Karille ajo uisteluvauhdissa
Alueen säännöt
Tälle palstalle keskustelut jotka koskevat veneitä, niihin liittyviä varusteita ja kulkupelejä.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt
Tälle palstalle keskustelut jotka koskevat veneitä, niihin liittyviä varusteita ja kulkupelejä.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt
Karille ajo uisteluvauhdissa
Kaverini ajoi tänään veneen karille uistellessa n. 5km/h vauhdilla. Ensiksi kosketti lasikuitukipon pohja ja veto saatin pois ja sen jäkeen kalarautakin otti itseensä hieman naarmua etupuolelle ja pari mustaa naarmua oikealle kyljelle. Potkuristakin lähti hieman kultaista maalia pois(maalattu uudestaan kavitaation(?) johdosta). Vauhti oli siis aika pieni ja itsekkin pysyin pystyssä seisaalteen. Vene painaa sen 438kg ja kyydissä oli kaksi 80kg sälliä. Kari oli hitusen alle veneen syväyksen syvyydellä ja päästiin siitä yli ennenkun kerettiin kummempia tarkistusoperaatiota tekemään. Todennäköisesti pohjan gelcoat ja myrkkymaali kärsivät hieman. Vene kulki ja kävi ihan niinkuin ennenkin ja huippunopeuskin oli aikalailla sama kuin ennenki kolautusta. Mitä mieltä kokeneemmat merelläkulkijat? Kannattaako viedä vakuutuksen piikkiin tarkastettavaksi(potkuri+akselin suoruus) ja korjattavaksi vaiko itse vähän hioa pohjaa ja kalarautaa ja laittaa vaan maalia päälle? Huomenissa saadaan vene nostettua trailerille ja pääsee tarkastamaan pohjan vahingot kunnolla. Vene on castellon avovene ja perässä on hondan 50hp nelari.
Semmonenkin kysymys vielä, että ennen karilleajoa ajeltiin n. 10min ja päästiin satamaan ja huomattiin, että jäähdytysvesi ei ruiskunnut ollenkaan. Ajettiin välillä täyskaasulla ja suurin osa matkasta matkavauhdilla(4500rpm). Satamassa sitten rassattiin jäähdytysvesiletkut siihen kuosiin että vettä virtasi taas mukavasti. Kone käy ja kävi kyseisen tilanteen jälkeen ihan normaalisti. Mietin vain että mahtoko jotain vauriota keretä ilmaantua kun ei jäähdytys näköjään pelannut niin kuin pitäisi?

Re: Karille ajo uisteluvauhdissa
Tuo on pelkkä merkkivesi. Vesi voi kiertää ja kiertääkin koneessa yleensä normaalisti, vaikka suihkua ei tulekaan. Koneessa on hälytys jos lämpötila nousee.whelibob kirjoitti:Semmonenkin kysymys vielä, että ennen karilleajoa ajeltiin n. 10min ja päästiin satamaan ja huomattiin, että jäähdytysvesi ei ruiskunnut ollenkaan. Ajettiin välillä täyskaasulla ja suurin osa matkasta matkavauhdilla(4500rpm). Satamassa sitten rassattiin jäähdytysvesiletkut siihen kuosiin että vettä virtasi taas mukavasti. Kone käy ja kävi kyseisen tilanteen jälkeen ihan normaalisti. Mietin vain että mahtoko jotain vauriota keretä ilmaantua kun ei jäähdytys näköjään pelannut niin kuin pitäisi?
Re: Karille ajo uisteluvauhdissa
Näkemättä voisin uskoa että, ei oo mitåän vahinkoa tapahtunut veneen akselille yms, miltä ropelli näyttää.
Sundqvist 560. Johnson 175 fast strike. V6.
Re: Karille ajo uisteluvauhdissa
Okei, kiitoksia vastauksista. Tänään toivottaasti ksrille ajanut kaveri kerkee jeesaamaan nostossa niin pääsisi vähän näkemään paremmin pohjan kunnon. Jos ja kun naarmut on todennäköisesti mennyt myrkkymaalin gelcoatin läpi lasikuituun asti, pitää naarmun kohdat vissiin kuivattaa, hioa ja maalata uudella vedenläpäisynestävällä maalilla, ettei lasikuitu vety. Mikähä maali olisi passeli hondan kalaraudan maalaamiseen. Varmaan kilikalispraypullolla mennään?
Re: Karille ajo uisteluvauhdissa
Joo Hondalta löytyy sprayt, vielä niistä vaurioista että tosiaan uistelu vauhti on semmoinen että siinä alupotkuri kanssa kolautus ei pitäisi aiheuttaa muuta kuin potkurinlavan vääntymistä. No naarmuista omamielipiteeni että jos nyt päivän/parin sisällä ylös vedestä, niin heti hieoo auki vierestäkin (maalit yms) viikko/kaksi kuivattelua ja sen jälkeen kasaan ja vesille Hempelin lightprimeria oon itse käyttänyt, on hyvää toki on muitakin hyviä.
Sundqvist 560. Johnson 175 fast strike. V6.
Re: Karille ajo uisteluvauhdissa
Vene saatiin nostettua ja ei sielä pohjassa oikein näkyny kummosia vaurioita, silmämääräsesti arvioiden vaan myrkkymaali hieman nihraantunut pois, naarmut ei vissiin ole mennyt vettä läpäisemättömästä pinnoitteesta läpi(ainakin toivon näin . Aattelin siis paikkailla vaan myrkkymaalilla, syksyllä sitten käyn pohjan kunnolla läpi. Kalarautaa aattelin viilailla silleen että karheudet lähtee pois ja ruikkia päälle hondan perämaalia päälle. Mites tuo potkuri? Sitä varmaan turha maalata, maali vaikuttaa lohjenneen pois ja voi johtua muustakin kun kiven kosketuksesta, edellinen omistaja tosiaan mainitsi että maalit lähtevät potkurista kun yksin veteli täyskaasulla.
Tässä pari kuvaa:
http://imgur.com/63Xnih0
http://imgur.com/tgp1DNb
http://imgur.com/fbpD9TS
http://imgur.com/Qfs9bOB
http://imgur.com/RBeLqzK
Tässä pari kuvaa:
http://imgur.com/63Xnih0
http://imgur.com/tgp1DNb
http://imgur.com/fbpD9TS
http://imgur.com/Qfs9bOB
http://imgur.com/RBeLqzK
Re: Karille ajo uisteluvauhdissa
No jos tuollaisia jälkiä ei löydy perämoottorista/veneestä, niin johan sitä ajattelee että käytetäänkö sitä ollenkaan . Tuollaiset irtoavat maalit potkurista on normia, ei kannnata maalata kun joudut tekee kyseisen homman 2×vuodessa. Kalaraudalle vähän viilaa ja se on kuin uusi.
Sundqvist 560. Johnson 175 fast strike. V6.
Re: Karille ajo uisteluvauhdissa
Mahtaako spray maalista olla alumiinin päällä evässä muutakuin haittaa, alumiini ei miksikään mene. Huonon/väärän maalin alla hapettuu. Tuo purkkimaali enemmän kai tarkoitettu vedenpäälisten osien maalaamiseen. Ei nuo alumiiniveneet maalia tarvitse.
Re: Karille ajo uisteluvauhdissa
Taitaa sittenkin mennä pohjan paikkailuiks.
http://i.imgur.com/0AQcDg3.jpg
http://i.imgur.com/4RbZSCK.jpg
http://i.imgur.com/OAgqax2.jpg
Kauanko tota kannattaa kuivatella rannalla ennenku alkaa hiomaan ja maalaamaan? Vissiin epoksikittiä kannattaa laittaa noihin syvempiin naarmuihin/ruhjeisiin. Keulassa oleva pahin n. 3mm syvä(ensimmäisessä kuvassa). Mitähän maaleja ja aineita kannattaa käyttää kun vanhoista ei oo minkäännäköstä tietoa.

Osaakohan kukaan sanoa mitä maaleja eri kerrokset ono, että osais paikata oikein. Pohjalla toki lasikuitu, sitten on turkoosi gelcoat, sen jälkeen valkonen maali(mitähän todennäköisimmin voisi olla?), sitten on harmaa maali(primer/tartunta myrlkymaalille?) ja sen jälkeen tummansininen(vanha myrkkymaali?) vaaleansininen(uudempi myrkkymaali). Veneen pohjan väri on vesirajan yläpuolella juuri tuo turkoosi, niin vähän mietityttää mitä nuo vesirajan alapuolella olevat muut maalikerroset turkoosin päällä ovat?
https://imgur.com/gallery/ScnsY
https://imgur.com/gallery/ScnsY
Re: Karille ajo uisteluvauhdissa
Menee ihan arvailuksi maalit kyllä, veikkaisin että siniset/harmaat eliönesto maaleja , oisko gelgoatin päällä joku primer maali, eli olikos hiotessa kovaa se vaalea maali. Kuivatusta reilu viikko pitäis riittää. Puhaltimella voi jouduttaa kuivausta.
Sundqvist 560. Johnson 175 fast strike. V6.
Re: Karille ajo uisteluvauhdissa
Joo, pari viikkoa kuivattelua on hyvä, tai sitten nopeuttaa lämmittimillä tai vaikka lämpöä tuottavilla lampuilla...
Itse korjaisin tuon seuraavasti: Heti pikku hionta lamellilaikalla ja sitten kuivattelua
ja sitten tasaiseksi Epoxy fillerillä:
http://www.motonet.fi/fi/tuote/387957/H ... ller-013kg
ja päälle 2 (tai 3) kertaa Light Primerä:
https://www.prisma.fi/fi/prisma/hempel- ... -off-white
Joista viimeisen kerroksen ollessa kuivunut 'nahkeaksi' (ei kuivaksi) päälle Hard Racing:
https://www.bauhaus.fi/antifouling-maal ... 2-5-l.html

- Jukka