Tasapainopilkki eli tasuri on tehokas ahvenen ja kuhan pyytäjä pilkkijäillä, mutta se on myös tehokas avovedessä virvelillä heitettynä.

Tasurin voi joko tiputtaa tästä suoraan alas pilkkityyliin tai lingota vavalla kohti penkan reunaa. Kannattaa kokeilla jigauksen ohella.

Kalastusopas Timo Koikkalainen ehdotti hieman poikkeuksellista kalareissua eli tulla tutustumaan miten tasapainopilkillä jallitettaisiin ahvenia, kuhia ja haukiakin heittokalastusvälinein. Itselleni kalastusmuoto ei ollut tuttu entuudestaan, joten ajoin Timon vesille Keski-Suomeen ihan varta vasten kokeilemaan onneani.

Kalastustekniikka

Tasureita löytyy monen kokoista ja painoista eri valmistajilta niin pienpajoilta kuin suuriltakin kuten Rapalalta, Nils Masterilta ja Kuusamolta. Kaikkia tasureita yhdistävät erittäin hyvät heitto- ja uppoamisominaisuudet, jotka tekevät niistä helppoja kalastettavia.

Isompi tasuri maistuu kaikille petokaloille.

Niillä voi kalastaa perinteisesti pohjajigaustyylillä joko kela- tai vapauitolla ja ne toimivat mainiosti myös Timo Koikkalaisen kehittämän ”putoavan lehden” tyyppisessä uitossa, jossa tasuria nostetaan vavalla ylös ja tiputetaan hitaaseen vapaapudotukseen samalla väristäen.

Mikä parasta, tasuri toimii myös eräänlaisena vertikaalijiginä ja sillä voi kalastaa veneestä vavalla pilkkien. Tarvittaessa sitä voi kelata kuin uistinta ja sopeuttaa uittonopeutta veden lämpötilan mukaan.

Tasuri on todella monipuolinen uistin, joka lentää vastatuuleenkin kuin luoti ja pitää siiman hyvin kireänä. Tavalliset jigaukseen tarkoitetut heittokalastusvälineet sopivat hyvin tasureillekin.

Pienempiä tasureita pääosin ahvenelle.

Huomioitavaa

Tasureilla kalastettaessa on hyvä olla tiedossa kalastettavan pohjan laatu. Etu- ja vatsakoukun takia se jää helposti kiinni rehevillä alueilla, jolloin siiman päähän kannattaakin laittaa esimerkiksi offset-koukulla varustettu jigi.

Tasurit ovat parhaimmillaan syvässä, noin 6-8 metrin vedessä, jolloin niiden uppoamisnopeus ja siimalle tarjoama tuntuma pääsevät oikeuksiinsa. Pienemmät pyytävät lähes poikkeuksetta ahventa ja isommat yli 10-senttiset isompaa ahventa, kuhaa ja haukea.

Alle kahden metrin vedessä ne uppoavat mielestäni liian nopeasti ehkä kevennettyjä tasureita lukuun ottamatta, jotka taas eivät toimi leijaavien ominaisuuksiensa takia niin hyvin syvässä.

Toimiko?

Kalastimme Timon kanssa Keurusselällä noin 12 asteen vedessä, joka oli viilentynyt hellejakson jäljiltä ja kalat olivat hieman hajallaan. Ahvenet ja kuhat olivat lopetelleet juuri kutunsa ja hauet juroivat syvällä.

Timo seurasi luotaimesta tiivisti tapahtumia ja käski heittää heti hyviä kaikuja nähdessään. Tein työtä käskettyä ja heti ensimmäinen kala oli pieni hauki. Seuraavassa paikassa kalastin 8 metrin vedestä ja nyt tärppäsi arviolta viiden kilon hauki, joka kuitenkin pääsi karkuun, sillä kala pääsi tempomaan itsensä vapaaksi tasurin varsin pienistä koukuista.

Ahven

Siirryimme ”varmoille” ahvenpaikoille noin viiden metrin penkkaan, josta onnistuin saamaan 34-senttisen hyväkuntoisen kudunjälkeisen tankkauksen aloittaneen ahvenen sekä nipun pienempiä.

Kuha

Lopuksi piti vielä saada vielä mittakuha. Muutaman alamittaisen jälkeen veneessä kävi ensin noin 45-senttinen, jonka jälkeen taimenenpoikasta jäljittelevään tasuriin iski 53-senttinen, josta olin jo tyytyväinen.

Voin siis sanoa, että tasuri toimii mainiosti myös heitettynä ja itse otan talven jäljiltä säilössä olleet tasurini käyttöön jigipaikoilla.

53-senttinen ruokakuha nappasi pienen taimenenpoikasen näköiseen tasuriin.

Kesällä myös popperit mukaan

Timo Koikkalainen vannoo popperikalastuksen nimiin kesällä.

Vaikka Timo Koikkalainen esittelikin minulle tasuriheittokalastusta, hän myös pyysi huomauttamaan, että kesälämpimillä pintavaaput eli popperit tarjoavat hänen mielestään hauskinta kalastusta.

Ahvenen tai hauen iskiessä kesäkeleillä näyttävästi pintakalvossa räiskyvään popperiin tarjoaa kalastusmuoto huimia tärppejä ja yllättäviä tilanteita.

Timo vinkkaa, että popperilla kalastuksessa kelaus pidetään koko ajan yllä viimeiseen asti eikä tehdä yhtään pysäytystä, sillä kala iskee popperiin täydestä vauhdista ja perääntyy usein pysäytettäessä.

Popperin teho perustuu sen uintiliikkeeseen ja ääneen.

Teksti ANTTI ZETTERBERG Kuvat ANTTI ZETTERBERG & TIMO KOIKKALAINEN

Edellinen
Seuraava