Petoeläinpaniikkinappula

Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

vlasek kirjoitti:Kalastuspuitteet nalleilla Suomessa on aika kehnot. Kotmaisen ravinnosta valtaosa koostuu marjoista ja vegeilystä. Muinoin todennäköisesti se kalakin täyttäny isomman roolin ruokaympyrästä.

Eiköhän tuo lähtis ekana pakoon, jos mustikkametällä törmäis.
Karhu on kaikkiruokainen, noin 70 % ruuasta on muuta kuin lihaa, siis melkonen vegeilijä.
Joskus karhun varasto voi olla myös virtaavassa vedessä.

Tosin luulen,että huomattavasti pienimmällä volyymilla on Suomessa kalastavia karhuja kuin Alaskassa. Siis oletan näin olevan.Toki myös Pohjois-Amerikan karhujen ravinto on varmasti myös pitkälti vegeilyä, oletan näin.

Muinoin Suomessakin on voinut olla, että kalakin täyttänyt isomman roolin ruokaympäristössä, kun virtaavia vesiä ei oltu padottu tai ihmisasutus ei ollut levinnyt virtaavien vesien äärelle laajelmalti, tai ennen tukkien uittoaikakautta, jolloin tukin uittoa ruvetiin hyödyntämään isossa virtavesissä 1800-luvun puolivälistä sahateollisuuden tarpeisiin, myöskin pieniä virtavesiä ruvetiin hyödyntämään tukkien kuljetuksessa. Karhuilla on voinut olla oma hotspottinsa virtavesissä jossa tähyileevät nousevia kaloja. Mutta tämä on oletusta, ei ole mahdollisuutta katsoa tätä, kuten 2000-luvun alaskalaisten/pohjois-amerikkalaisten karhujen lohien saalistusta virtavesissä BBC:n/avara luonto luontodokumentista töllön tai youtubevideoiden välityksellä.

http://www.suurpedot.fi/lajit/karhu/rav ... minen.html
http://www.suurpedot.fi/lajit/karhu/eli ... minen.html
http://www.tunturisusi.com/karhu/


Karhuhan välttää ihmistä, mutta pahin mitä voi sattua, että osuu mustikkametällä tai muuten vaan emon ja pentujen väliin. Alla olevassa linkissä kävi todella huono tuuri.
http://yle.fi/uutiset/imatralainen_vesa ... sa/5280679
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

"Hieno video ja osoitus ettei kaikki ihmiset ole vieraantuneet luonnosta.

Osuva kommentti. Hieno viteo. Tommonen ois nasta kokemus.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Avatar
P.J.H
Viestit: 2078
Liittynyt: 19:18:08 17.11.2005
Paikkakunta: Joroinen
Viesti:

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja P.J.H »

Missäkohdalla sitä hysteriaa on, siinä kun tutkija meinas kuolla vai :mulko:
Noita ei taida paljoa Kehä kolmen sisällä luikerrella.
Miksi tehdä samanlainen vaappu, kun muilla? Semmoisenhan voi ostaa kaupasta!
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

No koko uutinen on ihan täysin tyhjänpäiväinen. Ampiainen aiheuttaa tasan saman, jos on allerginen... Sitäpaitti täysin oma moka mennä härnäämään....

Onniitä itseasiassa ihan stadissakin. Hangossa on ainaki ihan reippaasti mökin pihapiirissä ja noita on mahtava seurailla kera rantakäärmeiden. Pitävät punkit loitolla ja muut hiirulaiset. Ovat myös uskomattoman säntillisiä aikatauluista. Lienee itseasiassa etelämpänä kyseista lajia enemmän johtuen ihan elinvaatimuksista.

Suomi on ainut "länsimaa", missä kyytä saa vielä tappaa.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

Syrjäkylien luonnosta erkaantuneet essonpaarilaiset ja kukkahattualmat taas kauhistelee. Pähkinänä aiheuttamaan analyfaktiseen shokkiin on Suomessa kuollut enemmän ihmisiä, mitä kyyn puremaan. Just kävin kaupassa ja siellä noita tappavia pirulaisia vilis hyllytolkulla.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

Puriskohan jossain hakki taas uimaria jalkaan... Muuten supisuomalainen värisuora ei täyty.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Avatar
P.J.H
Viestit: 2078
Liittynyt: 19:18:08 17.11.2005
Paikkakunta: Joroinen
Viesti:

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja P.J.H »

vlasek kirjoitti:Puriskohan jossain hakki taas uimaria jalkaan... Muuten supisuomalainen värisuora ei täyty.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... ml?ref=rss
Joo.... kyllä tuommoiset hauet joutaa pamputtaa autsz
Miksi tehdä samanlainen vaappu, kun muilla? Semmoisenhan voi ostaa kaupasta!
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

Haha. :) Ite oisin soittanu poliisin.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Avatar
P.J.H
Viestit: 2078
Liittynyt: 19:18:08 17.11.2005
Paikkakunta: Joroinen
Viesti:

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja P.J.H »

vlasek kirjoitti:Haha. :) Ite oisin soittanu poliisin.
Niin tai ambulanssin: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016073 ... 6_uu.shtml
Miksi tehdä samanlainen vaappu, kun muilla? Semmoisenhan voi ostaa kaupasta!
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

Ei kammottavan nopea. mutta helvetin nopea kuitenkin, nopeus on valttia.
http://www.iltalehti.fi/iltvluontojaela ... 3_v6.shtml
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 34941.html

Mustikassa ois ihan fixua pitää kumppareita, jos ei kärmesten, niin ihan puutiaistenkin takia.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

En ole mikään himokerääjä, mutta metsikössä aina liikkuessa on kumpparit jalassa, tosin kerääminen on sitä, että olen paljon maanpinnnan tasassa alaselän takia, poimuria en käytä, vaan kerään käsin. Joten kumppareista ei silloin iloa ole, kun isku tulee maastohousujen läpi reiteen.
Tuttu kultaisella 80-luvulla meni Pohjois-Kallaveden laivonsaaresta leiristä tekemään mettään riukupaskaa. Ihmetteli, että mikä sähinä perseen alta kuuluu. Kyy oli riukun/perseen alla kerällä ja sähisi. Tuli kuulemma äijään vauhtia. :lol:
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

Siinä vois toviks jäädä istuminen vähille :)
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

vlasek kirjoitti:No koko uutinen on ihan täysin tyhjänpäiväinen. Ampiainen aiheuttaa tasan saman, jos on allerginen... Sitäpaitti täysin oma moka mennä härnäämään....

Onniitä itseasiassa ihan stadissakin. Hangossa on ainaki ihan reippaasti mökin pihapiirissä ja noita on mahtava seurailla kera rantakäärmeiden. Pitävät punkit loitolla ja muut hiirulaiset. Ovat myös uskomattoman säntillisiä aikatauluista. Lienee itseasiassa etelämpänä kyseista lajia enemmän johtuen ihan elinvaatimuksista.

Suomi on ainut "länsimaa", missä kyytä saa vielä tappaa.
Pomolla on mökki kukkian rannalla 140 km Helsingistä. Ollut mökki siellä 30 vuotta. Koskaan ei ole näkynyt kyitä mökin pihapiirissä, eikä ole koskaan törmännyt kyihin myöskään mökin lähialueilla, eikä metsikössä mustikoita kerätessä On korpea, kangasmaastoa, kuusikkoa ja kivikkoa...
Liekö sitten stadissa ja hangossa jotain kyitä kiinnostaa.

Ja tähän ampiaiskeskusteluun. Naapuria pisti oikeaan käteen viime viikon maanantaina noin klo 10 metsikössä kannon vierestä olevasta maapesästä 3 ampiaista suurin piirtein samaan kohtaan ja jalkaan tuli 4 paukkua. Samana päivänä Klo 22 soi ovikello, että olisko teillä allergialääkettä, oikean käden rystynnen oli turvonnut yhdeksi ja jalkojen pistoskohdat mustuivat. Annettiin pari allergialääkettä. Käytiin vielä yhdessä seuraavana päivänä tiistaina poimimassa mustikoita. Lääkkeet olivat auttaneet. Torstaina kuitenkin turposi uudestaan rystysen kohta torstaina ja tuli näyttämään kättä, jaloissa oli kunnon "mustelmat" Lähti kuitenkin illalla matkalle tornioon... ja annettiin ohjeeksi, että menee heti seuraavana päivänä yksityiselle näyttämään. Ampiaisen pistokset voivat aiheuttaa pahojakin oireita. Ihan hyvin sillä oli matka mennyt ja lääkärissä oli käynyt, hengissä on.

Itseäni pisti 2009 kolme ampiaista maapesästä nilkkoihin, kun keräisin koivunlehdistä saunavastaa. Noh, en uskonut kerralla, ja menin uudestaan, sain uudet paukut, ja juoksin vauhdilla karkuun. Pisteli ja poltteli, pientä turvotusta pari päivää hellänä mutta ei niistä juurikaan oireita tullut, että olisi tarvinnut mennä lääkäriin (onneksi)

Tänään työkaveri 63 v näytti, että ampiaiset olivat paukuttaneet mustikkareissulla maapesästä. Käsi oli turvonnut pahasti, rystysestä ranteeseen, hän on aika allerginen, kyypakkauksen oli vetänyt ja särkylääkettä, käsi oli vielä vähän turvoksissa ja pistoskohdat näkyvissä, vaikka oli 2 viikkoa tapahtuneesta. Näytti sitten vielä sormeaan. Oli siirtänyt kuollutta ampiaista kukasta, niin oli epähuomiossa ottanut niin kovaa, että piikki oli uponnut kunnolla sormeen ja nivelen kohta turvoksissa.

Vuonna 96 luokkakaveria pisti ampiainen koulun tupakkipaikalla, tuli luokkaan, niin kasvot olivat aivan turvoksissa. Yksi jätkä heitti kysiin, ku koulusta oli reilu kilsa kysiin. Tiputukseen joutu, "vastamyrkyt", jos olisi jäänyt odottelemaan niin henki olisi lähtenyt.

Yleensäkin ampiaisten kanssa ei ole leikkimistä, jos ei ole koskaan pistänyt, niin ei voi tietää miten ihmisen keho reagoi.
Pähkinöitä ei kannata syödä jos allerginen ellei halua kiduttaa itteään, eikä kokeilla kärpässienen syäntiä, ellei halua välttämättä lähtee tripille ja hautaan.
Viimeksi muokannut Sostakovits da Silva, 19:57:08 09.08.2016. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

vlasek kirjoitti:Syrjäkylien luonnosta erkaantuneet essonpaarilaiset ja kukkahattualmat taas kauhistelee. Pähkinänä aiheuttamaan analyfaktiseen shokkiin on Suomessa kuollut enemmän ihmisiä, mitä kyyn puremaan. Just kävin kaupassa ja siellä noita tappavia pirulaisia vilis hyllytolkulla.
Aivan. Pähkinän aiheuttamaan "anaaliseen" shokkiin kuolee ihmisiä. Snickers-patukkaa kannattaa välttää.
Viimeksi muokannut Sostakovits da Silva, 20:13:54 09.08.2016. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Avatar
Jäpäkyörä
Vanhempi savolainen hauen pamputtaja
Viestit: 7405
Liittynyt: 16:06:19 22.04.2005
Paikkakunta: Pieksämäki

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja Jäpäkyörä »

Kaveri sai 9 ampiaisenpistoa, ja joutu Mikkeliin teholle. Yli viikon kesti päänsärky sen jälkeen.
Nyt pikkuhiljaa toipumassa.
On sev verta töitä, että haju housussa pyssyy.
Kielj-kiärylöitä/Unto Eskelinen
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

vlasek kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080 ... 4_uu.shtml

Kyy meinasi tappaa kalamiehen.
Pahat on oireet ollut ja hengen lähtö lähellä. Paapan kotimaisemisssa joskus 70-luvulla oli pistänyt kyy kyläläistä ranteeseen. Käsi oli turvonnut kunnolla. Muistelen paapan kertoneeni, että oli heti ruvennut imemään myrkkyä ulos. Ei ollut mennyt lääkäriin ja hengissä selvisi.
Mutta asiantuntijat tyrmäävät nämä vanhan kansan konstit: sokerin ja imemisen.
http://yle.fi/uutiset/unohda_vanha_kein ... an/7318919
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

Jäpäkyörä kirjoitti:Kaveri sai 9 ampiaisenpistoa, ja joutu Mikkeliin teholle. Yli viikon kesti päänsärky sen jälkeen.
Nyt pikkuhiljaa toipumassa.
Aika paha laaki siis. Toipumiselle :juu:
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

Jäpäkyörä kirjoitti:Kaveri sai 9 ampiaisenpistoa, ja joutu Mikkeliin teholle. Yli viikon kesti päänsärky sen jälkeen.
Nyt pikkuhiljaa toipumassa.
Se on paha, jos on allerginen. Tosin kaippa tuo, jos sopivaan paikkaan pääsee nippasemaan.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

Hirvipaniikkinappula
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 36658.html

Eihän tuommosen kanssa ole leikkimistä, kun puskee päälle niin siitä on leikki kaukana. Muistelen, että eräässä julkaisussa oli kalamiehen tarina. Raivostunutta hirveä sai juosta karkuun Äyskoskella. Oli pistänyt päreiksi kalamiehen kellurenkaan.
Aikanaan kaverit olivat 90-luvun alussa etelä-kallavedellä yhyttäneet hirven uimassa järven yli, olivat 6 metrin puuveneellä pyörineet hirven ympärillä, niin liki, että melkein korvasta olisi saanut vetää. Jälkikäteen on kaduttanut temppu, hirvi olisi voinut kaataa veneen paniikissa, ja koko vene miehistöineen olisi ollut veden varassa keskellä isoa selkää. Olisi käynyt huonosti.

Ei ihan loppuun asti ajateltu, tuossakin olisi voinut käydä huonosti: hirvenratsastaja
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 60049.html
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8464
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13103
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Petoeläinpaniikkinappula

Viesti Kirjoittaja vlasek »

Aikanaan kaverit olivat 90-luvun alussa etelä-kallavedellä yhyttäneet hirven uimassa järven yli, olivat 6 metrin puuveneellä pyörineet hirven ympärillä, niin liki, että melkein korvasta olisi saanut vetää. Jälkikäteen on kaduttanut temppu, hirvi olisi voinut kaataa veneen paniikissa, ja koko vene miehistöineen olisi ollut veden varassa keskellä isoa selkää. Olisi käynyt huonosti.
Sen verran idioottia hommaa, että ei ois käyny sääliks, vaikka hirvi osi hitusen näyttäny.
"Jävla skogsfinnar, flytta tillbaka till mongoliet
Vastaa Viestiin