Vintage-kalastus ja -välineet!

Alueen säännöt
Täällä keskustellaan kaikesta wanhasta kalastukseen liittyvästä. Wanhat uistimet, välineet ja kaiken maailman tunnistuskysymykset.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään iltapäivä lammella.

minulle ihka uusi tuttavuus.
aika lähellä. kumma etten ole ennen täällä käynyt.
pienehkö lampi.
alkuun heittelin kovassa tuulessa ja räntäsateessa.
sinällään makoisat lumpeikkorannat. mutta ei mitään.
haaveilin myräkässä jo pitkulaisen lammen toiseen terävään päätyyn:
tuulitaskussa.. suojassa.
paikkaan ei muuten ollu luottoa. lumpeeton syvä pääty.
mutta siellä kalat..
kun päädyin tyyneen sateet ja riehuva tuuli muutenkin rauhoittu.
alkoi miltei aurinko paistaa (hetkeksi..)

heitin kauas ulos Lotto jäljitelmän. annoin vajota rauhassa.
odotellessa poimin karpaloita.
poiminta keskeytyi: passiivisessa vajotuksessa otti.
muutama aika hyvä potku, ja irti..
vähän toisesta suunnasta sain hyvän tärpin. hitaalla kelauksella lähellä pohjaa. ei tarttunu.
vaihdoin nimettömään lusikkaan. ja hieman rantakohtaa.
kolmas kerta toden sanoi: hauki ylös. ehkä kaikki eri haukia.
siinä olikin päivän kalatapahtumat..

heittelin toisen lammen sivun taas tyhjää.
alkoi taas satamaan ja tuulikin yltyi..

mutta positiivinen vaikutelma jäi tästä aika lähellä olevasta lammesta.
mietin jo millainen paikka kesällä ?
kaverin tietojen mukaan ahvenpitoinenkin. nyt oli mielestäni kaikki haukitapahtumia ?

päivän juoni taisi olla: hauet kaukana rannasta, syvässä.
olis ollu kalajigien paikka ?
ei kovin syvä lampi . ainakaan heittoetäisyydellä.
syväpääty 2. 5 - 3 metriä. muuten noin 2 m.
kummallista oli ettei kertaakaan jäänyt hakoihin. vaikka vajottelin huolella.

vapana Sinox. taisi olla 5 ja puoli jalkaa. 1970 luvulta ? (tai 1960 loppu)
kela Ambassadeur 1000 C. ja tämähän on jostain 1980 luvun puolivälistä.

mukana uusin sadetakki. ihan kun näitä sadetakkeja ei olisi jo tarpeeksi.. (jotain takkimainiaa..)
maksoi yksityishenkilöltä n. 5 e, no postikuluineen vähän yli 20 e. (ei suomesta)
nettimaailmasta en löytäny verrokkia. jos oletus että brittiarmeijan. (kaulus kyllä tähän viittaa)
hieno vihreän sävy takissa.
kuvissa auringossa kuivumassa.
myyjän mukaan brittiarmeijan kesämalli 1960 - 80 luvuilla.
merkintälappu aika sotkettu. mutta ehkä tämä 1973 ? (lapussa: "October 1973" ?)
paljon käytetty. täynnä paikkailuja (ommeltu repeämiä) korjailuja.
hyvin kevyt. menee pieneen tilaan. mietin mahtuisiko puolen litran tuoppiin.
ei ehkä ihan. mutta litran vissypulloon menisi sullottuna..

tuulipukumaista "keino" kangasta. mutta jäykempää: kahisee..
100 % hengittämätön kangas. mutta selässä tuuletushalkio.

melkein talvivaatteillakin sadetakin leveys riittää.
mutta hihat hieman lyhyet. joskus kalassa etuakin että käsillä kunnolla tilaa.

piti pienet räntäkuurot. kovalla tuulella.
muttei täyttä kaatosadekelin testiä tullut.
epäilen että ehkä ei.

ehkä kesällä. varalla kun ei varsinaista sadepäivää odotettavissa.
satunnaisiin kuuroihin.
tai viileisiin tuulen henkäisyihin. aamuyön hetkelliseen viileyteen ?
ei vie paljon tilaa ja painoa ottaa varalle mukaan,

vetskarissa ei valmistajaa. takki suljettavissa vetoketjulla ja napeilla.
ei huppua, eikä taskuja. ääri yksinkertainen.

LISÄYS:
täällä pohditaan Lightning vetskareita.
eli tuo "Lighning" on valmistaja..
"British made"
Lightning mainontaa 1936.
tiedot tästä keskustelusta: https://www.vintageleatherjackets.org/t ... zip.23321/

sieltä pääsi hyvin jäljille: lightning fasteners birmingham

historia löytyi Grace's Guide sivustolta josta lainaus käännösautomaatilla.

Grace's Guide is the leading source of historical information on industry and manufacturing in Britain. This web publication contains 148,124 pages of information and 233,665 images on early companies, their products and the people who designed and built them.

"
Vetoketjujen valmistaja, Birmingham.

Salaman kiinnitysosasto muodostettiin Kynoch Ltd: n yleisen organisaation puitteissa.

1925 Yksityinen yritys. Muodostettavan uuden yhtiön hoitamaan vetoketjun liiketoimintaa Kynochin josta tuli osa ICI vuonna 1926.

1939 Katso Lentokoneteollisuuden toimittajat

ICI: n tytäryhtiö .

1961 Lightning- ja Nyzip -vetoketjujen valmistajat. [1]

1965 Osa IMI:tä [2] .

1965 sulautui Länsi -Saksan Opti -ryhmään; IMI:llä oli 51 prosenttia Yhdistyneen kuningaskunnan, 49 prosenttia Länsi-Saksan ja 50 prosenttia muista eurooppalaisista osuuksista [3]

Oletettavasti jossain vaiheessa tämä yhteisyritys nimettiin uudelleen Optiloniksi .

"

Optilon; https://www.gracesguide.co.uk/Opti-Lon
osa Opti grouppia. lainaus:
" 1965 Lightning Fasteners was merged with the Opti group of West Germany; IMI Group retained 51% of the UK interests, 49% of the West German interests and 50% of other European interests[1] "

sivustolla myös runsaasti vanhaa Lightning mainontaa: https://www.gracesguide.co.uk/Lightning_Fasteners
Rorschach kirjoitti: 15:19:41 24.09.2021 jlahti, joo Opti on ainakin tässä mikä nyt on mukana. Muistelen että samoin olisi toisessakin.
eli Brittien ventile takkien Opti vetskarin sukujuurissa myös Lightning..

Opti nykymeininkiä: https://www.veno.com/en/brands/opti.html
lainaus tuolta käännösautomaatilla:
" Vuodesta 1936 lähtien Opti on ollut synonyymi vetoketjujen kehitykselle, vahvoille vetoketjuille, joissa on tyylikäs muotoilu . "

Opti monessa muusakin takissa. kirppiksellä pongannu Optin ihan "siviilitakeissakin"
nykyisin kirppiksellä tulee ihan huvikseenkin tutkittua vetskareita ja valmistajia..
paljon kertoo vaatteesta miten panostettu komponentteihin. hmm.. siis vetskareihin..

MUTTA: Lightning vetskari ehkä 1970 luvun (-73) takissa ?
onko vamistusta ollut/on 1965 jälkeenkin ?
vai .. onko takki kuitenkin valmistettu ennen 1965 ?
tai.. käytetty myöhemmin vanhoja vetskarivarastoja ?

_ _ __

lisäyksen lisäys..

ei tämä niin selkeä juttu olekaan: https://stcatharinesheritage.wordpress. ... er-co-ltd/
lainaus tuolta käännösautomaatilla:
" Vetoketjuista tuli suosittuja asusteita vaatteissa 1930 -luvulla, mikä tapahtui samaan aikaan Lightning Fastener Co.Ltd: n rakennuksen kanssa, joka sijaitsee osoitteessa Niagara Street 50 St. Catharinesissa vuonna 1937. Vaikka vetoketjua ei keksitty St. Catharinesissa, oli ensimmäinen tämän tuotteen valmistuksessa käytetty Kanadassa sijaitseva tehdas. Sundback oli yrityksen toimitusjohtaja ja vieraili usein täällä tehtaalla. Lightning Fastener jatkoi toimintaa nimellä "Talon" (Textronin divisioona), kunnes tehdas suljettiin kaudella 1982-83."

eli tässäollaan Kanadassa.. eli olisi "legendaarisen" Talonin esiaste ?

2 eri historiaa. tai olen sekoittanut jotain..??

täälläkin kirjoitellaan vähän sekaisin Lightning vetskareista. välillä Briteissä ja taas pohjoisamerikassa : https://www.thefedoralounge.com/threads ... 809/page-8
tekikö jompikumpi jollain lisenssillä. vai toimiko sama yritys kahdella mantereella. vai..ihan eri juttu ?

_ _ _ _

( Grace's Guide sivustoa voi käyttää myös brittiläisten kalastusvälinevalmistajien tietojen/historian tutkimiseen,
Category:Fishing Tackle: https://www.gracesguide.co.uk/Category:Fishing_Tackle )

venähti tämä liian pitkäksi.. kun aloin pohtia (taas..) vetskareita.
Liitteet
Sinox....1.....jpg
Sinox....2.....jpg
Sinox....3.....jpg
Sinox....9.....jpg
Sinox....4.....jpg
Sinox....6.....jpg
Sinox....7.....jpg
Sinox....8.....jpg
Sinox....10.....jpg
Sinox....11.....jpg
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään iltapäivästä käväsin uusinnan uudella lammella.
siis tuo sama missä viimeksikin. että ei enään ihan uusi..

1 hauki ja 1 tärppi.

norjan kruunu painona. ja tekemään väpätystä..
norjan kruunussa reikä keskellä valmiiksi. norjan lohoreissujen peruja.

klassinen tuttu tapahtuma lammella: heitossa uistin jää oksaan = puukkoa tarvitaan..

nyt jätetään vetskarijutut pois ( toistaseks..)
Liitteet
Tzigane........1.......jpg
Tzigane........2.......jpg
Tzigane........3......jpg
Tzigane........4......jpg
Tzigane........6......jpg
Tzigane........7......jpg
Tzigane........8......jpg
Tzigane.......11.......jpg
Tzigane........9.......jpg
Avatar
smakine
Viestit: 556
Liittynyt: 12:05:18 26.04.2006
Paikkakunta: vlk

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja smakine »

Kellään sattuisi tuommoista rikkinäisiä lojumaan nurkissa?? Mulla on yksi :lol: . Puolaussysteemin tappi poikki rattaasta joten ristiinpuolaus ei toimi. Muuten aika pätevän oloinen kela. Varaosien etsintä maailmalta ei innosta mutta Suomessa varmasti melko harvinainen kela.
Liitteet
16352485139571845923199538388880.jpg
DSC_1436.JPG
PELASTAKAA SALAKAT Ry.
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8384
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

Onko sama kela Ryobi 3000 spinning reel vintage, kuin tämän linkin takana?

https://www.sapoussm.com/index.php?main ... _id=301677
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään iltapäivä lammella.
taas sama "uusi lampi"
eli tällä lammella 3 kerta: eli tuli triologia.

ei kalatapahtumia.
liekö vesisade hyydyttänyt hauet ?
hetken kuivissa oloissa. kunnes alkoi yhtenäinen sade.. jatkui pimeään.

punaisella teemalla: kela, vapa.

ja takki..

Alpenflange. sweitsin armeijan. malli tai ainakin väri ollu käytössä 1950 luvulta - 90 luvulle. kai.
tämä vuodelta 1965.
painava: punnasin koon 56: n. 2.2 kg. (ja huom. ei vuorta lisäämässä painoa)
verrokkina kai kevyt "kuoritakki" painaa neljänneskilon.
taskuja. hmm.. riittävästi. joka puolella. mm. selässä.
taskut isoja: sopisi uistinrasioita, hanskoja, pipo ym.
senpuolesta olisi hyväkin kalastuskäytössä.
mutta takissa on kaikkea liikaa..
kesällä kuuma - talvella kylmä.
harvoin käytössä. ehkä 1-2 kertaa vuodessa.
taisi tänvuoden kiintiö tulla täyteen.

mutta vetoketjuihin..

takissa peräti kolmea eri merkkiä:

RiRi tietty tuttu.
Luftwaffen käytti aika paljon varusteissa: https://www.google.com/search?q=luftwaf ... 2&dpr=1.25

Re-a ??
BSC ??


muutama vuosi sitten näitä paljon tarjolla (ainakin uudempia 1980 - 90 luvun)
pilkkahintaan.
johtuu kai etenkin väristä ?

suoraan sanoen aika kamala väri..

kai väri kopioitu saksalaisilta.
yksi lisäsyy pysäyttää saksalaisten meininki 1945..
(mitä jos sota olisi jatkunu ja miljoona ukkoa olisi ollut tässä värissä ..)

osalainaus Wikipediasta käännösautomaatilla:
" Leibermuster on saksalainen sotilaallinen naamiointikuvio , jota käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1945. Se oli viimeinen saksalaisten toisen maailmansodan naamiointikuvioiden perheestä . Malli (nimetty veljesten Leiberin, sen luojien mukaan) annettiin hyvin rajoitetusti taisteluyksiköitä varten ennen sodan päättymistä. Se koostuu lihavoituista epäsäännöllisistä mustista alueista, jotka on painettu ruskean ja vihreän päälle vaalealle taustalle."

" Kuvion oli tarkoitus tarjota jonkinasteinen naamiointi infrapunasäteilyssä . [3] Se oli ensimmäinen malli, joka annettiin sekä säännöllisesti armeijan ( Wehrmacht ) että Waffen-SS- yksiköille. Kaikki tunnetut Leibermusterin alkuperäiskuvat kuvaavat Wehrmachtin sotilaita entisessä Tšekkoslovakiassa . Ei ole tunnettuja kuvia Waffen-SS:n jäsenistä, jotka käyttävät Leibermusteria. "

" Sodan jälkeen Liebermuster oli perusta " pizza naamiointi " myönnetty Sveitsin armeijan 1990-luvulle asti. "

lainaus täältä: https://en.wikipedia.org/wiki/Leibermuster

eli Sveitsi teki saksalaiselta pohjalta tämän värin.

ehkä saksalaisetkin yritti palauttaa värin 1955 ? https://iacmc.forumotion.com/t640-west- ... ibermuster

vika kuva: alkuperäinen saksalainen väri. 1945. Wikipedia kuvalainaus.

lisäys:
" Kuvion oli tarkoitus tarjota jonkinasteinen naamiointi infrapunasäteilyssä "
hmm.. värihän on tavallaan tuttu uistimissa:
Calico Catin legendaarisin väri on tavallaan Liebermuster..
https://kalastuskolmio.fi/calico-cat-lippauistimet/
sattumaako.. ( että kalojen suosiossa tuo väri)
muistaakseni johonkin jerkkiinkin on väri siirretty.
ja.. kumiin: https://www.jigiparatiisi.fi/fi/tuote/23261366

tosin.. Calico Cat on oikeastikin kissamaailmassa olemassa: https://fi.stamford-bridge.dk/10539-calico-cat.html
Liitteet
Takki lammella....1.....jpg
Takki lammella....2.....jpg
Takki lammella....3.....jpg
Takki lammella....4.....jpg
Wikipedia kuvalainaus..jpg
Wikipedia kuvalainaus..jpg (117.48 KiB) Katsottu 1626 kertaa
Wikipedia kuvalainaus..........jpg
Viimeksi muokannut jlahti, 07:52:18 29.10.2021. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

Sveitsin takin vetskarikavalkadi..

(Sveitsin armeijan pullistelua 1964. https://www.youtube.com/watch?v=fBQUjEhoMlM öklö maastokuviot pääosissa..)

vika kuva: tällä viikolla kävin tälläisenkin pikkulammen testaamassa.
maisemakuvien tasolle jäi..
ei tietoa kalaisuudesta. koon puolella sillä rajamailla voisko olla.
tähän vuodenaikaan ei kai oikein voi kalaisuudesta tehdä lopullista päätelmää.
etenkään ahventen osalta.

lisäys:

vikat kuvat.
vanhassa vara parempi: Sveitsin villaversio. ei vuotta löydy. mutta ehkä 1950 - (60) luvulta.
1940 luvun versioossa metallinapit. tässä jo "muoviset" (eli myöhempi)
ei vetoketjua.
näitä liikkui ainakin ennen aika paljon. viimeaikoina ei uusia eriä ole ilmaantunut.
hinta muutaman kympin. eli mielestäni halpa.
mutta jos kokovaatimus vyötäröltä yli metrin. vaikeuksia..
yleensä jotain. 80 - 90 senttisiä vyötäröltä.
löysin 104 cm koon. joka siinä ja siinä.. siirsin nappeja vyötäröltä n. 2 cm toi vähän helpotusta.
sentit takin koko. ei toivottu vyötärö. eli käytössä takin kokoon joutuu lisäämään muutamia senttejä. että sopiva.
kuvissa näyttää vaaleammalta. "oikeasti" hieman sinisempi.

kai tarkotettu ihan "kenttäkäyttöön" osana taistelupukua. (ei paraatielvistelyyn ?)

ensisiteen tasku oikealla. alahelmassa.
sakuilla oli samassa paikassa. kait..

tosi lämmin kylmillä. mutta aika tiukka leikkaus kalastuskäyttöön.
Liitteet
Sveitsi vetskarit....7.....jpg
Sveitsi vetskarit....6.....jpg
Sveitsi vetskarit....10.....jpg
Sveitsi vetskarit....9.....jpg
Sveitsi vetskarit....8.....jpg
Sveitsi vetskarit....4.....jpg
Sveitsi vetskarit....11.....jpg
Sveitsi vetskarit....21.....jpg
Sveitsi vetskarit....22.....jpg
Sveitsi vetskarit....23.....jpg
Avatar
smakine
Viestit: 556
Liittynyt: 12:05:18 26.04.2006
Paikkakunta: vlk

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja smakine »

Sostakovits da Silva kirjoitti: 09:44:53 27.10.2021 Onko sama kela Ryobi 3000 spinning reel vintage, kuin tämän linkin takana?

https://www.sapoussm.com/index.php?main ... _id=301677

Juup, sama kela on.. Kalliin näköinen kela jossa kumminkin kevytmetallia sisus.
PELASTAKAA SALAKAT Ry.
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään iltapäivä joella.
tai.. joki melkein liioittelua. (koon puolesta)

kun viimeinkin alkoi tulvat hellittämään (valitettavasti tilapäisesti)
lähdin tutkailemaan uusia alueita. kalastusmielessä. muuten paikan ohi ajellu.
idealla mitä tuli kesällä ihan liian vähän harrastettua:
pikku joki/puro - pikkuhaukia. kevyillä hyrrävälineillä.

no nyt värkkäilin vähän isompia haukikumeja.
että ei uistimet kevyestä päästä.
laitoin sisään 6 g. painon. että saisi paikoin rännimäisen kovaan virtaan upotusvoimaa.
itseasiassa tuli hyvännäköinen, poukkoileva, epävakkaa uinti. (luulin että lisäpaino rauhoittaa)
kalajigeihin.
tuo sutjakampi Peter Lahti kumi rauhoittui hieman.

tavoitekalaa en saanut. (siis haukea)
mutta melkoiset kirjofestivaalit.
luonnottoman paljon tärppejä.
mutta kun tarpeeksi paljon toistoja, jotku jäi kiinikin..

mietin jossain vaiheessa: että alanko pikkuvaapuilla kalastamaan kirjoja.
mutta ei.. pysyttelin kumeissa. ja haukiyrityksessä.

varmasti on tällä haukiakin.
mietin jo että kesällä hyvää popperialuetta. kai..
kuulemma hyvin ahveniakin. eikä välttämättä ihan pieniä.

kela ABU 1000 C ja vapa 71.



taas.. kalamieskomi tyhjää viestejä,,
viimeksi kun teki näin: päästi läpi: kun esikatseli kirjotukset.
onnistuukohan nyt..
Liitteet
kirjohässäkkä....0.....jpg
kirjohässäkkä....2.....jpg
kirjohässäkkä....3.....jpg
kirjohässäkkä....6.....jpg
kirjohässäkkä....7.....jpg
kirjohässäkkä....8.....jpg
kirjohässäkkä....10.....jpg
kirjohässäkkä....9.....jpg
Avatar
Fuso
Neljänneks paras tietosuojavaltuutettu
Viestit: 4358
Liittynyt: 09:19:43 16.11.2005
Paikkakunta: Sammatti, Lammin talo

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja Fuso »

On kyllä upeita kirjolohia, kertakaikkiaan, värit, evät, muoto ...
"Sentti nenässä, tuuma mulkussa ja jalka vavassa näkyy ja tuntuu".
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

joo.. hyväeväisiä.
taustoja en tiedä tarkemmin.

evien ja ulkonäön pouolesta voisi olla että kauan vietetty vapaudessa.

öö.. romanttisesti ajatellen jotain jäämiä pokkkeuksellisestä hellekesästä:
kirjot häippässy lämpösiä vesiä pakoon "tänne"

tai.. jossain väljissä altaissa olleita. ja olisikin "tuoreita"
mikä sekin on varteenotettava vaihtoehto.
joskus altaiden viimeiset syksyllä voi kai olla vähän paremman näkösiä..
toisaalta.. istutuspaikaksi vähän outo.

kalamieskomin takkuilu ? (viestien lähettämisessä)
outoa että kirjautuneena.mutta., ei voi muokata omaa viestiä.. (kuva)
Liitteet
kalamieskomi....1.....jpg
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

eilken pikku heittelyt. pikku joella ja pikku hauki.

kumitäsmennystä edelliseen kertaan. oli samat mukana ja käytössä.

Peter Lahden sutjakampi malli heräsi eloon kun yhden haaran tökkäsi runkoon kiinni.
ei oikein kestä lisäpainoa ja vapaana roikkuvaa koukkua.
ja vapaana oleva usein vähän solmussa pyrstön kanssa.
sinällään ei paljon haittaa, koukun yksi haara ottaa pyrstön syleilyyn. edelleen kalastava.
mutta ei enään niin hyvin uiva.
mutta siis kun painotetussa versiossa lukitsee koukun: uinti OK: (ihmissilmälle)

toinen paksumpiu kumi: "Shaker Baits Piggy"
paino + irtokoukku: hyvin eloisaa.
painon sisään laittaminen piristää uintia.
kuin oikein eloisa lusikka ja bonuksena pyrstön värinä ja vatkaus.

uusi lisäominaisuus löytyi eilen.
hauki vei pyrstön.
ajattelin että kumin taru loppu.
mutta..
muuttui öö.. pieneksi kumijerkiksi.
vavalla (tai kelalla) "nypyttelemällä" täysiverinen jerkkimäinen "siksak" uinti.
ainakin hyvältä näyttää.

Brittien DPM kalvoisadetakki sopi paikoin hyvin syksyiseen maastoon..
siis sadetta = joet taitaa mennä taas huonoon kuntoon..

kela ABU Ambassadeur 1000, ( mä olen pahasti jymähtäny tonnisiin viimeaikoina)
vapa 61
Liitteet
kumit....1.....jpg
kumit....2.....jpg
kumit....3.....jpg
kumit....4.....jpg
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään kävin lammella.
sillä "uudella" lammella taas.
uusi kalalaji tuli: ahven.
jos.. lasketaan hieman sivuosuma. oli kiduskannessa kiinni.
2 epämääräistä kolhasua. oliko tärppejä ?
tiukassa lampikalat marraskussa..
Karhun Stubbilla tapahtumat.
ei ihan sattumalta.. ajattelin tätä tarkemmin koittaa.
sillä "kaikki" tapahtumat. oli kyllä voimakäytössä
muuten uittelin kumikaloja.

ylänkölammella yllättäin talven tuntua. kaupunkialue oli täysin mustana.
aika raju keli muuten: lämpöasteet kateissa, kova puuskainen pyörivä tuuli. mitä ei päässy pakoon.

poseerauskuvia tuli paljon. kaloja ei..
Liitteet
Parazoom ja 3000....1.....jpg
Parazoom ja 3000....2.....jpg
Parazoom ja 3000....6.....jpg
Parazoom ja 3000....4.....jpg
Parazoom ja 3000....7.....jpg
Parazoom ja 3000....8.....jpg
Parazoom ja 3000....9.....jpg
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään kävin joella auringonlaskun aikaan.
minkä auringon.. utua tihkusadetta/sadetta.
"lehmänhenkäyskeli" lämmin ja kostea.

eka hauki otti pitkän jankkauksen tuloksena.
monenmoista tarjosin. kävi pyörähtämässä perhon tuntumilla. seuraili rantaan.
mutta ei edes tärpittänyt.
tummempaan lyhytpyrstöinen nappasi heti. lopultakin..
ehkä asiaan auttoi että rauhoitin kohdan hetkeksi.

toka otti paikkaan ja vuodenaikaan nähden oikeaoppisesti:
pimeässä. ajolta (hauki möyrysi pinnassa pikkukalojen perässä)
olis tietty saanut olla pintis että kaikki tyylipisteet olisi tullu.
mutta sama perho jäi perukkeeseen minkä eka hauki kelpuutti.
nopealla uitolla lähellä pintaan: pam ja läiskis.. kelpasi ja pysyi.

kelana Tanskalainen "Boca"

kuvastokuvat Schröder 1952 (tainnut nämä olla täällä aiemminkin)
Liitteet
Boca ja BW,,,,2,,,,.jpg
Boca ja BW,,,,3,,,,.jpg
Boca ja BW,,,,4,,,,.jpg
Boca ja BW,,,,6,,,,.jpg
Boca ja BW,,,,7,,,,.jpg
Boca....9....................................JPG
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään auringonlaskun aikaan joella.

ajoja metsästämässä.
aika hyvin pikkukaloja ja haukia liikkeellä.
mutta.. olin lähinnä haukien hassuteltavana.
yksi takertui ja yksi irtosi.

hankalaa. ehkä siksi juuri mielenkiintoista puuhaa.
mitään selkeää kaavaa ei ole touhuun löytynyt.
välillä ei kertakaikkiaan kelpaa mikään.
vaikka kala totisesti syönnillä.
mutta ehkä paras tarjoilu: ylinopea uitto pinnan tuntumassa. (ei välttämättä pinnassa):
hauki ei kerkee miettimään: reagoi vain nopeaan liikkeeseen. kait..

isompi Boca 112 mm versio matkassa.
vähän turhan järeä kalusto. mutta pitkällä vavalla hyvä viistätellä perhoa pinnan tuntumilla.
Liitteet
B ja W ....Boca....1.....jpg
B ja W ....Boca....4.....jpg
B ja W ....Boca....6.....jpg
B ja W ....Boca....7.....jpg
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään iltapäivästä heittelyt joella.
ihan rehellisesti kirjoit mielessä.
ABUilla.

lisäys: laittelin vielä luettelokuvan.
Liitteet
kirjo ja ABUt....1.....jpg
kirjo ja ABUt....2.....jpg
kirjo ja ABUt....3.....jpg
kirjo ja ABUt....4.....jpg
ultra mag.....................................jpg
lore
Viestit: 1083
Liittynyt: 20:19:28 15.05.2014

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja lore »

^Hyvänkokoinen kirjo, siinä on saanut jo vapaa puristaa.
Ultra Mag on hieno kela ja laadun tuntee noissa vieläkin, vaikka en juuri tuollaista kelaa omistakkaan.
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

olen jotenkin tykästyny pikku ABUn hyrriin tänä kesänä.
tonni kokosiin. ei keksi kyllä mitään kritiikkiä.
ainakaan kalastettavuudessa.

menny pahasti haspeleiden reviirille..

mietinnässä on ollu hivuttaisiko vähän uudempiinkin pikku abu hyrriin.
yhdestä tänä syksynä tarjoilinkin huutokaupoissa.
mun mielestä ihan realistisen summan jätin, ehkä vähän ylikin.
mutta joku muu sen ehdottomasti halusi..
oli vähän extrajuttu sikäili että japanin vientimalli (vähän eri tekkstit kelassa)
ajattelin että "porukoilta" jäisi huomaamatta. mutta ei tietenkään..
(kelpaisi mulle ihan perusveriotkin)

ehkä muunmerkkisetkin kasari pikkuhyrrät.
näitä voi nyt talvella pähkäillä ja seurata tarjontaa.

_ _ _ _

tänään auringonlaskun aikoihin joella.

tuulista. tihkusadetta.

ei pitänyt tänään mihinkään kalaan lähteä. mutta..
lähdin kuitenkin vähän ennen pimeää.
yrittämään "laitataklaajaa"

nimitetään vaikka tuttua haukea näin;
perusteluna hauen ajotaktiikka:
pintakalaparvea ohjaileva liuku pinnan tuntumassa. vanana.
liuvun päätteeksi näyttävä pintamäjäys.
tämäkin vasta jatkoa petaava manööveri.

hauki ajaa kalat rantaan, pelästyttää ne möyräsyllä:
pikkukalat hyppii pinnassa.
osa "lentää" aivan jyrkähkön rantapenkan heinikkoon.
josta ropisee takaisin veteen.
NYT on hauen aika ruokailla.
napsii veteen tippuvia tai rantaruovikon päällä olevia pikkukaloja..

näyttävää..
ja järkevää.
ranta sulkee yhden pakenemissuunnan.
rannan pintaheinikkoon takertuneet tai veteen tippuilevat kalat helpompia poimia.

näin siis mä tulkitsen hauen taktiikan.

tänään ei rantataklaajaa näkynyt.
ihmettelin miksei olla iltapalalla..

rantataklaaja ainut isompi hauki mitä nähnyt tänä syksynä ajoilla.
ehkä 4 - 5 kg.
muuten ollu kaikki ihan peruskaloja.
eli hyvin vähän isompia jostainyystä.

mutta hyvän ajajan löytämisestä vielä hyvin kaukana että "sen saisi"

yksi pikkuhauki tuli.
oikeaoppisesti: ajolta, pimeässä, pintiksellä.
tai no.. oli leuan alta kiinni.
Liitteet
hämärähommia....1.....jpg
hämärähommia....2.....jpg
hämärähommia....3.....jpg
hämärähommia....4.....jpg
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään iltapäivä lammella.
tarjonnassa tiukka linja: pelkästään pintiksillä.
otin matkaan kesän ruotsipaketin.
Liitteet
hämärähommia 2....1.....jpg
hämärähommia 2....2.....jpg
hämärähommia 2....3.....jpg
hämärähommia 2....4.....jpg
hämärähommia 2....6.....jpg
hämärähommia 2....7.....jpg
Avatar
Fuso
Neljänneks paras tietosuojavaltuutettu
Viestit: 4358
Liittynyt: 09:19:43 16.11.2005
Paikkakunta: Sammatti, Lammin talo

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja Fuso »

Lasikuitu Bruce&Walker tuossa 17.11. rapsassa?

Ja upeita ropelipintureita tuossa viimeisessä, ottipelejä.
"Sentti nenässä, tuuma mulkussa ja jalka vavassa näkyy ja tuntuu".
Veikko Heiskasen lempilauseesta Arvi Mustosen vääntämä tunnuslause Neidenin siltamontulta.
Avatar
Jäpäkyörä
Vanhempi savolainen hauen pamputtaja
Viestit: 7309
Liittynyt: 16:06:19 22.04.2005
Paikkakunta: Pieksämäki

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja Jäpäkyörä »

Minä ihastuin tuohon SUP-maticiin. Niin on kuin kaupan hyllyltä otettu. Mahtoiko olla eka kertaa kalassa?
On sev verta töitä, että haju housussa pyssyy.
Kielj-kiärylöitä/Unto Eskelinen
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

Sup Matikki:
on ollu mukana muutamalla reissulla. muistaakseni viimevuonna hommasin. oli kyllä aika uudenveroinen silloin.

B ja W:
joo lasikuitua. olikohan 11 ja puoli jalkainen. 2 osaisena hankala kuljettaa (polkupyörällä) mutta muuten hyvä.

uusimmassa perhokalastuslehdessä Neiden artikkeli. Juha Pusalla näyttäisi olevan kuvassa aika saman sarjan B & W ?
joku pidempi. ehkä 14 tai 15 jalkainen ?
ehkä.. ainakin sidokset ja logon kulma hieman erottuu.. ja aika samanlaiselta näyttää. voi olla joku muukin vapamerkki.
Pusa muistelee 1970 luvun ja nykypäivän Neideniä.

( artikkelissa pääosissa Neidenin kyttyrälohet. mun mielestä 90 luvulla oli parina vuonna silloinkin paljon kyttyrälohia.
korpinivassa soraikolla joskus kahlailin kutevien kyttyröiden seassa. vaati hieman totuttelua kun kokoajan vilisteli ja pärski kyttyröitä ympärillä. yritti olla kiinnittämättä niihin mitään huomiota.. ajankohta elokuun vika viikko. ehkä niitä ollu nyt vielä enempi ? )

Woodschopper:
vanha suosikkini. aiemmin ei ollu kuin 1 kpl. yli 10 vuoteen en ole nähnyt missään tarjolla (suomi-ruotsi akselilla)
kesällä ruotsissa ilmestyi peräti 4 kpl. tarjolle. kovat "turvahuudot" laitoin.. ajatuksella että ehkä jonkun saan.
mutta yllättäin kukaan ei tarjonnut mitään aika alhaisen lähtöhinnan päälle: jesss..

tänään lammella iltapäivällä:
aika tuulimyräkkä.
ei kyllä lammen rannalla paljon häirinnyt.
eri lampi ja eri taktiikka (kuin viimeksi)
kalajigillä ilman painoa. pohjia myöten raahailin hitaasti. syvärannalta. ulkoa. se tepsi parille.
kesän rantapaikat "tyhjiä"
Liitteet
hämärähommia3....0.....jpg
hämärähommia3....1.....jpg
hämärähommia3....4.....jpg
hämärähommia3....2.....jpg
hämärähommia3....6.....jpg
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään iltapäivä lammella.
lampi vaihtui taas.
kylmä tuuli. taitaa talvi vyöryä..
olikohan lampioperaatio tässä tältävuodelta ?
(sääennusteet lupaa aika talvista, eikä pienvesissä enään lämpöpankkia jäljellä. taitaa kilahtaa jäähän)

nyt ei iltapäivän ainut hauki tullu ennakkoon suunitellulla tavalla ja uistimella.
mutta kaikennäköistä valillä kokeilee.

ihan muuta:

Youtube suositteli mulle: https://www.youtube.com/watch?v=XIAVeO8KikA aika karkkia..

muutenkin kun hakee ISUTZU REEL haulla, löytyy hienoja vintagehenkisiä keloja mm: https://i.redd.it/f4bfl3bir5x41.jpg

vautsi !! https://www.facebook.com/isuzureels/pho ... 3702961614
Liitteet
Dalton ....1.....jpg
Dalton ....2.....jpg
Dalton ....3.....jpg
Dalton ....4.....jpg
Dalton ....6.....jpg
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään joella ajoja kyttäämässä iltapäivällä - ja siitä pimeeseen.
ihan kuollutta. ei ajoja. eikä uppotarjouksillakaan sokkona mitään.
hauet suut kiinni. tai en käsittänyt haukien meininkiä.

pikkukalaparvet kuitenkin vielä paikalla pinnan tuntumassa.
kuohahteli karkuun perhosiimaa.
mutta siis hauet ei niitä ahdistellu..
vesitilanne hyvä. eikä jäistä haittaa vaikka pienet jäälipat paikoin muodostunut.

sähköpyörään tuli lukemat: "5555"
ensimmäistä kertaa mittari mistä voi arvioida kalareissujen kilsoja.
fillari otettu käyttöön 20. 1. 2021 eli jotain kevättalven pilkkijuttujakin mahtuu lukemaan.
siinä taisi olla juuri hemikuussa kova pakkasjakso ? eikä paljon ajoa alkuun.

olen yrittnyt pyhittää sähköajot kalastusjuttuihin. (arkiajot muilla pyörillä)
mutta ehkä lukemassa 1 - 2 % muuta ajoa.
tosin kalareissuja perinteisilläkin pyörillä vastapainoksi.
mutta ei kovin paljon (liian vähän..)

mutta siis eka kesä sähköt käytössä. että ei enään luomuna matkat.
itse kalastustapahtumat sentään vielä ilman sähkö/elektroniikkajuttuja..

pysähdyin menomatkalla ottamaan kuvan kun arvasin että tulee vitoset:
Liitteet
kilsat.....jpg
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään joella.
sama kirjolohitivolipaikka kuin aiemmin..

Heddonin Super Sonic kelpasi. värikarttaa ja historiaa: http://www.oldfishinglure.com/heddonsupersoniclures.htm
(ja lössö osasto)

lisäys:
perhana.. jäi kokonaan kokeilematta uusin ruotsiostos.
muutamalla eurolla nivaska pikku lippoja.
mukana oli mutta jotenkin unohtu.. oli kirjekuori matkassa. ei uistinrasiassa.
vähän tämmöistä varten hommasin.
toinen sitten voiko hyrrällä heitellä: paino varmaan jotain 2 g, ?
no. ei tarvitsisi pitkiä heittoja.
menis varmaan perhovavallakin ?
mutta selvää kirreainesta..

lisäyksen lisäys..
paino taitaa olla 1/20 OZ..
tarkoitettu perhovavalla heitettäväksi.
ainakin 1930 luvulla tehty.
tiedot täälträ: https://www.adamsanglingbooks.com/produ ... res-WEEZEL

ostaessa luulin että nämä vähän isompia..

lisäys x 3..
Weezelillä ollu aika öö.. eksoottisia virityksiä: https://toughlures.com/products/weezel- ... k-envelope
Liitteet
kirjotivoli....1.....jpg
kirjotivoli....2.....jpg
kirjotivoli....3.....jpg
kirjotivoli....8.....jpg
kirjotivoli....4.....jpg
kirjotivoli....7.....jpg
ruotsiostokset....1.....jpg
ruotsiostokset....2.....jpg
ruotsiostokset....3.....jpg
ruotsiostokset....4.....jpg
jlahti
Viestit: 2124
Liittynyt: 20:30:51 12.10.2006

Re: Vintage-kalastus ja -välineet!

Viesti Kirjoittaja jlahti »

tänään iltapäivästä joella (sama paikka kuin viimeksi)

kävin kokeilemassa perhovavalla Baby Weezeleitä.
hyvä heittää perhovavalla (ainakin lyhyempiä heittoja)
kokeilin lähinnä tummanpunaista.
hetken mustaa auringonlaskun aikaan jo pimeässä.
eli musta ei saanut kunnolla peliaikaa.
mutta siis: hyvännäköisesti nää menee ja tuntuu kelpaavankin.

tokan kirjon kohdalla tuore saukon rantautumispaikka,
oltiin samoilla paikoilla kalassa..

räpsyttelin kalastuksen lomassa ilmaosastoakin..

pakkanen paukku..
avovettä, vielä..
Liitteet
lippaperho....3.....jpg
lippaperho....4.....jpg
lippaperho....6.....jpg
lippaperho....9.....jpg
lippaperho....10.....jpg
lippaperho....11.....jpg
lippaperho....12.....jpg
lippaperho....7.....jpg
lippaperho....1.....jpg
lippaperho....2.....jpg
Vastaa Viestiin