Koitin ährätä katella siianpilkinnästä ketjuja, enkä taas löytänyt niitä kun oon käsi. Onhan tästä ollu lörpöttelyä ennenkin, tiä vaikka itekin olisin kirjotellut jtn, mutta kun ei vanha muista...
Täällä Kuusamon perillä siian pilkkiminen on osalle ulkopaikkakuntalaisista hieman mystinen laji. Kyselijöitä riittää aina, jos erehtyy sanomaan pilkkineensä niitä.
Lähestyn lajia omasta näkökulmastani, kerron siis siitä, mitä siiat ovat minulle opettaneet vuosien varrella, nöyryyden ohella.
Mitä tuolla paikoilla oon pyörinyt kai yli 20- vuotta, mieleenpainuvin asia on ollut se, että yhtä ja ainoata tapaa pilkkiä siika ei ole. Osa kalastajista pyytää kalaa lähes mikroluokan kamppeilla ja saavat aivan riivatun hyvin saalista. Osa jengistä keskittyy taas raskaampiin vermeisiin. Ite kuulun jälkimmäiseen ryhmään nykyisellään.
Jokaisella siianpilkkijällä on myös omanlaisensa "käsiala". Silloin kun kalastetaan ohuilla siimoilla ja pienillä morreilla, saadaan houkuteltua myös pienet siiat saaliiksi kalan paikoilla. Tämä pienten siikojen suuri määrä tällä kalastustavalla osaltaan vaikutti oman pilkintätyylini siirtymiseen suurempiin vieheisiin ja paksumpiin siimoihin.
Nättihän se kyllä on, kun viimisen päälle huonolla syönnillä olet jossain tokkapaikalla, jossa on ainahin 50 pilkkihenkilöä nykimässä tyhjää ja sie hipistelet henkäyksenkeveän morrin veteen ja kuuntelet aikasi, kunnes tiedät, että nyt siellä on vöyreämpi kaveri hiplaamassa. Se kun isompi siika saattaa käyttää siihen nyplämiseen aikaa tuntisotalla. Kiinnostas, mutta kun hänellä jotenkin tuntuu, että vedätyksen makuakin ilmassa olis... Lopulta kun vetaset kiloluokan sileäkalan jään päälle, niin se alkaa pilkkiväärteiltä löytymään reikää heti siitä vierestä. Saa kait sitä kalaa enää hakia, son jo repussa.
Sen tarkemmin selittämättä tuota esimerkiksi ottamaani tapahtumaa ja ennakoivia toimenpiteitä saaliin saamiseksi, sanon vaan sen, että aina pitää olla uskossaan luja, kun olemma pilkillä.
Niihin raskaampiin morreihin ja paksumpiin siimoihin opin aikanaan hieman vahingon kautta. Kemijärven suunnalta (J.A.M) ostelin kirpelihommiin muutamia mätimorreja vuosia sitten ja niitä kun heiluttelin evämakkaroille tämän perän kirpelipaikoilla, pyysin vielä Jarmoa tekemään meikäläiselle rohki paksulla langalla olevia morreja, niin sattu jonkun kerran olemaan jossain paikassa niin viimisen päälle siianuintipaikka, että ihan piruuttani ja joutessani muutin koodin siianpilkille. Tulos oli yli odotusten. Sen jälkeen 0.16mm stroft on ollut ohuin siima mitä käytän. (no on muuan vapa vielä repussa 0.10 siimalla, ihan vaan jos sattuu olemaan mp-päivä ehdolla).
Tärkeintä noilla raskaammilla morreilla kalastaessa on omasta mielestäni liike. Morrin tätyy olla koko ajan liikkeessä ja ite kun kalastan esim. kuuden metrin vedellä, lasken morrin pohjaan ja lähen siitä sykäyksittäin nostamaan kampetta aina muutaman hetken jälkeen. Näin saan kalastettua eri vesikerrokset tehokkaasti. Eikä se, että jos ensimmäisellä nostosarjalla en saa tulosta, tarkoita sitä, että en olisi kalan paikalla.
Kaloilla on tietyt kulkupaikat, ne pitää oppia löytämään. Virranvuolteet, niemekärjet, juumanreunat... Tuttu vesi on aina etulyönti. Kokemuksen kautta nämä oppii.
Paljon puhutaan, että siialle pitää olla pientä, morria siis. Mutta Sillin seiskalla saatu 300 grammanen siika romutti tuon uskomuksen osaltani täydellisesti. Pilkkisakki rupes lähes .ittuilemaan mulle, kun näytin ottipelin. "nyt jos ei hopeatukka taas vedättää"...
Samaten tuolla Suomussalmen kinturoilla raatautin takavuosina yhtä ison siian saantimiestä. Sanoi, että hän kun lähtee siikapilkille, kamppeet on suuremmat kun ison aapon pyynnissä. isot seljät, syvät vedet, luja liikkuminen ja isot houkutteet krumeluureilla. Saaliit liikkuivat hänelläkin parhaimmillaan yli kahden kilon luokassa.
Paras lähtö kuitenkin, jos on ensikertalaisena tulossa tänne Kuusamoon siikapilkille, on se, että kävelee Kuusamon Tärppiin. Siellä Pertti ja muut asiantuntijat osaavat neuvoa perusasiat viimisen päälle ja Tärpistä löytyy myös tarvittava välineistö siikakykkimisen salojen opetteluun. Myöskin ne Kemijärveläiset mätimorrit pitäs olla siellä edustettuna.
Samoilla romppeilla olen pyytänyt ja toisinaan jopa saanutkin myös vöyreämpää ahventa. Lisäksi nämä J.A.M. in mätimorrit antoivat mulle sykäyksen lähteä kokeilemaan omatekemiä pörriläisiä. Niillä on menty viimeiset 3 vuotta. Kemijärveläiset on kuitenkin aina parissa vavassa, jos sattuu huono päivä kalantulon suhteen. Alasti ei piä kairaan lähteä.
Kireitä Siimoja ja tervetuloa Kuusamon siikarikkaille vesille!
Mutta luotamme siihen, että Hopeatukka ei tule tekijänoikeuksiaan Pilkkihulluista peräämään.
