Etusivu » Shimano Nexaven uudet kuosit vakuuttavat
Ajankohtaista Varusteet

Shimano Nexaven uudet kuosit vakuuttavat

0 Shares

Shimanon edullisemman pään kela&vapasarja Nexave on pitkään kuulunut myydyimpien kela&vapasarjojen joukkoon. Uudistettu sarja vahvistaa varmasti asemiaan myyntitilastoissa.

Saimme kokeiltavaksi perushaukisetiksi sopivan setin, jossa 3000-sarjan avokela on yhdistetty 8-jalkaiseen vapaan 28–84 gramman viehesuosituksella. Vavan laaja viehesuositus kertoo siitä, että aihio on tyvestään varsin jäykkä, mutta notkistuu huomattavasti kärkeä kohden.

Nexave on uudistunut täysin olemukseltaan ja ”halpis”-tunnelmaa ei ole havaittavissa. Esimerkiksi etujarrun säätölevy on hyvin samanlainen kuin kalliimmissa keloissa.

Tarkoituksena on, että tällä vavalla pystytään heittämään myös pieniä shadeja ja keskikokoisia jerkkejä kevyempien lusikoiden sekä spinnerbaitien ohella. Koska Nexave-sarja on suunniteltu mahdollisimman monipuoliseksi, on myös haukivavalla mahdollista heittää kaikenlaisia haukiuistimia. Toki aihio on jonkinlainen kompromissi, koska sillä täytyy pystyä heittämään laajaa uistinkirjoa.

Parin päivän heittämisen jälkeen sanoisin, että tämä 8-jalkainen haukivapa sopii parhaiten spinnerbaitien ja kevyiden shadien heittämiseen. Jerkkivavaksi kärki on hieman löysä, mutta pieniä noin 50-grammaisia jerkkejä tällä vavalla voi hyvin uitella ja kelauitolla toki isompiakin.

Koekäytössä olleen vavan viehesuositus on varsin kattava: 28-84 g.

Suomen markkinoilla viisi erilaista vapaa

Suomen markkinoilla myytävät viisi vapamallia (valmistajalta löytyy kaikkiaan 28 erilaista mallia) ovat toiminnaltaan varsin nopeatoimisia ja niistä löytyy vaihtoehto jigaukseen, hauenkalastukseen ja pidemmillä vavoilla voi lähteä jalokalajahtiin.

Vapojen komponentit ovat perushyvää laatua ja esimerkiksi vaparenkaat ovat ruostumatonta Seaguide XOG -sarjaa. Kahva on EVA-materiaalia ja vapaan on muistettu laittaa viehelenkki, jota ei jostain syystä kaikista vavoista löydy. Kokeessa olleen vavan hinta on 85 euroa, mutta malliston hinnat alkavat 65 eurosta. Lisätietoa fish.shimano-eu.com

Kelassa kaikki tarvittava

Nexaven kelasarjassa on valittavana useita kokoja kuten 1000, 2500, 4000, 5000 sekä kokeessa ollut 3000. 2500:sta on saatavilla myös S-versio, jossa puola on matalampi, mikä mahdollistaa pidemmät heitot, mutta siimatilavuudesta pitää hieman tinkiä.

Etureunasta viistetty puola ja XT7-runko sekä 9 kilon jarruvoima ovat kovaa valuuttaa tässä hintaluokassa.

Kelassa on kolme ruostumatonta kuulalaakeria ja yksi rullalaakeri, sillä takaliikkeetön kampi edellyttää rullalaakeria. Kelan runko on Shimanon omaa XT-7-komposiittimateriaalia. Puola on alumiinia ja se on kylmätaottu.

1000-, 2500- ja 3000-kelojen ”perusvälitys” on 5,0:1 eli keskinopea, tässäkin on ajatuksena ollut yleiskäyttöön sopiva välitys. Nelitonnisen välitys on 5,2:1. Lisäksi saatavilla on nopeampia malleja aina 6,2:1-välitykseen asti, mutta näiden käyttäjäryhmä on huomattavasti marginaalisempi kuin hitaammalla välityksellä olevilla malleilla.  

5,0:1-välitys riittää useimpien kalastustyyliin.

Kokeessa olleen 3000-mallin jarruvoima on muita malleja yli tuplasti suurempi eli 9 kiloa kuin muissa se on 3–4 kiloa. Noin 60 euroa maksava kela tarjoaa hintaansa nähden paljon ja kun kammen nuppikin on riittävän kokoinen sekä pitävä.

Nexave-setti on hyvä valinta niin sanotuksi mökkivirveliksi tai aloittelevalle kalastajalle. Jälleen kerran Shimano on näyttänyt, että halvempi hinta ei tarkoita selvästi huonompaa laatua. Jatkoon. Lisätietoa fish.shimano-eu.com

- Mainos -