttaa harjuksi sinne.
Re: Vantaanjoki
aaaaaa, Vantis ON jo avoviemäri.
Luvattiin leppoisaa kaatosadetta joulupäiväksi, tiedossa pökäleitten lisäksi kinkunrasvoja mausteeksi.
Toki jos elämme unelmissa voimme haaveksia kirkkaista vesistä, raaka todellisuus vaan iskee kasvoja päin ja lujaa.
Fakta on että kunnostukset menevät hukkaan.
Ja sitä myötä huutokauppa ym rahat.
Ja turha talkootyö.
Sillä remontoimallakaan vanhoja putsareita ei saa sellaista säiliötä joka ylijuoksutukset keräisi.
Näin etelässä, Keski-Suomessa turvesoiden päästöt pilaavat vedet ja Lapissa kaivoshankkeet.
Jossain Itä-Suomessa voisi olla jotain tehtävissä.

Elikkä peli on menetetty ja mitään ei kannata tehdä. Lisää paskaa kaikkiin jokiin.kututuro kirjoitti:aaaaaa, Vantis ON jo avoviemäri.
Luvattiin leppoisaa kaatosadetta joulupäiväksi, tiedossa pökäleitten lisäksi kinkunrasvoja mausteeksi.
Toki jos elämme unelmissa voimme haaveksia kirkkaista vesistä, raaka todellisuus vaan iskee kasvoja päin ja lujaa.
Fakta on että kunnostukset menevät hukkaan.
Ja sitä myötä huutokauppa ym rahat.
Ja turha talkootyö.
Sillä remontoimallakaan vanhoja putsareita ei saa sellaista säiliötä joka ylijuoksutukset keräisi.
Näin etelässä, Keski-Suomessa turvesoiden päästöt pilaavat vedet ja Lapissa kaivoshankkeet.
Jossain Itä-Suomessa voisi olla jotain tehtävissä.
Etiopiassa kaikki muu on paskaa paitsi kusi...
Re: Vantaanjoki
Ole Kututuro ystävällinen ja lopeta toistuva mustamaalaaminen. Jos hieman maltat tutustua aiheeseen, niin huomaat, että Virholla on muitakin kohteita, kuin parjaamasi Vanski.
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Vantaanjoki
Pessimistihän ei pety, mutta en tie oisko se älyttömän väärin tuoda sitte parempia ja tehokkaampia vaihtoehtoja esille taisteluun tuulimyllyjä vastaan?kututuro kirjoitti:aaaaaa, Vantis ON jo avoviemäri.
Luvattiin leppoisaa kaatosadetta joulupäiväksi, tiedossa pökäleitten lisäksi kinkunrasvoja mausteeksi.
Toki jos elämme unelmissa voimme haaveksia kirkkaista vesistä, raaka todellisuus vaan iskee kasvoja päin ja lujaa.
Fakta on että kunnostukset menevät hukkaan.
Ja sitä myötä huutokauppa ym rahat.
Ja turha talkootyö.
Sillä remontoimallakaan vanhoja putsareita ei saa sellaista säiliötä joka ylijuoksutukset keräisi.
Näin etelässä, Keski-Suomessa turvesoiden päästöt pilaavat vedet ja Lapissa kaivoshankkeet.
Jossain Itä-Suomessa voisi olla jotain tehtävissä.
Näillä keräyksillä ei varmaan uusia vedenpuhistamoita rakenneta, muovata ihmisistä kasvissyöjiä ja rakenneta samanlaista pidätyskykyä, ku edesmenneellä Pohjois-Korean johtajalla, mutta aina se on parempi, ku ei mitään.
Se, että noteerataan mediassa ja ministeriössä on mielestäni jo hieno saavutus. Toki jokeen on satsattukki, mutta hyvä niin.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Re: Vantaanjoki
Juurikin näin! Vanskin huomiotta jättäminen olisi merkki saastuttajille, että antaa palaa vaan entiseen tahtiin. Nyt kun joen elinvoimaisuuteen yritetään hieman panostaa, niin juuri ongelmat nousevat esille.
-
- Herr Doktor
- Viestit: 7038
- Liittynyt: 13:19:15 22.04.2005
- Paikkakunta: Privat område. Mene pois.
Re: Vantaanjoki
Huutokauppa rikkoi jo nyt viime vuoden saldon.
Jag fiskar. Pappa betalar. Samma på finska.
Re: Vantaanjoki
siniislmäisyys ja ruskeakielisyys näköjään yhdistyvät
Re: Vantaanjoki
virhon jengille nostan hattua ja tulen lähitulevaisuudessa osallistumaan tavalla tai toisella,jos en niin nimeni ei ole yrpä-jaakko. ["kututuro"siniislmäisyys ja ruskeakielisyys näköjään yhdistyvät ] =tämmöisiä meistä tulee kun mamma liian aikaisin vieroittaa tissistä
ja runkkaa työkseen nettipornon kanssa.
ja runkkaa työkseen nettipornon kanssa.
- Royal Trude
- Koko Kansan Tenaleidi
- Viestit: 15175
- Liittynyt: 20:17:16 06.11.2005
- Paikkakunta: Espoo, Tuusula, Keminmaa
- Viesti:
- Hapankaali
- Viestit: 605
- Liittynyt: 19:57:08 18.11.2005
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Vantaanjoki
"The only difference between
Men and Boys
is the price of the toys"
Men and Boys
is the price of the toys"
- Royal Trude
- Koko Kansan Tenaleidi
- Viestit: 15175
- Liittynyt: 20:17:16 06.11.2005
- Paikkakunta: Espoo, Tuusula, Keminmaa
- Viesti:
Re: Vantaanjoki
Hapankaali kirjoitti:http://www.hs.fi/msn/kotimaa/Vantaanjoe ... 5553462511
Toi alleviivattu on murheellista luettavaa mutta mitään ei ole tehtävissä. Saakelin säännökset. Saisivat lahjoittaa vaikkapa touhutonneja Virholle vapaaehtosesti.Vantaanjoessa havaitun diuroni-nimisen aineen lähteeksi on paljastunut Teknoksen maalitehdas Nurmijärven Rajamäellä.
Diuroni on luokiteltu vesiympäristölle haitalliseksi aineeksi.
Uudenmaan ely-keskus löysi diuronia jokivedestä jo vuonna 2007. Vuonna 2010 pitoisuuksien todettiin nousseen. Aineen lähde pysyi kuitenkin pitkään arvoituksena.
Diuroni on kasvinsuojeluaine, mutta Suomessa sitä ei ole koskaan käytetty siinä tarkoituksessa. EU:n alueella diuronin käyttö torjunta-aineena on nyt kielletty.
Maalien ja puunsuoja-aineiden valmistuksessa aineen käyttö on sen sijaan sallittu.
Haitallista ainetta pääsi jokeen Teknoksen jätevesissä, jotka tulevat maalien valmistusastioiden huuhtelussa. Jätevedet menivät Nurmijärven jätevedenpuhdistamolle ja sieltä puhdistettujen jätevesien mukana Luhtajokeen ja sitä Vantaaseen.
Teknos on ilmoittanut lopettaneensa diuronin käytön vuodenvaihteessa.
Isot diuronipitoisuudet ovat haitallisia kaloille, planktonille ja pohjaeliöille. Aineen mahdollisesta kertymisestä kaloihin, ihmisiin tai pohjasedimenttiin ei ole tietoa.
Vantaanjoesta löytynyt diuroni ei tiettävästi ole aiheuttanut haittaa Vantaan kaloille tai veden käyttäjille.
Maalitehdas ei joudu asiassa oikeudelliseen vastuuseen, sillä se on toiminut voimassa olevien ympäristölupien velvoitteiden mukaisesti.
Piiloteksti
-
- Viestit: 138
- Liittynyt: 19:12:39 17.11.2008
- Viesti:
Re: Vantaanjoki
Uudenmaan ELY-keskuksen selvitys asiasta:
http://www.ely-keskus.fi/fi/tiedotepalv ... innyt.aspx
http://www.ely-keskus.fi/fi/tiedotepalv ... innyt.aspx
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Vantaanjoki
Se on kyllä tässä maassa hieman hämmentävää, että yksitysihenkilö joutuu vastuuseen, jos vessa on hieman väärän mallinen, mutta yrityksillä ja isoa tuohta käärivillä ei oo käytännössä mitään vastuuta. Rajat on vedetty semmosiks, että vastuuta ei yksinkertaisesti ees tarvihe ottaa. Jos tarviski, ni aina voi hommata Ojarannan hätiin.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
- Royal Trude
- Koko Kansan Tenaleidi
- Viestit: 15175
- Liittynyt: 20:17:16 06.11.2005
- Paikkakunta: Espoo, Tuusula, Keminmaa
- Viesti:
Re: Vantaanjoki
Jos aidon ja alkuperäsen haluut apuun, ni saatanallisia säkeitä loihet lausumahan... Siitä, että onko perheyritys loistavassa kunnossa, ei ole tietoa...vlasek kirjoitti:Jos tarviski, ni aina voi hommata Ojarannan hätiin.
Piiloteksti
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Vantaanjoki
Sopivia replicoita löytynee tästä maasta ihan kiitettävästi. Tuo kirja pitäs lukea.
-Neste, Dow jonesin kestävän kehityksen pytty ja vuonna 2011 vastuuttomimman yrityksen titteli.
-ekovessat taajamiin, perinteisen mattopesun paheksuminen ja pelloilta paskaa 100 metrin päästä
-diuron haitallinen, mutta paskaako väliä. Sääntöjä ei ole rikottu.
Monopolya on vittumaista palata Manhattanin säännöillä. Sen tästä voi pitkällä tähtäimellä päätellä. Tennistä ja kössiä samalla mailalla....
-Neste, Dow jonesin kestävän kehityksen pytty ja vuonna 2011 vastuuttomimman yrityksen titteli.
-ekovessat taajamiin, perinteisen mattopesun paheksuminen ja pelloilta paskaa 100 metrin päästä
-diuron haitallinen, mutta paskaako väliä. Sääntöjä ei ole rikottu.
Monopolya on vittumaista palata Manhattanin säännöillä. Sen tästä voi pitkällä tähtäimellä päätellä. Tennistä ja kössiä samalla mailalla....
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
-
- Viestit: 138
- Liittynyt: 19:12:39 17.11.2008
- Viesti:
Re: Vantaanjoki
SLL:n Uudenmaan piirin taimenteesit:
http://www.sll.fi/uusimaa/tiedotus/taimenteesit-210212
http://www.sll.fi/uusimaa/tiedotus/taimenteesit-210212
Re: Vantaanjoki
Virho saanut vallattua luonnonsuojeluliiton.
Meni muuten liiton uskottavuus pyyteettömänä luonnonasian ajajana.
Meni muuten liiton uskottavuus pyyteettömänä luonnonasian ajajana.
Re: Vantaanjoki
Sun tartteis alkaa perustelemaan ja todistamaan noita lausuntojasi, tai alkaa viestit poistumaan pikavauhtia. Mulla on myös banaani pakastimessa...
ISO uisteluvene kaupan! Nettivene 735003
Tsekkaa mun blogi: https://www.facebook.com/ruodollarokotettu/?fref=ts
Tsekkaa mun blogi: https://www.facebook.com/ruodollarokotettu/?fref=ts
Re: Vantaanjoki
Äläs nyt. Kyllä siellä ihan asiaoletuksiakin on seassa. En ole itse kuitekaan kaikista asioista samaa mieltä, mutta asia on sen verta monimutkainen, että mahtuu tänne eriäviäkin mielipitetä! Käsittääkseni me emme ole Neuvostoliitossa tai itäisessä Saksassa jossa oli vain yksi mielipide. Tuo kantojen sekoittuminen on yksi suuri huolenaihe.Samtheman kirjoitti:Sun tartteis alkaa perustelemaan ja todistamaan noita lausuntojasi, tai alkaa viestit poistumaan pikavauhtia. Mulla on myös banaani pakastimessa...
- vlasek
- Provoileva muskelipökiö
- Viestit: 13103
- Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
- Paikkakunta: Träshscandal
Re: Vantaanjoki
Kyllähän toi aihe on viime aikoina nostanu päätään. Voishan noita kommentteja koittaa silti vähän perustella tai tuoda rakentavammin esiin, että syntyis järkevää dialogia. En itekkään ole siinä mikään haka, mutta yritystä löytyy kuitenkin.
Talkoo ja hyväntekeväisyystoiminnan kritisoiminen on aina vähän kuuma pottu, etenki jos se on marginaalista ja pienellä budjetilla tehtyä. Aina löytyy kuitenkin varmaan parannettavaa, vaikka kyse onkin talkootoimesta.
Ja onhan kututurolla tuossa ihan pointteja. Melko suurella todennäköisyydellä ainakin osa keräyksistä menee syteen, jos ydinongelmia ei saada ratkaistua. Soraikot hukkuu kiintoaineeseen, paskaa valuu jokeen, vaikka tiedotus tästä onkin läpinäkyvämpää, entiseen malliin.
Kuinka monta miljuunaa se sitte vaatis, että jätevesiongelmat ois kunnossa, tai ejes sinnepäin? Melko varmaa on, että nykyisessä ja tulevassa talousjamassa tämmösiin seikkoihin ei kunnilla tai valtiolla ole juuri pelimerkkejä. Ympäristöasiat tuppaa menemään käytännössä mappi öö:hön. Sähköleiskoilla ois mistä jakaa, mutta imago ei niitä tunnu nappaavaan tässä maassa ihan sillä pieteetillä, miten vois kuvitella. Miksei John Nurminen operois? Niillähän on kokemusta, ja vielä huomattavan paljon laajemmista projekteista aiheen tiimoilta. Niijoo....