Puula
- mpk
- Viestit: 613
- Liittynyt: 18:44:17 10.11.2006
- Paikkakunta: Läntisen Etelä-Savon hiipuva kasvukeskus
Re: Puula
Juuri palasin Puulalta saaresta. Noin 35 cm pillijäätä oli ja kantoi vielä perheen ja tavarat. Soutuvenettä perässä vetelin varmuudeksi. Itse veikkaisin, että äitienpäivänä, eli vanhaan aikaan lähtee jäät. Vesi nousee hyvään tahtiin, vaikka alhaalla onkin.
-
- Viestit: 8
- Liittynyt: 20:25:33 30.01.2011
Re: Puula
Viikonloppuna käytiin Puulalla vetämässä. Saaliina 1,75kg nieriä ja illalla tosi pieni taimen joka pääsi takasin kasvamaan. Aika pintavesissä tuntu kalat olevan. Hieno oli toinen päivä ja melkein peilityyni mutta seuraavana päivänä oli kova vinka Simpiänselällä. Meinas vähän jännittää mutta hengissä selvittiin.
-
- Viestit: 12
- Liittynyt: 08:24:09 03.09.2009
Re: Puula
Kymppikiloinen Kortesalmen sillalta noin 3km Kangasniemelle päin.
Re: Puula
turboruoska kirjoitti:Kymppikiloinen Kortesalmen sillalta noin 3km Kangasniemelle päin.
Haapajärvestäkö vaiko Kurenmyllyn selältäkö tuo tuli, mutta taitaa kuitenkin mennä päivän parhaan vitsin piikkiin.

Viimeksi muokannut tatu, 15:16:11 29.11.2011. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kiitoksia seurasta ja näkemiin!
-
- Viestit: 12
- Liittynyt: 08:24:09 03.09.2009
Re: Puula
Joo tosiaan hätäiseen kirjoitin..
Kala on Hauki ja pyyntipäivä 21.5.2011 ja about klo 19.30
Paikka näkyy mustana pisteenä kartalla.
Tuli vetouistelemalla ja uistin oli Rapalan Shad Rap. Kuvassa toi alempi.
Kalan mitat:
Paino: 10250g
Pituus: 107cm
Ja sitten jos niitä epäilijöitä tulee, niin niille hymyilen vain kauniisti, koska olen ottanut kuvat kalasta ja itselläni ei ole tarvetta leveillä eikä nostella rillejä vaan ihan yksinkertaisesti yrittää pitää aihetta kalakannasta yllä.
Toivottavasti olen nyt antanut riittävästi infoa koska enempää ei ole.
Kiitos.

- Liitteet
-
- 14052011335.jpg (53.51 KiB) Katsottu 13144 kertaa
-
- 14052011339.jpg (85.81 KiB) Katsottu 13144 kertaa
-
- Paikka.jpg (73.85 KiB) Katsottu 13140 kertaa
-
- Alempi uistin.
- shad.jpg (12.9 KiB) Katsottu 13142 kertaa
Re: Puula
Komea kesähauki, onnittelut!
ISO uisteluvene kaupan! Nettivene 735003
Tsekkaa mun blogi: https://www.facebook.com/ruodollarokotettu/?fref=ts
Tsekkaa mun blogi: https://www.facebook.com/ruodollarokotettu/?fref=ts
Re: Puula
Pari lyhyttä reissua tuli eilen ja toissapäivänä käytyä pienellä kumiveneellä vetelemässä. Parilla vavalla vedeltiin puulaa tyhjäksi. Kymmenen kuhaa ja muutamia haukia kävi veneessä. Pieniä kaikki niin jouti takas kasvamaan.
Missä lie isommat kuhat, no illalla ois varmaan saattanu saada paremmin.
Missä lie isommat kuhat, no illalla ois varmaan saattanu saada paremmin.
-
- Viestit: 12
- Liittynyt: 08:24:09 03.09.2009
Re: Puula
Harmi kun en ole itse saanut yhtään kuhaa eikä ole kyllä faijakaan...
Kuitenkin uistelu/heittely tunteja 2 vuoteen lähemmäs 50h.
Se kyllä vähän nyppii...
Olen kyllä kokeillut pinnasta ja pohjasta.
Joku siinä vaan mättää, pitäis kai alkaa opettelemaan käyttämään plaanareita!?
Ehkä se helpottais vähän.
No onneksi joku saa ja osaa

turboruoska kirjoitti:Harmi kun en ole itse saanut yhtään kuhaa eikä ole kyllä faijakaan...
Kuitenkin uistelu/heittely tunteja 2 vuoteen lähemmäs 50h.
Se kyllä vähän nyppii...![]()
Olen kyllä kokeillut pinnasta ja pohjasta.![]()
Joku siinä vaan mättää, pitäis kai alkaa opettelemaan käyttämään plaanareita!?
Ehkä se helpottais vähän.
No onneksi joku saa ja osaa
Eiks tuolla kohdalla, mistä sinä tuon kympin hauenkin sait, ole myöskin kuhaa, ainakin joittenkin isäntien puheissa niitä on ollut.
Minä itse olen myös käynyt tuolla alueella uistelemassa, ja ei kylläkään ole tullut muutakuin haukia. Eipä nuo minunkaan plaanarit ole paljoa auttanut.
Viimeksi muokannut tatu, 15:17:01 29.11.2011. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kiitoksia seurasta ja näkemiin!
Re: Puula
Taas kysellään samaa aihetta kuin aiemminkin. Antakaahan paikalliset arvio, milloin puulalla vesi kovettuu? Mahdankohan päästä pe 18.11. mainiemestä veneellä mökille saareen ja maanantaina saman reitin takaisin? Jos nämä liikkeet onnistuvat, niin taidan viettää lauantain jossain paunin suunnilla ja nähdä unia lohesta.
Simo Hovari
-
- Viestit: 14
- Liittynyt: 20:00:18 01.08.2011
Re: Puula
Mitä tulee jäätymiseen oon kohtuullisen varma, että edes lahdet eivät jäädy ennen joulukuuta. Viikko sitten mittailin 7-8 cels pintavesiä. Eikä seuraavankaan 10 vrk ennuste lupaile kovia pakkasia.
Re: Puula
Kiitos Verkkomiehelle vastauksesta!
Vesi taitaa olla melko tasalämpöistä näinä aikoina. Olimme viiden veneen ja 14 ukkelin voimin harjoittelemassa uistelua Puulalla pari viikkoa sitten ja silloin pintalämmöt riippuen mittaavan koneen merkistä 6,8 - 7,5 navmancelsiusta tai 8,5 - 9 lowrancecelsiusta. Ilmeisesti veden lämmöt melko syvälle samanlaisia sillä tapahtumia saatiin 10 g puntin takaa ja 75 ft takilasta ja kaikkea tuolta väliltä. Syvemmältä luonnollisesti nieriää, mutta tuli nieriöitä 30g painon takaakin ja alamitta taimen takilasta suht syvältä, olisko ollu 37 ft.
Tapahtumia meillä melko reilusti suhteutettuna siihen, että puhutaan kuitenkin kaivossa uistelemisesta. Isommat jäi tälläkertaa puuttumaan, mutta kyllä se isokin vielä erehtyy.
Vaikuttaa siltä, että nieriäistutukset ovat onnistuneet kohtuullisesti sillä kappalemääräisesti niitä kävi vapautettavina todella monta. (n. 20kpl - 3 päivän aikana). Eivät olleet vielä kasvaneet kovin isoiksi, mutta vuotta aiemmin kun saimme muutaman oli kokoluokka n. banaaninmallia. Tänävuonna useampi +50cm kala kävi pyörätämässä veneen laidalla.

Paljos puulalla nieriän alamitta? Onko rauhotusaikaa?
Re: Puula
Rauhoitus on vain Vuoksen vesistöissä.perza kirjoitti:Onko rauhotusaikaa?
Ei taidolla, vaan tuurilla!
http://jupezku.blogspot.com/
http://jupezku.blogspot.com/
Re: Puula
kuis on kalaa tullu puulalta??
ite pe hain ekan uistelu veneeni ja eikös samantien vesille ja pe heti 4kpl mitta kuhia
la 1kpl kuha ja prr.. eka taimenen karkuutus haavimiehen sössittyä homma
tästä on hyvä jatkaa
paikkoina vuoja/ruovedenselkä

Kuhiahan Vuojaselässä on ihan kohtalaisesti. Vuojaltako tuo taimenkin nappasi? Oliko kokoakin? Itsellä on tänä vuonna kalastus jäänyt lähes kokonaan väliin, eikä Puulan aalloillakaan ole tullut keinuttua, joten viimekäden tietoa ei kaudesta itsellä ole.
Kaikki jotka kalastavat meritaimenta, syyllistyvät laillistettuun uhanalaisen lajin sukupuuton edistämiseen!
Re: Puula
Terve! Ostettiin mökki Kompasta puulaveden rannalta ja isän kanssa oisi tarkoitus kalastaa kesä ja syksy Karttuunselän lähistöllä! Kiinnostaisi tietää mikä tilanne Karttuunselällä on tällä hetkellä? Onko kalaa tullut? Itse kalastan lähinnä haukea, mutta jalokalatkin kiinnostavat! Onko Karttuunselältä tullut haukea? Kiitos jo etukäteen! 

Jag fiskar gädda
Re: Puula
Taitaa toi Karttuunselkä nimenomaan järväri/taimenmesta,mun tietojen ja parin viikonlopun kalastelun perusteella ..tosin siitä jo muutama vuosi mut ei kai noi kalalajit paikoilla pal muutu.
Einari se ei narise..
-
- Viestit: 30
- Liittynyt: 14:56:20 11.03.2013
- Paikkakunta: Lahti
Re: Puula
Tahtoisin vinkkejä mitä Likoselän suunnalla kannattaa kaloille tarjota. Olen kuullut,että alueella eivät ole saaneet kun haukia onko muuta niin ja tietysti muikkua kuulemma.
-
- Viestit: 36
- Liittynyt: 10:54:45 16.06.2021
- Paikkakunta: Siinä Baabuurin puolella.
Re: Puula
Mikä mahtaa olla jäätilanne Puulalla? Olisko jäiden lähtö mahdollisesti ennen Vappua?
Nythän Puulan taimen/järväri istukset ovat melkolaisen voimakkaita ja kalaa saa kaikki, jotka vähänkin yrittää.
Nythän Puulan taimen/järväri istukset ovat melkolaisen voimakkaita ja kalaa saa kaikki, jotka vähänkin yrittää.
- Fuso
- Neljänneks paras tietosuojavaltuutettu
- Viestit: 4426
- Liittynyt: 09:19:43 16.11.2005
- Paikkakunta: Sammatti, Lammin talo
Re: Puula
Ei lähde Puulan jäät vapuksi.
"Sentti nenässä, tuuma mulkussa ja jalka vavassa näkyy ja tuntuu".
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.